Kuvien selailua ja palautumista

Yritan ladata muutamia kuvia. Katselen kuvia ja niita on paljon!
Sainkin aika paljon ladattua aikaisempiin blogiteksteihin Kiinan osalta.
Minulle ne vain ovat melko hitaita tehdä, koska olen aika uusi naissa kuvahommissa. Ja kasvanut ennen tata tietokonesukupolvea. Hyva näinkin. Ja lisään kun ehdin! Katsele siis vanhempiain teksteja kuvien kera.

Jos en olisi kirjoitellut tata blogia, olisi moni asia mennyt mylläkäksi muistissa. Nyt ovat kuvat ja tekstit mukavasti tallessa ja niiden avulla voi muistella monta kertaa mukavaa elakematkaa.

Olen viela toimistolla 1.10. asti ja sitten virallisesti alkaa elakkeeni.
Matkan piti olla varsinainen elakkeellejaamispaalu. Onhan se viela silti niinkin, vaikka varsinainen virallinen osuus jaikin loman yli.

Olo on jotenkin levoton. Kai siksi, etta ei osaa kaiken touhun jalkeen ihan heti rauhoittua. Ei tarvitse pakata ja purkaa. Eika varsinkaan ajatella sita, etta olisi viela mentava sinne ja tanne - vaikka se kivaa olikin! Ei tarvitse huolehtia lipuista, rahan vaihtamisesta, juomavedesta, hotellin saamisesta, ei elekielen ymmartamisesta! Kaikki taalla kotosuomessa on kuin vanhan villasukan vetaisi jalkaan. Tuttua, lamminta ja leppoisaa.

Emme todellakaan osanneet ottaa kunnon lepopaivia 7 viikon matkan aikana. Ehka lepoa olivat pitkat valimatkat kuten 36 tunnin matka junassa.

En osaa nakojaan vielakaan kirjoittaa ääkkösillä. Huomaan, etta aikoinmaan parikymmenta vuotta ulkomailla ilman ääkkösia ovat aivoissani kuin pyoralla ajo ja taman matkan erilaiset näppäimistot palauttivat sen. Siis uudelleenoppimaan.

Luin joskus nuoruudessa Lin Jutangin (Lin Yutang) kirjoittamia kirjoja.
Muistin hanen puhuneen matkustamisesta tapaan, joka minulle silloin jai mieleeni.
Kaivoin esiin:

Tärkeä matkailijan varuste on "erikoinen kyky sydämessä ja erikoinen näkemisen lahja kulmakarvojen alla".

Hyvä matkailija ei tiedä, minne hän on menossa, täydellinen matkailja ei tiedä edes, mistä hän tulee.

Jossain kohdin Lin Jutang kirjoittaa, kuinka
kiinalaisessa kulttuurissa tunnetaan yksi erämaasta löytynyt kivi, johon kauan sitten on kaiverrettu “tässä istumme puron äärellä pienessä puutarhassa eikä kellään ole mitään ihmeempää mielessä…” Kiinalaiset pitävät sitä ajatusta niin hienona, että sitä on opetettu kouluissa lapsille.