Iltakahdeksan jalkeen, nahtyamme kuumassa Agrassa Taj Mahalin ja Agra Fortin, ajettuamme tarisevilla kuoppaisilla teilla (osa tosin kelpoja miksi sanoisi niita, paikallisia valtateita) jo 10 tuntia, saavuimme kylaan, tai kaupunkiin, pysahdyimme kapealle kujalle, joka oli reunustettu valoisin kauppakojuin ja kaupoin. Uusi opas oli hypannyt autoon ja kertoi pitkia tarinoita Krishnasta, sen ymmarsin, hindiksi, ei yhtaan englantia. Sain sen verran taydessa hurinametelissa selville, etta menemme Krishnan oletettuun syntymapaikkaan Mathuraan , siella olevaan temppeliin.
Mitaan ei kerrottu englanniksi, vaikka kyydissa oli useita ulkomaalaisia, meita vaaleita 4 ja Irakista, Iranista, Turkmeniastakin turisteja. Jouduin kertomaan toisille sen mita ymmarsin sinne menosta: puhelimia, kameroita ja tupakkaa eika ruokaa saanut vieda sisaan.. Juoksimme kapenevaa kujaa pitkin taas yhteen turvatarkastukseen; metallinpaljastin, ruumiintarkastus, laukut tarkistettiin kasin ja temppeliin. Sotilaita oli vahdissa temppelin ssisalla eri paikoissa kuten myos kaduilla ulkona runsaasti. Temppelin eri alttareilla oli pikku Krishnoja, joita puettiin tai jonka edessa rukoiltiin. Pikkuisen jai hamaraksi, mutta paikan henki oli kiihkea ja turistinen. Temppelin sisalla myytiin Krishna-muistoesineita.
Jos jai hamaraksi tama temppelivisiitti, seuraava jai pimeyteen. Opas vei joukon temppeliin, jonne en silla vauhdilla edes olisi kerennyt perassa. Pelkasin jaavani joukosta melkein taydellisessa pimeydessa kymmenien turistibussien seassa ja temppelin kerrottiin olevan luolamainen , apinoiden hyppiessa ja varastaessa laukkuja, olipa jollakin apinalla nahty aurinkolasit silmilla. Sen sijaan istuin autossa ja katselin yollista menoa. Ohi kulki erinomaisen viehattava kulkue. Lavalla oli sahkot. Lavan valot vilkkuivat eri vareissa. Sahkolankoja kulki kadesta kateen perassa marssivin mahtavien lamppuviritelmien pitajille, lampuissa oli kukanmuotoiset varjostimet, useita saman lyhtyasetelman paalla ja niissa oli viela repalaiset kaupan muovit repsottelemassa. Agregaattia pyoritti mies sitten lankojen toisessa paassa. Perassa kulki kiilteleviin sirkusuniformuihin pukeutunut komeljanttarisoittokunta rumpuineen ja vaskitorvineen, pyhiinvaeltajakansam seuratessa. Nakyma oli kun elahtaneen sirkuksen viimeisesta yrityksesta saada asiakkaita.
Soittojoukkion mentya katseeni siirtyi hiekkatien vierustalle puolipimeaan. Siihen oli levittanyttantereelle petivaatteensa muutama mies. Yksi istui ja poltteli tupakkaa. Kohta vinttasi pappa villahatussa siihen jonkin lakanantapaisen, asetti siihen taitellen kaksinkerroin viltin, kellahti siihen paalle. Kohta tuli villapipon kaveri iso mytty kadessaan, heilautti sen villapipokaverinsa paalle umpisukkeluksiin ja kompi itsekin valtavan peiton alle. Siihen olivat pyhiinvaeltajat asettuneet hiekkatantereelle, jossa turistibussit ajoivat pollyttaen ohi metrin paasta jatkuvana virtana. Mutta ei ollakaan, kun joku nuorehko mies tuli herattelemaan porukkaa, keskustelua kaytiin kiivaana, lisaa joukkoja, naisiakin sareissaan tuli istuksimaan petilaitelmille. Kukaan ei kuitenkaan lahtenyt pois ja vaativa mies lahti poispain. Ymparilla autojen vierustoilla perhejoukot virittelivat tuliaan iltapalaa syodakseen.Ihmisia kulki virtanaan evaita kantaen tai muuten vain yon pyhasta tunenlmasta nauttien. Paikka oli Vrindavan, jossa on myos Hare Krishnojen Intian ja maailman paapaikka.
Edessa olisi viela nelisen tuntia vauhdikasta raminakorotysta takaisin Delhiin lapi Uttar Pradeshin maaseudun yon, silla taman Luxury Tourin linjuri ei ihan tayttanyt luksuksen luokkaa. Moottori remelti kuin voimakas traktori. Siihen viela kuoppaiset sivutiet naille temppeleille. Paikallinen valtatie, tullimaksukin siita otettiin, oli vahan parempi, mutta auton moottorin ja linjurin korin ramina niin mahtava, etta ikkuna aukesi itsestaan tarinasta. Ainoa luksus oli, ihmeellista kylla, toimiva ilmastointi.
Olimme varanneet pienesta hallituksen hyvaksymasta toimistokioskista taman matkan, samasta matkasta turistit olivat maksaneet jotkut 500, jotkut 600 tai 800 rupiaa.
Oudoin juttu, varokaa matkailijat: juuri Agraan saavuttuamme autoon hyppasi hyvin pukeutunut mies, luulimme tietenkin oppaaksi. Mies jutteli erikseen meille vaaleille turisteille ja parille muulle, ja kehotti meita ulos autosta. Tingin, miksi, mita tama tarkoittaa. Kaksi hollantilaista oli jo mennyt autosta ulos. Muutkin ulos pyydetyt kanssani vaativat selitysta.Mies puhui ymparipyoreita Taj Mahaliin menosta, mutta jokin ihmetytti hommassa.
- Mihin muut tassa bussissa menevat, kysyin
- Jonnekin muualle.
- Mihin muualle?
-Agra Fortiin
- No mekin haluamme sinne mennase on meilla ohjelmassakin.
- Ne on kaikkilinnoitukset samanlaisia, vastasi mies!
- Naytamme sen teille ulkoa, ja muuta jarjetonta ymparipyoreaa vakuuttelua seurasi
.
Siina vaiheessa kuljettaja hatisti miesta pois - hyva puoli, etta ymmarsin jonkin verran kielta - ja lahdimme ajamaan eteenpain. Jalkeenpain selvisi, etta hollantilaiset oli kuljetettu kalliisiin kauppoihin ja heidat tuotiin vihaisina ja hikisina takaisin bussillemme kun me muut olimme jo vierailleet linnoituksessa. Turistibussilla oli oma osansa tassa turistihuiputuksessa, prosentit myynnista. Viela myohemmin meidat vietiin marmorikauppaan, kun aika alkoi olla vahissa ja Taj Mahal viela nakematta. Lisaa vihaisia matkalaisia. Toki jotkut halusivat ostaa sen tarkean kotiinviemisen, Taj Mahalin pienoismarmorikopion, vaikka emme olleet nahneet Taj Mahalin kuin kaukaa Shah Jahanin vankitornista kasin kaukana Jamuna joen rannalla..
Lahdimme aamulla kello 6 hotellista, bussi paasi matkaan noin seitsemalta, saavuimme lopulta Taj Mahaliin neljan maissa iltpaivalla, meille annettiin 1,5 tuntia aikaa selvita kolmesta piiiitkasta jonosta ja Taj Mahaliin tutustumisesta. Jos olisin vahaakaan tiennyt, menisin Agraan ainakin yhdeksi yoksi omin voimin, junamatkakin kestaa Delhista Agraan vain 2 tuntia.
Kuvia matkan varrelta
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti