Intia-Pakistan-Intia

Tässä matkareitti lyhykaisesti.

Taydennan viela matkakertomusta kuvin ja kertomuksin sielta taalta.

Nyt nautin kotisuomessa ihanasta kevatauringosta, vuosisadan lumimäärasta pihalla, ruisleivasta ja avannosta!




7.2.2011 Helsinki-Delhi, Finnair

Delhi-Solan autolla lapi Haryanan maaseudun ja osin Punjabia 300 km, sitten 60 km kiemureisia vuoristoteita Himachal Pradesh- valtiossa noin 2000m korkeuteen Solan-nimiseen pieneen kaupunkiin.

Kiertoajelua Himalajan rinteillä, Shimla, Chail

Solan-Amritsar-Attari , autolla Punjabin viljavien peltojen lapi lahelle Pakistanin rajaa Chandigharin kautta.

Amritsar, Sikhien kultainen temppeli

Attari-Wagah, kavellen rajan yli Pakistanin puolelle

Wagah-Lahore, Saku vastassa ja sukuloimaan Lahoreen!

Lahore-Raiwind-Zhung, punjabilaiset ihanat häät, osa monen paivan juhlista, jossa olimme mukana

Lahore-Karachi, lentaen

Karachi, sukulaisten luona ja Karachin tuttuja paikkoja kierrellen

Karachi-Kochi, Kerala Intia, lento Karachi-Dubai-Muscat, Emirates Airlines

Kochi-Munnar Hills, teeplantaasit, elefanttipesut, bussi-pieni vuoristohotelli

Kochi-Chennai, 18 tunnin junareissu

Chennai-Kalkutta, lento Air India

Kalkutta-Delhi, lento Air India

Delhi-Agra, Taj Mahal ym.- Delhi, bussireissu

24.3.2001 Delhi-Helsinki, Finnair

Arun ja nakemiin Intia!

Olen lisannyt kuvia vanhoihin blogiteksteihin ja taydennan kertomuksia kohta kotiin paastyani kuvin ja uusin kertomuksin. Kirjoitan myos tarkemmin matkan kaytannon puolista, toivottavasti niista on hyotya muille matkaa Intiaan suunnitteleville. Nyt olemme valmiina kotimatkaan. Delhi-Helsinki lentomme on huomenna aamulla.

Arun kanteli roskapussia Agra Fortin liepeilla. Ei kerjannyt, eika pyydellyt mitaan.Katsoi meita haikein silmin. Juttelimme hetken.. 

Krishnan syntymapaikka: Mathura ja intialainen turistimatka

Iltakahdeksan jalkeen, nahtyamme kuumassa Agrassa Taj Mahalin ja Agra Fortin, ajettuamme tarisevilla kuoppaisilla teilla (osa tosin  kelpoja miksi sanoisi niita, paikallisia valtateita) jo 10 tuntia, saavuimme kylaan, tai kaupunkiin, pysahdyimme kapealle kujalle, joka oli reunustettu valoisin kauppakojuin ja kaupoin. Uusi opas oli hypannyt autoon ja kertoi pitkia tarinoita Krishnasta, sen ymmarsin,  hindiksi, ei yhtaan englantia. Sain sen verran taydessa hurinametelissa selville, etta menemme Krishnan oletettuun syntymapaikkaan Mathuraan , siella olevaan temppeliin.

Mitaan ei kerrottu englanniksi, vaikka kyydissa oli useita ulkomaalaisia, meita vaaleita 4 ja Irakista, Iranista, Turkmeniastakin turisteja. Jouduin kertomaan toisille sen mita ymmarsin sinne menosta: puhelimia, kameroita ja tupakkaa eika ruokaa saanut vieda sisaan.. Juoksimme kapenevaa kujaa pitkin taas yhteen turvatarkastukseen; metallinpaljastin, ruumiintarkastus, laukut tarkistettiin kasin  ja temppeliin. Sotilaita oli vahdissa temppelin ssisalla eri paikoissa kuten myos kaduilla ulkona runsaasti.  Temppelin eri alttareilla oli pikku Krishnoja, joita puettiin tai jonka edessa rukoiltiin. Pikkuisen jai hamaraksi, mutta paikan henki oli kiihkea ja turistinen. Temppelin sisalla myytiin Krishna-muistoesineita.

Jos jai hamaraksi tama temppelivisiitti, seuraava jai pimeyteen. Opas vei joukon temppeliin, jonne en silla vauhdilla edes olisi kerennyt perassa. Pelkasin jaavani joukosta melkein taydellisessa pimeydessa kymmenien turistibussien seassa ja temppelin kerrottiin olevan luolamainen , apinoiden hyppiessa ja varastaessa laukkuja, olipa jollakin apinalla nahty aurinkolasit silmilla.  Sen sijaan istuin autossa ja katselin yollista menoa. Ohi kulki erinomaisen viehattava kulkue. Lavalla oli sahkot. Lavan valot vilkkuivat eri vareissa.  Sahkolankoja kulki kadesta kateen perassa marssivin mahtavien lamppuviritelmien pitajille, lampuissa oli kukanmuotoiset varjostimet, useita saman lyhtyasetelman paalla ja niissa oli viela repalaiset kaupan muovit repsottelemassa. Agregaattia pyoritti mies sitten lankojen toisessa paassa. Perassa kulki kiilteleviin sirkusuniformuihin pukeutunut komeljanttarisoittokunta rumpuineen ja vaskitorvineen, pyhiinvaeltajakansam seuratessa. Nakyma oli kun elahtaneen sirkuksen viimeisesta yrityksesta saada asiakkaita.

Soittojoukkion mentya katseeni siirtyi hiekkatien vierustalle puolipimeaan. Siihen oli levittanyttantereelle petivaatteensa muutama mies. Yksi istui ja poltteli tupakkaa. Kohta vinttasi pappa villahatussa siihen jonkin lakanantapaisen, asetti siihen taitellen kaksinkerroin viltin, kellahti siihen paalle. Kohta tuli villapipon kaveri iso mytty kadessaan, heilautti sen villapipokaverinsa paalle umpisukkeluksiin ja kompi itsekin valtavan peiton alle. Siihen olivat pyhiinvaeltajat asettuneet hiekkatantereelle, jossa turistibussit ajoivat pollyttaen ohi metrin paasta jatkuvana virtana. Mutta ei ollakaan, kun joku nuorehko mies tuli herattelemaan porukkaa, keskustelua kaytiin kiivaana, lisaa joukkoja, naisiakin sareissaan tuli istuksimaan petilaitelmille. Kukaan ei kuitenkaan lahtenyt pois ja vaativa mies lahti poispain. Ymparilla autojen vierustoilla perhejoukot virittelivat tuliaan iltapalaa syodakseen.Ihmisia kulki virtanaan evaita kantaen tai muuten vain yon pyhasta tunenlmasta nauttien. Paikka oli Vrindavan, jossa on myos Hare Krishnojen Intian ja maailman paapaikka.

Edessa olisi viela nelisen tuntia vauhdikasta raminakorotysta takaisin Delhiin lapi Uttar Pradeshin maaseudun yon, silla taman Luxury Tourin linjuri ei ihan tayttanyt luksuksen luokkaa. Moottori remelti kuin voimakas traktori. Siihen viela kuoppaiset sivutiet naille temppeleille. Paikallinen valtatie, tullimaksukin siita otettiin, oli vahan parempi, mutta auton moottorin ja linjurin korin ramina niin mahtava, etta ikkuna aukesi itsestaan tarinasta. Ainoa luksus oli, ihmeellista kylla, toimiva ilmastointi.

Olimme varanneet pienesta hallituksen hyvaksymasta toimistokioskista taman matkan, samasta matkasta turistit olivat maksaneet jotkut 500, jotkut 600 tai 800 rupiaa.

Oudoin juttu, varokaa matkailijat: juuri Agraan saavuttuamme autoon hyppasi hyvin pukeutunut mies, luulimme tietenkin oppaaksi. Mies jutteli erikseen meille vaaleille turisteille ja parille muulle, ja kehotti meita ulos autosta. Tingin, miksi, mita tama tarkoittaa. Kaksi hollantilaista oli jo mennyt autosta ulos. Muutkin ulos pyydetyt kanssani vaativat selitysta.Mies puhui ymparipyoreita Taj Mahaliin menosta, mutta jokin ihmetytti hommassa.
- Mihin muut tassa bussissa menevat, kysyin
- Jonnekin muualle.
- Mihin muualle?
-Agra Fortiin
- No mekin haluamme sinne mennase on meilla ohjelmassakin.
- Ne on kaikkilinnoitukset samanlaisia, vastasi mies!
- Naytamme sen teille ulkoa, ja muuta jarjetonta ymparipyoreaa vakuuttelua seurasi
.
Siina vaiheessa kuljettaja hatisti miesta pois - hyva puoli, etta ymmarsin jonkin verran kielta - ja lahdimme ajamaan eteenpain. Jalkeenpain selvisi, etta hollantilaiset oli kuljetettu kalliisiin kauppoihin ja heidat tuotiin vihaisina ja hikisina takaisin bussillemme kun me muut olimme jo vierailleet linnoituksessa. Turistibussilla oli oma osansa tassa turistihuiputuksessa, prosentit myynnista. Viela myohemmin meidat vietiin marmorikauppaan, kun aika alkoi olla vahissa ja Taj Mahal viela  nakematta. Lisaa vihaisia matkalaisia. Toki jotkut halusivat ostaa sen tarkean kotiinviemisen, Taj Mahalin pienoismarmorikopion, vaikka emme olleet nahneet Taj Mahalin kuin kaukaa Shah Jahanin vankitornista kasin kaukana Jamuna joen rannalla..


Lahdimme aamulla kello 6 hotellista, bussi paasi matkaan noin seitsemalta, saavuimme lopulta Taj Mahaliin neljan maissa iltpaivalla, meille annettiin 1,5 tuntia aikaa selvita kolmesta piiiitkasta jonosta ja Taj Mahaliin tutustumisesta. Jos olisin vahaakaan tiennyt, menisin Agraan  ainakin yhdeksi yoksi omin voimin, junamatkakin  kestaa Delhista Agraan  vain 2 tuntia.

Kuvia matkan varrelta

Kyynel ikuisuuden poskella

Rabindhranath Tagore, Intian Nobel-kirjailija on sanonut: Taj Mahal on kyynel ikuisuuden poskella. 
Mogulihallitsija Shah Jahan rakennutti Taj Mahalin 1600-luvulla hautamuistomerkiksi vamolleen Mumtazille taman kuoltua heidan neljannentoista lapsensa syntymaan.

Pian hautamuistomerkin valmistuttua Shah Jahanin poika Aurangzeb vangitutti isansa ja kaappasi vallan. Miksikohan Aurangzeb sijoitti isansa Agraan linnoituksen palatsiin torniin, josta Shah Jahan saattoi katsella rakkaan vaimonsa muistomerkkia loput 8 elinvuottaan? Aurangzeb antoi haudata Ahah Jahanin vaimonsa viereen.

En kerro enempaa hullabaloosta Taj Mahalin ymparilla. Kaupustelijat ja kyydin tarjoajat tunkevat suuhun. Varkaista varoitettiin. Ylihinnoista varotettiin. Jonot ovat valtavia lippujonossa, sisaanpaasyjonossa alueelle, ja vihdoin kiemurteleva jono johti hautapaaden aarelle. Turvatarkastukset tehokkaita. Puisto siisti, kuin saareke pois likaisesta Intiasta.

Delhista matkustimme bussilla 6 tuntia, toinen 6 tuntia edestakaisin. Kerron tasta matkasta erikseen. Mutta Taj Mahal oli kaiken arvoinen. Se on kaikkea sita, mita siita sanotaan, maailman kaunein rakennus, ehdottomasti, minun mielestani.

Kuvat Agran linnoituksesta:

Kalkutta

Aiti Teresa

Kalkutta on Aiti Teresan kaupunki. Kalkutalle han antoi koko elamansa. Kavimme "Mother Housessa", jossa Aiti Teresa eli ja nukkui pois. Yhdessa huoneista on hanen hautakivensa, jonka paalle kirjoitetaan kukin joku Aiti Teresan sanoma. Paikalla oli iloisia nunnia, jotka lauloivat jollekin nunnalle syntymapaivalaulun. Toiset pesivat pyykkia, toiset huolehtivat pienesta museosta, jossa oli Aiti Teresan vaatimattoman huone, josta kasin puisen pienen pydan aarella han hiti tyotaan kymmenet vuodet..

Kalkutassa on useita eri Aiti Teresan toiminnan kohteita, kuten lasten talo, hyljattyjen ihmisten ja lahella kuolemaa olevien talo. Tapasimme pari ruotsalaistyttoa, jotka olivat tulleet vaihtoon tyoskentelemaan Aiti Teresan laitoksissa. Tyttojen muutaman viikon kokemus oli surua tayna, kasittamatonta ahdistusta Kalkutassa on niin paljon, ettei sita pysty kasittamaan, sanoi nuori opiskelija Emilie, joka muuten opiskelee Arkadassa, Helsingissa..

Sita ei pysty kasittamaan vanhempikaan, en itsekaan. Kalkutan sielu on musta. Ja siihen mustaan tuli Aiti Teresa nuorena nunnan. Hanen omien sanojensa mukaan Kalkutta oli ja on yha mustaa surua taynna, sellainen oli Aiti Teresan elamakin. Naen sen, ei vain joka kulman takana, vaan jatkuvana virtana, naen vastasyntyneen kadulla, alla jokin kangaskaitale, niin kapeat pienet kasivarret harottivat vauvan paalle laitetun kankaan alta. Naen pienen pojan, joka heittaa kuperkeikan asfaltilla ja satuttaa itsensa ja itkee, naama mustana kadun saasteesta, pakokaasuista ja  liasta. Naen miehen, jonka paan alla on paperinpala, keskella katua nukkumassa.

Aiti Teresa on tehnyt valtavasti tyota, mutta ei taalla mikaan riita.

Kevaan, varien ja kukkasten holi-juhlaa Kalkutassa

Holi eli Vasant Utsav, Kolkata

Sormet varipuuterissa, ja naama (violettia, sinista, oranssia),  naputtelen tata Kolkatan iltaviileassa Sutter-kadulla, joka on Kolkatan hippimaisin katu, muutama pussihousuinen hippi ja muutama muu ulkomaalainen, ei taalla useita turisteja nae.Vieressa Intian museo, perustettu 1814. Huomenna holi-kevatjuhla, jota jouduimme aloittamaan jo tanaan. Jouduimme on mieto sana. Naama on eri varijauhoissa ja vahan jo pakoilimme pikkupoikia; jotka  innostuivat heittelemaan vareja yltympari juhlavieraiden paalle niinkuin hlin aikana tehdaan.. Kaulassa valkea-oranssi kukkalei, kadessa miehen, joka valitsi minut kaikkien naisten joukosta, antama ruusukoristetulipunaisista tuoksuvista Intian ruusuista.

Jouduimme, sekin samoin mieto ilmaisu, kathak-tanssijoiden kanssa lavalle tanssimaan. Jouduimme, yllattaako tama enaa ketaan, muutaman paikallisen tv-kanavan kuvattavaksi ja muutaman lehden kameraan. Pitaa ostaa paikalliset Kalkutan lehdet huomenna. Hulluttelevan holi-aloituksen kathak-tanssijoiden kanssa tehtyamme saimme me mukaan kaapatut turistit poistua lavalta ja upea kathak-ohjelma alkoi. Professori Amita Dutta Kalkutan yliopistosta oli treenannut taman ryhman. Varikasta, taitavaa, ihanaa!

Jouduimme, kuinka ollakaan, aikaisemmin paivalla bengalirenesanssikirjalijan, nobelisti Rabindhranath Tagoren havelissa ( suuri perintokartano) kansallisen tv-kanavaan haastatteluun.

Mista olette, voinko kysya? from Finland. Haastattelija ihasteli ajatusta, from Finland ja pyoritteli intialaiseen tapaan vikkelasti silmiaan ja ja keikutti hyvaksyvan innokkaasti paataan puolelta toiselle, edelleen siihen intialaiseen elavaiseen tapaan, jonka haluaisin osata hyvin. (Pakistanissa tapa on sama, se on niin yksinkertainen ja kuittenkin niin vaikea kaikauttaa oikein).

Liikkeen voi tehda hienovaraisemminkin naama peruslukemilla, ja silloin se vaikuttaisi olevan aivan meikalaisen "ei" , mutta ei ole, se tarkoittaa  niin on, aivan, ehka, voi olla...eika  takaa sita, etta paan kiepauttaja ymmarsi mihin vastasi...no, nama ovat niita pienia suuria kultuurimerkkeja, joiden hallitsemiseen tarvitaan viikkoja, vuosia.


Mita ajattelette Rabindhranath Tagoresta? Han on suuri intialainen filosofi, joka puhuu uskontojen harmoniasta. Toivoisin, etta hanen ajatuksensa luettaisiin ja toteutettaisiin tana paivana, koska Intiassa on yha niin paljon eriarvoisuutta.

Osaatteko nimeta hanen kirjojaan? En, mutta olen lukenut hanen teoksiaan ja novelleja, joissa han puhuu naisten asemasta. Tagore oli aikaansa edella.

Jotain tahan tapaan, aivan valmistelematta jouduin sanomaan. Tagoren isan rakennuttama haveli (suuren varakkaan perheen suuri talo, ei nyt palatsi, mutta viehkea jarkeva tyypillinen oppineen perheen asumus, jossa paljon kaytavia, viileita korkeita huoneita puukoristein  ja marmorilattioin eri perhekunnille avaran sisapihan ymparilla. Tagore rakensi havelin yhteyteen myos yliopiston, joka siella toimii tanakin paivana. Talla viikolla on kulunut 150 vuotta Tagoren syntymasta.

Museon ja matkailuvaen holi-iltana (Myos vasant utsaav) siteerattiin usein Tagoren ajatuksia  ja tanssien laulunsanat olivat melkein kaikki Tagoren runoja. Kevaasta, rakkaudesta, ilosta, vareista, Krishnan ja Radhan flirttailusta ja leikeista: kuulethan nyt laulavat linnut kevaasta ja kukat avaavat varikkaat nuppunsa, avaa sinakin sydamesi kevaalle. 

Radha laulaa: Jos sieluni vari on sama kuin Krishnan, keltainen ja saan koskettaa Krisnaa samalla varilla, olen alati lahella Krishnaa, sielumme laulavat samaa laulua.

Nama kaksi turistia vain luulivat jo kesan alkaneen taalla, silla lampotilat ovat varjossa +34C , ilma tavattoman kostea, eika pilvia paljoa nay. Huomasin kuitenkin, etta frangipani oli aloittamassa kukintansa Tagoren havelin pihalla.

Muistan edesmenneen ihanan kirjoja rakastavan anoppini, muslimin, joka luki Tagoren, hindun,  teoksia ja arvosti tata todella korkealle. Olihan anopin aikana Intian niemimaa yksi ja sama valtio ja Tagore kaikkien kunnioittama meidan taata Sillanpaan tapaan. Miksi nyt niin paljon uskonnon aiheuttamia erimielisyyksia?

"Hyväile silmilläsi värejä,


jotka kareilevat kauneuden virrassa,

on turha yrittää ottaa niitä kiinni.

Intohimosi ajaa takaa pelkkää varjoa..."-R.Tagore

Kalkutan kadut

Kalkutta.Mother Teresa ja katulapset. Rabindhranat Tagore. Kaksi asiaa, jotka mielessani kuuluivat Kalkuttaan. Tagoreen en ehtinyt viela tutustua, huomenna aion menna hanen kotimuseoonsa ja sen yhteydessa olevaan yliopistoon. Tagore on ensimmainen Aasiassa kirjallisuuden Nobelin saanut kirjailija, lauluntekija, filosifi.

Sen sijaan Mother Teresan Kalkutta on lasna joka askeleella. Intiassa on koyhyytta kaikkialla, paljon Delhissa, enemman Chennaissa ja viela rutkasti enemman Kalkutassa. Kaikki aistini ovat liiankin ylikuumenneet nakemaan ihmisia kaduilla, lapsia kerjaamassa, aiti vauva lanteillaan epatoivoisen sinnikkaasti toistamassa lausettaan "baby no milk morning, please maa'am, baby no milk morning, milk powder, please, baby no milk..."  kasi ojennettuna.

Kaupunki on niin valtava, etten tieda loydammeko parissa paivassa Mother Teresan perustamia paikkoja, niista ei kerrota turistioppaissa. Mother Teresa on saanut patsaan kaupungin paraatikadun Park Streetin varrelle, Siella on McDonalds, jossa parempiosaiset kaupunkilaiset kayvat syomassa ja pitamassa lastenkutsuja. Park Street ei juuri poikkea Intian muiden isojen kaupunkien paraatikaduista, merkkikauppoja, parhaat methai-kaupat, kalleimmat kahvilat ja hotellit sen varrella.. Heti sivukaduille leviavat mista tahansa materiaalista kyhatyt katukojut, seka kadulla asujat.

Joistakin katuyrittajista tuli vahan hyva mielikin: sievassa sinisessa kojussaan silitti nuori mies suurta pinoa vaatteita. Tai laudanpatkalla istui mies, kaulitsi chapatteja ja paistoi niita siina tuoreena myytavaksi. Naihin bisneksiin ei juuri suurta paaomaa tarvittu. Paivan chapatti-leivan myynnilla saa lisaa atta-jauhoja seuraavan paivan leipaa varten ja siita toivottavasti jai perheellekin muutama rupia.

Kadulla, ihan kirjaimellisesti saa parranajon, bell purit, batata purit , hedelmia, kookospahkinan juotavaksi avattuna, hedelmia, sukkia, pyyheliinoja, lompakoita, sokeriruokomehua suoraan kuorituista ruokokepeista puristettuna. Postin edesta saa kirjekuoria, liimaa ja kaikenlaisia toimistotarvikeita. Usein istuu kadulla pahvinpalan tai sakin paalla suutari tai jos jonkilainen korjaajamestari, noista pienista tyokalusita tai koneista en ymmarra, niita on monenlaisia.

Hieman laajemmat kojut tarjoavat kojun toisella puolen penkkeja syojille, jalankulkijat kavelevat siita valista. Kojuissa onkin silloin tarjolla monta ruokalajia. jotka valmistetaan siina samalla kaasukeittimilla. Tiskari kyykkii kadulla ja pesee yleisesti kaytettyja metallisia laseja ja lautasia (taalla nakee myos palmunlehtia lautasena) ja perunankuorija saattaa istua kadunreunalla vati kadun puolella hoitamassavirkaansa.

Taalla nakyy vesipumppuja kadun varrella ja niista nayttavat ottavan veden niin katukauppiaat kuin kadulla asujatkin. Aamulla lahtiessamme ennen yhdeksaa liikkelle, moni kadun asukki nosteli amparilla vetta niskaansa, toinen saippuoi ja kolmas saattoi olla jo kuivailemassa. Myohemmin paivalla saapuvat kotirouvat,ehka myos asunnoistaan kuin kadulta, pesemaan pyykkiaan vesipumppujen luo.

Chennaista Kalkuttaan:missa on pienia valkoisia puuvillamekkosia vanhassa kaupassa.

Aistit ovat niin yliannostetut; hajuja, enimmakseen loyhkaa, savua, pakokaasuja, liikennetta, metelia, ihmisia, koyhyytta, surullisuutta, etta haluan puhua hetken aivan jostain muusta, sievasta, valkoisesta, rakkaistani ja Aishan ja Meksun tulevasta  vauvasta.

Vauva ja Aisha voivat hyvin. Koska nain unta, etta tulossa on enon nakoinen pieni Frans, ajattelin kuitenkin, silta varalta etta Frans on pienoinen suloinen neitivauva, etta muutama asu neiti-Fransille pitaa hankkia. Milta neitivauva-Fransista tuntuisi, jos hanelle kerrottaisiin, etta tuleva mummo vaan osteli Intian matkallaan poikavauva-Fransille vaatteita. Mutta enneuni vauvasta oli huikea  enneuni ja suurimmalta osataan se on totta jo nyt. Tarkoitan sanoa, etta tottakai on ihanaa, on tuleva vauva kumpi vaan! Olisihan ihanaa ostella mekkosia enemmankin. Aisha itse ei ollut mekko- tai prinsessatytto. Yksi sailynyt on Aishan suosikki, mekko jossa on jalkapalloilijan kuvia, muutama  rimpsu helmassa kylla.

Sattuikin asken  hotellin kadulla eteen pieni vanhanaikainen ruskein puukalustein varustettu kauppa, jossa myytiin kasin kirjailtuja poytaliinoja ja pienia valkoisia ohuenohuesta puuvillasta tehtyja mekkoja. Valitsin kaksi kokoa, taisi olla 12 ja 14..etta varmasti on sopiva Austalian kuuman kesan tullen edes jompikumpi. Toisessa on pienen tyton kuvia ja toisessa kanaset. Miehusta on sellaisella kokoonrypyttamistekniikalla varillisin langoin tehty.

Aisha olikin asken gmailin netissa ja juttelimme, Sakukin tuli linjalle, mutta yhteys katkesi. Taalla Kalkutan nettikahvilassa yhteys ei ole kovin hyva.

Kavellessamme nain pienen juuri kavelemaan oppineen vauvelin kadulla, sisko piti hellasti kadesta vaappuvaa sisarustaan. Vauvalla oli vain naru vyotaisten ymparilla Eihan taalla vaatteita tosin tarvitsekaan. Sisko pysahtyi pienen kadunvarteen kyhatyn katoksen luo ja kumartui hoitamaan kahta siella olevaa kanaa,  vauva tiukasti toisessa kadessa.

Kanakatoksen vierassa nain heidan kotinsa, kadulle kyhatun majantapaisen, jonka vierella keittotavaroita ja joitain vaatenyttyja.

Se oli junamatka se, Kochi-Chennai 16 tuntia

Kiskoilla kirahti, rasahti, ramahti ja ikkunasta kipunoi ja terava metallinhaju tuli vaunun avoimesta ikkunasta suoraan kasvoille. Juna pysahtyi. 14 tunnin matkasta oli tehty noin 8 tuntia. Ei siina junassa ollut kuulutuksia. Emme tienneet mita oli tapahtunut, ihmiset keraantyivat ulos ihmettelemaan. Joku metalliosa oli pudonnut vaunun alla. Kenellakaan ei ollut minkaanlaista tietoa mita tapahtuu.

Palmujen takana nakyi muutama palmunlehvin peitetty maja. Olimme sentaan ihmisten lahella jos tarvittaisiin juomaa ja ruokaa, ehka emme naantyisi nyt, lohduttelimme toisiamme. Junassa oli kenties 20 vaunullista tupotayteen ahdettuna ihmisia. Ehka lahistolla jopa kulkisi tie, jota myoten bussi meidat hakisi pois, kenties? Mista bussit sadoile ihmisille, joita junassa matkusti. Juna oli niin pitka, etten pitkassa kurvissa nahnyt etupaata.Aurinko oli laskemassa palmujen taa, kohta ei voisi lukeakaan, odotella vaan.

Kahden tunnin korjauksen jalkeen juna nytkahti liikkeelle, ensin varovasti, sitten niin kovaaa, etta hippulat vinku, juna ramisi ja nytkahteli, heilui ja ramisi taas niin kovaa, etta palmut vilahtivat vihreena massana ohi. Olikohan korjaus pitava talla vauhdilla. Emmehan tienneet minkalaisen mittakaavan vika oli ns. korjattu.

Juna. Ota viiskytluvun lattahattu, kierita se hiekassa, kuravellissa, rasvaisissa evaspapereissa, lorauta pullo tai kaksi kokista viela sekaan ja ravistele, etta lika tarttuu taatusti joka nurkkaan ja varsinkin  nurkkiin, jata koko homma muhinaan (=pinttymaan) pariksikymmeneksi vuodeksi.. Repaise jokunen linkkupoyta pois seinasta ja jata siihen ruuvien reiat. Mita siihen nyt matkustaja poytaa tarvitsee. Syo sylissa. Tempaise jostakusta sahkokoskettimesta taulu pois ja jata siihen koskettimet roikkumaan. Saahan niistakin tuulettimet toimimaan. Luksusta, kolme tuuletinta vaunuosasaton katossa, mustaan oljyiseen likaan kietoutunutta hakkyraa roikkyi katosta. Ne toimivatkin tassa 40 plusasteen kuumuudessa oikein mainiosti !

Lattahattuihin kun vain lisataan pari ylapetia niin homma on siina. Juna voidaan nyt ottaa kayttoon. Intiassa naita junia kulkee kuljettamassa miljoonia ihmisia valtavan maan poikki ja pitkin. Talla kertaa teimme poikkimatkan Kochista Ippadalin kautta Chennaihin..halvalla yllaolevissa olosuhteissa 14+2 tunnin matka maksoi alle 5 euroa.Tama lienee ollut toiseksi alin matkustusluokka, alin on vain kovat penkit vaunuissa,ei mahdollisuutta nukkumiseen. Junien luokista en oikein saanut kunnolla selvaa, mutta ilmastoitujakin vaunuja on, ja oikein suuren luokan luksusvaunuja, joiden liput maksavatvastaavan matkan lentolipun verran.

Lippuja on vaikea saada parempiin juniin lyhyella varotusajalla, kerrotaan. Saimme liput jostain vanhempien naishenkiloiden kiintiosta, jollaisen lipunmyyja keksi vilkaistuaan ostajaa. Tai voihan sellainen kiintio ollakin. Naiset saavat aina menna jonojen ohi, ellei heilla ole omaa jonoa, kuten esimerkiksi Delhin metrossa on naisten vaunu tai pankissa naiset saavat aina etusijan.

Olihan meilla junavaunussa koko ajan puuhaa, asemilta tuli junaan nuoria miehia, joiden kielitaito riitti kysymykseen: mista olette, ja kun vastasimmee: Finland, silmat ymmyrkaisina keskustelu loppui siihen, kun eivat osanneet kysya mika se sellainen maa on, joku tarjosi Englantia, joku kysyi onko se Kiinassa, no lahelle meni.. Joku tiesi Nokian ja joku halusi ottaa itsestaan meidan kanssa kuvan. Systeemi on sellainen, etta avoimissa osastoissa ja vastakkain on  kolme petia, ja keskimmainen peti on selkanojana ellei joku sen paikan saanut halua siina nukkua. Meilla oli alapetit, mutta periaatteessa ylapetien asukit istuivat "meidan penkeillamme" elleivat halunneet kivuta pitkakseen. Vastapaata eras nuori mies vetikin unia koko matkan ajan.laukku paan alla ja nuori nainen kiipesi ylapetille, siivosi sanomalehdella polyt meidan alhaalla istuvien niskaan ja kavi pitkakseen.

Tosiella puolella oli ikkunaa vasten alapeti ja ylapeti. Emme koskaan saaneet selville, miten nuo matkustajien enemmisto, edestakaisin kulkevat nuoret miehet majoittuivat, oliko heilla lippu vai ei, silla vaihtuvuus meidankin ylapeteillamme oli kova ja sivupenkeille tunki aina ihmisia eteisesta, joka valilla sekin oli istuvia tai nukkuvia matkustajia taynna. Naisia, lapsiakin oli mukana jonkun verran.

Kafe, nescafe...chai...kafe, nescafe, chai...samosas...biriyani...bread omlet...kuuluttivat myyjat alituiseen...valikoimaan kuului hedelmia, kylmia juomia, helminauhoja, avaimenperia, lehtia ja mutta matkalaiselle valttamatonta.

Matka oli siis sellainen. Tanaan Chennaissa, kuumaa, roskaa hillittomasti, loyhkaa, metelia, ihmisia.

Palmuja kuin petajia ja kookosta kaikkeen soppaan

13.2.2011 Kochi Backwaters tour

Aamulla auto tuli hakemaan ja ajoi pienen joukon eri hotelleista asuntolaivaristeilylle jokien, kanaalien ja jarvien alueelle. Bambukatoksella varustettu perinteisen mallinen vene odotti meita.

Hiljalleen vene lahestyi palmusaaria, simpukoiden kalastajia ja naimme saarien asukkaita rannalla sijaitsevissa taloisaan pesemassa pyykkia, lapset uimassa, jokunen nousi kapeaan veneeseen mennakseen kylailemaan tai kauppaan, vene on saarelaisten polkupyora.

Pysahdyimme eraalle saarista ja siella meille naytettiin, miten kookospalmupuusta kaytettiin kaikki mahdollinen tarkasti hyvaksi.
- kookospalmun mehu juodaan
- valkoinen sisaosa kuivatetaan ja sita sanotaan copraksi. Siita puristetaan kookosoljy ja tehdaan kookoshiutaleet
- kuoren sisaosasta tehdaan vahvaa narua, senkin tekeminen kasivoimin naytettiin alusta alkaen, ihmeellista!
- kookoshedelman kukasta saadaan nira nimista juomaa, joka on aluksi makeaa , sitten kaymisen jalkeen alkoholipitoisuudeltaan olutta vastaavaa, viela enemman niin siita tulee viinietikkaa. Tuliko siita toddya jossain vaiheessa, vahvasti alkoholipitoista juomaa, kaupungilla on Toddy-baareja, joissa sita saa.
- lehdista tehdaan kattoja, aitoja ja vaikka mita koreja ja pakkauksia raakatupakanmyyntikolleista alkaen
- puusta kuorittuna tehdaan jotain mutta nyt tassa kohtaa muistini petti...
ainiin, ruoka!

Saimme lounaaksi.perinteisen keralalaisen vihannesaterian
okraa kookoksen kera
vihreita papuja kookoksen kera
raastettua porkkanaa kookoksen kera
tomaattia kookoksen kera
vihannescurrya kookoksen kera
Raitaa, sambalia (tamarindista ja vihanneksista tehtya) ja Keralan omaa riisia tarjottiin myos, ilman kookosta

Iltapaivateen saimme noustuamme kapean kanaalinvarrella olevaan kauniiseen hindukotiin.
Opimme viela kalan kasvatuksesta, saimme maistaa banaaninlehtiin kaarittya simpukoista valmistettua currya. Jotkut maistelivat niraa, sita oluen vahvuista kookosalkoholia.

Rentouttavan ja rauhallisen sunnuntain kruunasi laivan ohjauksesta vastanneen Vishnun levea hymy ja Ajithin, oppaamme, kertomukset saarelaisten elamasta ja Keralan politiikasta. Loppumatkasta palatessamme vilkkaita teita,  oli rauhallisia vaalikulkueita ja puhetilaisuuksia, toisilla punaliput sirppeineen ja vasaroineen, toisilla valkoiset liput porvaripuolueen merkiksi. Ajith sanoikin, etta keralalaiset rakastavat vaalitaistelua, joka taalla on festivaali enemannkin. Aanestysprosentti on Intian korkein.

Keralassa valittiin jo kymmenia vuosia sitten, taisi olla maailman ensimainen vapaasti valittu kommunistihallitus, ja sanoisin, etta taalla on selkea sosialistis-kommunistinen demokratia. Siita keralalaiset puhuvat ylpeina. Opas mainitsi myos ettei taalla tunneta kasteja ei ole daliteja, kastittomia. Hallitus on taannut. etta jokaisella keralalaisella on oma maapala. Nain onkin oppaan mukaan. Siita voisin ottaa enemman selvaa.

Nyt sitten pakkaamaan huomista 14 tunnin junamatkaa (Kochi-Chennai) varten. Kookosta vaan!

Stop banana!

Kipsottelin juuri hotellille puolipimeassa iltakymmenelta laheiselta lauttarannalta. Lautta Fort Kochista mantereen puolelle Ernakulamiin oli vahan kuin viimeiselta vuosisadalta, puksutteli pimealla merella vanhalla moottorillaan  jota konemies valilla tutki avattuaan keskella lauttaa olevan kannen. Entisena merimiehen muijana osasin kylla katsella turvallisuusasioita. Aika pimeesta se lautta ilmaantui. Laiturilla seurasin kun lautta tuli vastarannalta vain etuvaloilla. Laiturilla se heilahteli ja minkaanlaista lankkuakaan ei laitettu, siina sain hyppia muutaman nuoren miehen perassa lauttaan minakin mummo. Lauttamaksu 2,5 rupiaa, eli vaikean paassalaskun jalkeen (euro on noin 60 rupiaa) en oikein saa vastaukseksi mitaan. Matka kesti noin 20 minuuttia.

Lautalta epamaarainen polku pimeassa naytti johdattelevan kahteen suuntaan, valitsin suuremman joukon perassa kulkemisen ja tulimmekin rantatielle, joka oli avara, mutta tuskin katuvaloja. Hotelli ei ollut kaukana, mutta kuitenkin, pieni kiire kannoillatakutin hotellin kulmalle, jossa vasta uskalsin jaada syomaan iltapalaa.

Fort Kochin puolella olisi ollut houkuttelevia kalamenuita ja mielenkiintoisen nakoisia ravintoloita toinen toisensa peraan, mutta meidan hotellimme onkin Kochi ns. karvalakkipuoella. Lautta lopettaa kulkemisen,etten uskaltanut jaada sinne, tosin sielta taksilla aina paasee.

Fort Kochi on iloinen sekamelksa historiaansa, ensin sinne tulivat portugalilaiset silla verukkeella, etta auttaisivat paikalista raja Veera Rama Varmaa puolustamaan kuningaskuntaansa, mutta tietysti portugalilaiset ottivat vallan jossain vaiheessa, noin 1500-luvulla. Sain tietaa, etta Vasco da Gama on kuollut tassa kaupungissa. Han nimenomaan loysi taman kauniin ja luonnonrikkauksia taynna olevan rannikon. Taalla kasvaa palmuja kuin petajia, ananaksia, mausteita mm. kardemummaa ihan luonnossa. Kalaa, muita merenalavia on kapealla mutta pitkalla rannikkokaistaleella yllinkyllin. Kaikkia kiinnosti taman rannikkoparatiisin rikauksien hyvaksikaytto.

Sitten 1600-luvulla tulivat hollantilaiset, sitten britit, joskus jo portugalilaisten aikoihin juutalaiset kauppiaat perustivat jopa oman kaupuginosansa ja synagogan, joka on vielakin toiminnassa. Mukaan mahtuivat viela Arabian muslimit ja ties keta. Niinpa tana paivana kaikki uskonnot ovat taalla edustettuina ja elavat suuressa sovussa. Se on minusta ihme ja todella hienoa kuulla ja nahda. 

Fort Kochin kaupunkikuvassa on niin paljon rappioromantiikkaa, etta olisi toisille antaa, kaikilta noilta kausilta. Sanon rappioromantiikkaa, silla se taalla Intiassa alkaa pikkuisen kyllastyttaa, ettei arvokkaalle historialle pystyta tekemaan juuri mitaan: suurin osa vain murenee maan tasalle. Ei vain taalla, Delhissa, Bombayssa, kaikkialla. Sen toisaalta ymarran, ettei valtiolla ole varaa entistaa kaikkea.

Sita en oikein ymmarra, etta turistit tulevat tanne ja ajelevat taksilla ottamassa valokuvia , kuten minakin (no tanaan kavelin), kaikesta tasta ja ihastelevat ja ihastuvat luhistumaisillaan olevaan kaupunkikuvaan kuin se olisi sita ihanaa aitoa Intiaa, josta viedaan kuvat kotiin naytettavaksi. Mukava tama kuuluisa emrenkulun ja kaupankeskus oli nahda, mutta niin surullista. Toisaalla mantereen puolella nousee upeita pilvenpiirtajia ja rakennetan hulppeita huviloita niille, joilla on rahaa.

Pidin itse todella paljon Munnarin vuorten maisemista ja nakemisista: tavallisia intialaisia omissa askareissaan, maanviljelijoina, hoitamassa teeosuuskuntaansa, pitamassa kauniita pienia home stay-majoitustilojaan.  En ole viela loytanyt mitaan sellasta itse henkilokohtaisesti, mika saa ihmiset hurahtamaan Intiaan. Halpaa, yes, aurinkoa, yes, varikasta, yes, tuoreita hedelmia, yes. Mutta ei taalla olekaan halpaa intialaisille, jotka saavat palkkaa pienen osan siita mita suomalainen keskimaarin. Mika sinulle Intiaan ihastunut lukijani, on se juttusi?

Taksikuski ehka tienaa 100-200 euroa (6000-12000)  kuussa. Meidan taksimatkamme Cherai-rannalle maksoi edestakaisin 1050 euroa, 2x30 km. Taalla vaikuttaa, etta taksat ovat rehelliset, silla koetimme tinkia ja se ei taksijonossa onnistunut, kaikilla oli sama taksa. Joskus havettaa tama tinkiminen. Mita se nyt on meidan rahassa tuokin matka, alle 20 euroa ja kun sen jakaa kaverin kera alle10. Yleensa turistipaikoissa vedatetaan turisteja ja neuvotaan yvaksymaan puolet ensin annetusta taksasta, mutta taalla taitaa olla toinen meininki. Kaupoissakin on hinnat valmiina ja ne naytetaan auliisti asiakkaalle.

Yleensa taalla osataan mukavasti englantia, oikeastaan taalla parjaa hyvin. tamanpaivainen taksikuski ei osannut kuin muutaman ammattisanan, joten paastiin matkaan. Olimme lahteneet ilman aamiaista ja mietimme, miten saataisiin taksi pysahtymaan johonkin hedelmapaikkaan.

Stop banana! Se toimi!

Rannnalle tuli enimmakseen paikallisia perheita ja ryhmia, jotka vain kastautuivat nilkkojaan myoten. Rannalla oli 5-6 muuta uikkareissaan lisaksemme. Saimme vuokrata varjon ja rantamaton. Rannalta sai kookospahkinan avattuna pilleineen ja muuta juomaa ja namia. Lahistolla nakyi houkuttelevia lomahotelleja.

Illalla ehdin  sitten Fort Kochiin ja sen jalkeen Kathakali-tanssiesitykseen. Se oli odottamattoman hieno kokemus, koska alussa tanssija-nayttelijat maskeerasivat tunnin, esittivat liikekielen perusteet ja kuviakin sai ottaa. Siita lisaa kun ehdin. Niin kiire oli tanaan, etten syomaankaan ehtinyt, paitsi ostin kahteen kertaan ihania pienia makeita herkkubanaaneja ja join tuorepuristetun ananasmehun.

Aishalle: paketti lahti tanaan Australiaan. Sisalto...ylatyksia taalta ja Pakistanista. Tykkaat.

Kavin pesemassa papa elefantin joessa.

Kochi-Munnar-Kochi  9.3-14.3.2011

Olisittepa nahneet kun papa nousi vedesta kuin mammutti! Olin jo itse silloin ranalla ja peraydyin syrjaan kiltisti, silla vedesta nousi suurin koskaan nakemani mammutti papa! Se viela suihkutti itsensa voimallisesti karsaallaan persun paatteeksi seisoessaan. Papa nautti vedesta.

Papa mulkaisi tuimasti rannalla seisojia, ja kaikki vaistyivat heti. En kylla olisi mennyt reippaana sen vierelle kivien yli vedessa hyppimalla harjailemaan, jos olisin tajunnut, miten iso se olikaan! Siina se makasi kyljellaan puoliksi vedessa rentona silmat umessa ja nosteli karsaansa.

Papaa ennen olivat nuoremmat elefantit jo nousseet vedesta, ja sellaista taputin reippaasti kyljelle ihan reippaana.En laittanut tahan kuvaa, silla olin pikkuelefantin vieressa saikahtaneemman nakoinen kuin olinkaan, ihan totta...

Nama nuoremmat olivat koulutuksessa, papa tyoskenteli puun kantajana lahimetsassa. Ne tulivat joelle joka paiva aamuseitsemalta ja sinne mekin osuime matkatessamme Kochista (Kerala) sisamaahan vuorille tutustumaan teeplantaaseihin ja maustetarhoihin.Nailla main syrjemmalla on viela villeja elefantteja.

Papaseikkailun jalkeen saavuimme majapaikkaamme 2000 km korkeuteen paikkaan nimelta Munnar. Sinne olivat britit keksinet laittaa teepensaita kasvamaan ja nyt sen rinteet ovat taynnaan teeplantaaseja. Portugalilaiset toivat sinne pippurin, ja koska seki kasvaa vehreilla vuorilla hyvin, siita on tullut hyva bisnes. Rinteilla kasvaa monenlaisia mausteita, inkivaaria, kardemumaa, vaniljaa, muutamia mainitakseni.

Kerala vaikuttaa selvasti muuta Intiaa vauraammalta. Koulut, joita naimme, olivat enimmakseen hienoja uusia rakennuksia. Keralassa onkin lukutaito melkein 100 % (koko Intiassa vahan alle 70 %), naisten keski-ika yli 80 ja miesten 75. Keralalaiset kiipeilevatkin vuorillaan ketterasti, syovat oman maan mahtavia hedelmia, nyt vuorossa olivat ananakset, kookospalmut ja pienet makeat banaanit.

Ja ajavat autoillaan villisti, aivan kasittamattoman villisti, mutta joten sulavasti. Autot pujottelevat bussien, kuorma-autojen ja moottoripyorien kanssa mutkaisilla teilla takuulla raikkosia vauhdikaammin ja sukkelammin. Entas kavelijat, kavelevat kapeilla teilla sen kummemmin tarkkailematta ajoneuvoja, kiertakoot ne autot koulaisjoukon tai iloisen saripukuisten naisten joukon, miehethan ei taatusti nekaan autoja kunnioita. Jokunen lehmakin osuu toikkaroimaan tielle. Ai niin, muistattehan, etta me kaukaiset matkalaiset olime tuossa kyydissa....


Majapaikassamme, pienessa 4 huoneen hotellissa "British County" saimme hotellinjohtaja-kokki Ranjithin kokkaamia keralalasia ruokia, jotka olivat kevyita, maukkaita kasvisruokia pakkallisista aineksista: okraa, vihreita papuja, punajuurta, ananasta ym. yleensa aina kevyesti hoyrytettyna kookoksen ja valkosipulin kanssa. Vihrea chili ja curry-lehti kuuluivat mukaan. Aamiaiseksi saimme riisipannukakkuja kookoksen ja demeraara-sokerin kanssa, toisena paivana kookoscurryn ja kikhernecurryn kanssa. Jalkiruuaksi tuoreita hedelmia.



Ranjith oli nuori mielettoman mukava kaveri, joka kertoi kayneensa hotelikoulun. Vapaapaivia ei han tyostaan saa, vasta sadekautena voi menna muutamaksi viikoksi kotiinsa pohjoisempaan Keralaan. Toita siis 7 paivaa viikossa. Apuna on vain siivojatytto, Ranjit hoitaa aamiaiset, lounaat ja illalliset yksin, pitaa huolen, etta kaikki paikat pienessa hotellissa ovat putipuhtaat ja matkailijat tyytyvaisia. Sadekausi kestaa normaalisti kesa-elokuun ja silloin ei turisteja juuri ole. Muulloin hotelli on melko tarkkaan taysin buukattu valtio turistitoimiston kautta.


Ranjit on hindu. Kysyimme hanen vakaumustaan, koska seinalla oli Jeesus, telkkarin paalla pieni Krishna-patsas. Selvisi etta hotellin omistaja on kristitty, Ranjith siis hindu.  Aaamuvarhaisetlla 5.30-6.30 herasin toistuvarytmiseen resitaatioon tai laulurukoukseen, jonka tunnistin hindu-uskontoon kuuluvaksi. Se oli jotenkin rauhoittavan kiehtova piemeina aamun tunteina heratessani.

Ranjith naurahti kysyessamme kayko han itse temppelissa: "no jos on huolita, saatan menna useamin, niinhan te krisitytkin teette, eiko niin". Kohta kuului moskeijasta rukouskutsu. Rinteilla on toinen toistaan kauniimpia temppeleita vieri vieressa kirkko, hindutemppeli, moskeija, valilla grudwara, sikhien temppeli. Eri uskontokunnat elavat sulassa sovussa ja oikein muun maailman ja oman maansakin uskonnosta johtuvien kiistojen takia haluavat nayttaa kaikille, miten elaa yhdessa.

Mita sanoisitte voimakkaan pinkista moskeijasta? Hindutemppelit ovat usein varikkaita, monenkirjavia.
Kirkotkin taalla ovat kauniita kuin kukkanen vuorenrinteella, joskus hehkuvan valkoisia, joskus kirkkaan varisia nekin. Ihmiset taallla rakastavat vareja, naisten saritkin oikein hehkuvat oransseja, punaista, keltaista.

Mita nyt kiertelemiselta vuorilla ehdimme, huoahdimme hetkeksi lounaan jalkeen hotellimme  terassilla, josta nakoala vastapaisille vuorille, talon edessa huima pudotus, jyrkalla rinteella joulutahtipuskia, jakarandapuita, silver rock-puita ja paljon kukkia, joita Suomessa on purkissa sisalla, isoja krotoneita esimerkiksi.

Nyt tulime Kochiiin (Cochin) ja taalla on vahan kuuma. Nyt illansuussa tuntuu, etta suihkun jalkeen on taas heti hiki, vaikka jo on ilta ja aurinko laskenut. Lahtiessamme toissapaivana oli paivalla -39 C!

Katselemme nyt taalla meren rannalla vahan portugalilaisten jattamia muistoja ja vilkasta intialaista kaupunkielamaa, joka yha osaltaan taalla etelassakin saa samoja piirteita kuin tama iso maa pohjoista myoten, Pakistania myoten. Esimerkiksi pikkukojut teiden varsilla voivat olla aivan samanlaisia. Jos koju myy breet aamaalettia, vilkaise viereiseen, siella se voi olla kirjoitettu bread aamalet. Jos ei vielakaan onnistanut menun tulkitseminen, katso viela seuraavan kojun kylttia, siella voi lukea jo bread ombelet ja voit ehka tilata suositun kojuruan, munakkaan leivan valissa.. Mutta en vielakaan selvittanyt mita yksittainen "Maggi" menulistalla tarkoittaa. Mutta masala-teeta kannattaa kokeilla. Maitoteessa on usein kademummaa mausteena, ja sokeria kysymattakin.

Mutta nyt, aamulla taidan lahtea aikaisin jokiristeilylle. Kahden paivan paasta meilla on junaliput Chennaihin (Madras) toiselle puolelle mannerta, 18 tuntia.

Kirjoittelen jossain valissa lisaa Pakistanin lentokentalle paasemisen ihanuuksista ja siita, miksi ei koskaan kannata ottaa valilaskua Dubaihin.

Mutta siis taalla Kochissa kaikki hyvin. Iltapalaksi ananasta ja tapioca-chipseja.


etualalla teeplantaasi - teepensaat ovat noin 60 cm-100 cm korkeita
ja uudet teeehdet napsitaan noin joka kolmas kuukausi prosessoitavaksi