Viestit eri muodoissaan viuhuvat Tirilän, Uuden Seelannin, Kiinan ja Tukholman ja Pakistanin ja Espanjankin välillä, muutamia mainitakseni. Kun rakkaimpani ovat toinen Uudessa Seelannissa ja toinen Kiinassa, läheisiä ja sukulaisia kaikkialla, viestejä lentelee nykytekniikan avulla aika tiheään.
Kantelin yhtä viestiä aarteenani kainalon alla ja välillä lapasessa postitoimistosta kolmen kilometrin matkan Tirilään. Kuu seurasi matkaamme ja unohdin äidin huolenpidon: miten sie pimmeellä, siellä mikä vaan jengi voi napata laukun ja rahas ja kaikki. Kello oli varttia vaille viisi kun aloitin tuon vaarallisen matkani Lappeenrannan keskustasta kotiin. Yhdessä risteyksessä varoitukset tulivat mieleen, menenkö vanhaa polkua hautuumaan kiviaidan sivuitse vai valitsenko valaistun autotien reunan. Kuu ja lumitimantit saivat minut valitsemaan hautuumaan laidan. Puut olivat niin pullollaan lumipumpulia, ja täysikuu toimitti virkaansa, käveli edelläni kotiin asti. Vastaan tuli pari tyttöä ja yksi hiihtäjä. Ei jengejä näkynyt.
Ai sie tulit jo, sanoi äiti, eikä ollut ehtinyt vielä huolestuakaan. Aarre kainalossa oli kirjattu kirje Pakistanin suurlähetystöstä Tukholmasta. Sitä olin jo odotellut muutaman päivän. Sen matka alkoi Dalianista Kiinan ja Pohjois-Korean rajan tienoilla ja sen toi minulle kuriiriposti. Kiinasta postin kulku on arvaamatonta, siksi DHL. kuriiri.
Sitten tämä äititoimisto avautui jälleen ja Pakistanin viisumipaperit laitettiin kuntoon passin seuraksi ja ne lähtivät jatkamaan matkaansa Tukholmaan lähetystöön. Kiinasta oli tullut Sakun viisumihakemuspaperi ja siihen piti liittää todistus pankkiin maksetusta viisumimaksusta ja kansainvälisiä postimaksukuponkeja, vastauskuori osoitteineen...lyhyesti, jännitti, että kaikki oli asianmukaisesti mukana.
Seuraavaksi piti lähettää tarkistussähköposti Tukholmaan. Olisiko kaikki kunnossa viisumin saamista varten? "Viisumi on myönnetty ja passi tulossa", tuli vastaus. Välihelpotus.
Nyt sitten seuraava operaatio. Tutkimme postin miellyttävän virkailijan kanssa mahdollisuuksia lähettää asiakirjapostia Kiinaan. Kyllä, rekisteröity kirje ja saantitodistus, mikä tarkoittaa, että lähetystä voi seurata ja saan viestin kirjeen perillemenosta. 250g maksaisi noin 12 euroa. Melko halpaa DHL kuriiripalvelun noin 130 euron hintaan. Tämä varmistelu siksi, että ensimmäinen lähettämäni kirje Kiinaan ei ole 3 kuukauteenkaan saapunut vastaanottajalleen vieläkään. Siinä oli vain se pipo, mutta nyt olisi arvokkaampi aarre menossa; pojan passi, jossa Kiinan opiskelijaviisumi sekä Pakistanin viisumi.
Siis huomenna taas postiin ja rekisteröimään kirje eteenpäin. Juuri kun olin saapunut kotiin, soitti Saku skypellä. Juteltiin jatkotoimenpiteistä - Kiinassa Sakun ei kannata vielä hätiköidä eikä ostaa lippuja Karachiin Pakistaniin. Vasta kun passi on varmasti kädessä. Siitä jännä juttu, että Kiinassa ei ole kiva olla ilman omaa passia ja sitäkin tärkeämpäää opiskelijaviisumia, kun passi seikkailee maailmalla.
Eilen oli posti ihan proosallisesti tuonut pullean paketin postilaatikkoomme suoraan Melbournesta. Aisha oli neulonut ihanan ihanan huivin ja laittanut mukaan suloisia magneetteja Australian luonnosta. Australian postin toiminnasta ei saa draamaa aikaiseksi.
Uudessa Seelannissa. Seuraan Aishan lomaa facebookissa ja gmailitse. Ystävykset Aisha ja Anu-Riina eli Dandy Andy ovat nyt saaneet wooffaushommia Dunedinin alueelta. Wooffaus (woofing = WWOOF, World Wide Opportunities on Organic Farms) tarkoittaa sellaista puoliksi vapaaehtoistyötä luomufarmilla, josta palkaksi saa ruuaan ja yösijan - ja tilaisuuden oppia luomuviljelystä sekä ekologisesta elämäntavasta.
Melbournesta Meksu taas viestittää, miten siellä sataa ja tuulee ja myrskyää ja on kylmää, kun pitäisi olla kesän huippukohta ja +35 C. Paikallinen the Australian-lehti varoitti, että joulupukin ei kannata pakata shortseja tai varvastossuja matkaan. Turkki on ihan ok Melbournen kesässä nyt. Parin tunnin automatkan päässä Melbournesta on satanut lunta Mt. Hothamissa.
Tänä aamuna pienet ystäväni äiteineen, Ehtesham 4 melkein 5 ja Noman juuri 3 vuotta, matkasivat Pakistaniin Raiwindiin Lahoren lähelle isovanhempiensa luo. Pakistaniin Sakukin aikoo tammikuussa muutamaksi viikoksi, kunhan saa passinsa takaisin.
Ja minä, toivoisin pääseväni vuoden alkupuolella Australiaan. Rakkaat ystäväni Raija ja Jussi ovat Espanjassa ja mieluusti lentäisin sinne joksikin aikaa ennen sitä. Raija on sairaalassa ja soittelemme tilannetiedotuksia Espanjan ja Suomen välillä. Vietnamin matkakin aussimatkan kylkiäisenä on ollut suunnitteilla, en tiedä onnistuuko se mahtumaan näihin eläkeläisen moniin menoihin.
Mutta karjalanpiirakoitakin ehdimme paistaa äidin kanssa aamusella. Elli 6v Valkealasta kipaisi meille naapurin mummolasta meidän yhteisiin askarteluhommiin, lumityötkin tehtiin kimpassa. Joulusiivousta ja avantosauna huomenna. Nyt olisi ilta ja saattaisin katsoa televisiota tai lukea kirjaa.
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
sunnuntai 19. joulukuuta 2010
Uuteen Seelantiin
tiistai 14. joulukuuta 2010
Dalian raportti 6, Uskoako vai eikö?
Tässä uusin teksti Sakulta Dalianista:
Uskoako vai eikö?
Kerron pikkuisen taustaa, ennen kuin menen itse asiaan. Jostain kumman syystä vietän erityisen paljon aikaa ghanalaisten opiskelijoiden kanssa. Tutustuin erääseen heistä jo matkalla Dalianin lentokentältä yliopistolle ja suurin osa heistä on sattumoisin samalla luokalla kanssani. Yksi on uranvaihtoa suunnitteleva kemianopettaja. Painotan koulutustasoa hyvästä syystä. Monet opiskelijoista ovat kehitysmaista ja uskonnolla on paljon suurempi merkitys yhteiskunnassa.
Eräänä päivänä puhetta oli ihmisen anatomiasta. Muistelin, että ihmisen kehitysvaiheessa (evoluutiossa) oli teoria muutostapahtumasta, joka liittyi aiheeseen.
Keskustelu tyssäsi siihen paikkaan. Kaksikymmentäkahdeksanvuotias ghanalainen kemianopettaja (kanssaopiskelija) esitti eriävän mielipiteensä. ”Minä en usko evoluutioon.” Kysyin jotenkin vaistomaisesti että miksi? Taas tuli lyhyt vastaus: ”Koska olen kristitty, uskon raamattuun.” Kyse oli kuitenkin ihmisestä jolla on kemianalan perustutkinto. Minne katosivat hiiliajoitus (radiologinen ajoitusmenetelmä, jota monet kreationistit pitävät hölynpölynä), jolla on laskettu fossiilien (myös ihmisjäännösten) ikiä? Entä deoksiriboosinukleiinihappo (osasin ulkoa), eli DNA?
Tarkoitus ei ole asetella tiedettä ja uskontoa vastakkain, mutta tuntuu hölmöltä, jos
jokin lääketieteessäkin oleellinen aihepiiri on hölynpölyä, koska se ei sovi maailmankuvaan ja raamattu sanoo toista. Mitä sitten otetaan kirjaimellisesti raamatusta? Vanha testamentti puolustaa useaan otteeseen maallista orjuutta sillä verukkeella, että ”Herrassa” ollaan sitten vapaita. Onko siinä sitten lääkärillä poliisille soittamista, kun isäntä tuo orjaansa terveystarkastukseen? Muistetaan että esimerkiksi katolinen kirkko kielsi orjuuden (kaikissa sen muodoissa) vasta vuonna 1965.
Tästä pääsemme itse asiaan. En oikein jaksa uskoa, että kirjaimellisesti noudatettu usko ja loppujen lopuksi aika tieteellinen lääketiede välttämättä saumattomasti sopivat yhteen. Kyllähän evoluutioon kielteisesti suhtautuva lääkäri osaa poistaa tulehtuneen umpisuolen, vaikka ei olisikaan aivan samaa mieltä umpisuolen evolutiivisesta muodostumisesta teistisemmän lääkärin kanssa. Ovat monet uskonnolliset ihmiset tehneet hyvää tiedettäkin, esimerkiksi solujen keksijä (tai ensimmäinen havainnoija) taisi olla munkki.
Ongelmia tulee huomattavasti karummissa ja modernimmissa asioissa. Karuin esimerkki voisi olla vaikkapa Saharan eteläpuolella vallitseva HIV-AIDS epidemia. Monet uskonnolliset johtajat, kristilliset avustusjärjestöt ja kyseisissä avustusjärjestöissä työskentelevät lääkärit tarkoittavat hyvää, mutta hoitavat joskus epidemian lääketieteellisiä ja sosiaalisia ilmiöitä oman vakaumuksensa pohjalta. Ennalta ehkäisevässä työssä vakaumukset korostuvat. Kristillisten järjestöjen kieltäytyessä esimerkiksi jakamasta vakaumukselleen sopimatonta informaatiota ehkäisystä, on moni tarpeeton ihminen sairastunut. Ihmishenkiä ja perheitä on tuhoutunut.
Ongelmia ja kinkkisiä eettisiä pohdintoja ei ole pelkästään vakaumuksellisilla lääkäreillä. Esimerkiksi eutanasia jakaa mielipiteitä oli uskoa tai ei. Tai voiko lääkäri esimerkiksi kieltäytyä operoimasta avoleikkaukseen menevää Jehovan todistajaa, joka kieltäytyy verensiirroista? Ehkäpä lääkärin tulisi ottaa ensisijaisesti huomioon lääketiede ja yrittää sovittaa se jotenkin potilaan vakaumukseen ilman että haluamatta tai tarkoituksella tuo omaa uskoaan mukaan soppaan.
Ironisen asetelman tästä tekee se, että opiskelen Kiinassa. Security Bureaun (turvalisuusviranomainen) virkailija kävi taannoin pitämässä luennon, jossa mainitsi muun muassa, että uskonnon harjoittaminen on kielletty kampuksella. Kieltoa noudatetaan yhtä säntillisesti ja samalla hartaumuksella kuin palomuurejakaan ei kierretä.
Vaikka uskonnonvapaus on lähellä sydäntä muslimi-isän ja kristitty-äidin pojassa, niin eräs lause ystävämme Marxin kirjassa nostaa päätään ”Die Religion ... ist das Opium des Volkes”.
邵莱特 (Shao lai te)
Lisään Sakun kirjoitukseen muutaman jutun, jotka tässä yhteydessä kiinnostavat ihan käytännön järjestelyistä, joista olemme jutelleet ja omat huomioni Pekingistä.
Asuntolan käytävän kulmauksessa on mattoja muslimien rukoushetkiä varten. Kristityt afrikkalaiset opiskelijat käyvät säännöllisesti sunnuntaisin kirkossa, joka on ylellisesti sisustettu tila uudessa tornitalossa keskikaupungilla. Korealainen naispappi koettaa pitää kirkonmenot hillittyinä ja hillitäkin uusia seurakuntalaisiaan, mutta afrikkalaiset ovat tottuneet laulamaan ja tanssimaan, ja osaavat rytmi tuulettaa tilaisuutta aika lailla. Kirkon jälkeen tuuletetaan kaupungilla.
Itse ainakin kuvittelin, ettei Kiinassa ole uskontoja näkyvillä. Aika hämmästyneenä jäin seuraamaan Pekingin pääkadun varrella morsiusparin kuvauksia katedraalin edessä. Viereeni tuli juttelemaan diakoniksi esittäytynyt kiinalaismies, joka kyseli mistä tulen ja olenko kristitty. Ei aikaakaan, kun hän pyysi minut sisää tutustumaan kirkkoon, joka muuten oli suljettu. Kuljimme alakerran tilojen kautta, missä morsiuspari valmistautui häihinsä. Diakoni kertoi, että Maon aikana kirkko oli ympäröity muurilla, eikä sitä saanut käyttää. Nyt kirkko oli vilkkaimmalla kadulla kivenheiton päässä Tianamenin aukiolta täydessä touhussaan.
Buddhalaistemppeleitä oli korjattu ja ehostettu viimeisen päälle. Ne toimivat niin turistinähtävyyksinä kuin avoimina palvontapaikkoina, joissa kiinalaiset toimittivat sankoin joukoin omaan uskontoonsa liittyviä rituaaleja, buddhalaiseen tapaan munkit liikkuivat ihmisten keskuudessa juttelemassa, nukkumassakin penkillä ja vierailevat munkit näkyivät kuvaamassa toisiaan tai puhumassa kännykkään. porttien luona kaupat olivat pullollaan hengellistä kirjallisuutta ja uskonnollisia esineitä ja turistimuistoesineitä. Ainakin suurimpaan temppeliin oli pääsymaksu, en tiedä oikein maksoivatko kaikki munkkeja myöten tuon maksun, joka näkyi olevan sama oli sitten ulkomaalainen turisti tai kiinalainen.
Uskoako vai eikö?
Kerron pikkuisen taustaa, ennen kuin menen itse asiaan. Jostain kumman syystä vietän erityisen paljon aikaa ghanalaisten opiskelijoiden kanssa. Tutustuin erääseen heistä jo matkalla Dalianin lentokentältä yliopistolle ja suurin osa heistä on sattumoisin samalla luokalla kanssani. Yksi on uranvaihtoa suunnitteleva kemianopettaja. Painotan koulutustasoa hyvästä syystä. Monet opiskelijoista ovat kehitysmaista ja uskonnolla on paljon suurempi merkitys yhteiskunnassa.
Eräänä päivänä puhetta oli ihmisen anatomiasta. Muistelin, että ihmisen kehitysvaiheessa (evoluutiossa) oli teoria muutostapahtumasta, joka liittyi aiheeseen.
Keskustelu tyssäsi siihen paikkaan. Kaksikymmentäkahdeksanvuotias ghanalainen kemianopettaja (kanssaopiskelija) esitti eriävän mielipiteensä. ”Minä en usko evoluutioon.” Kysyin jotenkin vaistomaisesti että miksi? Taas tuli lyhyt vastaus: ”Koska olen kristitty, uskon raamattuun.” Kyse oli kuitenkin ihmisestä jolla on kemianalan perustutkinto. Minne katosivat hiiliajoitus (radiologinen ajoitusmenetelmä, jota monet kreationistit pitävät hölynpölynä), jolla on laskettu fossiilien (myös ihmisjäännösten) ikiä? Entä deoksiriboosinukleiinihappo (osasin ulkoa), eli DNA?
Tarkoitus ei ole asetella tiedettä ja uskontoa vastakkain, mutta tuntuu hölmöltä, jos
jokin lääketieteessäkin oleellinen aihepiiri on hölynpölyä, koska se ei sovi maailmankuvaan ja raamattu sanoo toista. Mitä sitten otetaan kirjaimellisesti raamatusta? Vanha testamentti puolustaa useaan otteeseen maallista orjuutta sillä verukkeella, että ”Herrassa” ollaan sitten vapaita. Onko siinä sitten lääkärillä poliisille soittamista, kun isäntä tuo orjaansa terveystarkastukseen? Muistetaan että esimerkiksi katolinen kirkko kielsi orjuuden (kaikissa sen muodoissa) vasta vuonna 1965.
Tästä pääsemme itse asiaan. En oikein jaksa uskoa, että kirjaimellisesti noudatettu usko ja loppujen lopuksi aika tieteellinen lääketiede välttämättä saumattomasti sopivat yhteen. Kyllähän evoluutioon kielteisesti suhtautuva lääkäri osaa poistaa tulehtuneen umpisuolen, vaikka ei olisikaan aivan samaa mieltä umpisuolen evolutiivisesta muodostumisesta teistisemmän lääkärin kanssa. Ovat monet uskonnolliset ihmiset tehneet hyvää tiedettäkin, esimerkiksi solujen keksijä (tai ensimmäinen havainnoija) taisi olla munkki.
Ongelmia tulee huomattavasti karummissa ja modernimmissa asioissa. Karuin esimerkki voisi olla vaikkapa Saharan eteläpuolella vallitseva HIV-AIDS epidemia. Monet uskonnolliset johtajat, kristilliset avustusjärjestöt ja kyseisissä avustusjärjestöissä työskentelevät lääkärit tarkoittavat hyvää, mutta hoitavat joskus epidemian lääketieteellisiä ja sosiaalisia ilmiöitä oman vakaumuksensa pohjalta. Ennalta ehkäisevässä työssä vakaumukset korostuvat. Kristillisten järjestöjen kieltäytyessä esimerkiksi jakamasta vakaumukselleen sopimatonta informaatiota ehkäisystä, on moni tarpeeton ihminen sairastunut. Ihmishenkiä ja perheitä on tuhoutunut.
Ongelmia ja kinkkisiä eettisiä pohdintoja ei ole pelkästään vakaumuksellisilla lääkäreillä. Esimerkiksi eutanasia jakaa mielipiteitä oli uskoa tai ei. Tai voiko lääkäri esimerkiksi kieltäytyä operoimasta avoleikkaukseen menevää Jehovan todistajaa, joka kieltäytyy verensiirroista? Ehkäpä lääkärin tulisi ottaa ensisijaisesti huomioon lääketiede ja yrittää sovittaa se jotenkin potilaan vakaumukseen ilman että haluamatta tai tarkoituksella tuo omaa uskoaan mukaan soppaan.
Ironisen asetelman tästä tekee se, että opiskelen Kiinassa. Security Bureaun (turvalisuusviranomainen) virkailija kävi taannoin pitämässä luennon, jossa mainitsi muun muassa, että uskonnon harjoittaminen on kielletty kampuksella. Kieltoa noudatetaan yhtä säntillisesti ja samalla hartaumuksella kuin palomuurejakaan ei kierretä.
Vaikka uskonnonvapaus on lähellä sydäntä muslimi-isän ja kristitty-äidin pojassa, niin eräs lause ystävämme Marxin kirjassa nostaa päätään ”Die Religion ... ist das Opium des Volkes”.
邵莱特 (Shao lai te)
Lisään Sakun kirjoitukseen muutaman jutun, jotka tässä yhteydessä kiinnostavat ihan käytännön järjestelyistä, joista olemme jutelleet ja omat huomioni Pekingistä.
Asuntolan käytävän kulmauksessa on mattoja muslimien rukoushetkiä varten. Kristityt afrikkalaiset opiskelijat käyvät säännöllisesti sunnuntaisin kirkossa, joka on ylellisesti sisustettu tila uudessa tornitalossa keskikaupungilla. Korealainen naispappi koettaa pitää kirkonmenot hillittyinä ja hillitäkin uusia seurakuntalaisiaan, mutta afrikkalaiset ovat tottuneet laulamaan ja tanssimaan, ja osaavat rytmi tuulettaa tilaisuutta aika lailla. Kirkon jälkeen tuuletetaan kaupungilla.
Itse ainakin kuvittelin, ettei Kiinassa ole uskontoja näkyvillä. Aika hämmästyneenä jäin seuraamaan Pekingin pääkadun varrella morsiusparin kuvauksia katedraalin edessä. Viereeni tuli juttelemaan diakoniksi esittäytynyt kiinalaismies, joka kyseli mistä tulen ja olenko kristitty. Ei aikaakaan, kun hän pyysi minut sisää tutustumaan kirkkoon, joka muuten oli suljettu. Kuljimme alakerran tilojen kautta, missä morsiuspari valmistautui häihinsä. Diakoni kertoi, että Maon aikana kirkko oli ympäröity muurilla, eikä sitä saanut käyttää. Nyt kirkko oli vilkkaimmalla kadulla kivenheiton päässä Tianamenin aukiolta täydessä touhussaan.
Buddhalaistemppeleitä oli korjattu ja ehostettu viimeisen päälle. Ne toimivat niin turistinähtävyyksinä kuin avoimina palvontapaikkoina, joissa kiinalaiset toimittivat sankoin joukoin omaan uskontoonsa liittyviä rituaaleja, buddhalaiseen tapaan munkit liikkuivat ihmisten keskuudessa juttelemassa, nukkumassakin penkillä ja vierailevat munkit näkyivät kuvaamassa toisiaan tai puhumassa kännykkään. porttien luona kaupat olivat pullollaan hengellistä kirjallisuutta ja uskonnollisia esineitä ja turistimuistoesineitä. Ainakin suurimpaan temppeliin oli pääsymaksu, en tiedä oikein maksoivatko kaikki munkkeja myöten tuon maksun, joka näkyi olevan sama oli sitten ulkomaalainen turisti tai kiinalainen.
maanantai 6. joulukuuta 2010
Brändinmukaiset linnanjuhlat..vai oliko?
Linnan pöydissä tarjottiin pienten juustoloitten juustoja. Hyvä niin, mutta olisiko voinut puolet niistä antaa vaikkapa Hurstien itsenäisyyspäivän juhliin. Parilla daamilla linnassa oli vintage-iltapuku. Jollakin sukkahousuista "kudottu" puku. Jollakin oli muovista punottu kukka. Linnan teema oli ekologia ja kädentaidot. Ai juu, soitettiinhan siellä "Puuseppää aina tarvitaan" kappale. Ja olihan Tarjalla käytetty iltapuku.
Umaya Abu-Hanna saapui sisään teeman mukaan tehdyssä asussa, jota varmasti ihmetellään vielä pitkään. Pellavakankaiseen kellomaiseen ihanasti ylisuurensuuren helmaan oli kirjottu palestiinalaisten pakeneminen maastaan ja hänen tyttärensä suuri kuva (Umaya sanoi, että tytär oli pettynyt kun ei päässyt mukaan juhliin). Frida Kahlo-tyyppinen kukka-hiuslaite oli upea Umayalla, samanlainen kampaus oli tyttärellä kuvassa. Mekkoon oli liitetty myös Suomen lippu. "Kaikki koulutetut pakolaiset ja muut ulkomaalaiset muuttavat Suomesta pois", sanoi Umaya suorasukaiseen tapaansa. Aikoinaan avioliiton myötä Suomeen tullut Umaya on itsekin muuttamassa Hollantiin ilmiselvän pettyneenä jo ainakin yli 20 vuoden oleskulunsa päätteeksi. On ikävä menettää Umaya.
Ahtisaari on ilmoittanut juuri ennen itsenäsiyyspäivää pitkälle suunnitelluista Ahtisaari-päivistä, joita kaavaillaan maaliskuuksi jokavuotisina. Tiesiköhän Ahtisaari Suomi-brändityöryhmän kaavailuista vai saikohan työryhmä idean Ahtisaarelta, kuinka Suomen tulisi olla koko maailman konfliktiensovittelija? Tämä kuulostaa hieman negatiiviselta. Ahtisaaren työ on täysin kunnioitettavaa. Sensijaan brändityöryhmän touhu minusta kyllä vaikuttaa aika turhalta, kuten aikaisemmin kirjoitinkin. Eihän se maine käskemällä tule, enkä usko että Suomella on kovinkaan paljoa pohjaa kuvitella tekevänsä Suomesta kovin ihmeellistä brändiä maailmalla kun pientä maatamme ei monikaan tiedä olevankaan. Tehtäisiin ensin oma maa kivemmäksi omien olla. Ahtisaaren miniä Lisa Sounio on ollut puhumassa brändistä monessa telkkariohjelmassa, kuten Sibelius-viulukilpailun yhteydessä. Onko yhteensattuma, että Lisa julkaisee brändikirjansa juuri samaan syssyyn ja onko sattuma, että Lisa kutsutaan jokaisiin kissanristiäisiin puhumaan brändistä juuri samaan syssyyn. Pientä sisäpiirihommaa, olisiko. En tiennytkään, että Lisa Sounio on Ahtisaaren miniä ennenkuin tunnistin hänet Marko Ahtisaaren rinnalla. En kyllä pitänyt hänen brändiargumenteistaan juuri ollenkaan. Sellaista kaiken survomista brändipulloon.
Eihän minulla siis mitään Ahtisaaren konfliktinsovittelukykyjä vastaan ole. Mutta Ahtisaari on omin jaloin kovassa vauhdissa tekemässä sitä, mitä hassu brändityöryhmä on miettinyt aikansa ja sitten saattaa sen julkisuuteen kovalla kohinalla. Eipä Ahtisaaren Nobelin arvoa ole osattu Suomessa käyttää silloin kuin rauta oli kuumaa ja Ahtisaari on kyllä tehnyt työtä oman toimintansa edistämiseksi, olemalla Ahtisaari. Sattumaa vain, että Ahtisaaren kotimaa on Suomi.
Istuimme äidin kanssa katselemassa linnan kutsuja. Niinkuin alussa sanoin, olisi kiva jos jotain linnankutsujen yltäkylläisyydestä jaettaisiin tavalliselle kansalle. Jatkoilla ravintolassa Timo Harakka löikin kättä päälle Jari Sarasvuon kanssa, että antavat nykyiset ja tulevat lapsilisät enemmän tarvitseville, todettuaan, että he eivät niitä omassa perheessään tarvitse. Kysyttäessä juuri Jari Sarasvuo esitti, mitä pitäisi tehdä, että elintasoeroja saataisiin hieman tasattua. Sarasvuo esitti , että varakkaimmille ei tarvitsisi antaa lapsilisiä, vaan siitä säästyneet rahat jaettaisiin kaksin-kolminkertaisina varattomimmalle kansanosalle. Sarasvuon Jari sai minulta pisteet kotiin, ja Virpi hymyili onnellisena vauvanodotuksesta säteillen vierellä.
Virpin puku oli vaatimattoman tyylikäs. Siitäpä pääsemme äidin kommentteihin. Vaikka minulla ja äidillä on vain reilut 20 vuotta ikäeroa, olemme niin eri sukupolvea, tuntuu että välillämme on useampiakin sukupolvia! No, äiti oli rintamalla lottana nuoruutensa tärkeimmät vuodet ja tuli vieraaseen kaupunkiin ilkeän anopin luo miniäksi parikymppisenä. Silloin sain ensimmäisen vauvanmekkoni äidin yöpaidasta. Kangasta ei vain saanut ostaa mistään 1945 juuri sodan loputtua. Minun elämäni on ollut hurjan erilaista ja aikanani on moni asia vapautunut ja minun sukupolvestani alkaen on maailma kutsunut, ja elintaso-odotukset karanneet käsistä monilta.
Äidin kommentit ovat siksi toisaalta suloisia, toisaalta niin kuvaavia hänen ikäpolvelleen, jonka edustajista useimmat ovat tämän maailman tuolla puolen tai melkein. Voi kuulostaa, että ajattelen äidin kommentteja vähän naurettavina tai vitsikkäinä, mutta en tarkoita niin. Haluan vain laittaa ne muistiin.
- ennen alushameet oli tuon näköiset
- tissit puttoo (paljon olkaimettomia avokaulaisia ja avoselkäisiä pukuja)
- Vanhanen tuli yksin. No eihän sillä olekaan vaimoa. Se ensimmäinen taisi olla kunnon nainen, eikä kattonut Vanhasen heilailua, on sillä varmasti ollut naisia avioliitossakin.
- ei tuommonen harottava takkutukka sovi linnaan, ei oo ees kammattu, ja vaimolla on niin viimesen päälle tukka laitettu ja hieno puku (Janina Andersson miehineen)
- mitenköhän Miedon poika on pärjännyt ilman äitiä, sehän jäi niin pieneksi kun oma äiti kuoli, ei sillä Miedolla näytä kaveria olleen
- Ihan kauhee tommonen tukka, ajeltu toiselta puolen, on kuin vankilasta karannut (laulaja Chisu)
- on ku höyhennetty kana tuommonen mekko
- vanhemmalle naiselle niin paljon kirkuvaa punaista, sehän ihan sotkee silmätkin (Sirpa Asko-Seljavaara)
Linnanjuhlin vieraana ollut räppäri Paleface kertoi haastattelussa olleensa ensin Hurstien itsenäisyydenpäiväjuhlissa Messuhallissa. Hän kertoi ihmetelleensä ihmisten määrää siellä, varsinkin kolmikymppisten nuorten lapsiperheiden suurta määrää. Paleface viestii, että todellista nälkää ja puutetta on paljon. Saattapi olla, että tiedotusvälineet ottavat aiheeksi ennemminkin Palefacen puhtaanvalkoiset tennarit frakin kanssa, kuin Palefacin huolen köyhyydestä Suomessamme.
Umaya Abu-Hanna saapui sisään teeman mukaan tehdyssä asussa, jota varmasti ihmetellään vielä pitkään. Pellavakankaiseen kellomaiseen ihanasti ylisuurensuuren helmaan oli kirjottu palestiinalaisten pakeneminen maastaan ja hänen tyttärensä suuri kuva (Umaya sanoi, että tytär oli pettynyt kun ei päässyt mukaan juhliin). Frida Kahlo-tyyppinen kukka-hiuslaite oli upea Umayalla, samanlainen kampaus oli tyttärellä kuvassa. Mekkoon oli liitetty myös Suomen lippu. "Kaikki koulutetut pakolaiset ja muut ulkomaalaiset muuttavat Suomesta pois", sanoi Umaya suorasukaiseen tapaansa. Aikoinaan avioliiton myötä Suomeen tullut Umaya on itsekin muuttamassa Hollantiin ilmiselvän pettyneenä jo ainakin yli 20 vuoden oleskulunsa päätteeksi. On ikävä menettää Umaya.
Ahtisaari on ilmoittanut juuri ennen itsenäsiyyspäivää pitkälle suunnitelluista Ahtisaari-päivistä, joita kaavaillaan maaliskuuksi jokavuotisina. Tiesiköhän Ahtisaari Suomi-brändityöryhmän kaavailuista vai saikohan työryhmä idean Ahtisaarelta, kuinka Suomen tulisi olla koko maailman konfliktiensovittelija? Tämä kuulostaa hieman negatiiviselta. Ahtisaaren työ on täysin kunnioitettavaa. Sensijaan brändityöryhmän touhu minusta kyllä vaikuttaa aika turhalta, kuten aikaisemmin kirjoitinkin. Eihän se maine käskemällä tule, enkä usko että Suomella on kovinkaan paljoa pohjaa kuvitella tekevänsä Suomesta kovin ihmeellistä brändiä maailmalla kun pientä maatamme ei monikaan tiedä olevankaan. Tehtäisiin ensin oma maa kivemmäksi omien olla. Ahtisaaren miniä Lisa Sounio on ollut puhumassa brändistä monessa telkkariohjelmassa, kuten Sibelius-viulukilpailun yhteydessä. Onko yhteensattuma, että Lisa julkaisee brändikirjansa juuri samaan syssyyn ja onko sattuma, että Lisa kutsutaan jokaisiin kissanristiäisiin puhumaan brändistä juuri samaan syssyyn. Pientä sisäpiirihommaa, olisiko. En tiennytkään, että Lisa Sounio on Ahtisaaren miniä ennenkuin tunnistin hänet Marko Ahtisaaren rinnalla. En kyllä pitänyt hänen brändiargumenteistaan juuri ollenkaan. Sellaista kaiken survomista brändipulloon.
Eihän minulla siis mitään Ahtisaaren konfliktinsovittelukykyjä vastaan ole. Mutta Ahtisaari on omin jaloin kovassa vauhdissa tekemässä sitä, mitä hassu brändityöryhmä on miettinyt aikansa ja sitten saattaa sen julkisuuteen kovalla kohinalla. Eipä Ahtisaaren Nobelin arvoa ole osattu Suomessa käyttää silloin kuin rauta oli kuumaa ja Ahtisaari on kyllä tehnyt työtä oman toimintansa edistämiseksi, olemalla Ahtisaari. Sattumaa vain, että Ahtisaaren kotimaa on Suomi.
Istuimme äidin kanssa katselemassa linnan kutsuja. Niinkuin alussa sanoin, olisi kiva jos jotain linnankutsujen yltäkylläisyydestä jaettaisiin tavalliselle kansalle. Jatkoilla ravintolassa Timo Harakka löikin kättä päälle Jari Sarasvuon kanssa, että antavat nykyiset ja tulevat lapsilisät enemmän tarvitseville, todettuaan, että he eivät niitä omassa perheessään tarvitse. Kysyttäessä juuri Jari Sarasvuo esitti, mitä pitäisi tehdä, että elintasoeroja saataisiin hieman tasattua. Sarasvuo esitti , että varakkaimmille ei tarvitsisi antaa lapsilisiä, vaan siitä säästyneet rahat jaettaisiin kaksin-kolminkertaisina varattomimmalle kansanosalle. Sarasvuon Jari sai minulta pisteet kotiin, ja Virpi hymyili onnellisena vauvanodotuksesta säteillen vierellä.
Virpin puku oli vaatimattoman tyylikäs. Siitäpä pääsemme äidin kommentteihin. Vaikka minulla ja äidillä on vain reilut 20 vuotta ikäeroa, olemme niin eri sukupolvea, tuntuu että välillämme on useampiakin sukupolvia! No, äiti oli rintamalla lottana nuoruutensa tärkeimmät vuodet ja tuli vieraaseen kaupunkiin ilkeän anopin luo miniäksi parikymppisenä. Silloin sain ensimmäisen vauvanmekkoni äidin yöpaidasta. Kangasta ei vain saanut ostaa mistään 1945 juuri sodan loputtua. Minun elämäni on ollut hurjan erilaista ja aikanani on moni asia vapautunut ja minun sukupolvestani alkaen on maailma kutsunut, ja elintaso-odotukset karanneet käsistä monilta.
Äidin kommentit ovat siksi toisaalta suloisia, toisaalta niin kuvaavia hänen ikäpolvelleen, jonka edustajista useimmat ovat tämän maailman tuolla puolen tai melkein. Voi kuulostaa, että ajattelen äidin kommentteja vähän naurettavina tai vitsikkäinä, mutta en tarkoita niin. Haluan vain laittaa ne muistiin.
- ennen alushameet oli tuon näköiset
- tissit puttoo (paljon olkaimettomia avokaulaisia ja avoselkäisiä pukuja)
- Vanhanen tuli yksin. No eihän sillä olekaan vaimoa. Se ensimmäinen taisi olla kunnon nainen, eikä kattonut Vanhasen heilailua, on sillä varmasti ollut naisia avioliitossakin.
- ei tuommonen harottava takkutukka sovi linnaan, ei oo ees kammattu, ja vaimolla on niin viimesen päälle tukka laitettu ja hieno puku (Janina Andersson miehineen)
- mitenköhän Miedon poika on pärjännyt ilman äitiä, sehän jäi niin pieneksi kun oma äiti kuoli, ei sillä Miedolla näytä kaveria olleen
- Ihan kauhee tommonen tukka, ajeltu toiselta puolen, on kuin vankilasta karannut (laulaja Chisu)
- on ku höyhennetty kana tuommonen mekko
- vanhemmalle naiselle niin paljon kirkuvaa punaista, sehän ihan sotkee silmätkin (Sirpa Asko-Seljavaara)
Linnanjuhlin vieraana ollut räppäri Paleface kertoi haastattelussa olleensa ensin Hurstien itsenäisyydenpäiväjuhlissa Messuhallissa. Hän kertoi ihmetelleensä ihmisten määrää siellä, varsinkin kolmikymppisten nuorten lapsiperheiden suurta määrää. Paleface viestii, että todellista nälkää ja puutetta on paljon. Saattapi olla, että tiedotusvälineet ottavat aiheeksi ennemminkin Palefacen puhtaanvalkoiset tennarit frakin kanssa, kuin Palefacin huolen köyhyydestä Suomessamme.
tiistai 30. marraskuuta 2010
Qui, Heikki, Richard ja Juhakin
Lukemiseni ovat milloin mitäkin. Keittokirjoja, ruokakirjoja, puutarhakirjoja, etnisiä kirjoittajia kuten Anita Desai, Hanif Qureshi tai mikä se nyt olikaan japanilainen, jota Aisha suositteli lukemaan. Japanilaiset nimet eivät jäsenny mielessäni, Aisha-kulta laita ylös nimi niin luen muitakin saman tekijän teoksia.
Kiina ja Romanian romanit ovat nyt lukumielessäni. Kiina, ei pelkästään Sakun vuoksi, sillä sain viime-vuotisen Kiinan matkani aikana lisäpistoksen. Kiinassa olen käynyt ensimmäisen kerran 1982.
Romanian romanit puhuttavat. Ihmettelen EU:n vapaan kulkemisen periaatetta. Ihmettelen, millä perusteella nämä ihmiset ajetaan pois Suomesta. Ihmettelen, eikö meillä riitä antaa vähän näillekin omassa maassaan kärsiville ihmisille jotain paljostamme. Onko evakkojen tilanne omassa maassamme unohtunut? Eivätkö romanit ole Euroopassa ahdingossa olevia ihmisiä, eivätkä jotain puolieurooppalaisia, joita viskellään sinne tänne muiden maidenkin toimesta?
Aishan kanssa keskustelimme romaniongelmista eilen skypessä kun taas tänään radiosta sattumalta kuulin kirjailija, toimittaja Jani Saxellin haastattelun. Aion lukea heti kun saan kirjan käsiini:
Jani Saxell: Florian Unienpäästäjä. Scifitarinan pohjalla on historiallisia tapahtumia, muun muassa Karjalan romanien evakkoleiristä Espoon Mäkkylässä, historia rinnastetaan nyt ajankohtaisiin Romanian romanien karkoittamistoimiin. En ole koskaan päässyt scifistä innostumaan. Koska kirjaa en ole vielä lukenut, odotan innolla kirjan scifikäsittelyä poliittisin painotuksin.
Pöydällä kesken lukemisen ovat:
Richard McGregor, Puolue, Kiinan hallitsijoiden salainen maailma (Otava).
Financial Timesin Pekingin toimiston päällikkö ja mm. The Australian päivälehden Kiinan kirjeenvaihtaja kirjoittaa asiatekstiä, jota ei voi ottaa kevyeksi sänkylukemiseksi. Törmäsin siihenkin sattumalta kirjakaupassa ja melkein hotkaisin palan siitä hyllyn ääressä, mutta kerrankin suostuin menemään kirjastoon lainaamaan sen, vaikka ostaa teki mieli.
Lainaus takakannesta:
Kiinan salaperäiset johtajat ovat virtahepo olohuoneessa. he muodostavat maailman suurimman poliittisen organisaation ja kontrolloivat kiinalaisten kaikkia elämänalueita, mutta kukaan ei puhu heistä. Keitä he ovat,ja miten he toimivat?
Juha Kuikka, Kuoleman shakkia Shanghaissa (Myllylahti)
Salapoliisijuttu, hieman yksitoikkoinen sellainen, ja jos se ei olisi sijoittunut Kiinaan eikä olisi käsitellyt expatriaattiperheitä, olisin ehkä jättänyt sen kesken. Kirjoittaja on liikemies, asunut varmaakin varmemmin juuri Shanghaissa. Nyt loppupuolella haluan lukea sen loppuun, sen verran jännä se on. Hyvä sänkylukukirja tai lomakirja, jonka voi lopettaa kun silmät lupsahtelevat kiinni.
Qiu Xiaolong, Punaisen sankarittaren kuolema (Loisto pokkari)
osui eteen kirpparilta, eikä sitä voinut pöydälle jättää tässä Kiina-innostuksessani. Kirjoittaja on Shanghaissa syntynyt Kiinan kielen ja kirjallisuuden professori Yhdysvalloissa. Sopii siis odottaa laadukasta dekkaria. Se vie lukijan Shanghain kaduille todentuntuisesti ja on eläväinen kuvaus tämän päivän Kiinasta. Alkuteos on englanniksi, Death of a Red Heroine, ja se on päässyt The Wall Street Journalin listalla kaikkien aikojen viiden parhaan poliittisen romaanin joukkoon. Dekkarin muodon vuoksi kirjailija on päässyt ikäänkuin puolisalaa kertomaan poliittisista kommervenkeistä, joita länsimaalainen ei tunne...se on kirjan valttikortti.
Minua kiinnosti tieto, että kirja on käännetty kiinaksi muokattuna. Mutta miten muokattuna? Qui Xiaolong kertoo itse:
Inspector Chen series have been translated into Chinese. But due to the censorship there, Shanghai is “shanghaied” in the Chinese translation. According to my Chinese editor, some official read the translation and said, “The story cannot have happened in Shanghai.” As a result, Shanghai is changed into “H city” (H in English), all the names of the streets and restaurants are also changed, lest that people could still recognize as a story of Shanghai. Ironically, the book reviews still describe the books as the stories of Shanghai. Maybe the censorship officials are too busy to read the reviews.
http://www.qiuxiaolong.com/index2.html
Lukemista olen aloittanut:
Heikki Juutilainen, Tulkin tulkki (Auri), suveniireja työmatkoilta Neuvostoliitosta
Mikko Hietaharju, Kuuntele kuvaa. näköaloja valokuvan tulkintaan (Docendo)
Luettavani on kirja, jota ei ole vielä julkaistu:
Ystäväni maahanmuuttajiin liittyvän kirjan viimeistelyä vailla oleva versio. Siitä ei sen enempää, kun en tiedä haluaako ystävä siitä puhua vielä. Katselen vain oikolukien ja tarkemmin meijän puolen murrepuhetta, jota siihen sisältyy.
Kiina ja Romanian romanit ovat nyt lukumielessäni. Kiina, ei pelkästään Sakun vuoksi, sillä sain viime-vuotisen Kiinan matkani aikana lisäpistoksen. Kiinassa olen käynyt ensimmäisen kerran 1982.
Romanian romanit puhuttavat. Ihmettelen EU:n vapaan kulkemisen periaatetta. Ihmettelen, millä perusteella nämä ihmiset ajetaan pois Suomesta. Ihmettelen, eikö meillä riitä antaa vähän näillekin omassa maassaan kärsiville ihmisille jotain paljostamme. Onko evakkojen tilanne omassa maassamme unohtunut? Eivätkö romanit ole Euroopassa ahdingossa olevia ihmisiä, eivätkä jotain puolieurooppalaisia, joita viskellään sinne tänne muiden maidenkin toimesta?
Aishan kanssa keskustelimme romaniongelmista eilen skypessä kun taas tänään radiosta sattumalta kuulin kirjailija, toimittaja Jani Saxellin haastattelun. Aion lukea heti kun saan kirjan käsiini:
Jani Saxell: Florian Unienpäästäjä. Scifitarinan pohjalla on historiallisia tapahtumia, muun muassa Karjalan romanien evakkoleiristä Espoon Mäkkylässä, historia rinnastetaan nyt ajankohtaisiin Romanian romanien karkoittamistoimiin. En ole koskaan päässyt scifistä innostumaan. Koska kirjaa en ole vielä lukenut, odotan innolla kirjan scifikäsittelyä poliittisin painotuksin.
Pöydällä kesken lukemisen ovat:
Richard McGregor, Puolue, Kiinan hallitsijoiden salainen maailma (Otava).
Financial Timesin Pekingin toimiston päällikkö ja mm. The Australian päivälehden Kiinan kirjeenvaihtaja kirjoittaa asiatekstiä, jota ei voi ottaa kevyeksi sänkylukemiseksi. Törmäsin siihenkin sattumalta kirjakaupassa ja melkein hotkaisin palan siitä hyllyn ääressä, mutta kerrankin suostuin menemään kirjastoon lainaamaan sen, vaikka ostaa teki mieli.
Lainaus takakannesta:
Kiinan salaperäiset johtajat ovat virtahepo olohuoneessa. he muodostavat maailman suurimman poliittisen organisaation ja kontrolloivat kiinalaisten kaikkia elämänalueita, mutta kukaan ei puhu heistä. Keitä he ovat,ja miten he toimivat?
Juha Kuikka, Kuoleman shakkia Shanghaissa (Myllylahti)
Salapoliisijuttu, hieman yksitoikkoinen sellainen, ja jos se ei olisi sijoittunut Kiinaan eikä olisi käsitellyt expatriaattiperheitä, olisin ehkä jättänyt sen kesken. Kirjoittaja on liikemies, asunut varmaakin varmemmin juuri Shanghaissa. Nyt loppupuolella haluan lukea sen loppuun, sen verran jännä se on. Hyvä sänkylukukirja tai lomakirja, jonka voi lopettaa kun silmät lupsahtelevat kiinni.
Qiu Xiaolong, Punaisen sankarittaren kuolema (Loisto pokkari)
osui eteen kirpparilta, eikä sitä voinut pöydälle jättää tässä Kiina-innostuksessani. Kirjoittaja on Shanghaissa syntynyt Kiinan kielen ja kirjallisuuden professori Yhdysvalloissa. Sopii siis odottaa laadukasta dekkaria. Se vie lukijan Shanghain kaduille todentuntuisesti ja on eläväinen kuvaus tämän päivän Kiinasta. Alkuteos on englanniksi, Death of a Red Heroine, ja se on päässyt The Wall Street Journalin listalla kaikkien aikojen viiden parhaan poliittisen romaanin joukkoon. Dekkarin muodon vuoksi kirjailija on päässyt ikäänkuin puolisalaa kertomaan poliittisista kommervenkeistä, joita länsimaalainen ei tunne...se on kirjan valttikortti.
Minua kiinnosti tieto, että kirja on käännetty kiinaksi muokattuna. Mutta miten muokattuna? Qui Xiaolong kertoo itse:
Inspector Chen series have been translated into Chinese. But due to the censorship there, Shanghai is “shanghaied” in the Chinese translation. According to my Chinese editor, some official read the translation and said, “The story cannot have happened in Shanghai.” As a result, Shanghai is changed into “H city” (H in English), all the names of the streets and restaurants are also changed, lest that people could still recognize as a story of Shanghai. Ironically, the book reviews still describe the books as the stories of Shanghai. Maybe the censorship officials are too busy to read the reviews.
http://www.qiuxiaolong.com/index2.html
Lukemista olen aloittanut:
Heikki Juutilainen, Tulkin tulkki (Auri), suveniireja työmatkoilta Neuvostoliitosta
Mikko Hietaharju, Kuuntele kuvaa. näköaloja valokuvan tulkintaan (Docendo)
Luettavani on kirja, jota ei ole vielä julkaistu:
Ystäväni maahanmuuttajiin liittyvän kirjan viimeistelyä vailla oleva versio. Siitä ei sen enempää, kun en tiedä haluaako ystävä siitä puhua vielä. Katselen vain oikolukien ja tarkemmin meijän puolen murrepuhetta, jota siihen sisältyy.
Onko se Suomi Kiinassa?
Asuessani Pakistanissa, minulta kerran kysyttiin, onko se Finland Kiinassa. Tämäntyyppisiin kysymyksiin vastasin, että Suomi-Finland sijaitsee Saksan pohjoispuolella "Germani ke uppar hai".
Jos joku vanhempi henkilö Suomesta jotain tiesikin, tieto perustui II maailmansodan aikaisiin tapahtumiin. Joku saattoi tietää Ruotsista, ja se liittyi vapaaseen seksiin hyvin usein.
Sellainen on Suomen brändi. (oi että vihaan tällaisia lainasanoja!) Australia on hyvin Eurooppa-keskeinen ja olisi kuvitellut, että Suomesta Australiassa teidettäisiin enemmän. Useimmiten luulo Suomesta vei lähelle; uskottiin, että Suomi on rautaesiripun takana. Tarkemmin kerrottuani kotikaupunkini sijaitsevan kivenheiton päässä rajalta, kommentit useimmiten olivat hämmäntyneen pelästyneitä. "No oli varmaan hieno juttu kun pääsit sieltä pois". Ai, uskoikohan kukaan kuitenkaan selitystäni, että rajan läheisyys ei tunnu jokapäiväisessä elämässä. Jos siellä joku tiesi enemmän, mainittiin ehkä ralliajajat ja formulakuskit. Jälleen, Australiassa Ruotsi oli brändäillyt itsensä tunnetummaksi seksillä, kauniilla tytöillään ja saunalla. Melkein samassa paketissa nuo kolme, siis.
Olen Suomessa käydessäni ja täällä asuessani kutsunut ulkomaalaisia vieraita kylään. Vien heidät aina Nuijamaalle, rajakirkonkylään, sillä jokailinen vieras on heti valmis katselemaan rajan yli mäntymetsään. Siellä on tien päässä vartiotorni, jonka juurelta on hyvä näkymä silloisen Neuvostoliiton puolelle, uhkaavan näköisine SEIS kyltteineen."Katsokaa, tuolla nuo männyt ovat Neuvostoliiton puolella." Kerran lumisena talvipäivänä vein sinne 2 Helsingissä työkomennuksella olevaa pakistanilaisinsinööriä. Ajellessamme tornin luo laskin leikkiä siitä mitä siellä ei saa tehdä; ja heti sitten jäimmekin lumeen jumiin juuri vartiotornin juurelle. Rajavartion mies näki ahdinkomme ja alkoi kavuta alas piippu olalla. Kaveri auttoi meidät taas matkaan. Jokusen kilometrin ajettuamme pojat uskalsivat taas hengittää ja ilmaista hurjan pelkonsa siitä, että olisimme tehneet jotain väärin väärässä paikassa, kun vartiomies kapusi alas luoksemme. Pojat muistelevat sitä yhtenä jännimmistä hetkistä matkoillaan, ovathan pojat sentään kotoisin melkoisen levottomasta Pakistanista ja 14 miljoonan Karachista.
Nyt kun vieressä on Venäjä, eivät ihmettelyt rajan lähesyydestä lopu, keskustelin siitä juuri muutama päivä sitten Lappeenrannan yliopiston luennoitsijalta, joka hänkin tulee Pakistanista. Suomessa taloustieteen tohtoriksi opiskellut luennoitsija löysi aikoinaan ilmaisen korkeakoulun Suomesta ihan sattumalta netissä opiskelumahdollisuuksia surffaillessaan. Hyvä sanoma leviää ilman työryhmiäkin, kansainvälinen koulutuksen suosio on lisääntynyt Suomessa etupäässä suusta suuhun menetelmällä. Sattuikin, juuri nyt tulossa suomalaisittainkin melkoiset lukukausimaksut, Lappeenrantaankin joillekin ulkomaalaisten suosiossa oleville kursseille 8000 e.
Mitä muuta Suomesta tiedetään 2010 tai millainen kuva ihmisillä on? Jokunen tuntee vielä Sibeliuksen, jokunen Kimin tai Mikan, joku Pisa-tutkimuksen koululaitoksemme erinomaisuudesta, kukin harrastustensa ja kiinnostuksensa mukaan. Tänne kauempaa tulleet eivät oikein ole innostuneita mökkeilystä ja ihmettelevät suomalaisten innostusta hakea lomapaikka keskeltä ei-mitään, sillä monet varsinkin kansoitetusta Aasiasta tulevat tuntevat ahdistavaksi olla yötä metsän keskellä. Ihan totta. Kesämökki ei olekaan se ihmepaikka, minne vieraani veisin. Kokeiltu on. Sauna sitten, useimmiten vieraan omaan maailmankuvaan ei kertakaikkiaan alastomuus seurassa sovi. Miten hän sitten osaisi mennä yksin saunaankaan? Enkö maininnut Nokiaa? Olen vain huomannut, että Nokiaa ei tunneta nimenomaan suomalaisena, se on kansainvälinen brändi, jonka suomalaisuus on suurimmaksi osaksi häipynyt taustalle.
Suomen brändityöryhmä Nokian Jorma Ollilan johdolla on saanut päätökseen työnsä ja esittänyt pääteemoikseen koulutuksen, luomun ja konfliktiensovittelukyvyn Ahtisaaren tapaan. Ruotsalainen toimittaja on reagoinut siihen ja kehoittanut suomalaisia soittelemaan ympäri maailmaa, hieman pilke silmäkulmassa, toivon, "Onko teillä sota? Me voimme tulla sovittelemaan."
Euroopassa totta kai tiedetään Suomesta enemmän kuin kauempana, mutta vähän kuitenkin. Tieto on usein yksittäistä ja kumpuaa siitä, että henkilö on tavannut joskus suomalaisen. Minäpä kysyisin, mihin tuota maabrändiä varsinaisesti tarvitaan? Ahtisaari tekee työtä sovitteluiden maailmassa omalla painollaan. Kimi ja kumppani ajavat jatkossakin. Koulutusta voi viedä pienessä mittakaavassa ulos Suomessa asiantuntijoiden muodossa, jos ajatellaan peruskoulutusta. Yliopistokoulutus on omalla painollaan kansainvälistymässä aivan hienosti, eikä pienellä maalla voi siinäkään olla mielettömiä resursseja.
Ollaan vaan ihan rauhassa omissa metsissämme ja ajetaan Romanian romanit pois maasta, niin siitä saamme brändillemme uuden ulottuvuuden. Mikä Suomi jossain muka Euroopassa, missä rajojen piti olla kaikille yhtäläisesti vapaat? Omintakeinen Suomi on ja erottuu muista.
"Nyt reippaasti rakentamaan kampanjoita, joissa suomalaisten älykännyköiden avulla etätyötä metsässä tekevät innovatiiviset ja hyvin koulutetut hakkerit keräävät samalla metsämarjoja suomalaisilla marjanpoimureilla." Näin sanoo mediatutkija Juha Hertman.
"Maailman valtioista mieleenjäävimmät brändit on tällä hetkellä Afganistanilla ja Pohjois-Korealla, ja on ihan mukava, että emme elä niissä", tuumii kielentutkija Janne Saarikivi.
Brändi-sanalle etsisin ensiksi osuvan suomenkielisen sanan. Ehdotuksia?
Jos joku vanhempi henkilö Suomesta jotain tiesikin, tieto perustui II maailmansodan aikaisiin tapahtumiin. Joku saattoi tietää Ruotsista, ja se liittyi vapaaseen seksiin hyvin usein.
Sellainen on Suomen brändi. (oi että vihaan tällaisia lainasanoja!) Australia on hyvin Eurooppa-keskeinen ja olisi kuvitellut, että Suomesta Australiassa teidettäisiin enemmän. Useimmiten luulo Suomesta vei lähelle; uskottiin, että Suomi on rautaesiripun takana. Tarkemmin kerrottuani kotikaupunkini sijaitsevan kivenheiton päässä rajalta, kommentit useimmiten olivat hämmäntyneen pelästyneitä. "No oli varmaan hieno juttu kun pääsit sieltä pois". Ai, uskoikohan kukaan kuitenkaan selitystäni, että rajan läheisyys ei tunnu jokapäiväisessä elämässä. Jos siellä joku tiesi enemmän, mainittiin ehkä ralliajajat ja formulakuskit. Jälleen, Australiassa Ruotsi oli brändäillyt itsensä tunnetummaksi seksillä, kauniilla tytöillään ja saunalla. Melkein samassa paketissa nuo kolme, siis.
Olen Suomessa käydessäni ja täällä asuessani kutsunut ulkomaalaisia vieraita kylään. Vien heidät aina Nuijamaalle, rajakirkonkylään, sillä jokailinen vieras on heti valmis katselemaan rajan yli mäntymetsään. Siellä on tien päässä vartiotorni, jonka juurelta on hyvä näkymä silloisen Neuvostoliiton puolelle, uhkaavan näköisine SEIS kyltteineen."Katsokaa, tuolla nuo männyt ovat Neuvostoliiton puolella." Kerran lumisena talvipäivänä vein sinne 2 Helsingissä työkomennuksella olevaa pakistanilaisinsinööriä. Ajellessamme tornin luo laskin leikkiä siitä mitä siellä ei saa tehdä; ja heti sitten jäimmekin lumeen jumiin juuri vartiotornin juurelle. Rajavartion mies näki ahdinkomme ja alkoi kavuta alas piippu olalla. Kaveri auttoi meidät taas matkaan. Jokusen kilometrin ajettuamme pojat uskalsivat taas hengittää ja ilmaista hurjan pelkonsa siitä, että olisimme tehneet jotain väärin väärässä paikassa, kun vartiomies kapusi alas luoksemme. Pojat muistelevat sitä yhtenä jännimmistä hetkistä matkoillaan, ovathan pojat sentään kotoisin melkoisen levottomasta Pakistanista ja 14 miljoonan Karachista.
Nyt kun vieressä on Venäjä, eivät ihmettelyt rajan lähesyydestä lopu, keskustelin siitä juuri muutama päivä sitten Lappeenrannan yliopiston luennoitsijalta, joka hänkin tulee Pakistanista. Suomessa taloustieteen tohtoriksi opiskellut luennoitsija löysi aikoinaan ilmaisen korkeakoulun Suomesta ihan sattumalta netissä opiskelumahdollisuuksia surffaillessaan. Hyvä sanoma leviää ilman työryhmiäkin, kansainvälinen koulutuksen suosio on lisääntynyt Suomessa etupäässä suusta suuhun menetelmällä. Sattuikin, juuri nyt tulossa suomalaisittainkin melkoiset lukukausimaksut, Lappeenrantaankin joillekin ulkomaalaisten suosiossa oleville kursseille 8000 e.
Mitä muuta Suomesta tiedetään 2010 tai millainen kuva ihmisillä on? Jokunen tuntee vielä Sibeliuksen, jokunen Kimin tai Mikan, joku Pisa-tutkimuksen koululaitoksemme erinomaisuudesta, kukin harrastustensa ja kiinnostuksensa mukaan. Tänne kauempaa tulleet eivät oikein ole innostuneita mökkeilystä ja ihmettelevät suomalaisten innostusta hakea lomapaikka keskeltä ei-mitään, sillä monet varsinkin kansoitetusta Aasiasta tulevat tuntevat ahdistavaksi olla yötä metsän keskellä. Ihan totta. Kesämökki ei olekaan se ihmepaikka, minne vieraani veisin. Kokeiltu on. Sauna sitten, useimmiten vieraan omaan maailmankuvaan ei kertakaikkiaan alastomuus seurassa sovi. Miten hän sitten osaisi mennä yksin saunaankaan? Enkö maininnut Nokiaa? Olen vain huomannut, että Nokiaa ei tunneta nimenomaan suomalaisena, se on kansainvälinen brändi, jonka suomalaisuus on suurimmaksi osaksi häipynyt taustalle.
Suomen brändityöryhmä Nokian Jorma Ollilan johdolla on saanut päätökseen työnsä ja esittänyt pääteemoikseen koulutuksen, luomun ja konfliktiensovittelukyvyn Ahtisaaren tapaan. Ruotsalainen toimittaja on reagoinut siihen ja kehoittanut suomalaisia soittelemaan ympäri maailmaa, hieman pilke silmäkulmassa, toivon, "Onko teillä sota? Me voimme tulla sovittelemaan."
Euroopassa totta kai tiedetään Suomesta enemmän kuin kauempana, mutta vähän kuitenkin. Tieto on usein yksittäistä ja kumpuaa siitä, että henkilö on tavannut joskus suomalaisen. Minäpä kysyisin, mihin tuota maabrändiä varsinaisesti tarvitaan? Ahtisaari tekee työtä sovitteluiden maailmassa omalla painollaan. Kimi ja kumppani ajavat jatkossakin. Koulutusta voi viedä pienessä mittakaavassa ulos Suomessa asiantuntijoiden muodossa, jos ajatellaan peruskoulutusta. Yliopistokoulutus on omalla painollaan kansainvälistymässä aivan hienosti, eikä pienellä maalla voi siinäkään olla mielettömiä resursseja.
Ollaan vaan ihan rauhassa omissa metsissämme ja ajetaan Romanian romanit pois maasta, niin siitä saamme brändillemme uuden ulottuvuuden. Mikä Suomi jossain muka Euroopassa, missä rajojen piti olla kaikille yhtäläisesti vapaat? Omintakeinen Suomi on ja erottuu muista.
"Nyt reippaasti rakentamaan kampanjoita, joissa suomalaisten älykännyköiden avulla etätyötä metsässä tekevät innovatiiviset ja hyvin koulutetut hakkerit keräävät samalla metsämarjoja suomalaisilla marjanpoimureilla." Näin sanoo mediatutkija Juha Hertman.
"Maailman valtioista mieleenjäävimmät brändit on tällä hetkellä Afganistanilla ja Pohjois-Korealla, ja on ihan mukava, että emme elä niissä", tuumii kielentutkija Janne Saarikivi.
Brändi-sanalle etsisin ensiksi osuvan suomenkielisen sanan. Ehdotuksia?
lauantai 20. marraskuuta 2010
Eid-juhla pakistanilaiseen tapaan ja Mr. My Happy Birthday Noman
Viikonloppu täynnään isoja ja pieniä ystäviä pakistanilaisittain Helsingissä. Oli Eid-juhlan aika. Se on islamin suurin juhla, jolla muistetaan Abrahamin (Ibrahim) suostumista uhraamaan poikansa Ismaelin (Ismae'l) osoittaakseen tottelevaisuutensa Jumalan edessä. Jumala astui kuitenkin väliin ja antoi Abrahamille lampaan uhrattavaksi. Eidin kunniaksi hommataan uudet vaatteet ja tavataan perheenjäseniä ja ystäviä; syödään ja seurustellaan. Uhriksi perhe saattaa ostaa (tai teurastaa itse) lampaan tai lehmän varallisuudesta riippuen. Kolmasosa siitä tulee antaa vähävaraisille, kolmasosa perheelle ja ystäville, kolmasosa jää perheelle. Eid-juhla pidetään islamilaiseen kuukalenterin mukaan, siksi sen tarkka alkamisaika katsotaan kuun liikkeistä ja verrattuna vuosikalenteriimme, sen ajankohta siirtyy joka vuosi.
Eid Mubarak on toivotus Eidin aikaan, onnellista Eidiä.
Eid juhlan menu:
Lammas Korma
Kanaa kikhernekastikkeessa
Sitruunapulao pähkinöiden kera
Dahi Bare, kikjauhopalleroita jugurttikastikkeessa
Salaatti
Gajarka halwa, porkkanahalva jälkiruokana
Maustettu maitotee
Tänä vuonna pienimuotoisen Eid-juhlan järjesti ryhmä perheitä, jotka ovat olleet jo jonkin aikaa Suomessa. Muistan, kuinka vuonna 2005 Naheed tuli pienen poikansa kanssa Pakistanista. Perheen isä Babar oli saanut työpaikan opiskeltuaan Suomessa tietokoneinsinööriksi. Nyt hämmentyneestä, ujosta, suurin silmin ensimmäistä kertaa Pakistanista ulkomaille tullut Naheed on suomalaisten tapojen ja pakistanilaisten tapojen parissa sukkuloiva topakka perheenäiti. Babar oli jo ominut minut suomalaiseksi äidikseen vuosia sitä ennen. Niinpä olen lapsillekin dado, eli isänpuolen isoäiti. Se on oikein viehättävä tehtävä. Varsinkin, kun käydessäni hyppää kaksi pienintä syliin ja 8-vuotias tokaluokkalainen kysyy, kuinka monta yötä olet meillä, dado.
Tärkä juttu meidän kesken on urdun kieli; lapset puhuvat minulle urdua. 8-vuotiaan Salmanin kanssa joskus puhelemme suomeksi; silloin puhutaanlyhyesti kouluasioista, jotka Salmanillekin ovat "suomenkielisiä". Vien Salmanille kirjoja, sillä toivoisin älykkään pojan lukutaidon kehittyvän hyvin; kotona puhutaan urdua ja suomenkielen Salman on oppinut kokonaan koulussa ja kavereiden parissa, suomenkielen sujuva lukemisen ymmärtäminen alkaa olla jo tokaluokkalaiselle tärkeä.
Samaan viikonloppuun osui myös nuorimmaisen, Nomanin kolmas syntymäpäivä. Tai kuten Noman sanoo itse:
My Happy Birthday, nau sal ka, eli minun onnellinen syntymäpäivä, olen 9 vuotta. Kakkuakin tehtiin yhteistuumin. Ja hieman isompi isoveli Ehtesham, melkein 5 vuotta) oli ymmärtäväinen, että sai vain pienen lahjan tällä kertaa ja toivoi omana syntymäpäivänään yhtä isoa lahjaa. Edellisen kerran vein kaikille kirjan. Pienemmät kaksi kisasivat kirjan koosta; miksi isoveli sai isoimman. Siinä dadolle miettimistä miten soveltaa tämä pulma.
Noman pikkuisin kysyi joku aika sitten: Uncle Saulat ka China khattam ho gea? Eli loppuiko Saulat-sedän kiina jo? Pojilla on ikävä. Ei se kiina ihan heti lopukkaan. Lapsen ajantaju on kovin konkreettista.
Dalian raportti 6, väestönlaskentaa ja vähemmistöpolitiikkaa
Kiinassa asuneen suomalaisen blogista lainattua:
"Kiinalaisilla on tapana korottaa puhevolyymiään hyvin herkästi huutovoimakkuudelle. Aluksi ajattelin, että he ovat huutaessaan vihaisia, mutta nykyään on ihan päivänselvää, että asioista pitää keskustella KOVAA jos ne eivät muuten mene perille. Kännykät tuntuvat myös toisinaan olevan ihan turhia, huuto kuuluisi naapurin tädille ilman puhelintakin. Appiukko oli Pekingissä ihan paniikissa minun keskustellessani taksikuskin kanssa, kun erään paikan sijainnista oli hieman erimielisyyttä. "Kaisa, miksi se kuski on niin vihanen?" "Ei se oo vihanen." "Tää alkaa olla tosi epämiellyttävää, kun se kuski on niin vihanen." "Ei se ole vihanen, me keskustellaan, ole hiljaa." "
Kiinassa käydessäni ihmettelin lukuisia vähemmistökansallisuuksia esitteleviä ohjelmia televisiossa. Taustalla olivat ajatukseni tiibetiläisten kansallisen perinteen tuhoamisesta ja muista kahnauksista enemmistön han-kiinalaisten ja vähemmistöjen välillä milloin missäkin Kiinan kolkassa. Puolue ei ainalaan Kiinan ulkopuolella näyttäytynyt suopealta vähemmistökansallisuksia kohtaan. Taloussanomien kolumni selvitti minulle syyn.
Kiinassa on ollut marraskuussa meneillään väkiluvun laskenta. Se ei olekaan niin yksikertainen juttu. Kaupungeissa on paljon (kymmeniä miljoonia) maalta tulleita rekisteröimättömiä työläisiä, jotka eivät rangaistusten pelossa uskalla ovea avata. Kiinalaisilla on jokaisella rekisteröity kotipaikka, jota ei ilman lupaa saa muuttaa. Rekisteröimätön kiinalainen ei saa mitään valtion etuja kuten terveydenhuoltoa ja on tavallaan irtolainen; siksi pelko on suuri. .Yliopiston kampukseltakin on saatava lupa ulkopuolella asumiseen.
Mietin, että miten iso se Kiina oikein on, tutkin vähän, sitä on niin vaikea hahmottaa kokonaisuutena täältä käsin:
Faktoja Kiinasta:
•Väkiluku: 1,3 miljardia (2008) (Eurooppa 0,7)
•Pääkaupunki: Peking (Beijing) (Väkiluku 15 miljoonaa, 2004)
•Suurin kaupunki: Shanghai (Väkiluku: lähes 20 miljoonaa, 2008)
•Dalian (5 miljoonaa)
•Pinta-ala: 9,6 miljoonaa neliökm (Eurooppa 10,2 miljoonaa neliökm)
•Virallinen kieli: mandariinikiina
•Valuutta: Renminbi = Yuan (¥)
•Presidentti: Hu Jintao
•Aikavyöhyke: UTC +8
•Perustamispäivä (kansallispäivä): 1.10.1949
"Kiinalaisilla on tapana korottaa puhevolyymiään hyvin herkästi huutovoimakkuudelle. Aluksi ajattelin, että he ovat huutaessaan vihaisia, mutta nykyään on ihan päivänselvää, että asioista pitää keskustella KOVAA jos ne eivät muuten mene perille. Kännykät tuntuvat myös toisinaan olevan ihan turhia, huuto kuuluisi naapurin tädille ilman puhelintakin. Appiukko oli Pekingissä ihan paniikissa minun keskustellessani taksikuskin kanssa, kun erään paikan sijainnista oli hieman erimielisyyttä. "Kaisa, miksi se kuski on niin vihanen?" "Ei se oo vihanen." "Tää alkaa olla tosi epämiellyttävää, kun se kuski on niin vihanen." "Ei se ole vihanen, me keskustellaan, ole hiljaa." "
Kiinassa käydessäni ihmettelin lukuisia vähemmistökansallisuuksia esitteleviä ohjelmia televisiossa. Taustalla olivat ajatukseni tiibetiläisten kansallisen perinteen tuhoamisesta ja muista kahnauksista enemmistön han-kiinalaisten ja vähemmistöjen välillä milloin missäkin Kiinan kolkassa. Puolue ei ainalaan Kiinan ulkopuolella näyttäytynyt suopealta vähemmistökansallisuksia kohtaan. Taloussanomien kolumni selvitti minulle syyn.
Kiinassa on ollut marraskuussa meneillään väkiluvun laskenta. Se ei olekaan niin yksikertainen juttu. Kaupungeissa on paljon (kymmeniä miljoonia) maalta tulleita rekisteröimättömiä työläisiä, jotka eivät rangaistusten pelossa uskalla ovea avata. Kiinalaisilla on jokaisella rekisteröity kotipaikka, jota ei ilman lupaa saa muuttaa. Rekisteröimätön kiinalainen ei saa mitään valtion etuja kuten terveydenhuoltoa ja on tavallaan irtolainen; siksi pelko on suuri. .Yliopiston kampukseltakin on saatava lupa ulkopuolella asumiseen.
Mietin, että miten iso se Kiina oikein on, tutkin vähän, sitä on niin vaikea hahmottaa kokonaisuutena täältä käsin:
Faktoja Kiinasta:
•Väkiluku: 1,3 miljardia (2008) (Eurooppa 0,7)
•Pääkaupunki: Peking (Beijing) (Väkiluku 15 miljoonaa, 2004)
•Suurin kaupunki: Shanghai (Väkiluku: lähes 20 miljoonaa, 2008)
•Dalian (5 miljoonaa)
•Pinta-ala: 9,6 miljoonaa neliökm (Eurooppa 10,2 miljoonaa neliökm)
•Virallinen kieli: mandariinikiina
•Valuutta: Renminbi = Yuan (¥)
•Presidentti: Hu Jintao
•Aikavyöhyke: UTC +8
•Perustamispäivä (kansallispäivä): 1.10.1949
lauantai 13. marraskuuta 2010
Dalian raportti no. 5, Skypejuttua ja muuta ihmettelyä
Missä se Dalian on?
Liaoningin niemimaalla melkein sen kärjessä Keltaisen meren rannalla, Kiinan koillisosassa aika lähellä Pohjois-Korean rajaa.
Tällä kertaa jutusteluraportti, olen Sakun kanssa skypessä tässä samalla ja naputtelen. Internet ja sensuuri enemmän ja vähemmän yllättävissa muodoissaan on arkipäivää. Kampuksen ulkopuolella on pari internet kahvilaa, mihin ulkomaalaisilla opiskelijoila ei ole mitään asiaa! Kiinalaisilta vaaditaan sinne internet-passi. Ennen kun sai oman yhteyden, Saku meni sinne kela-kortilla, ja se onnistui toimimaan sisäänpääsydokumenttina!
Teoriassa oli mahdollista, että vippaskonsteilla pääsee minne tahansa netissä.
Nettipaikan tarkkailijat huomasivatkin, että systeemi sellaisenaan kuitenkin vuoti, ja elektroninen internet-passi tuli käyttöön ja samalla sinne opiskelijoille kielto, ei toiminut enää kela-kortti. Kortinhaltijalla on oma tunnus , joka liitetään käytettävän koneen tietoihin, eli helposti voidaan seurata mitä tietyn kävijän toimesta koneella tehtiin.
Opiskelijat saivat sitten ajallaan oman elektronisen kortin yliopiston nettiyhteyden sen varattuaan, jossa todennäköisesti on tietyt tiedot opiskelijasta tarkkailua varten. Mutta, niinkuin sanottu, kaikkea voi kuitenkin kierrellä ja luennoitsijatkin antavat auliisti alati vaihtuvia internet-väliosoitteita, joiden kautta ulkomaiset ei-toivotut sivustot kuten FB, avautuvat. Mutta kaikki vaatii pientä säätöä.
Vuosi sitten Kiinassa käydessäni pääsimme kirjoittamaan blogiani kunhan ensin kirjoitin kiinankieliselle sivulle saksalaisopiskelijalta saadun "väliosoitteeseen" muistaakseni "www.goodkids only.... jonka avauduttua voitiin kirjoittaa haluttu internet-osoite. Facebookiin emme silläkään päässeet.
Kiinan lukuisat ulkomaalaiset ekspertit, opettajat ym. tarvitsevat vapaamman tiedonkulun, siksi kaikkea ei voi päsmätä toimeiliaitten viranomaisten käskystäkään, muutenhan huima kansainvälistyminen ei etenisi...kymmenessä vuodessa on tullut murros, jota ei oikein hallita...joissain asioissa ollaan virallisellakin taholla todella vapautuneita, toisia asioita todella pelätään...kuten nyt oppilaskunnan hajoittaminen voisi olla esimerkki hätäisestä pelosta. Sanotaan, että kaiken takana on Puolue, aika lähellä takana.
Virallisemmissa yhteyksissä tiettyjä sanoja kuten demokratia ei kannata käyttää, ettei joutuisi vaikeuksiin suotta, kun uudistuksista puhutaan. Sakun kerrottua kollegoilleen kirjoittelustaan Suomeen, epäkohdista muun muassa, kollegat miettivät, miten Saku uskaltaa; sensuurin pelko on iskostunut uusiinkiin oppilaisiin parissa kuukaudessa. No, ehkä parhainkaan käännöskone ei saa irti järkevää käännöstä Sakun suomenkielisistä kommenteista, jos ne nyt johonkin sensuuriverkkoon tarttuvatkaan. Hyvä käyttökieli tämä harvinainen suomenkielemme!
Kampuksen kirjasto on mieletön Sakun mukaan, sitä vaalitaan huolella. Se on katsottu tärkeäksi kehityksen kohteeksi. Mutta...Saku kokeili varovasti, kun kehittämistoiveita kysyttiin, kepillä jäätä: saisimmeko mahdollisesti ulkomaisia sanomalehtiä. Asiasta ei ole vielä kuulunut.
Saku sitten pohti, mikä onkaan hänen oikea ensimmäinen kielensä ja haluaa puhua pulputtaa edes äidille (kiva, sanoo äiti) skypessä, ettei unohdu. Hassu ajatus. Sanon, ettei unohdu. Mikä siellä on pohjalla, onko se suomi, urdu vai englanti sitten joskus jos dementia iskee ja vain se yksi ainoa ensimmäinen kieli toimii enää, kyselee poikani ! Se on suomi, ehdottomasti, sillä opitte sitä ensimmäiseksi, ensimmäiset lauseet olivat suomeksi, eikä suomen puhuminen ole koskaan katkennut tai taantunut.
Lohdutin kertomalla, että aikoinaan ausseissa itse en tarkoituksella en ottanut juurikaan suomalaisiin yhteyttä ensimmäiseen pariin vuoteen, koska kuvittelin lähteväni englannin hyvin opittuani takaisin Suomeen. Suomi ei mitenkään unohtunut. Siinä sitten meni yli 20 vuotta ja monta elämänmuuttavaa käännettä, kuten lasten saaminen, ennenkuin palasin Suomeen asumaan. Päinvastoin, uusia kieliä oppiessa omankin kielen taju kehittyy; ymmärtää ehkä, että asioita voi sanoa monella eri tavalla ja tyylillä. Siinä suhteessa lapsillani on upea pääoma pienestä pitäen kolmen kielen osaajina. Ja kiinan kieltä siihen nyt lisäksi.
Vielä puhelemme lentoreiteistä. Jos kävisin aussireissulla Dalianissa, miten lennot menisivät parhaiten. Ensimmäinen ja tällä hetkellä tärkein stoppi on Aishan luona Melbournessa. Vaikka Shanghai voisi olla yksi stoppietappi, Kiina on sentään aika iso maa ja matka Shanghaista Dalianiin, taitaisi olla suurempi kuin läpi Euroopan! Lopetamme skypettelyn tänään TICillä, eli tissis tsaina. Se on yleinen sanonta, sitä opettaja saattaa käyttää luennollaan todetessaan jonkin asian vähän toivottomaksi.
Dalianissa on Kiinan suurin aukio Xinghai Square
Liaoning niemimaan rantoja
Bangchuidao Beach
Bei Da Qiao
Xin MaTe ostoskeskus
tiistai 9. marraskuuta 2010
Dalian raportti 4, on opittu jo muutama kiinalainen kirjoitusmerkkikin
Saku kysyi Nobelin rauhanpalkinnon voittajan nimeä skypessä. Heitin, uskallankos sen sanoa. No, ei ne Suomee ymmärrä, sanoi Saku. Kiinan tiedotusvälineissä ei ole minkäänlaisia uutisia toisinajattelija Liu Xiaobaosta. Kiinan kapitalismi on rujoa ja rajua. Ihmisoikeudet jäävät sen jalkoihin. Entä yliopistomaailmassa? Tässä Sakun uunituore raportti:
TIC eli tissis tsaina!
Välitentit ohi! Nyt kun on aikaa kirjoittaa, niin tuskin muistan puoliakaan tapahtuneista mielenkiintoisista kommelluksista. Ensimmäisenä voisin mainita erään hyvin mielenkiintoisen tapahtuman.
Oppilaskunta sai tavallaan potkut. Kyse ei ole ”vaalitappiosta” tai muusta sellaisesta vaan yksinkertaisesti vastuussa olevat opettajat laittoivat ylioppilaskunnan kahden viikon lomalle (kolme viikkoa sitten) ja sanoivat, että ”järjestetään” oppilaskunta noin kahden viikon päästä uudestaan. Kyseistä järjestämistä tuskin tulee ja jos toteutuu, niin epäilenpä, että ylioppilaskunnan uusi ilme muistuttaisi lähinnä kuplavettä. Thaimaan naapuristakin löytyy yksi vastavalittu ja varmasti joku suomalainen muistelee jouluna omaa Ottoaan Laamalla. Pieni ero kuitenkin, että kyse on huomattavasti pienemmästä nukesta ja taiteilijasta. Itse tosiaan liityin oppilaskuntaan puolivahingossa. Oppilaskunta, kun halusi joka maasta edustajan ja meikäläinen ainoana ”suomalaisena” sattui olemaan paras vaihtoehto. Kuutisen vuotta sitten tässä koulussa on ollut oppilaskunta, joka ei tykännyt kun se päätettiin hajottaa. Silloinen oppilaskunta päätti kerätä adressin, johon onnistuivat saamaan lähes kaikki kansainvälisten opiskelijoiden nimet. Oppilaskunnan jäsenet saivat lähtöpassit pikaisesti myös koulusta. Uudempi oppilaskunta tyytyi ottamaan asian hyvin kirjaimellisesti ja laittoi useat tulevaisuuden (koululle mieluisat) tapahtumat ”kahden viikon tauolle”. Siitä ei hallinto tykännyt, mutta kun kerran ollaan lomalla….
Meille luettiin hyvin mielenkiintoisia syytöksiä ennen kuin laittoivat oppilaskunnan lomalle. Syyttivät korruptiosta. Kyse oli noin 100 yuanin (10-15 euron) kolehdista, jolla ostettiin kertakäyttöastioita ruokatapahtumaa varten. Eivät kelvanneet kuitti ja yllä oleva selitys. Seuraava syytös oli, että ihmiset hyppivät keskiyöllä parvekkeita ylös alas ostamaan eineksiä samaa tapahtumaa varten. Tapahtuma oli tosiaan lauantaina ja perjantaiyöllähän tunnetusti nuoriso hyppii ruokaostoksille. Turhaa oli kommentoida, että viimeinen kauppa menee kiinni ennen kymmentä. Päätös oli jo tehty. Oppilaskunnan annettiin toimia noin vuoden. Opettajien taustalla oli varmasti pelkoa että joku pamppu noteeraisi orastavan oppilaskunnan ja tykkäisi pahaa, mutta heitä varmasti myös ärsyttivät oppilaskunnan nostamat joskus aika kiperätkin asiat.
Yllä oleva saattaa kuulostaa todella painostavalta ja sitä se voi osittain ollakin. Monet tämän koulun opiskelijoista tulevat kehitysmaista ja koulusta erottaminen saattaa vammauttaa paitsi omia tulevaisuuden näkymiä, niin myös koko perheen, suvun tai kylän tulevaisuutta. Kun meikäläisellä ja muilla eurooppalaisilla tai amerikkalaisilla yms. on varaa valita tai tehdä toisia suunnitelmia, se ei välttämättä päde kaikkiin opiskelijoihin.
Tulevaisuuden toimeentulosta saadaan hyvä aasinsilta. Opettaja tienaa Kiinassa noin 3000 yuania (alle 400 euroa) kuukaudessa. Lääkärin alkupalkka on samassa rahassa täällä noin kymppitonni. 508 euron kuukausittaisella opintotuella ja 4400 vuosittaisella opintolainalla pärjää meikäläinen täällä aika hyvin. Opintolaina menee tosiaan opintomaksuihin ja asuntolan vuokraan, mutta elintasoa saa pitää aika korkealla ja rahaa jää silti taskunpohjalle opintolainan muruista ja opintotuesta.
Seuraavassa kirjoituksessa voisin puhua toisesta aasinsiltaparista. Hindujen Divali-juhlista ja tytöistä.
再见 (näkemiin)
邵莱特 (Shau lai te)
TIC eli tissis tsaina!
Välitentit ohi! Nyt kun on aikaa kirjoittaa, niin tuskin muistan puoliakaan tapahtuneista mielenkiintoisista kommelluksista. Ensimmäisenä voisin mainita erään hyvin mielenkiintoisen tapahtuman.
Oppilaskunta sai tavallaan potkut. Kyse ei ole ”vaalitappiosta” tai muusta sellaisesta vaan yksinkertaisesti vastuussa olevat opettajat laittoivat ylioppilaskunnan kahden viikon lomalle (kolme viikkoa sitten) ja sanoivat, että ”järjestetään” oppilaskunta noin kahden viikon päästä uudestaan. Kyseistä järjestämistä tuskin tulee ja jos toteutuu, niin epäilenpä, että ylioppilaskunnan uusi ilme muistuttaisi lähinnä kuplavettä. Thaimaan naapuristakin löytyy yksi vastavalittu ja varmasti joku suomalainen muistelee jouluna omaa Ottoaan Laamalla. Pieni ero kuitenkin, että kyse on huomattavasti pienemmästä nukesta ja taiteilijasta. Itse tosiaan liityin oppilaskuntaan puolivahingossa. Oppilaskunta, kun halusi joka maasta edustajan ja meikäläinen ainoana ”suomalaisena” sattui olemaan paras vaihtoehto. Kuutisen vuotta sitten tässä koulussa on ollut oppilaskunta, joka ei tykännyt kun se päätettiin hajottaa. Silloinen oppilaskunta päätti kerätä adressin, johon onnistuivat saamaan lähes kaikki kansainvälisten opiskelijoiden nimet. Oppilaskunnan jäsenet saivat lähtöpassit pikaisesti myös koulusta. Uudempi oppilaskunta tyytyi ottamaan asian hyvin kirjaimellisesti ja laittoi useat tulevaisuuden (koululle mieluisat) tapahtumat ”kahden viikon tauolle”. Siitä ei hallinto tykännyt, mutta kun kerran ollaan lomalla….
Meille luettiin hyvin mielenkiintoisia syytöksiä ennen kuin laittoivat oppilaskunnan lomalle. Syyttivät korruptiosta. Kyse oli noin 100 yuanin (10-15 euron) kolehdista, jolla ostettiin kertakäyttöastioita ruokatapahtumaa varten. Eivät kelvanneet kuitti ja yllä oleva selitys. Seuraava syytös oli, että ihmiset hyppivät keskiyöllä parvekkeita ylös alas ostamaan eineksiä samaa tapahtumaa varten. Tapahtuma oli tosiaan lauantaina ja perjantaiyöllähän tunnetusti nuoriso hyppii ruokaostoksille. Turhaa oli kommentoida, että viimeinen kauppa menee kiinni ennen kymmentä. Päätös oli jo tehty. Oppilaskunnan annettiin toimia noin vuoden. Opettajien taustalla oli varmasti pelkoa että joku pamppu noteeraisi orastavan oppilaskunnan ja tykkäisi pahaa, mutta heitä varmasti myös ärsyttivät oppilaskunnan nostamat joskus aika kiperätkin asiat.
Yllä oleva saattaa kuulostaa todella painostavalta ja sitä se voi osittain ollakin. Monet tämän koulun opiskelijoista tulevat kehitysmaista ja koulusta erottaminen saattaa vammauttaa paitsi omia tulevaisuuden näkymiä, niin myös koko perheen, suvun tai kylän tulevaisuutta. Kun meikäläisellä ja muilla eurooppalaisilla tai amerikkalaisilla yms. on varaa valita tai tehdä toisia suunnitelmia, se ei välttämättä päde kaikkiin opiskelijoihin.
Tulevaisuuden toimeentulosta saadaan hyvä aasinsilta. Opettaja tienaa Kiinassa noin 3000 yuania (alle 400 euroa) kuukaudessa. Lääkärin alkupalkka on samassa rahassa täällä noin kymppitonni. 508 euron kuukausittaisella opintotuella ja 4400 vuosittaisella opintolainalla pärjää meikäläinen täällä aika hyvin. Opintolaina menee tosiaan opintomaksuihin ja asuntolan vuokraan, mutta elintasoa saa pitää aika korkealla ja rahaa jää silti taskunpohjalle opintolainan muruista ja opintotuesta.
Seuraavassa kirjoituksessa voisin puhua toisesta aasinsiltaparista. Hindujen Divali-juhlista ja tytöistä.
再见 (näkemiin)
邵莱特 (Shau lai te)
Dalian raportti 3. Itchin merkitys selviää ja opiskeluakin aloitellaan
Itchia ja niitä ristuksen taateleita!
Tässä lääkiksessa on hurjasti ulkomaalaisia, yli 1000 kappaletta. Aiemmin tässä koulussa suurin osa ulkomaalaisista oli japanilaisia ja korealaisia, jossain vaiheessa oli lähes pelkästään pakistanilaisia ja intialaisia (myös nepalilaisia ja bangladeshiläisiä yms.) opiskelijoita ja nykyään afrikkalaiset etenkin Ghanasta ovat tykästyneet tähän kouluun, pakien vähetessä. Tämän aloittavan lukukauden suurin ryhmä oli kuitenkin kaikkien yllätykseksi thaimaalaiset. Käsittääkseni opiskelijoita on yhteensä yli neljästäkymmenestä maasta. Kiinan valtio etsii yhteistyökumppaneita eri maista ja monet opiskelijat tulevat tämän opiskelijavaihdon kautta.
Meikäläisen nimesta, kielitaidosta, ulkonäöstä ja kansallisuuksista voi päätellä, että sukkulointi kulttuurien välillä on tuttua puuhaa. Se on. Välillä tulee kuitenkin uusia haasteita eteen. Tulin erään ghanalaisen kaverin kanssa tänne samalla kyydillä lentokentältä. Meistä tuli kavereita. Muuten olen tutustunut ryhmään pakistanilaisia pataaneita eli pashtuneja, jotka ovat muslimeja, ja korealais-thaimaalaisporukkaan jotka käyvät joka sunnuntai kirkossa, kuoroporukan lisäksi. Jep… laulan bassoa koulun kuorossa. Kerron siitä hiukkasen myöhemmin. Äiti ja Aisha! Kerätkää leukanne sinne mistä putosivat! Kiitos.
Olen pienestä asti käynyt moskeijoissa ja kirkoissa vuorotellen. Molemmat vanhemmistani olivat kuitenkin hyvin maallistuneita, kuten itse asiassa molemmat suvutkin ja äitini kiinnostus kristinuskoon ja islamiin on mielestäni akateemisempaa kuin uskoa (äiti voi olla eri mieltä). Tapakulttuuri ja teologia ovat tuttuja molemmista uskonnoista. Ei ole kuitenkaan aiemmin tuntunut siltä, että samaan aikaan pitäisi venyä molempiin suuntiin. Saatan syödä lounasta korealaisten kanssa ja rikkoa paaston illalla pashtunien kanssa. Molemmat ryhmät ovat kysyneet uskontokuntaani ehkä osittain siksi, koska ovat nähneet minun viettävän aikaa toisen ryhmän kanssa. Asia ei taida olla ongelma kenellekään, mutta luulen molempien ryhmien miettivän, että miksi tuo heppu on ”niin kuin me meidän seurassa ja niin kuin he heidän seurassa”. Sunnuntaina voi olla kirkko, jonka jälkeen lounas ja ikea-reissu (itchia kiinaksi). Illalla syön varmasti taas pari taatelia muslimiystävien kanssa paaston lopettamiseksi.
Orientaatio-luennot (joissa meille selitetään koulun säännöt, opintosuunnitelma ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä) toivat esille mielenkiintoisia asioita. Kanadasta tullut opiskelija ihmetteli silmät pyöreinä sitä, miksei kampukselta saa paistettua kanaa ja ranskalaisia. Ei kelvannut selitys, että 24 tuntia KFC (amerikkalainen Kentucky Fried Chicken-ketju) ja mäkki ovat 5 minuutin bussimatkan päässä. Kiinalainen ruoka on pääsääntöisesti pahaa Kiinassa ja varsinkin yliopiston neljän yuanin (noin 50 senttiä) ateriat, laittavat ikävöimään ala-asteen tai intin safkoja, mutta joku muukin kyllä on pielessä, jos ei viiden minuutin päässä oleva mäkki kelpaa. On täällä yksi kelvollinenkin kalliimpi rafla kampuksella tai oikeastaan kaksi. Portin pielessä on useampikin kiva ruokapaikka. Laadusta kannattaa maksaa, varsinkin kun 15 tai 20 yuaninkaan (pari euroa) ateria ei kauheasti kukkaroa kevennä.
Kuorosta sen verran, että oli tylsää ja oli pakko tehdä jotain. Sulkapallo, tennis ja jalkapallokerhot ja niin edelleen alkavat vasta myöhemmin lukuvuonna. Siellä kuorossa on oikeastaan aika hyvä porukka enkä oikeastaan kehtaisi lähteä, koska se ”kusisi” suoraan Kingsleyn (oppilas joka vetää kuoroa) niskaan. Ja itse teatteria tehneenä yritän elää sen ohjeen mukaan (parempi myöhään kuin ei milloinkaan) että on parempi lopettaa se, minkä on aloittanut. Muutenkin hyvä asenne jos meinaa selvitä vieraassa maassa lääkäriksi. Pikkuinen ongelma on, että kuorokilpailu on kahdeskymmenes päivä tätä kuuta ja 60 hengen kuorosta on vasta 30 kasassa. Astma ei ole oikeastaan vaivannut yhtään ja hengitysharjoituksista on varmasti hyötyä.
Kerronpa opinnoista yhden asian. Ensimmäisellä lukukaudella on 4 tuntia päivässä mandariinia ja tunti matematiikkaa! Kuulitte oikein! 20 tuntia viikossa kiinaa! Kielen kanssa saa kuulemma tapella, mutta se on pakko oppia. Täällä jo viikon asuneena olen huomannut, että ainoastaan kielenopettajat puhuvat hyvää englantia ja lääkärit ja professorit lähinnä ”chinglishiä”. Lisäksi joskus menee käsittämättömän kauan selittää mitä haluaa syödä tai ostaa, ellei se ole just siinä esillä. Suklaa on muuten shaukolai ja lääketieteellinen yliopisto on ikadashue. Huomisen orientaatiotunnille tulee poliisi (vähän niin kuin ala-asteella tuli koulupoliisisetä kylään) ja sitä ennen aamulla on lääkärintarkastus, jonka jälkeen yritän hommata netin ja käydä pankissa. Ainiin ja pyykätä kanssa.
Nukahdan varmaan kohta hindi/urdu/bangla musiikin tahtiin. Kunhan nuo bangladeshiläiset lopettavat riitansa. Öitä!
Tässä lääkiksessa on hurjasti ulkomaalaisia, yli 1000 kappaletta. Aiemmin tässä koulussa suurin osa ulkomaalaisista oli japanilaisia ja korealaisia, jossain vaiheessa oli lähes pelkästään pakistanilaisia ja intialaisia (myös nepalilaisia ja bangladeshiläisiä yms.) opiskelijoita ja nykyään afrikkalaiset etenkin Ghanasta ovat tykästyneet tähän kouluun, pakien vähetessä. Tämän aloittavan lukukauden suurin ryhmä oli kuitenkin kaikkien yllätykseksi thaimaalaiset. Käsittääkseni opiskelijoita on yhteensä yli neljästäkymmenestä maasta. Kiinan valtio etsii yhteistyökumppaneita eri maista ja monet opiskelijat tulevat tämän opiskelijavaihdon kautta.
Meikäläisen nimesta, kielitaidosta, ulkonäöstä ja kansallisuuksista voi päätellä, että sukkulointi kulttuurien välillä on tuttua puuhaa. Se on. Välillä tulee kuitenkin uusia haasteita eteen. Tulin erään ghanalaisen kaverin kanssa tänne samalla kyydillä lentokentältä. Meistä tuli kavereita. Muuten olen tutustunut ryhmään pakistanilaisia pataaneita eli pashtuneja, jotka ovat muslimeja, ja korealais-thaimaalaisporukkaan jotka käyvät joka sunnuntai kirkossa, kuoroporukan lisäksi. Jep… laulan bassoa koulun kuorossa. Kerron siitä hiukkasen myöhemmin. Äiti ja Aisha! Kerätkää leukanne sinne mistä putosivat! Kiitos.
Olen pienestä asti käynyt moskeijoissa ja kirkoissa vuorotellen. Molemmat vanhemmistani olivat kuitenkin hyvin maallistuneita, kuten itse asiassa molemmat suvutkin ja äitini kiinnostus kristinuskoon ja islamiin on mielestäni akateemisempaa kuin uskoa (äiti voi olla eri mieltä). Tapakulttuuri ja teologia ovat tuttuja molemmista uskonnoista. Ei ole kuitenkaan aiemmin tuntunut siltä, että samaan aikaan pitäisi venyä molempiin suuntiin. Saatan syödä lounasta korealaisten kanssa ja rikkoa paaston illalla pashtunien kanssa. Molemmat ryhmät ovat kysyneet uskontokuntaani ehkä osittain siksi, koska ovat nähneet minun viettävän aikaa toisen ryhmän kanssa. Asia ei taida olla ongelma kenellekään, mutta luulen molempien ryhmien miettivän, että miksi tuo heppu on ”niin kuin me meidän seurassa ja niin kuin he heidän seurassa”. Sunnuntaina voi olla kirkko, jonka jälkeen lounas ja ikea-reissu (itchia kiinaksi). Illalla syön varmasti taas pari taatelia muslimiystävien kanssa paaston lopettamiseksi.
Orientaatio-luennot (joissa meille selitetään koulun säännöt, opintosuunnitelma ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä) toivat esille mielenkiintoisia asioita. Kanadasta tullut opiskelija ihmetteli silmät pyöreinä sitä, miksei kampukselta saa paistettua kanaa ja ranskalaisia. Ei kelvannut selitys, että 24 tuntia KFC (amerikkalainen Kentucky Fried Chicken-ketju) ja mäkki ovat 5 minuutin bussimatkan päässä. Kiinalainen ruoka on pääsääntöisesti pahaa Kiinassa ja varsinkin yliopiston neljän yuanin (noin 50 senttiä) ateriat, laittavat ikävöimään ala-asteen tai intin safkoja, mutta joku muukin kyllä on pielessä, jos ei viiden minuutin päässä oleva mäkki kelpaa. On täällä yksi kelvollinenkin kalliimpi rafla kampuksella tai oikeastaan kaksi. Portin pielessä on useampikin kiva ruokapaikka. Laadusta kannattaa maksaa, varsinkin kun 15 tai 20 yuaninkaan (pari euroa) ateria ei kauheasti kukkaroa kevennä.
Kuorosta sen verran, että oli tylsää ja oli pakko tehdä jotain. Sulkapallo, tennis ja jalkapallokerhot ja niin edelleen alkavat vasta myöhemmin lukuvuonna. Siellä kuorossa on oikeastaan aika hyvä porukka enkä oikeastaan kehtaisi lähteä, koska se ”kusisi” suoraan Kingsleyn (oppilas joka vetää kuoroa) niskaan. Ja itse teatteria tehneenä yritän elää sen ohjeen mukaan (parempi myöhään kuin ei milloinkaan) että on parempi lopettaa se, minkä on aloittanut. Muutenkin hyvä asenne jos meinaa selvitä vieraassa maassa lääkäriksi. Pikkuinen ongelma on, että kuorokilpailu on kahdeskymmenes päivä tätä kuuta ja 60 hengen kuorosta on vasta 30 kasassa. Astma ei ole oikeastaan vaivannut yhtään ja hengitysharjoituksista on varmasti hyötyä.
Kerronpa opinnoista yhden asian. Ensimmäisellä lukukaudella on 4 tuntia päivässä mandariinia ja tunti matematiikkaa! Kuulitte oikein! 20 tuntia viikossa kiinaa! Kielen kanssa saa kuulemma tapella, mutta se on pakko oppia. Täällä jo viikon asuneena olen huomannut, että ainoastaan kielenopettajat puhuvat hyvää englantia ja lääkärit ja professorit lähinnä ”chinglishiä”. Lisäksi joskus menee käsittämättömän kauan selittää mitä haluaa syödä tai ostaa, ellei se ole just siinä esillä. Suklaa on muuten shaukolai ja lääketieteellinen yliopisto on ikadashue. Huomisen orientaatiotunnille tulee poliisi (vähän niin kuin ala-asteella tuli koulupoliisisetä kylään) ja sitä ennen aamulla on lääkärintarkastus, jonka jälkeen yritän hommata netin ja käydä pankissa. Ainiin ja pyykätä kanssa.
Nukahdan varmaan kohta hindi/urdu/bangla musiikin tahtiin. Kunhan nuo bangladeshiläiset lopettavat riitansa. Öitä!
Entäs jos...pohdintaa terveydenhuollosta
Kopioin blogista Sairaa(la)n ihana elämä seuraavan mielenkiintoisen vertailun eri maiden terveydenhuollon ongelmista. Itse sanoisin, Aasiassakin asuttuani, että Suomessa kaikista marinoista huolimatta on vielä terveydenhuolto hyvissä kantimissa. Jos on moitittavaa, ne peilataan oman maamme käytäntöihin ja ennen muuta odotuksiin.
Monessa maassa ei kouluterveydenhuoltoa ole olemassakaan. Ei kouluruokailuakaan, sen puoleen. Neuvolatoiminta esimerkiksi Australiassa oli vain yksityistä ja pienimuotoista 1980-luvulla. Mikä ilo olikaan tulla kaksosten kanssa kotisuomeen, jossa neuvola kertoi muistakin sosiaalisista palveluista kuten kotihoidontuesta ihan neuvoakseen uutta äitiä vanhassa kotimaassaan.
Nyt tuo toinen kaksosistani opiskelee Kiinassa lääkäriksi ensimmäistä vuottaan ja jännä on odotella millainen valkotakki sieltä kuuden vuoden kuluttua ilmaantuu! Olen virallinen tiedottaja sieltä suunnalta ja lisään pari uusinta juttua Sakulta ihan kohta.
siis lainaus tässä:
Joskus tuntuu siltä, että kaikesta huolimatta meillä Suomessa asiat terveydenhuollossa ovat melko hyvin.
Entäs jos...
•kohdatessasi vastavalmistuneen lääkärin tietäisit, ettei hän opiskeluaikanaan ole juuri koskaan saanut koskea oikeaan potilaaseen ja hänen ensimmäiset työvuotensa ovat lähinnä oikeiden töiden harjoittelua (Saksa ja useat muut Euroopan maat)
•jos läheisesi joutuessa sairaalaan sinun pitäisi itse huolehtia kaikista tykötarpeista, kuten läheisesi vuodevaatteista, lääkkeistä ja ravinnosta (monet Saharan eteläpuolisen Afrikan maat)
•sinun pitäisi julkisessa terveydenhuollossa maksaa lääkärille lahjukset, että saisit asiallista hoitoa (Kreikka)
•et uskaltaisi tilata sairaalle läheisellesi ambulanssia, sillä ensihoidon porukan tiedetään tappaneen potilaita lääkeyliannoksilla saadakseen hautaustoimistolle asiakkaita (Puola)
•joutuessasi työttömäksi et olisi enää oikeutettu sairausvakuutukseen (Yhdysvallat)
•ilman sairausvakuutusta sinut voitaisiin heittää ulos ensiavusta(kin) eikä sinulla olisi enää varaa tavallisiinkaan lääkkeisiin (Yhdysvallat)
•vakuutusyhtiösi voisi kieltää lääkärisi määräämän hoidon tai tutkimuksen liian kalliina (Yhdysvallat)
•tietäisit että tietyt julkiset sairaalat ovat varsinaisia "kuolemanloukkuja", mutta sinulla ei olisi varaa mennä tasokkaampaan paikkaan hoidattamaan itseäsi (Iso-Britannia)
•tarvitessasi verensiirtoa olisi täysin arpaonnea saisitko verestä HIV-tartunnan, hepatiitin tms (monet Saharan eteläpuolisen Afrikan maat)
Oikeastaan maksan ihan mielelläni veroäyrini.
launaus loppuu tähän, kiitos kirjoittajalle!
Monessa maassa ei kouluterveydenhuoltoa ole olemassakaan. Ei kouluruokailuakaan, sen puoleen. Neuvolatoiminta esimerkiksi Australiassa oli vain yksityistä ja pienimuotoista 1980-luvulla. Mikä ilo olikaan tulla kaksosten kanssa kotisuomeen, jossa neuvola kertoi muistakin sosiaalisista palveluista kuten kotihoidontuesta ihan neuvoakseen uutta äitiä vanhassa kotimaassaan.
Nyt tuo toinen kaksosistani opiskelee Kiinassa lääkäriksi ensimmäistä vuottaan ja jännä on odotella millainen valkotakki sieltä kuuden vuoden kuluttua ilmaantuu! Olen virallinen tiedottaja sieltä suunnalta ja lisään pari uusinta juttua Sakulta ihan kohta.
siis lainaus tässä:
Joskus tuntuu siltä, että kaikesta huolimatta meillä Suomessa asiat terveydenhuollossa ovat melko hyvin.
Entäs jos...
•kohdatessasi vastavalmistuneen lääkärin tietäisit, ettei hän opiskeluaikanaan ole juuri koskaan saanut koskea oikeaan potilaaseen ja hänen ensimmäiset työvuotensa ovat lähinnä oikeiden töiden harjoittelua (Saksa ja useat muut Euroopan maat)
•jos läheisesi joutuessa sairaalaan sinun pitäisi itse huolehtia kaikista tykötarpeista, kuten läheisesi vuodevaatteista, lääkkeistä ja ravinnosta (monet Saharan eteläpuolisen Afrikan maat)
•sinun pitäisi julkisessa terveydenhuollossa maksaa lääkärille lahjukset, että saisit asiallista hoitoa (Kreikka)
•et uskaltaisi tilata sairaalle läheisellesi ambulanssia, sillä ensihoidon porukan tiedetään tappaneen potilaita lääkeyliannoksilla saadakseen hautaustoimistolle asiakkaita (Puola)
•joutuessasi työttömäksi et olisi enää oikeutettu sairausvakuutukseen (Yhdysvallat)
•ilman sairausvakuutusta sinut voitaisiin heittää ulos ensiavusta(kin) eikä sinulla olisi enää varaa tavallisiinkaan lääkkeisiin (Yhdysvallat)
•vakuutusyhtiösi voisi kieltää lääkärisi määräämän hoidon tai tutkimuksen liian kalliina (Yhdysvallat)
•tietäisit että tietyt julkiset sairaalat ovat varsinaisia "kuolemanloukkuja", mutta sinulla ei olisi varaa mennä tasokkaampaan paikkaan hoidattamaan itseäsi (Iso-Britannia)
•tarvitessasi verensiirtoa olisi täysin arpaonnea saisitko verestä HIV-tartunnan, hepatiitin tms (monet Saharan eteläpuolisen Afrikan maat)
Oikeastaan maksan ihan mielelläni veroäyrini.
launaus loppuu tähän, kiitos kirjoittajalle!
maanantai 25. lokakuuta 2010
Dalian RAPORTTI 2. palomuureja, lasiseiniä...ulkomaalaiset opiskelijat Kiinassa
Kiinassa pysytellään vielä.Onnistuin kopioimaan Sakun autenttisen kirjoituksen numero 2. Dalianista. Voi olla, että samalla konstilla olisin voinut sen kopioida aikaisemminkin, mutta en älynnyt sellaista yksinkertaista vaihtoehtoa. Tänään onkin Sakulla kiinankielen välikoe. Onnea!
Saku jatkaa:
Palomuuri… Mikä?
Meidät ulkomaalaiset ja kiinalaiset erotetaan näkymättömällä lasiseinällä. Kiinalaiset eivät saa käydä meidän asuntoloissa ja toisinpäin. Jumppasali, uima-allas ja pääsy kiinalaisten opiskelijoiden opintotiloihin ovat vain kiinalaisille ellet suorita jotain opiston virallista ohjelmaa. Yhteisiä kursseja ei ole. Huhuja syihin on. Eräs huhu kertoo, että alussa kauan, kauan sitten monet kiinalaiset ja ulkomaalaiset asuivat samoissa asuntoloissa. Kiinalaisia tyttöjä tuli paksuiksi ja isukit alkoivat soitella rehtorille vähemmän ystävällisiä puheluita. Todenperäisyyttä voi epäillä. Tosiasiassa luulen syyn olevan se, että kaikki kiinalaiset asuvat 4-8 hengen huoneissa. Lisäksi ovet menevät kiinni kahdeksalta ja valot sammuvat yhdeksältä, eikä niitä saa enää päälle ennen seitsemää, jolloin tulevat paikalle armeijan kessut. Kirjaimellisesti. Meitä ei haluta muistuttamaan kiinalaisia meidän erivapauksista ja meitä myös tuskin kiinnostaa kuulla miksi heillä on niin paljon halvemmat opintomaksut. Ulkomaalaisten vetoomuksesta pääsy jumppasaliin, altaalle ja student centerin opintotiloihin on uudelleenkäsittelyssä. Tuskinpa muista kuin asuntola-asioista on virallista sääntöä. Uskon, että vahtimestaria ei huvittanut vaan antaa avaimia ulkomaalaisille pelleille, ja siitä tuli tapa.
Ulkomaiset opiskelijat ja jatko-opiskelijat saavat valita joko yliopiston hotellin tai ulkomaalaisten/jatko-opiskelijoiden asuntolan, joissa molemmissa voi mahdollisuuksien mukaan jakaa asumuksen tai asua yksin. Näissä asuntoloissa ovet menevät säppiin yhdeltätoista, eikä aamulla herätä marssille. Kiinalaisopiskelijat todella marssivat näyttävästi ja hartaasti. Muutama vuosi sitten, kuulemma, asuntolaisäntä-sedät ja tädit avasivat ”vorenstuutentstormitorien” ovet, jos tuli yöllä humalassa. Muutama vuosi lisää takaperin ja ovet eivät olleet edes lukossa. Enää eivät avaa ovea, mutta antavat kiivetä parvekkeita pitkin. Olennaisinta ei ole se, ettei jää kiinni, vaan se ettei asuntolasedille tule ongelmia, eli he nukkuvat… piste. Usein joutuu kuitenkin huutamaan täysiä, jotta kaveri heräisi ja avaisi oven toiseen kerrokseen, kun ei useampaa viitsi kiivetä ja pohjakerroksen ikkunoissa on kalterit. Luulenpa, että metakassa herää usein myös yksi jos toinenkin setä tai täti kylkeä kääntämään. Kameroiden nauhoja tuskin katellaan, ellei yöllä käy voroja. Syy tähän eriskummalliseen järjestelyyn on aika järkeenkäypä. Oli kuulemma aika, kun alhaisesta hintatasosta nauttivat ulkomaalaiset prinssit kuskasivat venäläisiä prostituoituja edes takaisin pitkin kampusta. Se siitä.
Ennen kuin edes yritän kuvailla lisää tuntemuksiani yliopistosta, valaisen teitä pienellä ”faktatiedolla”. Dalian Medical University on yksi Kiinan pienimmästä päästä olevista yliopistoista ja on 27 kilometrin päässä Dalianin (n. 5 miljoonaa) keskustasta. Yliopistossa opiskelee noin 12000 opiskelijaa, joista lähes kaikki asuvat kampuksella ja joista tuhatkunta on ulkomaalaisia. Kun puhutaan kiinalaisittain pienestä yliopistosta, niin täytyy muistaa, että opiskelijoita ja asukkaita on suomalaisen kaupungin verran. Neliökilometrejä on 1.5 ja rantaviivaa kilometri. Yliopistolla on ainakin kuusi ravintolaa, kaksi kampaamoa, kolme kännykkäkauppaa, kaksi kahvilaa, kaksi markettia, krääsäkauppa, photostudio, optikko, suutari ja muutama hedelmäkauppa. Yliopistolla on kolme sairaalaa, joista kaksi sijaitsee Dalianin keskustassa ja yksi portin pielessä.
Yliopiston itäisen portin ulkopuolella on ”seafood street”, joka alkaa meren rannalla olevalta torilta ja päättyy joissain pitkällä. Kyseinen katu sisältää käytännössä kaikki palvelut mitä ihminen elämiseen tarvitsee. Ympärillä ei ole kauppakadun kokoon nähden kauheasti asutusta joten voi päätellä, että paikka kukoistaa yliopistojen johdosta. Lääkiksen vieressä kun on kieliyliopistokin. Yliopistoa lähinnä oleva isompi paikka on noin 5 kilometrin päässä oleva Lushun, Lvshun tai oikeammin Lvshunkou tai Lushunkou. Tämä empiirisesti arvioituna Tampereen kokoinen ”kylä”, on joko Dalianin syrjäisin kaupunginosa tai sitten sillä on oma valtuusto. Vasta viime vuonna pääsivät ulkomaalaiset opiskelijat asioimaan tässä huippusalaisessa paikassa. Lushuniin johtavat kaksi pitkää tunnelia kuvainnollistavat hyvin selkeästi miksi tämä Liaoning provinssin mäkinen niemenkärki on militarisoitu alue. Sukellusveneestä saa pisteen, jos sellaisen onnistuu bongaamaan. Lushunissa saa siis käydä, mutta ei asua, ellei ole kiinalainen. Se on aika harmi, koska muutamaa aika isoa kerrostaloa ja muutamaa naapurustoa lukuun ottamatta ei Lushunin ja Dalianin keskustan välillä ole vielä hirveästi asutusta. Tosin sitä on aika paljon rakenteilla. Pakottaa asumaan yliopistolla. Lähin mäkki löytyy myös Lushunista. Auki 24h.
Koululla on myös kadetteja. En tiedä tarkalleen ottaen ovatko poliisin, laivaston tai jonkun muun, mutta tuskin ovat edes kahdeksaatoista. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että vaikka tästä yliopistosta tulee lähes yksinomaan lääkäreitä, eläinlääkäreitä, hammaslääkäreitä, hoitajia, farmaseutteja ja niin edelleen, marssivat kaikki opiskelijat ensimmäiset kaksi kuukautta ensimmäisestä lukukaudestaan tahtimarssia. Luulenpa, että harva suomalainen mao-mahainen kenraali on nähnyt kymmenentuhannen oppilaan marssivan samaan tahtiin. Jalka pysähtyy kohtisuoraan eteenpäin, jos käsky käy. Se on aika vaikuttava näky. Vaikuttavaa on myös se, että marssi kestää seitsemästä neljän aikoihin. Ruokis taitaa olla välissä ja luulenpa, että harvemmin kaikki marssivat yhtä aikaa. En pysty empiirisesti arvioimaan onko viisi vai kymmenen tuhatta. Esityksissä aimakin koko kööri.
Olen yhdessä pienimmistä kiinalaisista yliopistoista, joka sijaitsee ”pienehkössä” kaupungissa, enkä voi kuin ihmetellä miten pieni kikkare Suomi on tässä maailmassa. Ja kommentti tulee henkilöltä, joka on asunut yli 10 miljoonan ihmisen Karachissa ja viettänyt runsaasti aikaa muissakin metropoleissa.
Saku jatkaa:
Palomuuri… Mikä?
Meidät ulkomaalaiset ja kiinalaiset erotetaan näkymättömällä lasiseinällä. Kiinalaiset eivät saa käydä meidän asuntoloissa ja toisinpäin. Jumppasali, uima-allas ja pääsy kiinalaisten opiskelijoiden opintotiloihin ovat vain kiinalaisille ellet suorita jotain opiston virallista ohjelmaa. Yhteisiä kursseja ei ole. Huhuja syihin on. Eräs huhu kertoo, että alussa kauan, kauan sitten monet kiinalaiset ja ulkomaalaiset asuivat samoissa asuntoloissa. Kiinalaisia tyttöjä tuli paksuiksi ja isukit alkoivat soitella rehtorille vähemmän ystävällisiä puheluita. Todenperäisyyttä voi epäillä. Tosiasiassa luulen syyn olevan se, että kaikki kiinalaiset asuvat 4-8 hengen huoneissa. Lisäksi ovet menevät kiinni kahdeksalta ja valot sammuvat yhdeksältä, eikä niitä saa enää päälle ennen seitsemää, jolloin tulevat paikalle armeijan kessut. Kirjaimellisesti. Meitä ei haluta muistuttamaan kiinalaisia meidän erivapauksista ja meitä myös tuskin kiinnostaa kuulla miksi heillä on niin paljon halvemmat opintomaksut. Ulkomaalaisten vetoomuksesta pääsy jumppasaliin, altaalle ja student centerin opintotiloihin on uudelleenkäsittelyssä. Tuskinpa muista kuin asuntola-asioista on virallista sääntöä. Uskon, että vahtimestaria ei huvittanut vaan antaa avaimia ulkomaalaisille pelleille, ja siitä tuli tapa.
Ulkomaiset opiskelijat ja jatko-opiskelijat saavat valita joko yliopiston hotellin tai ulkomaalaisten/jatko-opiskelijoiden asuntolan, joissa molemmissa voi mahdollisuuksien mukaan jakaa asumuksen tai asua yksin. Näissä asuntoloissa ovet menevät säppiin yhdeltätoista, eikä aamulla herätä marssille. Kiinalaisopiskelijat todella marssivat näyttävästi ja hartaasti. Muutama vuosi sitten, kuulemma, asuntolaisäntä-sedät ja tädit avasivat ”vorenstuutentstormitorien” ovet, jos tuli yöllä humalassa. Muutama vuosi lisää takaperin ja ovet eivät olleet edes lukossa. Enää eivät avaa ovea, mutta antavat kiivetä parvekkeita pitkin. Olennaisinta ei ole se, ettei jää kiinni, vaan se ettei asuntolasedille tule ongelmia, eli he nukkuvat… piste. Usein joutuu kuitenkin huutamaan täysiä, jotta kaveri heräisi ja avaisi oven toiseen kerrokseen, kun ei useampaa viitsi kiivetä ja pohjakerroksen ikkunoissa on kalterit. Luulenpa, että metakassa herää usein myös yksi jos toinenkin setä tai täti kylkeä kääntämään. Kameroiden nauhoja tuskin katellaan, ellei yöllä käy voroja. Syy tähän eriskummalliseen järjestelyyn on aika järkeenkäypä. Oli kuulemma aika, kun alhaisesta hintatasosta nauttivat ulkomaalaiset prinssit kuskasivat venäläisiä prostituoituja edes takaisin pitkin kampusta. Se siitä.
Ennen kuin edes yritän kuvailla lisää tuntemuksiani yliopistosta, valaisen teitä pienellä ”faktatiedolla”. Dalian Medical University on yksi Kiinan pienimmästä päästä olevista yliopistoista ja on 27 kilometrin päässä Dalianin (n. 5 miljoonaa) keskustasta. Yliopistossa opiskelee noin 12000 opiskelijaa, joista lähes kaikki asuvat kampuksella ja joista tuhatkunta on ulkomaalaisia. Kun puhutaan kiinalaisittain pienestä yliopistosta, niin täytyy muistaa, että opiskelijoita ja asukkaita on suomalaisen kaupungin verran. Neliökilometrejä on 1.5 ja rantaviivaa kilometri. Yliopistolla on ainakin kuusi ravintolaa, kaksi kampaamoa, kolme kännykkäkauppaa, kaksi kahvilaa, kaksi markettia, krääsäkauppa, photostudio, optikko, suutari ja muutama hedelmäkauppa. Yliopistolla on kolme sairaalaa, joista kaksi sijaitsee Dalianin keskustassa ja yksi portin pielessä.
Yliopiston itäisen portin ulkopuolella on ”seafood street”, joka alkaa meren rannalla olevalta torilta ja päättyy joissain pitkällä. Kyseinen katu sisältää käytännössä kaikki palvelut mitä ihminen elämiseen tarvitsee. Ympärillä ei ole kauppakadun kokoon nähden kauheasti asutusta joten voi päätellä, että paikka kukoistaa yliopistojen johdosta. Lääkiksen vieressä kun on kieliyliopistokin. Yliopistoa lähinnä oleva isompi paikka on noin 5 kilometrin päässä oleva Lushun, Lvshun tai oikeammin Lvshunkou tai Lushunkou. Tämä empiirisesti arvioituna Tampereen kokoinen ”kylä”, on joko Dalianin syrjäisin kaupunginosa tai sitten sillä on oma valtuusto. Vasta viime vuonna pääsivät ulkomaalaiset opiskelijat asioimaan tässä huippusalaisessa paikassa. Lushuniin johtavat kaksi pitkää tunnelia kuvainnollistavat hyvin selkeästi miksi tämä Liaoning provinssin mäkinen niemenkärki on militarisoitu alue. Sukellusveneestä saa pisteen, jos sellaisen onnistuu bongaamaan. Lushunissa saa siis käydä, mutta ei asua, ellei ole kiinalainen. Se on aika harmi, koska muutamaa aika isoa kerrostaloa ja muutamaa naapurustoa lukuun ottamatta ei Lushunin ja Dalianin keskustan välillä ole vielä hirveästi asutusta. Tosin sitä on aika paljon rakenteilla. Pakottaa asumaan yliopistolla. Lähin mäkki löytyy myös Lushunista. Auki 24h.
Koululla on myös kadetteja. En tiedä tarkalleen ottaen ovatko poliisin, laivaston tai jonkun muun, mutta tuskin ovat edes kahdeksaatoista. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että vaikka tästä yliopistosta tulee lähes yksinomaan lääkäreitä, eläinlääkäreitä, hammaslääkäreitä, hoitajia, farmaseutteja ja niin edelleen, marssivat kaikki opiskelijat ensimmäiset kaksi kuukautta ensimmäisestä lukukaudestaan tahtimarssia. Luulenpa, että harva suomalainen mao-mahainen kenraali on nähnyt kymmenentuhannen oppilaan marssivan samaan tahtiin. Jalka pysähtyy kohtisuoraan eteenpäin, jos käsky käy. Se on aika vaikuttava näky. Vaikuttavaa on myös se, että marssi kestää seitsemästä neljän aikoihin. Ruokis taitaa olla välissä ja luulenpa, että harvemmin kaikki marssivat yhtä aikaa. En pysty empiirisesti arvioimaan onko viisi vai kymmenen tuhatta. Esityksissä aimakin koko kööri.
Olen yhdessä pienimmistä kiinalaisista yliopistoista, joka sijaitsee ”pienehkössä” kaupungissa, enkä voi kuin ihmetellä miten pieni kikkare Suomi on tässä maailmassa. Ja kommentti tulee henkilöltä, joka on asunut yli 10 miljoonan ihmisen Karachissa ja viettänyt runsaasti aikaa muissakin metropoleissa.
perjantai 22. lokakuuta 2010
Kymmenen tuhatta aaltoa
TEN THOUSAND WAVES videoinstallaation tekijä jättää kysymyksiä vastattaviksi. Pidän siitä, koska se saa minut ajattelemaan. Istuin tai liikuin supersuurten laajakankaiden (vai videonäyttöjen) ääressä kauan, oikeastaan en halunnut pois.
En ollut aikaisemmin koskaan oikein käsittänyt videoinstallaatiota taiteen muotona; mielestäni ne olivat aina jotenkin teennäisiä tai niissä ei ollut mitään eroa dokumentteihin televisiossa. Yleensä niiden sisältö tai viesti jäi hämäräksi.
TEN THOUSAND WAVES pyyhkäisi tuon käsityksen pois. No, onhan Julien Isaacs maailman tunnetuimpia taiteilijoita. Teoksen mieleeni tulleet kysymykset olivat mielenkiintoisia. Vastakohtaparit menneisyydestä ja meidän aikamme tapahtumista välittyivät moninkertaistettuina valtaville valkokankaille, moninkertaisina, joita saattoi katsoa mistä kulmasta haluaa, viipyä pitkään niiden äärellä istuen tai jatkaa matkaa toiseen saliin.
En ollut ottanut etukäteen selvää teoksesta, usein haluan nähdä sen itse ensin ja sitten ehkä lukea lisää. Nyt tietämättömyys palkitsi; oikeastaan viittaus kiinalaisuuteen ja näkemäni teoksen mainoskuva olivat vain vilahtaneet mielessä ja innostaneet katsomaan.
Teos kertoo Englannin rannikolla hukkuneista kiinalaista kalastajista. Se kertoo tarinan muutoksesta monella tasolla, kietoo yhteen Kiinan menneisyyden ja nykyisyyden. Samalla kertomus laajenee; meidän matkamme ovat koskaan loppumattomia. Ihmiset liikkuvat läpi eri maiden ja maanosien. Tässä linkki teoksen kauniisiin runoihin.
Näyttely taidehallissa on jo loppunut, mutta se ei katoa ajatuksistani. Siksi, lähinnä muistututukseksi itselleni, kirjoitan tästä. Meren rannalla voisin katsoa loputtomiin aaltojen liikettä, säännöllistä epäsäännöllisyyttä. Siinä tunnen itseni ja elämän ympärillä pieneksi, pieneksi. Juuri sen rannan aallot ovat tavoittaneet kymmenen tuhatta kertaa. Ihminen ei sille voi oikein mitään.
En ollut aikaisemmin koskaan oikein käsittänyt videoinstallaatiota taiteen muotona; mielestäni ne olivat aina jotenkin teennäisiä tai niissä ei ollut mitään eroa dokumentteihin televisiossa. Yleensä niiden sisältö tai viesti jäi hämäräksi.
TEN THOUSAND WAVES pyyhkäisi tuon käsityksen pois. No, onhan Julien Isaacs maailman tunnetuimpia taiteilijoita. Teoksen mieleeni tulleet kysymykset olivat mielenkiintoisia. Vastakohtaparit menneisyydestä ja meidän aikamme tapahtumista välittyivät moninkertaistettuina valtaville valkokankaille, moninkertaisina, joita saattoi katsoa mistä kulmasta haluaa, viipyä pitkään niiden äärellä istuen tai jatkaa matkaa toiseen saliin.
En ollut ottanut etukäteen selvää teoksesta, usein haluan nähdä sen itse ensin ja sitten ehkä lukea lisää. Nyt tietämättömyys palkitsi; oikeastaan viittaus kiinalaisuuteen ja näkemäni teoksen mainoskuva olivat vain vilahtaneet mielessä ja innostaneet katsomaan.
Teos kertoo Englannin rannikolla hukkuneista kiinalaista kalastajista. Se kertoo tarinan muutoksesta monella tasolla, kietoo yhteen Kiinan menneisyyden ja nykyisyyden. Samalla kertomus laajenee; meidän matkamme ovat koskaan loppumattomia. Ihmiset liikkuvat läpi eri maiden ja maanosien. Tässä linkki teoksen kauniisiin runoihin.
Näyttely taidehallissa on jo loppunut, mutta se ei katoa ajatuksistani. Siksi, lähinnä muistututukseksi itselleni, kirjoitan tästä. Meren rannalla voisin katsoa loputtomiin aaltojen liikettä, säännöllistä epäsäännöllisyyttä. Siinä tunnen itseni ja elämän ympärillä pieneksi, pieneksi. Juuri sen rannan aallot ovat tavoittaneet kymmenen tuhatta kertaa. Ihminen ei sille voi oikein mitään.
perjantai 15. lokakuuta 2010
Australiako maailman 'tyhmä blondi'?
Matkataan välillä Australiaan. Siellähän on Aisha rakkaimpani, opiskelemassa antropologiaa ja historiaa LaTrobe yliopistossa, Melbournessa. Blogini saattaa tuntua vähän yksipuoliselta kun olen kirjoitellut Kiinasta ja Sakusta. Aisha kirjoittaa harvakseltaan omaa blogiaan ja on facebookissa, kun taas Saku ei ole...eikä lupaa tulla... . Blogin on Sakukin luvannut aloittaa, toistaiseksi autan välittämällä ne tänne omaan blogiini...minäkään en saanut kuin ensimmäisen kopsatuksi tänne, teknisiä ongelmia syytän.
Australiaan....Australia on tuttu, asuinhan Sydneyssä 14 vuotta, mutta en ole siellä käynyt vuoden 1986 jälkeen. Lapsetkin syntyivät siellä ja ovat kaksoiskansalaisia.
Millainen kuva ihmisillä on Australiasta?
Aurinkoa, vapautta, upeita rantoja, reilua meininkiä?
Viehättävä, mutta pinnallinen eikä niin fiksu, väittää brittiekspertti ja kysäisee, onko Australia se maailman 'tyhmä blondi'. Aishan lähetti artikkelin Australia world´s 'dumb blonde'?
Siellä asuessani minua vaivasi epämääräinen sielun, ytimen, puuttuminen. Käden heilautus "it´s all right, mate" ja harmitonta hauskanpitoa, reipasta, kyllä, mutta tuntui, ettei valinnanvaraa oikein ollut. Sanon tosin aina, että Australia on pieni paratiisi maan päällä. Mukava ilmasto, helppo toimia, helppo tutustua ihmisiin, mutta yhteisen historian ja kulttuurin puute, uutuuden tunne sai kaipaamaan Eurooppaan päin. Vaikka maahan on tullut siirtolaisina ryhmiä eri puolilta maailmaa, ne eivät ole integroituneet kovin hyvin, koska brittikulttuuri ehti rakentaa muurin ja todella valloittaa maan monessakin suhteessa. Aishakin on alusta asti halunnut opiskelujen valmistuttua takaisin Suomeen tai lähemmäs.
Mitä kaipaisin sieltä? Etnisiä ruokajuttuja, tulee ensiksi mieleen, sillä Australiassa on tarjolla monenmoista pienen matkan päässä. Asuinalue muuttuu libanonilaisesta kreikkalaiseksi kävelymatkan päässä; etniset ihanat ruokapaikat ovat keskittyneet kunkin maan/alueen omaan asuinalueeseen. Ensimmäiseksi muistan,yli 20 vuoden takaa,on Bondi Beachilla unkarinjuutalaisten kakkukahvilan, nimeäkään en muista, ei sillä mitään keksittyä nimeä ollutkaan. Strudelit, suklaakakut, metrikaupalla toinen toistaan mehevämpiä! Tietääkseni se on vielä siellä. Toiseksi libanonilaisten kansankuppilat.
Menen takaisin ainoastaan Aishan luona vierailemaan, muuten kyllä monta muuta matkakohdetta menee ohi Australian. Muuta en oikeastaan keksi kuin ruokakulttuurin moninaisuuden. Paljon kivaa, mutta ei tärkeää enää.
Tosin sitten eri maista tulleet ryhmät olivat muuten paitsi ruokakulttuurin suhteen kovin sisäänlämpiviä kukin oman kulttuurin vaalijoita. Monikulttuurisuus ei oikein näy katukuvassa tai kansalaistoiminnassa. Vasta toinen sukupolvi oppi kunnolla englanninkielen, kolmas tai neljäs alkaa olla jo sopeutunut. Jos seuraa Australian politiikkaa ja kulttuuritapahtumia, hyvin havoin vieläkään, ovat nimet muuta kuin brittinimiä. Onhan politiikka hyvin sidottu brittiläiseen malliin ja se kuuluu brittiläiseen kansainyhteisöön, kuningatar Elisabeth II sen nimellisenä hallitsijana.
Australia on ottanut tunnuksekseen laulun, Tanssi Matilda, Waltzing Matilda Siirtolaisuuden alkuaikojen hellitty rempseä kantrimeininki välittyy, kun toinen tunnus, leveä nahkahattu heitetään päähän, ja jos oikein isänmaallisia halutaan olla, siihen nivotaan narussa heiluvia korkkeja lieri ympäriinsä. Laulu ei kuitenkaan ole rempseä, eikä Matilda tanssi, ei Matilda ole nainenkaan ja loppu on kovin surullinen.
Niin, brittivetoinen historiankirjoitus tahtoo unohtaa alkuasukkaat, Australian aboriginaalit. Britit tulivat maahan vasta 1700-luvun lopulla ja tappoivat alkuasukkaita minkä ehtivät. Tasmaniassa viimeistä naista ja miestä myöten. Asuessani siellä 1971-1986 olivat aboriginaalitkin yksi ulkopuolinen ryhmä, joille haluttiin tuupata länsimainen elämäntapa. Muutamassa vuodessa olisi luonnossa omillaan elänyt kansa suuressa maassaan tuupattu ulos mailtaan. Miksi? Heidän tapansa elää on varmasti hieno ja vuosituhansien, kymmenien tuhansien vuosien aikana kehittynyt juuri käyttökelpoiseksi heille.
Aboriginaalien kohtalo on asia, jota minun on vaikea käsittää ja hyväksyä.
Muuten, oheisessa artikkelissa tai videossa ei tainnut olla vilaustakaan aboriginaaleista tai heidän kulttuuristaan. Vai oliko siellä bumerangi, aboriginaalien taidettakaan? Anteeksi, katsoin uudelleen videon, siellä vilahti Ayers Rock, mutta ei mainintaa siitä, mikä paikka se on, ja pari aboriginaalipoikaa uimassa vilahti sekunnin murto-osan . Miten ovatkaan valkoihoiset maan omineet parissa sadassa vuodessa ja ovat kuuluisia ja ylpeitä saadessaan ensimmäisenä maailmassa esittää mahtavan ilotulituksen uuden vuoden vaihtuessa. Aboriginaaleja on 2,2 % maan reilusta 20 miljoonasta asukkaasta. Heidän metsästys- ja keräilykulttuurinsa oli maailmassa ainutlaatuinen.
Australia on blondi? Kas vain. Raakalainen valkoinen blondi on ollut.
Aisha ja Ballaratin koirakodista haettu Max
Australiaan....Australia on tuttu, asuinhan Sydneyssä 14 vuotta, mutta en ole siellä käynyt vuoden 1986 jälkeen. Lapsetkin syntyivät siellä ja ovat kaksoiskansalaisia.
Millainen kuva ihmisillä on Australiasta?
Aurinkoa, vapautta, upeita rantoja, reilua meininkiä?
Viehättävä, mutta pinnallinen eikä niin fiksu, väittää brittiekspertti ja kysäisee, onko Australia se maailman 'tyhmä blondi'. Aishan lähetti artikkelin Australia world´s 'dumb blonde'?
Siellä asuessani minua vaivasi epämääräinen sielun, ytimen, puuttuminen. Käden heilautus "it´s all right, mate" ja harmitonta hauskanpitoa, reipasta, kyllä, mutta tuntui, ettei valinnanvaraa oikein ollut. Sanon tosin aina, että Australia on pieni paratiisi maan päällä. Mukava ilmasto, helppo toimia, helppo tutustua ihmisiin, mutta yhteisen historian ja kulttuurin puute, uutuuden tunne sai kaipaamaan Eurooppaan päin. Vaikka maahan on tullut siirtolaisina ryhmiä eri puolilta maailmaa, ne eivät ole integroituneet kovin hyvin, koska brittikulttuuri ehti rakentaa muurin ja todella valloittaa maan monessakin suhteessa. Aishakin on alusta asti halunnut opiskelujen valmistuttua takaisin Suomeen tai lähemmäs.
Mitä kaipaisin sieltä? Etnisiä ruokajuttuja, tulee ensiksi mieleen, sillä Australiassa on tarjolla monenmoista pienen matkan päässä. Asuinalue muuttuu libanonilaisesta kreikkalaiseksi kävelymatkan päässä; etniset ihanat ruokapaikat ovat keskittyneet kunkin maan/alueen omaan asuinalueeseen. Ensimmäiseksi muistan,yli 20 vuoden takaa,on Bondi Beachilla unkarinjuutalaisten kakkukahvilan, nimeäkään en muista, ei sillä mitään keksittyä nimeä ollutkaan. Strudelit, suklaakakut, metrikaupalla toinen toistaan mehevämpiä! Tietääkseni se on vielä siellä. Toiseksi libanonilaisten kansankuppilat.
Menen takaisin ainoastaan Aishan luona vierailemaan, muuten kyllä monta muuta matkakohdetta menee ohi Australian. Muuta en oikeastaan keksi kuin ruokakulttuurin moninaisuuden. Paljon kivaa, mutta ei tärkeää enää.
Tosin sitten eri maista tulleet ryhmät olivat muuten paitsi ruokakulttuurin suhteen kovin sisäänlämpiviä kukin oman kulttuurin vaalijoita. Monikulttuurisuus ei oikein näy katukuvassa tai kansalaistoiminnassa. Vasta toinen sukupolvi oppi kunnolla englanninkielen, kolmas tai neljäs alkaa olla jo sopeutunut. Jos seuraa Australian politiikkaa ja kulttuuritapahtumia, hyvin havoin vieläkään, ovat nimet muuta kuin brittinimiä. Onhan politiikka hyvin sidottu brittiläiseen malliin ja se kuuluu brittiläiseen kansainyhteisöön, kuningatar Elisabeth II sen nimellisenä hallitsijana.
Australia on ottanut tunnuksekseen laulun, Tanssi Matilda, Waltzing Matilda Siirtolaisuuden alkuaikojen hellitty rempseä kantrimeininki välittyy, kun toinen tunnus, leveä nahkahattu heitetään päähän, ja jos oikein isänmaallisia halutaan olla, siihen nivotaan narussa heiluvia korkkeja lieri ympäriinsä. Laulu ei kuitenkaan ole rempseä, eikä Matilda tanssi, ei Matilda ole nainenkaan ja loppu on kovin surullinen.
Niin, brittivetoinen historiankirjoitus tahtoo unohtaa alkuasukkaat, Australian aboriginaalit. Britit tulivat maahan vasta 1700-luvun lopulla ja tappoivat alkuasukkaita minkä ehtivät. Tasmaniassa viimeistä naista ja miestä myöten. Asuessani siellä 1971-1986 olivat aboriginaalitkin yksi ulkopuolinen ryhmä, joille haluttiin tuupata länsimainen elämäntapa. Muutamassa vuodessa olisi luonnossa omillaan elänyt kansa suuressa maassaan tuupattu ulos mailtaan. Miksi? Heidän tapansa elää on varmasti hieno ja vuosituhansien, kymmenien tuhansien vuosien aikana kehittynyt juuri käyttökelpoiseksi heille.
Aboriginaalien kohtalo on asia, jota minun on vaikea käsittää ja hyväksyä.
Muuten, oheisessa artikkelissa tai videossa ei tainnut olla vilaustakaan aboriginaaleista tai heidän kulttuuristaan. Vai oliko siellä bumerangi, aboriginaalien taidettakaan? Anteeksi, katsoin uudelleen videon, siellä vilahti Ayers Rock, mutta ei mainintaa siitä, mikä paikka se on, ja pari aboriginaalipoikaa uimassa vilahti sekunnin murto-osan . Miten ovatkaan valkoihoiset maan omineet parissa sadassa vuodessa ja ovat kuuluisia ja ylpeitä saadessaan ensimmäisenä maailmassa esittää mahtavan ilotulituksen uuden vuoden vaihtuessa. Aboriginaaleja on 2,2 % maan reilusta 20 miljoonasta asukkaasta. Heidän metsästys- ja keräilykulttuurinsa oli maailmassa ainutlaatuinen.
Australia on blondi? Kas vain. Raakalainen valkoinen blondi on ollut.
Aisha ja Ballaratin koirakodista haettu Max
sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Dalian kuvia
Tässä kohdin merkitsen muistiin, että toisinajattelija Liu Xiaobo sai Nobelin rauhanpalkinnon 2010.
Kiina on kovin ristiriitainen maa ihmisoikeuksien suhteen, ja on onnellista, että siellä on ihmisiä, jotka uskaltavat ja jaksavat toimia olojen parantamiseksi. Itse näin vain pienen vilauksen ihmisoikeustilanteesta; vaikkapa keskustelut pikkuhotellin työntekijöiden kanssa työoloista: ei vapaapäiviä ja työpäivät kellon ympäri tai ilmeinen ilmaisuvapauden rajoittaminen mediassa. Minne päin Kiina jatkaa tulevaisuudessa, kun taloudellinen kasvu ja kapitalistinen meininki on huimaa, mutta ihmisoikeuksien puolustaminen vie vankilaan?
Guardian lehden artikkeli ja video, jossa tarkemmin kerrotaan Liu Xiaobon työstä ilmaisuvapauden ja muiden ihmisoikeuksien vuoksi.
Opiskelukaverit ovat toistaiseksi ulkomaalaisia, Ghanasta, Somaliasta, Intiasta, Pakistanista. Kiinalaiset asuvat ja opiskelevat erillään.
Kuva Dalianin keskustasta.
Hauska tapa tutustua kiinalaisiin kirjainmerkkeihin
Lisää hauskoja kuvia kiinnostuneille kurkkaajille ja alussa perinpohjainen selitys asiasta enemmän kiinnostuneille, miten kiinalaiset kirjainmerkit ovat kehittyneet (englanniksi). Lienee siis kirjana saatavilla esim. Amazonilla. Hämmästyttävää, miten ankka on ankan näköinen merkki...ja kori...
Kuinkahan monta merkkiä Sakulla on jo hallussa kahden viikon kiinanopiskelun jälkeen (4 tuntia / päivä jouluun asti)!
http://www.scribd.com/doc/7683282/Fun-With-Chinese-Characters-v1
Kuinkahan monta merkkiä Sakulla on jo hallussa kahden viikon kiinanopiskelun jälkeen (4 tuntia / päivä jouluun asti)!
http://www.scribd.com/doc/7683282/Fun-With-Chinese-Characters-v1
torstai 7. lokakuuta 2010
Olen yksin puistossa illansuussa
Puistossa ei ole ketään. Lehdet kahisevat ja putoilevat silloin tällöin. Saimaalta puhaltaa iltatuuli, niin kylmä, että toinen käsi on taskussa, toisella kuvaan. Olen menossa konserttiin: keskiaikaisia minne-lauluja ja truveerimusiikkia 1200-luvulta.
Chanter voel par grant amour - Tahdon laulaa suuresta rakkaudesta.
Esittäjänä Oliphant - Keskiaikaisen Musiikin Yhtye
Minnelaulu tai saksalainen trubaduurilaulu Wikipediassa.
Truveerimusiikki, ristiretkiajan hurskaita lauluja.
perjantai 1. lokakuuta 2010
Dalian raportti 1. Lausutaan Daalian
Annetaan Sakun kertoa tarinansa itse, nyt kun viimein sai nettiyhteyden, sain kerrralla kolme tekstiä, tässä ensimmäinen. Juttelimme tänään skypessä pitkän tovin. Saku on luvannut avata uuden oman blogin, sitä odotellessa toimin välittäjänä. Iloisena näitä luen!
Lausutaan Daaalian!
Saapunut olen Dalianiin. En osaa oikein vielä selittää miltä tuntuu, koska tietoa pyörii päässä ihan helvetisti. Kysymyksiä ja ajatuksia tulee uusia koko ajan ja ne unohtuvat saman tien kun joku muu uusi asia tulee eteen.
Ennen lähtöä viimeiset päivät olivat menneet lähes kokonaan lähtöä valmistellessa ja odotellessa.Tärkeimmät paperit tulivat vasta lähtöä edeltävänä perjantaina, kun lähtö oli maanantaina. Kuitenkin, kun sunnuntaina olivat lähes kaikki viimeiset tavarat äidin autossa, äiti ”pidätettynä” poliisiasemalla, piano ja kaikki muut tavarat lahjoitettu pois, niin tuli tunne että tänne voisi jäädä vähäksi aikaa vielä. Tykkään Suomen syksystä, enemmän kuin keväästä ja kesästä. Kaikki raikastuu ja luonto tuntuu nukahtavan.
Hyvästellessä äitiäni lentokentällä mietin, että miltähän hänestä mahtaa tuntua, kun molemmat lapset ovat
kohta ulkomailla. Toisaalta ”Ranssin tyttö” itketti itse vanhempiaan lähtiessään ulkomaille, eikä siellä
viettänyt aikaa kuin 20 vuotta.
Unkarissa muistin, että vaikka asiakaspalvelu toimii, niin se on eleetöntä ja hassulla tavalla ärsyttävää.
Transfer-tiskiltä sain suunnan mihin mennä ilman että kyseinen henkilö nosti katsettaan ruudusta. Vaikka
sormi osoitti oikeaan suuntaan, niin hän unohti mainita että kyseinen kohta oli jossain EU:n rahoittamassa remontissa. Portti ja boarding-passi löytyi kuitenkin lopulta ja tietysti kone. Konetta odotellessa ensimmäinen tekstiviesti äidille.
Lento Pekingiin sujui mallikkaasti. Vierelläni matkusti jo 21-vuotiaana elämäänsä Tanskassa kyllästynyt
tanskalaistyttö, joka oli jo opiskellut Kiinassa akrobatiaa. Mieleni teki kysyä, että miksi Kiina, mutta olin itse vastaillut tuohon kysymykseen tuhansia kertoja kyllästymiseen asti ennen kuin olin edes päässyt lähtemään. Päätin olla kysymättä. Asia tuli kuitenkin esille jossain vaiheessa keskustelua. Kahdeksan tunnit lentomatka sujui tosiaan nukahdellen, rupatellen ja syöden (tai ollen syömättä). Suosittelen muuten Hainan Airwayssiä. Ei läheskään yhtä toimiva viihdekapulasysteemi kuin finskillä tai cathaylla, mutta vei paikasta A paikkaan B, tippumatta. Toinen tekstiviesti äidille.
Suomesta lähtiessä oli meikäläisellä 7 kiloa liikaa ilman että tiskin täti sanoi mitään. Pekingistä Dalianiin oli 13 kiloa liikaa tai sitten yksi laukku. Kiinaksi kun lähtöselvityksen tyttö höpötti, niin tuskin asiaa täysin ymmärsin. Asia ratkesi sillä, että otin laukun käsimatkatavaraksi. Ruumaan menevä laukku aiheutti vielä yllätyksen. Penaalissa oleva teroitin oli mukamas tupakansytytin. Siitäkin selvisin. Kolmas… arvaa mikä. Vastauksesta päättelin, että taitaapa äipällä olla ikävä.
Ensimmäinen päivä sujui kävellen. Tässä lyhyt kuvaus kiinalaisesta byrokratiasta: Ensin
rekisteröintitoimistoon Kittyn luokse, sieltä leima ja ”pääasuntotädin” luokse ykkösasuntolaan.
Pääasuntotäti antaa huoneen kakkosasuntolasta, ikioman puhelinnumeron ja leiman. Ja eikun
kakkosasuntolaan. Kakkosasuntolatäti antaa avaimen ja leiman ja tavarat voi jättää huoneeseen. Kittyn
luokse, leima ja maksamaan maksutoimistoon. Sieltä otetaan maksu ja annetaan leima. Takaisin Kittylle ja leima, jolla voi hakea koulukirjat, henkilökortin ja lääkäripuvun ”opettajilta”. Takaisin Kittylle, joka antaa paperin, johon käyt hakemassa uuden opiskelijanumerosi, samalla täytät opiskelijakorttikaavaketta, johon tarvitset juuri tuon numeron. Leimattu paperi viedään Kittylle ja passi myös (viisumin jatkoa varten) sekä opiskelijakorttikaavake ”opettajille”. Jossain vaiheessa varasivat ajan lääkärintarkastukseenkin. Avot! Ja äiti! Et saa kuvia valkoisesta takista.
Mainitsen vielä, että kaikki muut toimistot/ihmiset/tavarat paitsi kolme olivat eri rakennuksissa ja
kilometrejä kertyi.
Lausutaan Daaalian!
Saapunut olen Dalianiin. En osaa oikein vielä selittää miltä tuntuu, koska tietoa pyörii päässä ihan helvetisti. Kysymyksiä ja ajatuksia tulee uusia koko ajan ja ne unohtuvat saman tien kun joku muu uusi asia tulee eteen.
Ennen lähtöä viimeiset päivät olivat menneet lähes kokonaan lähtöä valmistellessa ja odotellessa.Tärkeimmät paperit tulivat vasta lähtöä edeltävänä perjantaina, kun lähtö oli maanantaina. Kuitenkin, kun sunnuntaina olivat lähes kaikki viimeiset tavarat äidin autossa, äiti ”pidätettynä” poliisiasemalla, piano ja kaikki muut tavarat lahjoitettu pois, niin tuli tunne että tänne voisi jäädä vähäksi aikaa vielä. Tykkään Suomen syksystä, enemmän kuin keväästä ja kesästä. Kaikki raikastuu ja luonto tuntuu nukahtavan.
Hyvästellessä äitiäni lentokentällä mietin, että miltähän hänestä mahtaa tuntua, kun molemmat lapset ovat
kohta ulkomailla. Toisaalta ”Ranssin tyttö” itketti itse vanhempiaan lähtiessään ulkomaille, eikä siellä
viettänyt aikaa kuin 20 vuotta.
Unkarissa muistin, että vaikka asiakaspalvelu toimii, niin se on eleetöntä ja hassulla tavalla ärsyttävää.
Transfer-tiskiltä sain suunnan mihin mennä ilman että kyseinen henkilö nosti katsettaan ruudusta. Vaikka
sormi osoitti oikeaan suuntaan, niin hän unohti mainita että kyseinen kohta oli jossain EU:n rahoittamassa remontissa. Portti ja boarding-passi löytyi kuitenkin lopulta ja tietysti kone. Konetta odotellessa ensimmäinen tekstiviesti äidille.
Lento Pekingiin sujui mallikkaasti. Vierelläni matkusti jo 21-vuotiaana elämäänsä Tanskassa kyllästynyt
tanskalaistyttö, joka oli jo opiskellut Kiinassa akrobatiaa. Mieleni teki kysyä, että miksi Kiina, mutta olin itse vastaillut tuohon kysymykseen tuhansia kertoja kyllästymiseen asti ennen kuin olin edes päässyt lähtemään. Päätin olla kysymättä. Asia tuli kuitenkin esille jossain vaiheessa keskustelua. Kahdeksan tunnit lentomatka sujui tosiaan nukahdellen, rupatellen ja syöden (tai ollen syömättä). Suosittelen muuten Hainan Airwayssiä. Ei läheskään yhtä toimiva viihdekapulasysteemi kuin finskillä tai cathaylla, mutta vei paikasta A paikkaan B, tippumatta. Toinen tekstiviesti äidille.
Suomesta lähtiessä oli meikäläisellä 7 kiloa liikaa ilman että tiskin täti sanoi mitään. Pekingistä Dalianiin oli 13 kiloa liikaa tai sitten yksi laukku. Kiinaksi kun lähtöselvityksen tyttö höpötti, niin tuskin asiaa täysin ymmärsin. Asia ratkesi sillä, että otin laukun käsimatkatavaraksi. Ruumaan menevä laukku aiheutti vielä yllätyksen. Penaalissa oleva teroitin oli mukamas tupakansytytin. Siitäkin selvisin. Kolmas… arvaa mikä. Vastauksesta päättelin, että taitaapa äipällä olla ikävä.
Ensimmäinen päivä sujui kävellen. Tässä lyhyt kuvaus kiinalaisesta byrokratiasta: Ensin
rekisteröintitoimistoon Kittyn luokse, sieltä leima ja ”pääasuntotädin” luokse ykkösasuntolaan.
Pääasuntotäti antaa huoneen kakkosasuntolasta, ikioman puhelinnumeron ja leiman. Ja eikun
kakkosasuntolaan. Kakkosasuntolatäti antaa avaimen ja leiman ja tavarat voi jättää huoneeseen. Kittyn
luokse, leima ja maksamaan maksutoimistoon. Sieltä otetaan maksu ja annetaan leima. Takaisin Kittylle ja leima, jolla voi hakea koulukirjat, henkilökortin ja lääkäripuvun ”opettajilta”. Takaisin Kittylle, joka antaa paperin, johon käyt hakemassa uuden opiskelijanumerosi, samalla täytät opiskelijakorttikaavaketta, johon tarvitset juuri tuon numeron. Leimattu paperi viedään Kittylle ja passi myös (viisumin jatkoa varten) sekä opiskelijakorttikaavake ”opettajille”. Jossain vaiheessa varasivat ajan lääkärintarkastukseenkin. Avot! Ja äiti! Et saa kuvia valkoisesta takista.
Mainitsen vielä, että kaikki muut toimistot/ihmiset/tavarat paitsi kolme olivat eri rakennuksissa ja
kilometrejä kertyi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
