maanantai 21. syyskuuta 2009

Kiinanpunainen



(Olen lisännyt kuvia Kiinan aikaisempiin blogiteksteihin)

Punaiseen liitetään Kiinassa vauraus, onnellisuus ja voima.
Värien merkitys Kiinassa: http://www.coloria.net/kulttuurit/kiina.htm


Istuin erääna iltapäivänä täysin kykenemattömänä jatkamaan matkaa metrosta tultuani ja istahdin reunakivetykselle. Jalat vaativat lepotauon. Katselin kahden äidin seurustelua ja heidan poikiensa kung fu-leikkia. Otin kameran esiin ja yritin saada kuvaan pienten poikien totisia kung fu-eleita. Aina pojat ehtivat selin kameraan tai muuten liike ei tullut kuvaan. Sitten toinen pojista väsähti ja pysähtyi mainoksen viereen. Pidän tästä kuvasta.

Laitankin tästä lähtien jonkin erityisen kuvan tai kaksi silloin tällöin yli 3000 kuvan matkakuvistani, varsinkin jos kuvalla on tarina.

Kiinanpunainen muistuttaa minua niista tuhansista punaisista lipuista, joita Pekingissa nakee. Se myös muistuttaa 1.10. tulevasta Kiinan kansallispäivästä, jota juhlitaan erityisesti, koska kyseessa on Kiinan kansantasavallan perustamisen 60-vuotispäivä. Juuri tuosta, Maon kuvan edestä, kulkee armeijan mahtinaytös, suuri paraati. Maan johto seisoo korkealla aitioissaan muurin päälla.

Isänmaallinen paatos nakyy joka puolella. Tianmenin aukio oli jonkusen paivan suljettuna paraatin harjoitusten vuoksi. Hotellimme lähikulmaan kuin myös useisiin strategisiin paikkoihin ilmestyi kaksi hurjan näköistä konekiväärein varustettua erikoisjoukkojen miestä sysimustissa haalareissaan. Poliiseja on lisätty huimasti koko kaupungissa. Autoja pysäytetään ja tarkastetaan tien varsilla ahkerasti. Meille kerrottiin, että nimenomaan Pekingin ulkopuolelta tulevia autoja. Pekingin/Beijingin autot on merkitty tunnuksella B ja siis helppo erottaa. Pekingin kaupoissa on varotoimenpiteina kiellletty veitsien myynti ja leijojen ja ilmapallojen lennättämistä on pyydetty välttämään.

Kiinassa monet internet-sivustot ovat muulloinkin kiellettyjä. Nyt kiellettyja sivuja on lisätty agitoimisen pelossa. Facebookiin ei paase. Saimme ohjeet saksalaisopiskelijalta, miten paasimme kirjoittamaan blogia vippaskautta. Ihme kylla Suomen iltapäivälehdet avautuivat vikkelästi. Mutta eihän siissa ollut juuri luettavaa, ketä nyt kiinnostaisi Tanjan raskaus tai BB-talon hurvittelut. Nettikahviloissa ei saa englanninkielista versiota, ilmeisesti ei muulloinkaan. Pitää vaan keksiä keinot ja osua painamaan oikeaa palkkia tai nettiopaspoika on viitseliäs apu.

Hotellihuoneen tv lähetti päivittäin useilta kanavilta suuria upeita gaalaohjelmia isänmaallisen hehkutuksen säestämin välipuhein. Ohjelmissa myös selvästi korostettiin eri etnisten ryhmien osuutta. Englanninkieliseltä CCTV-9 kanavalta saimme katsoa näita samoja ohjelmia myös. Koko valtion johto oli kunniapaikalla. Puheissa ja lehdissä Mao esitetään maan suurena isänä, Deng Xiaoping suurena uudistajana. Kulttuurivallankumous sen sijaan mainitaan lukemissamme englanninkielisissa lehdissä kuten China Today, ikävänä ja surullisena välikohtauksena suuren isänmaan historiassa.
Tianmenin aukiolla virallisen näyttäytymispaviljongin yllä tiilenpunaisella valtavalla seinämallä valvoo suuren suuri Maon kuva. Muuten en ole Maon patsaitakaan nahnyt.

Olin todella hämmästynyt Pekingin vauraasta ulkokuoresta. Ja toisaalta eriarvoisuudesta, jonka kapitalismia kapitalistisempi systeemi on luonut. Onhan se niin, että Kiinan talouskasvu on revitty kiinalaisten selkänahasta. Työvoima on halpaa ja työtä tehdään ilman lomia ja vapaapäiviä 7 päivää viikossa. Joskus saa vapaapäivän tai kaksi ikäänkuin palkintona. Yhtenäista tyolainsäädantöä ei naytä olevan. Joillakin on jopa vuosilomia Kiinassa, joillakin. Kuten aikaisemmin mainitsin, meidän hotellin respan työntekijoillä ei ole varsinaista vuosilomaa eikä viikkovapaata, vain muutama päivä kiinalaisen uuden vuoden kunniaksi. Esimerkiksi autonrengastehtaan työntekijä asuu 3-henkisen perheensä kanssa 9 neliön asunnossa. Tämä näytettiin reippaasti televisiossa, sillä siinä samalla soimittiin Obaman aikeita nostaa suojelutariffeja juuri autonrenkaille. Ala on suuri työllistäjä ja vientiartikkeli Kiinalle, ja USA:n tariffiaikeista nousi suuri häly.

Dalianissa, Kiinassa vastikään pidetyn summer-Davosin aikana haastateltiin useita kansainvalisia talousmiehia Kiinankin televisiossa. Kaikki kehoittivat Kiinaa panostamaan joko kotimaisen ostovoiman lisäämiseen tai sosiaalisten olojen kehittamiseen, näkökulmasta riippuen. Siina olen samaa mieltä.

Kävin Etelä-Kiinassa vuonna 1983, enkä silloin nähnyt mitään länsimaiseen mielikuvaan kuuluvaa asiaa. Toiset 30 vuotta tai vähemmänkin, ja maailmanpolittinen tilanne on polarisoitunut Kiinan ja Venäjän ympärille pikemminkin kuin USAn. Uskoisin niin. Mutta niinkuin asiaa seuraava poikani sanoikin, kaikkihan sen tietää, että näin tulee käymaan.

http://radio86.fi/kaikkea-kiinasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti