Leppeä kesäaamu.
klo 9.45 Eeva odottelee nurmikolla kirjaa lukien, jono kehkeytyy Kiinan lähetystön portille
klo 9.00 rautaportti avautuu
klo 9.05 Voitte hakea viisuminne ensi viikon maanantaina, sanoo ilmeetön viisumivirkailija
Näppärää, tehokasta.
Viisumikaavake tästä.
tiistai 30. kesäkuuta 2009
Piedan matkustaa myös
Missä olen? Saako täällä viisumin, puhaltaa ulos Zeus loikatessaan ovesta samantien yli huoneen.
Tarkastelin kauniita Mongolian viisumeitamme, kun sisään loikkasi atleettinen nuori mies: Tämäkö? Olenko oikeassa paikassa? Tämäkö konsulaatti? Täältäkö saan viisumin? Eihän tämä näytä monimutkaiselta ja viralliselta? Onko teillä kaavakkeita, no, hyvä. Voin tehdä samantien? Kiitos, sanoi mies tukka hulmuten vieläkin yllättynyt ilme kasvoillaan, ovesta melkein matalan tiskin yli kesken loikan pysähtyneenä. Tuli mieleen Zeus.
Jutellessamme kävi ilmi, että meillä oli sama matkareitti. Itse olimme alkaneet kiirehtiä viisumiasioita alulle jo melkein 3 kk ennen matkaa. Itävaltalainen Piedan taas oli tupsahtanut eilen illalla Suomeen viisumeitta eteenpäin, mutta reitti selvillä . Siinä yhdessä pähkäilimme minkälainen viisumi olisi paras hakea ja tarjottuani kyydin Helsinkiin Piedanille tuli vikkelästi selväksi, että kannattaa ottaa 15 e kalliimpi viisumi odottaessa. Sitten pääsisi heti hakemaan Venäjän viisumia.
Päätöstä avitti, että tarjosin kyydin suoraan Venäjän lähetystön portille. Piedanin ei tarvinnut enää matkustaa junalla takaisin Kirkkonummelle hakemaan viisumiaan.
Ja siinä molemmat innostuineina jutellessamme ja odotellessamme, ensimmäistä päivää työssä oleva kesäkanslisti naputti koneelleen viisumin ja samaa hokkuspokkusta niin viisumi oli valmis: ole hyvä ja mukavaa matkaa Mongoliaan! Hienoa! Äänestimme konsulaatin maailman leppoisammaksi ja kotoisammaksi viisuminhakupaikaksi koko maailmassa.
Kirkkonummelta Tehtaankadulle
- Miten aiotte hoitaa asumisen Venäjällä, kyseli fysiikan opiskelija Piedan.
- Lähdemme Siperiaan ja siitä eteenpäin vain ilman suurempia suunnitelmia, vastasin. Kyllä siellä jonkinlainen yösija löytyy.
- No, sen sitten minäkin teen, jos kerran sanot niin. Ystäväni sanoivat, että yösija on hyvä olla etukäteen varattu.
-Meille kelpaa vaatimatonkin paikka. Olemme tottuneet ulkovessoihin ja kannettavaan veteen lapsesta jo.
- Minulle kerrottiin, että Venäjällä voi olla kylmä, no ai niin, te suomalaiset. Kylmä teille on eri juttu. Mutta onko teillä makuupussit?
- On, mutta ajattelimme niitä lähinnä hygieniasyistä, kerroin ajaessamme Kaivopuiston rantaa Tehtaankadulle. Piedan naurahti nähdessään komean rauta-aidan ja portit.
Leningradin matkani 1961
Matkalla kerroin ensimmäisestä Leningradin matkastani, Lauritsalan yhteiskoulun 5 B -luokkaretkestä vuonna 1961. Siitä oli muutamia ihmetyksiä kerrottavana; nailonsukkakauppaa ja Intouristin tulkkimummon tarina, elintasoerot, muun muassa. Siitä reissusta pitääkin kaivaa ja skannata muutama ripsireunainen pieni mustavalkokuva. Se oli ensimmäinen ulkomaanmatkani Lappeenrannasta vastikään ryhmäturisteille avatun rajan yli. Kas huomaankin, oikeastaan on osuvaa lähteä Pietariin ja siitä eteenpäin nyt, eläkkeelle jäädessäni.
Siinä välillä olen käynyt useinkin Viipurissa ja Pietarissa, opetellut venäjänkieltä ja melkein unohtanutkin sen.
Piedan hyppää Pietarin junaan heti kun saa Venäjän viisuminsa, sanoi sen kestävän 5 päivää. Kutsuviisumi itävaltalaiselle, ehkä. Miksi meille kestää 5 viikkoa?
Neuvoin hänelle vielä uimapaikan Uunisaaressa ja miten hyvällä ilmalla voi nähdä Viron rannikon.
- Pääseehän Viroon ilman passia? Voin odottaessani käydä siellä. Ja millainen on suomenkieli?
- Onko se kuin tanskankieli, ai ei, tai mikään muu? Unkariko, miten se voi olla, miten se on tapahtunut?
Parhaani mukaan selitin tuntemani kielihistorian hieman oikoen siinä rautaporttia vastapäätä.
Das svidanija! Ehkä näemme jossain matkan varrella Helsinki- Baikal-Ulan Baatar-Peking
http://www.mongolia.fi/ kuvia, viisumiohjeita, historiaa; erinomaisesti suunnitellut Suomen Mongolian kunniakonsulin sivut
Matkalaisen vinkki 1: Ota mukaan sarong-tyyppinen vaatekappale. Siis lannevaatteen tapainen. Sellaisen voi laittaa lakanaksi, peitteeksi, ikkunaverhoksi, sermiksi (pukeutumisen helpottamiseksi jos vaunuosastossa on kolme iäkästä kasakkaa vaikkapa), huiviksi (siitä voi kääriä itämaiseen tapaan kassinyytin lisätavaroille tai jos reppu menee hajalle). Neuvon antoi meille paljon matkavinkkejä antanut Leena.
Tarkastelin kauniita Mongolian viisumeitamme, kun sisään loikkasi atleettinen nuori mies: Tämäkö? Olenko oikeassa paikassa? Tämäkö konsulaatti? Täältäkö saan viisumin? Eihän tämä näytä monimutkaiselta ja viralliselta? Onko teillä kaavakkeita, no, hyvä. Voin tehdä samantien? Kiitos, sanoi mies tukka hulmuten vieläkin yllättynyt ilme kasvoillaan, ovesta melkein matalan tiskin yli kesken loikan pysähtyneenä. Tuli mieleen Zeus.
Jutellessamme kävi ilmi, että meillä oli sama matkareitti. Itse olimme alkaneet kiirehtiä viisumiasioita alulle jo melkein 3 kk ennen matkaa. Itävaltalainen Piedan taas oli tupsahtanut eilen illalla Suomeen viisumeitta eteenpäin, mutta reitti selvillä . Siinä yhdessä pähkäilimme minkälainen viisumi olisi paras hakea ja tarjottuani kyydin Helsinkiin Piedanille tuli vikkelästi selväksi, että kannattaa ottaa 15 e kalliimpi viisumi odottaessa. Sitten pääsisi heti hakemaan Venäjän viisumia.
Päätöstä avitti, että tarjosin kyydin suoraan Venäjän lähetystön portille. Piedanin ei tarvinnut enää matkustaa junalla takaisin Kirkkonummelle hakemaan viisumiaan.
Ja siinä molemmat innostuineina jutellessamme ja odotellessamme, ensimmäistä päivää työssä oleva kesäkanslisti naputti koneelleen viisumin ja samaa hokkuspokkusta niin viisumi oli valmis: ole hyvä ja mukavaa matkaa Mongoliaan! Hienoa! Äänestimme konsulaatin maailman leppoisammaksi ja kotoisammaksi viisuminhakupaikaksi koko maailmassa.
