Farewell sanoo tyttäreni ja matkaa Istanbulin kautta Suomeen!
Tervetuloa, olemme kentällä 20.12.2009.
Aisha ja Meksu osallistuvat Melbournen yliopistonsa historian kurssille, joka käsittelee ottomaanien historiaa. Odottelemme matkakertomusta blogiin.
Itse en päässyt edes rajan yli Venäjälle viime tiistaina. Siitä tuli hauska ellei jo hieman pelottava (mitä ne keksii, minutko vakoojaksi!) tutustumisretki Nuijamaan (Lappeenranta) tulliin. Teknisesti siis kiepahdin Venäjän federaatiossa, kuten tullipomo useaan kertaan selitti aikani odotettuani: You have to leave the Russian Federation immediately. We take you in a car to Finland. Oops, vakoojaolo!
Olimme menossa veljeni kansa autolla päiväksi Viipuriin, rajalle 20 km, Viipuriin 55 km kotipihasta. Täällä rajan pinnassa useilla on vuoden viisumi ja rajan takaa haetaan bensat, bensa-asemakin on rajan takana lähellä ettei tarvitse mennä Viipuriin asti. Viipurin torilta ja hallista haetaan valkosipulit, puolukat, luudat ja milloin mitäkin.
Lopulta siis sain luvan poistua Suomen suuntaan ja koska veljeni päätti palata kanssani, odottelimme vielä auton tullausta takaisinpäin muutaman tullimiehen ohjaillessa veljeäni jonojen ohi saatuaan ohjeet pomolta. Minä odottelin toisella puolen puomeja. En saanut olla enää mukana tullauskierroksella, epäilyttävä henkilö...ai niin, syy oli umpeen mennyt viisumi. Luulin, että se oli voimassa marraskuun loppuun. Ihan ystävällinen kohtelu oli, vaikka pari tuntia siinä meni.
Nyt siellä tietokoneella on varmasti käännytys merkitty suurella punaisella, mitenkähän seuraavan kerran rajaa yrittäessäni käy!
Tämä koko blogi alkoi Venäjän matkan suunnittelusta. 5 viikon matka läpi Venäjän, muutama tuhat kilometriä, meni hyvin. Matkaa varten hankin 2 matkan viisumin mahdollista vaihtoehtoista takaisintuloa varten, mutta lensimme Beijingistä Helsinkiin. Se viisumin toinen osa siis tyssäsi sitten tähän kotipihalta 20 km päähän.
Vien aina ulkomaan vieraani ihmettelemään rajan pintaan vahtitorneja. Ja kertomaan että tuolla, nuo puut ovat jo Venäjää. Kaikista ulkomaalaisista on ihme miten elämme niin lähellä Venäjän/silloisen Neuvostoliiton rajaa. Raja koetaan usein uhkana. Kerran juutuimme lumeen vahtitornin juurella ja pojat sieltä ylhäältä tulivat lapiomaan meidät pois. Vasta takaisin kotona Pakistanin vieraani tunnustivat vapissen pelänneensä mitä tapahtuu, otetaanko meidät kiinni, kun rajavartioston pojat laskeutuivat alas tornistaan.
Uutisissa: Moskova-Pietarin juna Nevski Express joutui terroripommin silpomaksi.
Kuolleita yli 30, haavoittuneita noin sata. Katselin juuri Venäjän karttaa ja mietin suuri federaatio oikein pysyy kasassa. Junaturman uhrit ovat varmasti kaikki syyttömiä. Olen pahoillani.
lauantai 28. marraskuuta 2009
perjantai 27. marraskuuta 2009
Häämatkalla rautaportilla ja muita muistoja lapsuudesta
Vielä joku aika sitten en tarkalleen tiennyt, mitä meemi tarkoittaa. Milloin tuo sana on tullut kieleemme? En ole ollut niistä kovin innostunut, mutta tämä oli sen verran hauska, että vastaan innoisssani. En ole tainnut kovin paljoa kertoa itsestäni tässä blogissa. Nyt kaikki julki!
Kiitos Nata!
Harvoilla tutuillani on blogia. Haastankin kaikki harvat lukijani!
1. Missä ja koska synnyit?
- Lauritsalan kauppala, nykyisin Lappeenranta, 1945.
2. Onko sinulla sisaruksia?
- Pikkuveli
3. Olitko päivähoidossa vai kotihoidossa?
- Halusin (vaadin) ja pääsin tarhaan, koska sain olla mukana hakemassa serkkuani. Äiti oli kyllä kotona. Se oli Kaukaan tehtaan tarha ja kaikille oli tilaa.
4. Oliko teillä lemmikkieläimiä?
- Tessu, pystykorva. Pihalla tepasteli kanoja ja kukko, siihen aikaan sodan jälkeen tavallista. Nekin olivat tavallaan lemmikkejä.
5. Muistatko aikaa, kun ei vielä ollut lapsilla turvaistuimia, vaan keikuttiin etupenkkien välissä tai tapeltiin sisarusten kanssa siitä, kuka saa istua edessä?
- No, ensimmäinen auto perheeseen tuli ollessani 10 v. noin 1956 ja se oli ihana kantti-Triumph, jossa oltiin aivan kiltisti takapenkillä.
6. Oliko sinulla mielilelua?
- Muistan noin kolmivuotiaana kanan, jota en suvainnut pikkuveljeni koskea.Isä rakensi minulle leikkimökin, jota vasta eilen kävin katsomassa, tein pikkulenkin vanhan kotini kautta. Aion mennä joku päivä ottamaan kuvia. Mökkini on yli 60 vuotta vanha! Siellä oli tapetitkin ja isän tekemä peltinen hella.
7. Muistatko mitä sinusta piti tulla isona?
- Ensin äiti, hieman isompana ylioppilas ja äiti. Onnistuin!
8. Olitko ns. näkymätön kiltti lapsi vai jokapaikan apina?
- Itsenäinen, aika vilkas ja menevä.
9. Kuljitko pihoilla leikkimässä, kotiavain kaulassa roikkuen?
- Eipä silloin ovet olleet kenelläkään lukossa naapurustossa. Rauhallisen kotikadun varrella kyllä mentiin pihoilta toiselle.
10. Nukuitko valot päällä?
- En.
11. Lempi lastenohjelmasi?
- Eipä ollut telkkaria olemassakaan. Radiossa tietenkin Markus-setä.
12. Muistatko ensimmäistä koulupäivääsi?
- En.
13. Keräilitkö jotain?
- Plastiikkapalasia laitettiin hakaneulalla nipuksi ja muistaisin, liekö oikein, että ne saattoivat olla rinnuksissa kiinnikin. Isompia palasia leikattiin pienemmiksi ja vaihdettiin. Karkkipapereita keröttiin ja ainakin ne olivat hakaneulalla rinnuksissa.
14. Mikä oli lempiaineesi alaluokilla?
- En muista erityistä, tykkäsin koko kouluhommasta. Kirjoittaminen taisi olla mieluista. Myöhemmin piirustus niinkuin kuvataidetta kutsuttiin.
15. Olitko koulukiusattu tai -kiusaaja?
- Aikanani ei juuri kiusattu, en muista mitään asiaa kiusaamisesta.
16. Mitä harrastit?
- Ei silloin alaluokilla juuri "harrastettu", oltiin ja tehtiin vaan kaikenlaista. Myöhemmin suuri harrastukseni oli juuri piirustus ja sen sellainen askartelu myös. Lukeminen oli alusta asti suuri juttu ja ihana koulun kirjasto...
17. Ystäväsi?
- Naapurin Pirjo,jonka kanssa leikittiin häitä siten, että meidän rautaportissa keikuttiin ja heiluttiin eestaas häämatkalla. Lahja ja Hellevi, Marjatta. Keneenkään heistä en ole ollut yhteydessä. Oppikoulussa tuli uusia kavereita kauempaakin, joihin useisiin olen yhteydessä.
18. Mieluisin muistosi jostain ensiluokkien tapahtumasta?
- Kirjoitin runon ekalla ja ilmoitin opettajalle, että lausun sen joulujuhlissa. Niin kävikin.
19. Minkälainen oli ensimmäinen opettajasi?
- Muistan vain yleistunnelman, mikä oli hyvä ja kannustava naisopettaja.
20. Oliko vanhemmillasi tiukka kuri?
- Ei tiukka, se oli ymmärtäväinen ja niinpä toteltiin aika hyvin. Sain satikutia leikkimökin siivoamattomuudesta, sen muistan ja joskus piiskaa, en vain muista mistä, harvoin, mutta piiska oli jossain jemmassa siltä varalta ja se taisi olla tarpeeksi varoituksenakin...mummo asui meillä enkä mummon mielestä voinut tehdä mitään pahaa ja se taisi säästää minut jonkun kerran. Jos vein naapurin lapsetkin mansikkamaalle, olivat ne lapset tuhmia, en minä. Ei silloin keskusteltu ruumiillisesta kurituksesta. Tukistuksen sain joskus.
21. Miten perheesi lomaili?
- Kesäisin tehtiin retkiä pyörällä telttailemaan. Joitakin matkoja sukuloimaan eri puolelle Suomea. Olin kummieni mukana paljon matkoilla ympäri Suomea jo parivuotiaasta. Rakastin sitä!Ihmiset kyselivät, eikös sinulla ole ikävä kotiin. Vastasin, että ei, kun sinne mennään takaisin kuitenkin.
Juuri kouluun menneenä muistan hyvin kuinka isäni sanoi: Siperiasta tuon tytön vielä jonain päivänä löytää. Kuljin ja asuin ympäri maailmaa, mutta vasta tänä syksynä tein Siperian matkan hyvin muistaen isäni sanat!
22. Lempiruokaasi natiaisena oli?
- Pikkuisena vaadin silliä ruisleivälle niin ettei leipää näkynyt.
