Saku meni Kiinaan opiskeljensa pariin. Matkakaveri Bombayhin tutustumaan. Baba Saulat Kyprokselle liikeasioilta hoitamaan. Abbajan (isoisa) vietiin sairaalaan typhoidin kourissa. Inge nukkuu valvottuaan yon sairaalassa, jossa nyt paivystaa Poppy. Sinan, talon nuori mies, nukkuu hankin. Palvelijat menivat kaikki moskeijaan, silla on perjantai, jolloin kaikki miehet pyrkivat kaymaan moskeijassa perjantain paarukouksen aikaan.
Paistelin itselleni pomfret-kalan. Se on vahan lahnan nakoinen herkullinen kala, kokki hieroi siihen aamulla valkosipulia, inkivaaria ja chili ja tietysti suolaa. Chapati-leivat kokki oli paistanut valmiiksi ennen lahtoaan moskeijaan. On outoa kaiken hulinan jalkeen lounastaa ihan yksin.
Abbajan, melkein yhdeksankymppinen perheen vanhin, meni toissapaivana akkia huonoon kuntoon ja kotiin tullut laakari maarasi heti sairaalaan, kuivuminen oli jo paha, eika abbajan ollut iltaan mennessa enaa oikein tajuissaankaan. Nukkui vain. Oireet sopivat lavantautiin (typhoid) ja niin verikokeessa todettiinkin. Lavantautibakteerit tulee saastuneen veden tai ruuan mukana. Nyt seuraamme, onko kukaan muu meista saanut tartunnan, toistaiseksi siita ei ole merkkia.
Oireet ovat saryt, pahoinvointi, ripuli, kova kuume, yleinen velttous ja jopa hourailu ja tajunnnan tason lasku.
Heti seuraavana aamuna abbajan jo onneksi vitsaili hanelle ominaiseen tapaansa, kun tytar oli hakemassa kahvia: te vaan kahvista huolehditte, kun mina tassa teen kuolemaa. Vitsailusta huolimatta on tosi kyseessa, vanhan ihmisen kunto ei kesta nain rankkoja tauteja. Abbajan kuitenkin halusi heti silmalasinsa ja sanomalehden, se on hyva merkkki, mutta saa viela lepailla kotvan ennekuin hanen annetaan nousta jaloilleen. Hoitokeinoina antibiootit ja lepo ja tietysti ensin nesteytys. Muistan aitini sairastaneen sodan jalkeen 1944 lavantaudin ja senkin ajan konsteilla selvisi hyvin, tosin parikymppisena.
Sairaala, yksityinen South City Hospital, on muuten aivan uskomattoman heino laitos, viimeisen paalle laitteineen. Kylla se sitten maksaakin, eika ikava kylla sinne ole monellakaan asiaa. Taman maan kaantopuolia on suuret luokkaerot ja se, etta rahalla saa. Niinkuin amerikkalainen taalla 35 vuotta asunut ystavani sanoi, tassa kaupunginosassa on heino asua, jos on tarpeeksi rahaa. Mita se tarpeeksi on, onkin kiintoisa kysymys. Jos haluat kreikkalaisinn pylvain varustetun linnakkeen, panssaroituine autoineen, niin aika paljon. Mutta sellaisiakin on.
Takaisin arkeen. Taytyy kuitenkin seurata omaa vointia; on helpompi taalla tulla hoidetuksi, kuin Suomessa. Ei siella taida nykyisin lavantautia juuri tavata ellei se tule tuomisena maailmalta. Ei se taallakaan niin usein iske, asuessamme Karachissa emme kukaan perheesta sairastaneet sen viiden vuoden aikana lavantautia. Mina ja Saku malarian kyllakin.
Juttelin Aishan ja Sakun kanssa skypessa. Sakua vaivaa keuhkoputken tulehdus, vaivasi jo taalta lahtiessa, joka on nyt hoidossa. Dalianissa on kylma, nollan tienoilla ja taalla oli jo Suomen kesaa lampimampaa. Oma astmani on viela hallussa, sain itseni niin hyvaan kuntoon avannossa ja vesijuoksussa, etta tauti ei iske. Kop kop. Avantoa kaipaan, mutta tunnin hieronta joka toinen paiva korvaa sita. Hieronta on tosi voimakasta, pidan sellaisesta, joka tuntuu. Hieroja istuu kyykkysillaan lattialla, mina lakanan paalla matolla. Taalla kun ihmiset tekevat paljon juttujaan lattiatasolla, joko istuen tai kyykkien. Ihmetelen, etta polvet kestavat. Kahdeksankymppinen anoppinikin istui lootusasennossa ompelukone lattialla ja surutteli.
Aisha on paassyt vauvapahoinvoinnistaan melkein eroon ja jaksaa onnellisena kayda yliopistolla. Vauva tuntuu pitavan huolta terveellisesta syomisesta, pienina annoksian. Eihan vauvat tykkaa suolasta eivatka karistetyista ruuista! Vesimeloni ja greippimehu ovat herkkua. Ompelutan pari mammamekkoa taalla.
Kaupungissa alkoi eilen bussilakko ja nyt laajeni bensalakoksi. Autokuskimme eivat alynneet tayttaa tankkeja ja nyt saamme varjella vahaa bensaamme, etta sairaalakaynnit saadaan hoidetuksi. Minunkin piti menna tapaamaan konsulaatin entisia tyokavereita, se piti perua enka paassyt hakemaan uusia silmalasejani.
Laittelenkin kuvia tanne vanhempiin blogikirjoituksiin ja saatan kavella tuonne khatta-marketille, missa on samat kauppiaat kuin 20 vuotta sitten; maito- ja jugurtti kauppa Rahat, josta ostettiin koulusta kotiintulomatkalla usein mantelimaitoa, tuttu lihakauppias (missa vuohi tallusteli kaupan alla ennenkuin joutui kauppatavaraksi) , vihanneskauppias, kirjakauppa ja valokuvaamo ovat nekin siella. Voisin teetta muutaman kuvan aamun matchliwalalle (kalakauppias), joka innoissaan halusi poseerata kala sylissaan ja viela auton edessa ja pyysi jattamaan kuvat talon memsahibille ennen lahtoani, han sitten hakee kalantuontireissullaan.
Aamulla kuulin apulaisen huutelevan, etta matchliwala on tullut, nappasin kamerani ja menin ulos. Kuinka ollakaan, siella oli Mushtaq, kalakauppiaamme 20 vuoden takaa! Poppy on perinyt meidan kalakauppiaamme! Totta kai han ei unohtanut kysya lapsista, jotka hyvin muisti eika kertoa omistaan ylpeana: 3 poikaa ja yksi tytto.
Kuvat kertovat kalanostamisen prosedyyrista. Viela sen verran, matchliwala ajaa pyorallaan aina ensin tuttuihin taloihin ja myy parhaat paalta, hanelta voi myos tilata haluamaansa kalaa, jos sita sattuu tuossa lahella kalastelevilta kalastusaluksilta saamaan. Sitten vaan jaita kasseihin ja kalat siihen ja pyoran hantaakiin. Tyokalut, mojovat skalpelit ja polkky seka terotuskivi kulkevat aina mukana. Kokki tuo vadin, mihin kalapalat tai fileet laitetaan. Toimiva konsepti.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti