Qinhuangdou on sitten viimeinen etappi

Aamusella matkasimme paikallisbussilla 104 Pekingin asemalle. Vau, osaamme kayttaa taman miljoonakaupungin julkisia liikennevalineita!

Yllä kuvassa kuitenkin junalippu Beiling-Qinhuangdou:

Luotijuna lahti klo 7.20 ja selvisimme viela suuren aseman kiemuroista oikealle laiturille, vaikka missaan ei ollut muuta ymmarrettavaa kuin numerot ja kellonajat. Kaikesta huolimatta Pekingin asema on aika selkea, kun ottaa selville mita numerot lipussa tarkoittavat. Asemalle ei myoskaan paasteta sisalle kuin lippua nayttamalla, mika vahentaa ihmismaaraa. Junan lahtoportti on kuin lentokentalla.(kuva: kiinalainen matkalippu)

Matka Keltaisen meren rannalle kesti 2 tuntia, matkaa noin 300 km. Junan ilmoitustaululta ymmarsimme, etta matkanopeus oli 157-201 km/h.

Lippuun konduktoori merkitsi saapumisajan 9:16 ja osoitti sitä sormella merkittävästi. Ymmarsimme. Olikin parasta olla ajoissa ulos junasta, silla pysähtymisaikaa oli vain minuutti.

Junassa tarjottiin jokaiselle vesipullot. Hedelmia ja muuta purtavaa myytiin vaunuista. Siivooja keräsi pullot ja roskat ja jopa lakaisi lattiaa tarvittaessa.

Arvuuttelimme millainen kaupunki Qinhuangdou olisi. Kartalla se naytti pienehkolta. Suurimmat kaupungit olivat kartassa lihavoituina, ei Qinhuangdou. Ehka Helsingin kokoinen, kun Kiinassa ollaan. Ehka. Asema ja aseman seutu oli vaatimaton. Ei sanaakaan englantia nakosalla.

Arvelimme, joo, ehka Hesan kokoinen, korkeintaan. Taksi lahti ajamaan ja ohi meni muutama pilvenpiirtaja, harvakseltaan. Hotelli oli 27 kerroksinen, suuri kolossi. Mukava kuitenkin ja businees centre internetteineen. Sitä hoiti nuori nainen niin innoissaan että sai puhua englanniksi, tosin siinä sai olla korva tarkkana, sillä korostus ja heikko kielitaito eivät auttaneet.

Uikkarit kassiin ja rannalle bussilla no 8.

Kaupunki laajeni ja suureni ja pilvenpiirtajia ilmestyi aina vaan lisaa. Kohta olimme keskustan vilinassa. Mikäs pikkukaupunki tämä! Bussi vei meidät Keltaisen meren rannalle.

Ehka Helsinkia sentaan suurempi kaupunki. Veikkasimme 2 miljoonaa asukasta.
Tarkistus myohemmin, 3 miljoonaa. Se siita pikkukaupungista, jonne olimme kuvitelleet matkustavamme pois Pekingin hulivilinasta....liikenne taalla vain on hulvattomampaa viela!

Uimme Bohui-meressa (Keltainen meri). Ihanan lamminta vetta. Rannalla huomasimme pari ulkomaalaista, kiinalaistenkin uimasesonki alkaa olla jo ohi. Soimme papujaateloa. Se pitaa maistaa, etta tietaa millaista se on. Vihreaa, ja maistuu makeille pavuille. Melkein kuin makeaa hernesoppaa. Rannalla kuvattiin morsiuspareja mainoksiin. Kalastajat odottivat verkot rannalle levittyna iltaa.

Kavime rannan Holiday Innissa luksuskahvilla ja ajoimme keskustaan. Aivan mieleton maara ihmisia. Huomasimme bussin numero 34, joka oli meille neuvottu hyvana kiertoajeluna. Hyva se olikin, parinkymenen kilometrin matka moottoritietä toiselle rannalle, johon oli rakennettu olympialaisia varten purjehdus-ym kilpailuja varten hulppeat rakennelmat, elainpuistot, olympiakyla jne .

Nain saimme tuntumaa tahan kiinalaiseen "pikkukaupunkiin".

Junasta matkalla vilahti matkan varrella ohi maaseutua, valtavia maissiviljelyksia etupaassa. Jotkut katot olivat kirkkaan keltaisia, kunnes huomasimme, etta ne olivat saaneet peitokseen kuivuvaia maissintahkia. Maaseudun talot olivat yksinkertaisia ja usein suurissa rykelmissa. Joitakin kaupunkeja meni ohi, mutta juna ei pysahtynyt noin 300 km matkalla kertaakaan.

Qinta hotellimme busineess centre menee kiinni juuri, blogin lataus kesti melkein tunnin...joten seuraavan kerran lisaa.

Ehka menemme illalliselle, silla menussa houkutellaan:

Irritable chicken gizzard
Jotenkin nain: arsyttavaa kanan kaulaa (tai muuta epamaaraista kanan kaulanseudun osaa, edit: kivipiira kaulassa)

(edit: seikkailu illalliselta tulikin, katso kirjoitus Pekingin keittio, valkoseinaisessa huoneessa)