23. Tupakoitiinko teillä sisätiloissa?
-Lapsuudessani oli tavallista tarjota vieraille "vierastupakkkaa", ja meillä vain vieraat polttivat, sillä vanhemmat eivät. Emmekä lapsetkaan koskaan aikuisena.
24. Mitä asioita pelkäsit?
- Aika pienenä yksi ainoa kerta pelotti, mitä tapahtuu, kun isä heitti äitiä kohden piimälasin ja äiti meni yksin yläkertaan...silloin elämä oli 40-50 luvuilla niin yksinkertaista ja turvallista, ettei pelkoja päässyt juuri tulemaan. Kummitätini pelkäsi ukkosta, ja lohdutin häntä pikkutyttönä kun näimme pallosalaman. Ihmeekseni täti oli aivan kauhuissaan, itse katselin luonnonihmettä.
25. Onko sinulla nykyään jo omia lapsia?
- Kaksoset tyttö ja poika 24 v.
Lisään vielä yhden oman kysymyksen:
26. Mikä on varhaisin muistosi.
Muistan kun muutimme uuteen kotiin noin 2,5 vuotiaana. Mummo työnsi minua omissa vauvanvaunuissani Kaukaan tehtaan kasarmilta 2 km matkan. Olin liian iso vaunuihin, mutta minulla olikin muuttokuormassa eli sylissä juuri hankittu koiranpentu Tessu.
Tämä meemi toi mieleen paljon paljon muutakin muistoja!
Kiitos Nata!
Harvoilla tutuillani on blogia. Haastankin kaikki harvat lukijani!
1. Missä ja koska synnyit?
- Lauritsalan kauppala, nykyisin Lappeenranta, 1945.
2. Onko sinulla sisaruksia?
- Pikkuveli
3. Olitko päivähoidossa vai kotihoidossa?
- Halusin (vaadin) ja pääsin tarhaan, koska sain olla mukana hakemassa serkkuani. Äiti oli kyllä kotona. Se oli Kaukaan tehtaan tarha ja kaikille oli tilaa.
4. Oliko teillä lemmikkieläimiä?
- Tessu, pystykorva. Pihalla tepasteli kanoja ja kukko, siihen aikaan sodan jälkeen tavallista. Nekin olivat tavallaan lemmikkejä.
5. Muistatko aikaa, kun ei vielä ollut lapsilla turvaistuimia, vaan keikuttiin etupenkkien välissä tai tapeltiin sisarusten kanssa siitä, kuka saa istua edessä?
- No, ensimmäinen auto perheeseen tuli ollessani 10 v. noin 1956 ja se oli ihana kantti-Triumph, jossa oltiin aivan kiltisti takapenkillä.
6. Oliko sinulla mielilelua?
- Muistan noin kolmivuotiaana kanan, jota en suvainnut pikkuveljeni koskea.Isä rakensi minulle leikkimökin, jota vasta eilen kävin katsomassa, tein pikkulenkin vanhan kotini kautta. Aion mennä joku päivä ottamaan kuvia. Mökkini on yli 60 vuotta vanha! Siellä oli tapetitkin ja isän tekemä peltinen hella.
7. Muistatko mitä sinusta piti tulla isona?
- Ensin äiti, hieman isompana ylioppilas ja äiti. Onnistuin!
8. Olitko ns. näkymätön kiltti lapsi vai jokapaikan apina?
- Itsenäinen, aika vilkas ja menevä.
9. Kuljitko pihoilla leikkimässä, kotiavain kaulassa roikkuen?
- Eipä silloin ovet olleet kenelläkään lukossa naapurustossa. Rauhallisen kotikadun varrella kyllä mentiin pihoilta toiselle.
10. Nukuitko valot päällä?
- En.
11. Lempi lastenohjelmasi?
- Eipä ollut telkkaria olemassakaan. Radiossa tietenkin Markus-setä.
12. Muistatko ensimmäistä koulupäivääsi?
- En.
13. Keräilitkö jotain?
- Plastiikkapalasia laitettiin hakaneulalla nipuksi ja muistaisin, liekö oikein, että ne saattoivat olla rinnuksissa kiinnikin. Isompia palasia leikattiin pienemmiksi ja vaihdettiin. Karkkipapereita keröttiin ja ainakin ne olivat hakaneulalla rinnuksissa.
14. Mikä oli lempiaineesi alaluokilla?
- En muista erityistä, tykkäsin koko kouluhommasta. Kirjoittaminen taisi olla mieluista. Myöhemmin piirustus niinkuin kuvataidetta kutsuttiin.
15. Olitko koulukiusattu tai -kiusaaja?
- Aikanani ei juuri kiusattu, en muista mitään asiaa kiusaamisesta.
16. Mitä harrastit?
- Ei silloin alaluokilla juuri "harrastettu", oltiin ja tehtiin vaan kaikenlaista. Myöhemmin suuri harrastukseni oli juuri piirustus ja sen sellainen askartelu myös. Lukeminen oli alusta asti suuri juttu ja ihana koulun kirjasto...
17. Ystäväsi?
- Naapurin Pirjo,jonka kanssa leikittiin häitä siten, että meidän rautaportissa keikuttiin ja heiluttiin eestaas häämatkalla. Lahja ja Hellevi, Marjatta. Keneenkään heistä en ole ollut yhteydessä. Oppikoulussa tuli uusia kavereita kauempaakin, joihin useisiin olen yhteydessä.
18. Mieluisin muistosi jostain ensiluokkien tapahtumasta?
- Kirjoitin runon ekalla ja ilmoitin opettajalle, että lausun sen joulujuhlissa. Niin kävikin.
19. Minkälainen oli ensimmäinen opettajasi?
- Muistan vain yleistunnelman, mikä oli hyvä ja kannustava naisopettaja.
20. Oliko vanhemmillasi tiukka kuri?
- Ei tiukka, se oli ymmärtäväinen ja niinpä toteltiin aika hyvin. Sain satikutia leikkimökin siivoamattomuudesta, sen muistan ja joskus piiskaa, en vain muista mistä, harvoin, mutta piiska oli jossain jemmassa siltä varalta ja se taisi olla tarpeeksi varoituksenakin...mummo asui meillä enkä mummon mielestä voinut tehdä mitään pahaa ja se taisi säästää minut jonkun kerran. Jos vein naapurin lapsetkin mansikkamaalle, olivat ne lapset tuhmia, en minä. Ei silloin keskusteltu ruumiillisesta kurituksesta. Tukistuksen sain joskus.
21. Miten perheesi lomaili?
- Kesäisin tehtiin retkiä pyörällä telttailemaan. Joitakin matkoja sukuloimaan eri puolelle Suomea. Olin kummieni mukana paljon matkoilla ympäri Suomea jo parivuotiaasta. Rakastin sitä!Ihmiset kyselivät, eikös sinulla ole ikävä kotiin. Vastasin, että ei, kun sinne mennään takaisin kuitenkin.
Juuri kouluun menneenä muistan hyvin kuinka isäni sanoi: Siperiasta tuon tytön vielä jonain päivänä löytää. Kuljin ja asuin ympäri maailmaa, mutta vasta tänä syksynä tein Siperian matkan hyvin muistaen isäni sanat!
22. Lempiruokaasi natiaisena oli?
- Pikkuisena vaadin silliä ruisleivälle niin ettei leipää näkynyt.
23. Tupakoitiinko teillä sisätiloissa?
-Lapsuudessani oli tavallista tarjota vieraille "vierastupakkkaa", ja meillä vain vieraat polttivat, sillä vanhemmat eivät. Emmekä lapsetkaan koskaan aikuisena.
24. Mitä asioita pelkäsit?
- Aika pienenä yksi ainoa kerta pelotti, mitä tapahtuu, kun isä heitti äitiä kohden piimälasin ja äiti meni yksin yläkertaan...silloin elämä oli 40-50 luvuilla niin yksinkertaista ja turvallista, ettei pelkoja päässyt juuri tulemaan. Kummitätini pelkäsi ukkosta, ja lohdutin häntä pikkutyttönä kun näimme pallosalaman. Ihmeekseni täti oli aivan kauhuissaan, itse katselin luonnonihmettä.
25. Onko sinulla nykyään jo omia lapsia?
- Kaksoset tyttö ja poika 24 v.
Lisään vielä yhden oman kysymyksen:
26. Mikä on varhaisin muistosi.
Muistan kun muutimme uuteen kotiin noin 2,5 vuotiaana. Mummo työnsi minua omissa vauvanvaunuissani Kaukaan tehtaan kasarmilta 2 km matkan. Olin liian iso vaunuihin, mutta minulla olikin muuttokuormassa eli sylissä juuri hankittu koiranpentu Tessu.
Tämä meemi toi mieleen paljon paljon muutakin muistoja!
tiistai 17. marraskuuta 2009
Mie ja sie, myö ja hyö
Mie ja sie on tarttunut puheeseeni nopeasti. Tai eivät tarttuneet. Tämähän on lapsuuteni murre.
Miksi sitä kutsuisikaan? Etelä-Karjalan murre. Kun sitä tunnustelen, tulee mieleen monta tapaa sanoa sama asia. Alueella on siirtokarjalaisia, jotka ovat tuoneet omat vaikutteensa. Vanhemmat ihmiset puhuvat varsinkin ympäröivissä kylissä mielestäni ihanaa vanhahtavaa murretta. Mitään tarkkaa kielioppia tästä murteesta olisi vaikea kirjoittaa, uskoisin mie.
Tultuamme Suomeen Pakistanista lasten ollessa 7-vuotiaita kirjauduimme ekalle luokalle. Opettaja katsoi minua ja kysyi: Puhuvatko lapsesi suomea?
No tottahan toki, ilman muuta puhuvat! Kysyhän heiltä itseltään. Ja sieltä tuli tasaisen varmasti omaa murrettani puhtaana. Opettaja ihmetteli: ihan meijän murteella!
En ollut itsekään huomannut, että pari vuosikymmentä ulkomailla olivat palauttaneet kieleni "kotiin", ennenkuin palasin. Olin puhunut suomea lapsilleni omalla murteellani. Pakistanissa kun ei silloin ollut muita suomenkielisiä lapsia, oli kielen oppiminen minun varassani.
Aikuisia suomalaisia (meitä oli 5 naista kymmenen miljoonan Karachissa silloin) tapasin silloin tällöin, mutta eipä heistä ollut lasten leikkikaveriksi, eivätkä heidän lapsensa osanneet kukaan suomea! Kerroinkin lapsilleni paljon tarinoita. Serkut Piia ja Terhi äänittivät videoita, siis lasten ohjelmia ja lähettivät meille.
Vesijuoksemassa tapasin eilen juoksijakaverin, jonka tytär asuu aussimiehineen Sydneyssä. Mummo oli kovin onneton, sillä hänen lapsenlapsensa ei osaa ollenkaan suomea. Äiti ei ole kielten sekoittumisen pelossa halunnut puhua lapselleen suomea.
Se on kyllä väärä käsitys. Lapset oppivat jopa 9 kieltä, jos ne kaikki tulevat luonnollista tietä. Niin, että äiti puhuu yhtä kieltä, isä toista, mummo kolmatta ja niin edelleen. Tämän tiedon sain aikoinaan ennen lasteni syntymää kielitieteilijäperheeltä, jossa lapset puhuivat 5 eri kieltä sujuvasti. Niinpä sitten meillä opittiin sujuvasti 3 eri kieltä, suomea, englantia ja urdua. Punjabi tuli siinä mukana neljänneksi, eri kieli sekin on, mutta lähellä urdua.
Kielitaito on upea pääoma lapsille. Lapsi oppii kieltä sienen tavoin ja asteittain sellainen maaginen imukyky häviää. Yli kymmenvuotias lapsi ei enää opi samalla tavalla, oppii kuitenkin vielä hyvin,mutta ainavaikeammaksi ja opiskeltavaksi uusi kielitulee. Ei pikkulapsille tarvitse näyttää kielioppia tai kertoa miten taivutetaan sanoja ja mikä on astevaihtelu tai essiivi. Sen kielen vaan imaisee.
Aikuisena melkein välttämätön on jonkinasteinen kieliopin tutkiminen. Koetin opetella ensin urdua Pakistanissa korvakuulolta. Opin kyllä keittiökieltä, ja opin sanomaan muutamia fraaseja. Mutta vasta kieliopin ja sanaston opiskeleminen kirjasta ja opettajan johdolla sai lumipallon kierimään.
Mie haen muikut hallista ja lepuskat sit Lemin mummolt. Myö putsataa ne kalat, ens kieritellää ruisjauhois ja sit paistetaa vois. Maistaha siekii!
Miksi sitä kutsuisikaan? Etelä-Karjalan murre. Kun sitä tunnustelen, tulee mieleen monta tapaa sanoa sama asia. Alueella on siirtokarjalaisia, jotka ovat tuoneet omat vaikutteensa. Vanhemmat ihmiset puhuvat varsinkin ympäröivissä kylissä mielestäni ihanaa vanhahtavaa murretta. Mitään tarkkaa kielioppia tästä murteesta olisi vaikea kirjoittaa, uskoisin mie.
Tultuamme Suomeen Pakistanista lasten ollessa 7-vuotiaita kirjauduimme ekalle luokalle. Opettaja katsoi minua ja kysyi: Puhuvatko lapsesi suomea?
No tottahan toki, ilman muuta puhuvat! Kysyhän heiltä itseltään. Ja sieltä tuli tasaisen varmasti omaa murrettani puhtaana. Opettaja ihmetteli: ihan meijän murteella!
En ollut itsekään huomannut, että pari vuosikymmentä ulkomailla olivat palauttaneet kieleni "kotiin", ennenkuin palasin. Olin puhunut suomea lapsilleni omalla murteellani. Pakistanissa kun ei silloin ollut muita suomenkielisiä lapsia, oli kielen oppiminen minun varassani.
Aikuisia suomalaisia (meitä oli 5 naista kymmenen miljoonan Karachissa silloin) tapasin silloin tällöin, mutta eipä heistä ollut lasten leikkikaveriksi, eivätkä heidän lapsensa osanneet kukaan suomea! Kerroinkin lapsilleni paljon tarinoita. Serkut Piia ja Terhi äänittivät videoita, siis lasten ohjelmia ja lähettivät meille.
Vesijuoksemassa tapasin eilen juoksijakaverin, jonka tytär asuu aussimiehineen Sydneyssä. Mummo oli kovin onneton, sillä hänen lapsenlapsensa ei osaa ollenkaan suomea. Äiti ei ole kielten sekoittumisen pelossa halunnut puhua lapselleen suomea.
Se on kyllä väärä käsitys. Lapset oppivat jopa 9 kieltä, jos ne kaikki tulevat luonnollista tietä. Niin, että äiti puhuu yhtä kieltä, isä toista, mummo kolmatta ja niin edelleen. Tämän tiedon sain aikoinaan ennen lasteni syntymää kielitieteilijäperheeltä, jossa lapset puhuivat 5 eri kieltä sujuvasti. Niinpä sitten meillä opittiin sujuvasti 3 eri kieltä, suomea, englantia ja urdua. Punjabi tuli siinä mukana neljänneksi, eri kieli sekin on, mutta lähellä urdua.
Kielitaito on upea pääoma lapsille. Lapsi oppii kieltä sienen tavoin ja asteittain sellainen maaginen imukyky häviää. Yli kymmenvuotias lapsi ei enää opi samalla tavalla, oppii kuitenkin vielä hyvin,mutta ainavaikeammaksi ja opiskeltavaksi uusi kielitulee. Ei pikkulapsille tarvitse näyttää kielioppia tai kertoa miten taivutetaan sanoja ja mikä on astevaihtelu tai essiivi. Sen kielen vaan imaisee.
Aikuisena melkein välttämätön on jonkinasteinen kieliopin tutkiminen. Koetin opetella ensin urdua Pakistanissa korvakuulolta. Opin kyllä keittiökieltä, ja opin sanomaan muutamia fraaseja. Mutta vasta kieliopin ja sanaston opiskeleminen kirjasta ja opettajan johdolla sai lumipallon kierimään.
Mie haen muikut hallista ja lepuskat sit Lemin mummolt. Myö putsataa ne kalat, ens kieritellää ruisjauhois ja sit paistetaa vois. Maistaha siekii!
Parasta perunalaatikkoa talvi-illan pimetessä
Se lämmittää, se tuo mieleen lapsuuden, se on äitini Martan resepti.
Kas kummaa, tutkimme yhdessä muutamia vanhoja keittokirjoja ja samanlaista reseptiä ei löytynyt niistä.
Äitini on ollut Kaukaan koulun emäntänä ja oikea vanhan ajan suomalaisen ruoan tekijä. Parasta pullaa, parasta mustikkapiirakkaa, ihania karjalanpiirakoita. Keitämme aina lihasopan lihaisista luista. Iso kattila kerrallaan ja liemi pakkaseen.
Äidin keittiöperinne on hänen kotipaikaltaan Nurmeksesta jonkin verran sekoittuneena isänpuolen mummoni kuhmolaiseen perinteeseen. Sodan jälkeen äiti tuli morsiamena Lappeeenrantaan Kaukaan tehtaan kupeeseen. Täältä Etelä-Karjalasta on sitten mukaan tullut alueen ruokaperinnettä. Itä-suomalaista kokkausta siis.
Martta-äidin perinteinen perunalaatikko
Kaikki ainekset ovat noin-periaatteeella.
2 kg perunoita
400-500 g siankylkeä siivutettuna
2 sipulia
10-15 maustepippuria
noin 2 tl suolaa
noin 1,5 l vettä
noin 1.5-2 rks vehnäjauhoja
1. Siivuta kuoritut perunat ohuiksi.
2. Pienennä sipulit ja kuullota pannulla pienessä voimäärässä. (Sipulit voi laittaa kuullottamattakin)
3. Lado suurehkoon uunivuokaan ensin perunakerros (silleen summittain pari siivukerrosta), ripottele sipuleista osa, raakaa siankylkeä (saa olla aika ohuita), pippureita, suolaa ja päälle perunakerros. Toista kerroksia ja jätä päälle perunasiivukerros.
4. Sekoita vesi ja vehnäjauhot tasaiseksi ja kaada vuokaan niin että perunat eivät ihan peity.
5. Laita kuumaan uuniin (saa olla +300 C)ja anna perunoiden saada väriä. Pienennä noin 200 C. Laatikko kypsyy noin puolessatoista tunnissa, kun perunat ovat ehdottoman pehmeitä. Päällinen saa olla rapsakan ruskea (minusta parhaat perunat ovat päällä !) kunhan eivät pala.
Vehnäjauhosuurus tekee laatikosta pehmeän ja kivasti kastikkeisen.
Siankyljen rasva on sekoittunut pehmentämään makua. Ei ihan laihdutusruokaa.
Kyljen sijaan voi leikata itse possun muista osista siivuja, kunhan siinä on vähän rasvaa mukana.
Olen laittanut vähän valkosipuliakin. Enempää en tätä ihanaa laatikkoruokaa halua muutella. Sitten se on ihan eri ruoka.
Laatikon voi mainiosti pakastaa. Teemmekin sitä kerralla suuren annoksen, tuo ylläoleva on meille kahdelle muutamaksi kerraksi. Särpimeksi sopivat suolakurkut, hapankaali, uunipunajuuret.
Kas kummaa, tutkimme yhdessä muutamia vanhoja keittokirjoja ja samanlaista reseptiä ei löytynyt niistä.
Äitini on ollut Kaukaan koulun emäntänä ja oikea vanhan ajan suomalaisen ruoan tekijä. Parasta pullaa, parasta mustikkapiirakkaa, ihania karjalanpiirakoita. Keitämme aina lihasopan lihaisista luista. Iso kattila kerrallaan ja liemi pakkaseen.
Äidin keittiöperinne on hänen kotipaikaltaan Nurmeksesta jonkin verran sekoittuneena isänpuolen mummoni kuhmolaiseen perinteeseen. Sodan jälkeen äiti tuli morsiamena Lappeeenrantaan Kaukaan tehtaan kupeeseen. Täältä Etelä-Karjalasta on sitten mukaan tullut alueen ruokaperinnettä. Itä-suomalaista kokkausta siis.
Martta-äidin perinteinen perunalaatikko
Kaikki ainekset ovat noin-periaatteeella.
2 kg perunoita
400-500 g siankylkeä siivutettuna
2 sipulia
10-15 maustepippuria
noin 2 tl suolaa
noin 1,5 l vettä
noin 1.5-2 rks vehnäjauhoja
1. Siivuta kuoritut perunat ohuiksi.
2. Pienennä sipulit ja kuullota pannulla pienessä voimäärässä. (Sipulit voi laittaa kuullottamattakin)
3. Lado suurehkoon uunivuokaan ensin perunakerros (silleen summittain pari siivukerrosta), ripottele sipuleista osa, raakaa siankylkeä (saa olla aika ohuita), pippureita, suolaa ja päälle perunakerros. Toista kerroksia ja jätä päälle perunasiivukerros.
4. Sekoita vesi ja vehnäjauhot tasaiseksi ja kaada vuokaan niin että perunat eivät ihan peity.
5. Laita kuumaan uuniin (saa olla +300 C)ja anna perunoiden saada väriä. Pienennä noin 200 C. Laatikko kypsyy noin puolessatoista tunnissa, kun perunat ovat ehdottoman pehmeitä. Päällinen saa olla rapsakan ruskea (minusta parhaat perunat ovat päällä !) kunhan eivät pala.
Vehnäjauhosuurus tekee laatikosta pehmeän ja kivasti kastikkeisen.
Siankyljen rasva on sekoittunut pehmentämään makua. Ei ihan laihdutusruokaa.
Kyljen sijaan voi leikata itse possun muista osista siivuja, kunhan siinä on vähän rasvaa mukana.
Olen laittanut vähän valkosipuliakin. Enempää en tätä ihanaa laatikkoruokaa halua muutella. Sitten se on ihan eri ruoka.
Laatikon voi mainiosti pakastaa. Teemmekin sitä kerralla suuren annoksen, tuo ylläoleva on meille kahdelle muutamaksi kerraksi. Särpimeksi sopivat suolakurkut, hapankaali, uunipunajuuret.
tiistai 10. marraskuuta 2009
Pusu pihalla
Tietsikkani kursori ei pysy paikallaan.
Pitäisikö ostaa uusi pc.
Pitäisi kirjoittaa perunalaatikon resepti, mutta aikaa on kirjastossa nyt 5 min.
Palaan.
Minun Lappeenrantani
Kuva 1. Myllysaaren saunalta kaupunginlahdelle ja linnoituksen valleille, lokakuun iltana kun vesi oli +4C. Perjantai-illan autuus!
Kuvat 2,3 ja 4.
Majurskan kahvila Linnoituksessa, Aishan käyntitoive numero 1 kun tulee jouluna Lappeenrantaan. Se onkin vallan ihana ja piipahdan siellä silloin tällöin. Upeat leivonnaiset ja piirakat, lempeä palvelu ja villisti ihana mummolatunnelma.
Kuva 5.
Ensilumi yllätti pienet kissankellot pihallamme.
maanantai 9. marraskuuta 2009
Nigerian jorubaheimon menetetyt kaksoset
Nigeriassa menehtyneen kaksosen äiti saa hoitaakseen pienen puuveistoksen, jota äiti sitten hoitaa kuolemaansa saakka. Tai kaksi veistosta. Hoitovastuu periytyy läheiselle sukulaiselle jos äitikään ei selviä. Eilen Teema-kanavalla esitettiin Patsaspäiväkirjat-ohjelman jakso, jossa käsiteltiin naisen kuvaamista patsaina.
Ohjelma nähdään Ylen Areenalla kuukauden ajan Ohjelma oli muiltakin osin hämmästyttävän monipuolinen. Aivan ihastuttava näkökulma patsaisiin Willendorffin Venus-patsaasta lähtien.
http://www.yle.fi/teema/dokumentit/kulttuuri-_ja_elokuvadokumentti/
http://wikibin.org/articles/yoruba-twins.html (joruba/youruba heimon perinteistä)
http://people.stu.ca/~belyea/2005/RitualI/Yoruba2.html (tämä Aishalle, ehkä antaa antropologisen näkökulman)
Minulla on kaksoset. Liian aikaisessa vaiheessa kilon pieninä syntyneet. Nigeriassa ja Suomessa on eniten kaksosia maailmassa. Meidän perheemme onni oli päästä Australian Sydneyn ylipistolliseen keskussairaalaan, jossa vuonna 1985 oli huipputasoinen keskoshoito.
Niinpä minulla on kaksi ihanaa lasta, nyt 24-vuotiaina terveitä.
Pieniä, oikeastaan pikkuisen ja maagisen pelottavan näköisiä ere ibeji kaksospatsaita on sen sijaan Nigeriassa suunnattoman paljon, sillä lapsikuolleisuus on siellä maailman mittakaavassa suorastaan kauhea.
Katsoin, kuinka jorubavanhus Igboran kylässä hoiti kahta 60-vuotiasta kaksospatsasta. Patsasvauvoille annetaan ruokaa, pestään ja puetaan kerran viikossa. Patsaat käsitetään puoliksi pyhiksi hengiksi, puoliksi vauvoiksi.
Tänään iltapäivällä menin flunssaroketetta ottamaan terveyskeskukseen ja siellä tapasin aikoinaan lapsiani hoitaneen neuvolatädin.
Siinä hän kertoi kollegoilleen silloin 1985 lopulla ihmetelleensä näitä kilon painoisena syntyneitä nappisilmiä, sillä hänen sanoin "ei siihen aikaan niin varhain syntyneet tainneet juuri selvitä". (Olimme Suomessa vuosien 1985-86 aikoihin yhden vuoden ensimmäisen syntymäpäivän ajoista.)
Nyt keskosten hoito on kehittynyt jonkin verran noista ajoista, ja samassa vaiheessa syntyneitä keskosia selviytyy enemmän (27 raskausviikolla).
Sydämen alle tulvahtivat ne ajat, kun istuin kiikkustuolissa Sydneyn vastasyntyneiden teholla, lapsi vuorotellen sylissä piuhoissaan ja käärityneenä peittoihin ja villamyssy päässä. Olin aivan varma silloin että tästä selvitään. Siellä lapsia hoidettiin 2 kuukautta.
En ehkä silloin kaiken keskellä tajunnut miten läheltä piti. Olemme onnekkaita.
Ohjelma nähdään Ylen Areenalla kuukauden ajan Ohjelma oli muiltakin osin hämmästyttävän monipuolinen. Aivan ihastuttava näkökulma patsaisiin Willendorffin Venus-patsaasta lähtien.
http://www.yle.fi/teema/dokumentit/kulttuuri-_ja_elokuvadokumentti/
http://wikibin.org/articles/yoruba-twins.html (joruba/youruba heimon perinteistä)
http://people.stu.ca/~belyea/2005/RitualI/Yoruba2.html (tämä Aishalle, ehkä antaa antropologisen näkökulman)
Minulla on kaksoset. Liian aikaisessa vaiheessa kilon pieninä syntyneet. Nigeriassa ja Suomessa on eniten kaksosia maailmassa. Meidän perheemme onni oli päästä Australian Sydneyn ylipistolliseen keskussairaalaan, jossa vuonna 1985 oli huipputasoinen keskoshoito.
Niinpä minulla on kaksi ihanaa lasta, nyt 24-vuotiaina terveitä.
Pieniä, oikeastaan pikkuisen ja maagisen pelottavan näköisiä ere ibeji kaksospatsaita on sen sijaan Nigeriassa suunnattoman paljon, sillä lapsikuolleisuus on siellä maailman mittakaavassa suorastaan kauhea.
Katsoin, kuinka jorubavanhus Igboran kylässä hoiti kahta 60-vuotiasta kaksospatsasta. Patsasvauvoille annetaan ruokaa, pestään ja puetaan kerran viikossa. Patsaat käsitetään puoliksi pyhiksi hengiksi, puoliksi vauvoiksi.
Tänään iltapäivällä menin flunssaroketetta ottamaan terveyskeskukseen ja siellä tapasin aikoinaan lapsiani hoitaneen neuvolatädin.
Siinä hän kertoi kollegoilleen silloin 1985 lopulla ihmetelleensä näitä kilon painoisena syntyneitä nappisilmiä, sillä hänen sanoin "ei siihen aikaan niin varhain syntyneet tainneet juuri selvitä". (Olimme Suomessa vuosien 1985-86 aikoihin yhden vuoden ensimmäisen syntymäpäivän ajoista.)
Nyt keskosten hoito on kehittynyt jonkin verran noista ajoista, ja samassa vaiheessa syntyneitä keskosia selviytyy enemmän (27 raskausviikolla).
Sydämen alle tulvahtivat ne ajat, kun istuin kiikkustuolissa Sydneyn vastasyntyneiden teholla, lapsi vuorotellen sylissä piuhoissaan ja käärityneenä peittoihin ja villamyssy päässä. Olin aivan varma silloin että tästä selvitään. Siellä lapsia hoidettiin 2 kuukautta.
En ehkä silloin kaiken keskellä tajunnut miten läheltä piti. Olemme onnekkaita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
