maanantai 31. joulukuuta 2012

Viimeinen päivä ja matkasuunnitelmia Kiinaan

Vielä ehdin, liian nopeasti ohimenneen loppuvuoden viimeisillä tunneilla kirjoittamaan viimeisen päivän tekstin.

-Otan osaa, kommentoivat poikani opiskelukaverit, kun kyselivät häneltä loma-aikeita.
-Matkustelen kuukauden verran äitini kanssa, vastaa poikani. On ihanan hellyyttävää kuulla aikuisen pojan olevan vilpittömästi mielissään äidin kanssa matkustelemisesta. Mutta meillä on aina olllut lämpimät välit ja yhdessä matkustelu on ollut tavallista koko 28 vuoden ajan. Olemmehan asuneet 3 eri mantereellakin.

-Minne Kiinassa haluat äiti mennä? Ajattelin viedä sinut Tiibetiin mutta sinne emme pääsee uusien rajoitusten takia. Selvitetään matkaa sinne joskus toiste. Tiibet on ollut Sakun haluan matkustaa sinne-listalla teinipojasta lähtien!

- Oi, minulla ei ole mitään erityisiä toiveita. Menen minne oppaani ja tulkkini vie. Minne itse haluaisit mennä?

Tänään sitten suunnittelimme reittiä skypessä. Ensin lennän Pekingin kautta Sakun opiskelukaupunkiin Dalianiin koilliseen Kiinaan, Keltaisen meren rannalle. Siellä on talvi.

Käymme Mantsurian kierroksen ensin. Hämmästyin todella muutama päivä sitten, että olenkin menossa Mantsuriaan. Nykyisin aluetta ei Mantsuriaksi enää kutsuta. Se on Kiinan koillisessa sijaitseva alue . Sakun yliopisto on Lushunin alueella, joka itse asiassa on ennen tunnettu nimellä Port Arthur, viime vuosiin asti suljettu sotilastukikohta. Itse Dalianin kaupunki on kehittynyt tärkeäksi satamakaupungiksi vasta toisen maailmansodan jälkeen. Alue on ollut milloin japanilaisten, milloin venäläisten hallussa vuoteen 1945 asti.

Sakun kotiseutu, siis Mantsuria, ja sen Liaoning provinssi, on Pohjois-Koreaan ihan kiinni; sinne menemme katselemaan joen yli menevää siltaa; selvitellään myös jos pääsemme käymään Pohjois-Koreassa.

Mantsuriassa on talvi siis palttoot mukaan. Pohjoisempana on Harbin joka voi olla -30C tammi-helmikuussa (keskilämpötila -18C)...siellä on "jääkaupunki" jonka jäälyhtyfestivaali on mahtava spektaakkeli tammi-helmikuussan loma-aikaan, kertoo Saku. Ja siellä avantouinti on suosittua. Olisihan se mahtava kertoa avantokavereilleni avannosta Mantsuriassa! Sinne menemme!

Sitten lennämme Shanghaihin ja siitä junalla pariin näihin lähikaupunkeihin: Hangzhou, Suzhou. Sitten vanhaan pääkaupunkiin Nanjingiin, edelleen Xianiin, jossa ovat ne kuuluisat terrakotta-armeijat. Seuraavan on vuorossa Luoyang, sekin entinen pääkaupunki. Täällä jotain 1500 km etelään Harbinista ei pitäisi olla jäätä!

Uudenvuoden loman takia kiinalaiset matkustavat paljon, Saku tilaa junaliput etukäteen niin että jokaisessa paikassa on reilusti aikaa. Reitti voi tästä vielä muuttua mutta pääpiirteissään ajatus on tällainen.

Helsinki-Peking 15.1.2013. Pakkailen. Sakulle ruisleipää.


sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Mikä tämä tällainen maa on?

Nappasin otsikon HS:n nettikolumnista. Toimittaja oli asunut Shanghaissa vuoden ja on osunut tarkkaan arvioissaan, tai vertailussaan Suomen ja Kiinan välillä. Nyt ei puhuta politiikasta, ihmisoikeuksista tai muusta vakavasta sanomalehtiuutisoinnista, vaan siellä asuneen ihmisen tuntemuksista takaisin Suomeen tultuaan.

Miten voi vertailla reilun viiden miljoonan Suomea ja Shanghaita, johon mahtuu, laskenkin, noin 5 Suomen asukasmäärä!

Lue kolumni tästä. Siinä sanotaan "Kii­na elää toi­vos­ta. Suo­men tur­val­li­suus tur­rut­taa."

Alla kuviani Kiinan matkalta 2009. Silloin olin Pekingissä ja Keltaisen meren rannalla. Tammikuussa 2013 käyn luultavasti myös Shanghaissa. Vuonna 1983 kävin Etelä-Kiinassa, jossain kaupungissa (ja maaseudulla) lauttamatkan päässä Hong Kongista Macaoon ja siitä maaseutuaupunkiin, joka nyt on sekin miljoonakaupunki. Silloin tiet täyttyivät pyöräilijöistä mao-takeissaan. Yhtään pilvenpiirtäjää en nähnyt.

















tiistai 13. marraskuuta 2012

Mongolia muistuu mieleen

Seikkailin netisssä etsimässää tarkennusta Mongolian matkaltani, löytäisinkö käsityökeskuksen nimen, jossa sain opetusta huovutuksesta. Blogiini näkyy löytävän Mongolian matkaa suunnittelevia; niinpä tässä linkki upeisiin Mongolian expat-blogeihin. (expat = enemmän tai vähemmän vakituisesti jossakin ei-kotimaassaan asuva ja siellä työskentelevä henkilö, taitaa tulla sanasta expatriate eli poissa-isänmaasta).
Jossain voi olla esimerkiksi epävirallinen expat cafe, jossa expatit tapaavat toisiaan.

Mongolia on ollut yksi elämäni matkojeni kohokohtia. Miksi? Mongoliassa saa jo pääkaupungissa ajatuksen siitä, miten Mongoliassa on eletty ainaisista ajoista. Jurttakeskittymiä on melkein keskikaupungilla. Kohta pääkaupungista alkaa arojen lumo ja luonnon suuruus.

Etsinpä kaksi kuvaa: Jurtta-perheen vierailijoille oli kaivettu maahan kuoppa ja sen ympärille lautaa vähän suojaksi. Mutta isäntäväen nuori jakkiherra ei ollut samaa mieltä. Arolle vaan, niinkuin paikalliset!

Toinen kuva jostain, jostain. Tietöntä aromaisemaa. Jeepillä ajettiin alas tuonne järvelle uimaan rinteitä pitkin, ei teitä siis. Järvi on muistaakseni nimeltä Ogi Nuur. Yöksi jäimme rannan kupeeseen kolmen jurtan "hotelliin".

Matkakuvaukseni Mongoliasta vuonna 2009 alkavat täältä.







sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kiinaanko?

Tuolla Keltaisen meren toisella puolen asuu Saku. Täällä kävin pari vuotta sitten, enkä silloin tiennyt, että haikeana katselen nyt kuvia, ehkä pääsen ihan oikeesti tuonne meren toiselle puolen?


Kiireisen kotimaan ja etenkin pihamaan kesän jälkeen palaan tänne "matkailupuolelle". Saku on innostuttanut matkustamaan Kiinaan seuraavan lomanssa aikana. Se on tammi-helmikuussa 2013. Ei siihen ole kovinkaan montaa viikkoa!

Herra opiskelija on käynyt varmistamaan suunnitelmaansa tilaamalla tavaroita sinne vietäväksi. Jo puolet sallitusta kilomäärästä taitaa olla tuossa laatikossa. Mentävä on. Vaikka vastaankaan en laita!

Saku on jo miettinyt mitä tehtäisiin. Jonkinlainen laivamatka on ehkä mahdollista Pekingistä Shanghaihin. Lentäisin Aeroflotilla Pekingiin (halvin yhteys), Aisha, Meksu ja Zoe tulisivat sinne myös Melbournesta, tehtäisiin joku reissu Shanghaihin, sieltä lennettäisiin Dalianiin Sakun opiskelukaupunkiin lopuksi aikaa.

Katselin netistä, mutta en varsinaisesti löytänyt sellaista reittiä, joka jokiteitse veisi suoraan Shanghaihin. Saku saa järjestää ja varmastikin jo Kiinaan paremmin tuntevana osaa löytää tiedot oikeista paikoista. Sakun ääni oli ihan innosta iloisena, kun selitti minulle miten haluaa jotain oikeaa Kiinaa, eikä turistiretkiä meille järjestää. Ja äiti sulle keramiikka ja taiteita. Toive olisi myös joku kokkausjuttu, ehkä Saku voi järjestää yksityisesti Dalianissa?
Dalian on tuossa kartalla Pekingiä vastapäätä Keltaisen meren toisella puolen niemen nokassa.



sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Munchen osa 3. Furstenfeldbruck,

Marketta ystäväni asuu Furstenfeldbruckissa, joka on esikaupunki 40 minuutin junamatkan päässä, tämä Muncheniin liitetty keskiaikainen pieni kaupunki. Siis Kreivinpellonsilta suomeksi.
Kylälle ei juuri turisteja eksy, siellä kävellessä voi nähdä ihan tavallista Saksan kansaa ja elämänmenoa. Voi pysähtyä leipäkaupassa, kahvikaupassa, ihmetellä pääkadun vanhoja taloja, poiketa kilometri ja joutua keskelle komeita peltoja, kävellä ohitse maanomistajien pyhimysalttareita, osua rokokookirkkoon jumalanpalveluksen aikaan. Kirkko ei ole auki turisteille. Entisen munkkiluostarin alueella kirkko on toiminnassa. Itse munkkiluostari on osin poliisiopistona, osin muunnettu ravintoloiksi ja puistoalueeksi.




Mielenkiinoista kyllä, pieni kaupunki on tunnettu uusnationalistien asuinpaikkana. Ei se mitenkään näy kaupungin arjessa, koetan kurkistella mistä voisin sen nähdä, en onnistu mitenkään. Lähellä on Dachaun keskitysleiri ja Eichenau, jonne junat pysähtyivät juutalaisten kokoomaleirille. Ajamme Eichenaun aseman ohi pimeässä palatessamme Alpeilta.

Mutta näen vain saksalaisia päivittäisissä askareissaan kantamassa kaksikiloisia leipiään brodseitia (leipätaukoa) varten. Lapset juoksevat leikkipuistossa. Työhön menijät jättävät autonsa parkkipaikalle ja   kiirehtivät aamulla paikalliselle S-bahn asemalle, josta 40 minuutissa vie nopea juna  Munchenin keskustaan. Meilläkin on koko päivän tiivis ohjelma, mutta ensin opettelemme ostamaan lipun saksankielellä automaatista. Matkalla juna pysähtyy siistien esikaupunkien asemilla, ohi hyvin muokattujen peltojen, kunnes litteä ja avara Munchenin ympäristö sukeltaa kaupunkikeskustan aukioille...Marienplatz, Odeonplatz, Königsplatz.
Takaisintullessa aseman kupeella oluttupa houkuttelee "hiekkarannalla" ja mukavannäköiset tarjoilijapojat vilkuttavat kolmelle kypsälle naiselle (meille). Sen jälkeen valitsimme aina asemalle tullessa ja sieltä poistuessamme oluttuvan ohi menevän polun. Kiva kun meille vilkuttelevat. Joku ilta voitaisiin poistullessa istahtaa oluelle. On vain kevääksi kylmä, eikä ulkotiloissa näy ketään, saati "hiekalla". Emmekä oluelle pysähdy yhtenäkään päivänä. Oktoberfestin tapahtumakenttää keskustassa kävimme katsomassa...miten monta miljoonaa oluttuoppia silloin juodaan...kuusi miljoonaa jäi mieleen. Näissä oluttuvissa saa tuoda omat eväät, silloin istutaan liinattomiin pöytiin. Liinallisilla pöydillä tarjoillaan tuvan ruokaa. Rento systeemi!





Kuvat kertovat enemmän.










maanantai 7. toukokuuta 2012

Munchen osa 2. Bavarian Alpeille


Joskus 1800-luvun loppupuolella Baijerin kuningas Ludvig II istui vällyjen alla vuoristohevosten vetämissä vaunuissa ylös Fussenin alppikaupungista vielä korkeammalle valitsemalleen vuorenkielekkeelle  keskeneräiseen linnaansa. Alppipuro solisi hurjaa vauhtia vuoren huipulta linnan ohitse.

Linnan sadunomaset salit oli maalattu freskoin, jotka kuvasivat Wagnerin oopperoita. Kuninkaan mielimusiikkia. Surullisen vaitonaisena hän kipusi linnaansa kapeita rappusia makuukamariinsa, jossa ei ollut kuningattarelle sijaa. Vuoteen tammikatos oli vienyt 14 taidokkaan koristepuusepän tekemänä monta vuotta valmistua. Huone ei ollut tavanomainen kuninkaanhuone, vaan yksinäisen sadunkuninkaan kammio. Huoneen freskot olivat sadun, oikeamminkin Wagnerin oopperan Tristan ja Isolde kuvistusta: joka ikinen sentti ja kulmaus oli maalattu. Ludvigin lempivärinen kuninkaansininen raskaasti kuvioitu verho peitti yksinäisen sängyn.

Siinä pienessä kammiossaan yön pimeydessä Ludvig pidätettiin ehdittyään asua linnassaan vain 143 yötä. Linnan rakennustyö oli ja jäi pahasti kesken. Ludvig vietiin vankeuteen ja yritettiin leimata mielenvikaiseksi. Keinot noina aikoina ehkä olivat rankemmat kuin tänä päivänä, mene ja tiedä, sillä arvoitukseksi on jäänyt miten Leopold II löytyi hukkuneena muutama päivä pidätyksen jälkeen pieneen lammikkoiseen.

Kansa oli kapinoinut Ludvig II vastaan, koska pelättiin kuninkaan tärväävän kansan rahat linnoihinsa ja muuhun hullutukseen. Neuschwanstein oli jo neljäs kuninkaan rakennuttama linna. Tässä linnassa kuningas kuunteli Wagnerin oopperoita, joita myös sponsoroi laveasti. Linnan tunnusmerkki on joutsen ja kaikkialla valmiin linnan huoneissa on joutsenia monissa muodoissaan. Wagner sävelsi joutsenoopperan  Lohengrin (Joutsenritari), Ludvigin toiveiden mukaisesti. Asuiko Wagner linnassa kuninkaan vieraana säveltämässä, on lähteissä hieman epäselvästi mainittu.

Mutta miksi kuningas oli niin onneton ja miksi hänen mielenterveyttään epäiltiin niin ankarasti?
Minun ensimmäinen suuri elokuvakokemukseni oli Sissi. Niin myös Aishan. Sissi oli aikansa kaunotar, monien kuninkaallisten kosijoiden haluttu ja koko kansan ihailema. Ludvig II ja Sissi olivat serkuksia. Ludvig rakasti Sissiä, ei ketään muuta. Sissiä Ludvig ei saanut. Sissi ei Ludvigia huolinut. Sissin  sijaan Ludde rakenteli joutsenajatuksiaan. Eräässä toisessa linnassaan Ludde-ressu rakennutti luolan ja sinne järven jossa souteli joutsenenmuotoisella venollaan yksin,  ilman kuningatartaan. Aika outoja kuninkaallisia ajanvietteitä?

Sissistä tuli Itävällan Franz Josefin keisarinna. Ei lopulta kovin onnellinen hänkään kaiken häikäisevän hoviloiston keskellä.

Neuschwansteinin linnasta sen sijaan tuli jo muutamia viikkoja Ludvigin kuoleman jälkeen turistinätävyys ja se on yksi Saksan suosituimmista turistikoteista. Linna on ollut esikuvana Disneyn satulinnalle. Sisällä ei saanut ottaa kuvia ja ulkokuori oli suurelta osin remonttitelineiden peitossa. Tässä netistä kopioidut "turistikuvat".


Ludvig II makuukammari




Vuoristohevoset veivät turisteja ylös linnaan.

torstai 29. maaliskuuta 2012

München 31.3-9.4.2012, osa 1

Nuorukainen Atticasta vuodelta 580 eKr. (tunnetaan nimellä Muncein Kouros)

(g:n jälkeen tuleva kirjain ei toimi näppäimistölläni)
Ensimmäinen päivä Glyptotek, antiikin Kreikan ja Rooman veistoksia. Nyt jälkeenpäin voin sanoa, että se oli minulle yksi paraista kokemuksista reissullamme. Sen perään  Alte Pinakotek, vanoja maalarimestareita 1800-luvulle asti (Rubens, Da Vinci, Tintoretto tunnetuimmasta päästä). Sitten vielä päivän kolmas suuri taidemuseo,  Pinakotek der Moderne (Monet, Manet, Durer esimerkiksi)...maalarimestareita 1800 luvulta 1900-luvun alulle asti. Neue Pinakotek jäi käymättä. Sinne  kävelimme Konigsplatzilta, joka oli toinen itlerin suosima pueenpitopaikka. Toisella kertaa kävimme Odeon Platzilla, toisella itlerin pueenpitopaikalla. Taidetta ja politiikkaa eti ensimmäisenä päivänä oikein aamusta iltaan! Eikä keväisemmästä säästä ollut tietoakaan, sama kylmä viima täälläkin ja välillä sade ja räntä saapui Skandinaviasta tänne asti! Villainen talvitakkini oli pelastus.

Etukäteen Muncen vaikutti vään mielenkiinnottomalta, suurkaupunki mikä suurkaupunki. Syy vierailuun olikin kesän saunakaverimme M, joka siellä on asunut kymmeniä vuosia. Matkatoverina oli yteinen tuttavamme A.  M asuu suur-Muncenin alueella, vajaan 40 kilometrin päässä vieättävässä pikkukaupungissa Furstenfeldbruckissa. Nopea esikaupunkijuna ajaa sinne noin 30-40 minuutissa keskustasta. Nyt en voi mitenkään sanoa aluavani sinne joskus takaisin. iva reissu ja tuli nätyä, kyllä. Ystävien takia menisin, en Muncenin. Kävelimme paljon, M oli suunnitellut meille tiiviin ojelman. Toinen mieleenjäävä antiikin veistosten rinnalla oli visiitti oli Bavarian Alpeille, junalla alppiniittyjen alki Fusseniin, päätepisteenä uskomaton satulinna Neuscwanstein.  7 päivää menoa ja aika rankat 2 matkapäivää jo iukkasen rasittivat jalkoja ainakin. Lepopäivää tai puolikastakaan emme malttaneet pitää!

elsinki-Amsterdam-Muncen KLM lennot, 215 e. Matka M:n kodista Tirilään kesti 13 tuntia. Siien tuli monta vaitoa ja odotusta, se onkin raskaampaa uin istua matka 2 pitkällä lennolla Australiasta, niin ainakin tunsin ja olin pajon väsyneempi!







Aurinko välillä näyttäytyi ja Glyptotekin seinustalla otettiin eti lepotauko. Muutaman kilometrin päässä emäntämme kotia olisi ollut Dacaun keskitysleiri, mutta emme sinne alunneeet mennä. Saksassa nyt on äärimmäisen vaikea kuvitella natsi-Saksan aikoja. Riittäkööt muistutukseksi paikat, joissa itler mieluiten kansalle puui. Emäntämme kertoi, että iljaisentuntuinen läiökaupunki Furstenfeltbruck, jossa asuimme, on yksi nationalistien pääpaikoista nykyisin. Ensiksi  kuvassa ylevä portaikko  Königsplatzilla, toinen pueenpitopaikka oli Odeonplatzilla.



maanantai 26. maaliskuuta 2012

Suhteeni Karachiin



Tämä osui. Alla olevan kuvauksen  löysin Facebookin Karachin ystäväni Christan seinältä. Se sanoo kaiken, mitä haluaisimme, jos osaisimme näin hyvin sen muotoilla, Karachista. Karachissa asuimme reilut 5 vuotta 1986-1992.

Useimmilla meistä on katkeranmakea suhde Karachiin, ja jos pitäisi määritellä Facebook-status, sen voisi olla vain ja ainoastaan "se on monimutkainen". Karachi on kuin eipäs-juupas poikaystävä, Karachi on tyttö, joka käyttää sinua hyväkseen, särkee sydämesi ja sitten kun hän taas kutsuu sinua, juokset pikapikaa takaisin. Karachi on arvoitus ja jos asut Karachissa et voi kuvitella tuntemuksiasi, joita tunnet asuessasi jossain muualla (hyvässä tai pahassa). (City FM  89 netissä)...nida amir

Most of us have a bittersweet relationship with Karachi and if our status had to be defined on Facebook it could only be "It's complicated". Karachi is an on-again, off-again boyfriend, Karachi is the girl who uses you, abuses you, breaks your heart and yet when she calls you, you go running back. Karachi is an enigma and if you live in Karachi you can't imagine feeling the feelings you feel while living here (whether good or bad) anywhere else." - (City FM 89 on Web)...courtesy nida amir

Kuvat ovat vuoden takaa, helmikuussa 2011 olin Karachissa muutaman viikon.







 


keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Kaupungin paras terassi



Avoinna läpi vuoden
Virkistävä ellei huumaavan ravisteleva kokemus
Istua maaliskuun illan hämärttyessä
avantoon pulahtamisen jälkeen
Avaat kahvitermarisi, tai paistat makkaraa
Joillekin kylmä juoma on tarpeen
Uudelleen saunaan ja avantoon
Juttelet ystäviesi tai vierustoverisi kanssa
maailman menosta, ruokasoodan ihmeellisyyksistä, kielenoppimisesta, koirankasvatuksesta, lapsenlapsistasi, ihan mistä vain tai ei mistään
ja taas avantoon, jos vain mieli tekee
tai pysähdyt terassin kaiteelle katselemaan Saimaalle
huolista, töistä mieli kaikonnut kauas ei minnekään

Myllysaaren saunan terasilla maaliskuun puolessavälin

torstai 8. maaliskuuta 2012

Dalian raportti 8: Käärmeenmaksauutetta appelsiinilla

Käärmeenmaksauutetta appelsiinilla sai Saku kiinalaisesa sairaalassa. Lisäksi antibioottia suoraan suoneen.

Mutta ennen sitä ehti äiti  huolestua. Poika soitti Kiinasta pari päivää sitten ja sai tuskin puhuttua. Kuume on roikkunut yli neljänkymmenen. Antibiootti oli jo alkanut vaikuttaa, ja huokasin, että siitä se poika selviää.

Kunnes tänään iltapäivällä Babar soitti Espoosta varovasti tiedustellen, että Saku haluaisi skypeen äidin. Onneksi haluaa skypeen, ajattelin, ei niin paha, arvelin että asia liittyy sairastamiseen. Paha kuitenkin, Saku oli joutunut sairaalaan ja kävimme hetken keskustelua Babarin välityksellä, sillä olin vapaaehtoistyössäni Sikitikossa.

Sairaalassa oli todettu, että keuhkokuume on erityisen ärhäkkä ja otettiin Saku sisään. Otettiin magneettikuvaus keuhkoista, röntgenit ja verikokeet. Laitettiin 6 hengen huoneeseen. Pidetään hoidossa 8-10 päivää.

Illemmalla juttelimme sitten skypessä. Saku lupasi myöhemmin kirjoittaa itse olostaan sairaalassa. Kysyin, miten siellä suhtaudutaan kiinalaisen perinteisen lääketieteen ja länsimaisen lääketieteen keinoihin, sekoitetaanko niitä kenties jollakin tapaa. Sairaala on nimittäin länsimainen. Siihen suhtaudutaan aika joustavasti. Sakulle tarjottiin käärmeenmaksauutetta appelsiinilla terästettynä: "siitä voi olla hyötyä, mutta ei ole pakko ottaa". Saku otti. Ja kertoi sen maistuneen yskänlääkkeeltä.

Sakun mukaan kiinalainen sairas menee enimmäkseen länsimaisen lääketieteen lääkärille tai sairaalaan, mutta ottaa sivussa perinteisiä troppeja ja niitä sairaalassakin "suositellaan jos niistä ei ole haittaa".  Ehkä maaseudulla on eri ajatusmaailma kuin näissä suurissa kaupungeissa. Voi olla, ettei länsimaiseen lääketieteelliseen hoitoon ole maaseudulla resursseja.

Hoitotoimenpiteisiin ja ammattitaitoiseen hoitoon Saku oli tyytyväinen. Taitaa olla erityinen kokemus olla itse potilaana lääkäriopiskelijalle, nähdä sairaalan toiminta omana kokemuksena - vaikkei nyt toivoisi, että keuhkotauti pitää saada, että tuollaisen kokemuksen saa. Sairaala on Helsingin Meilahden HUSin kokoinen, siis iso.

Isoudesta huolimatta Saku on jonkinsortin julkkis. Ainoa ulkkis. Kun opiskelukaverit tulivat etsimään Sakua, kysyivät vain, että täällä on sellainen ulkomaalainen: heti oli tiedetty missä se sairaalan ainoa ulkkis on.

Huonekaverien mammat pitävät Sakun ruuissa. Siellä on tapana, että omaiset huolehtivat potilaille ruuan. Jos jotain positiivista, Sakun  kiinankielenopiskelu saanee uutta virikettä ja puhtia.

Suihku tarkoittaa omaa vatia, ja sitten pesuhuoneeseen voi mennä "suihkuttelemaan". Onneksi Saku on partiolainen, sitä asennetta tarvitaan.

Sairaalaan piti antaa jonkinlainen etumaksu. Magneettikuvaus maksoi noin 50 euroa (onkin halpa kun Suomessa maksaa yli 1000 e), röntgen 25 e ja kerta-annos antibioottia tiputuksessa 25 e kerta. Kiinalaiset saavat korvauksia noin 40 % oman terveydenhuoltojärjestelmänsä kautta. Saku saa vakuutuksesta rahansa takaisin, kun ensin maksaa laskun.

Nyt sitten aamulla hoitamaan Sakun pankkiyhteyksiä. Visa on antanut rahaa automaatista ihan vaikeuksitta puolentoista vuoden ajan, mutta nyt jumittaa turvatarkasteluun.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Matka Karhusaareen

Matka voi olla lyhyt. Matka voi olla ilmainen. Ilo ja nautinto voi olla suunnaton!
Sunnuntaina paistoi aurinko, pakkasta -3C. Reppuun makkarat ja kahvit. Potkuri esiin ja matkaan! 5 tuntia Saimaalla.

Kimpisen rannasta löysimme vähän kuljetun jäljen kohti Karhusaarta. Mutta onkohan tämä turvallinen?

Avantosaunamme lämpiää keskiviikkona ja perjantaina Myllysaaressa.

Nyt täytyy tutkia liikennemerkkiä tuon karin törmällä. Otamme paremman suunnan kohta Karhusaarta ja jäätietä.

Jäätie satamasta Karhusaareen löytyikin!

Luistellen, kävellen, pulkassa, potkurilla.
 



Mikä on minun makkarani? Kaupunki toimittaa grillipuut saarelle kaikille vapaasti käytettäväksi.
Matka jatkuu kohti Pappilanniemeä tarkalleen laivareitin päällä!

Pappilanniemen kallioiden ohi lähestymme jo maihinnousupaikkaa.

Vielä tarkistetaan reitti, jälkiä on moneen suuntaan.

Nousemme rannaalle venepaikkojen takaa.

Nyt jo kovalla maalla, Saimaa siintää kohta kaukana. Upea päivä Saimaalla 4.3.2012