Kirkkonummelta Tehtaankadulle
- Miten aiotte hoitaa asumisen Venäjällä, kyseli fysiikan opiskelija Piedan.
- Lähdemme Siperiaan ja siitä eteenpäin vain ilman suurempia suunnitelmia, vastasin. Kyllä siellä jonkinlainen yösija löytyy.
- No, sen sitten minäkin teen, jos kerran sanot niin. Ystäväni sanoivat, että yösija on hyvä olla etukäteen varattu.
-Meille kelpaa vaatimatonkin paikka. Olemme tottuneet ulkovessoihin ja kannettavaan veteen lapsesta jo.
- Minulle kerrottiin, että Venäjällä voi olla kylmä, no ai niin, te suomalaiset. Kylmä teille on eri juttu. Mutta onko teillä makuupussit?
- On, mutta ajattelimme niitä lähinnä hygieniasyistä, kerroin ajaessamme Kaivopuiston rantaa Tehtaankadulle. Piedan naurahti nähdessään komean rauta-aidan ja portit.
Leningradin matkani 1961
Matkalla kerroin ensimmäisestä Leningradin matkastani, Lauritsalan yhteiskoulun 5 B -luokkaretkestä vuonna 1961. Siitä oli muutamia ihmetyksiä kerrottavana; nailonsukkakauppaa ja Intouristin tulkkimummon tarina, elintasoerot, muun muassa. Siitä reissusta pitääkin kaivaa ja skannata muutama ripsireunainen pieni mustavalkokuva. Se oli ensimmäinen ulkomaanmatkani Lappeenrannasta vastikään ryhmäturisteille avatun rajan yli. Kas huomaankin, oikeastaan on osuvaa lähteä Pietariin ja siitä eteenpäin nyt, eläkkeelle jäädessäni.
Siinä välillä olen käynyt useinkin Viipurissa ja Pietarissa, opetellut venäjänkieltä ja melkein unohtanutkin sen.
Piedan hyppää Pietarin junaan heti kun saa Venäjän viisuminsa, sanoi sen kestävän 5 päivää. Kutsuviisumi itävaltalaiselle, ehkä. Miksi meille kestää 5 viikkoa?
Neuvoin hänelle vielä uimapaikan Uunisaaressa ja miten hyvällä ilmalla voi nähdä Viron rannikon.
- Pääseehän Viroon ilman passia? Voin odottaessani käydä siellä. Ja millainen on suomenkieli?
- Onko se kuin tanskankieli, ai ei, tai mikään muu? Unkariko, miten se voi olla, miten se on tapahtunut?
Parhaani mukaan selitin tuntemani kielihistorian hieman oikoen siinä rautaporttia vastapäätä.
Das svidanija! Ehkä näemme jossain matkan varrella Helsinki- Baikal-Ulan Baatar-Peking
http://www.mongolia.fi/ kuvia, viisumiohjeita, historiaa; erinomaisesti suunnitellut Suomen Mongolian kunniakonsulin sivut
Matkalaisen vinkki 1: Ota mukaan sarong-tyyppinen vaatekappale. Siis lannevaatteen tapainen. Sellaisen voi laittaa lakanaksi, peitteeksi, ikkunaverhoksi, sermiksi (pukeutumisen helpottamiseksi jos vaunuosastossa on kolme iäkästä kasakkaa vaikkapa), huiviksi (siitä voi kääriä itämaiseen tapaan kassinyytin lisätavaroille tai jos reppu menee hajalle). Neuvon antoi meille paljon matkavinkkejä antanut Leena.
perjantai 26. kesäkuuta 2009
Siperian taju
matkatoverini kirjoittaa sähköpostiviestissään:
...Teen tän reitin vain kerran ja haluaisin saada "siperian tajun" ja venäläisten kaupunkien tajun. Se joissa uimisen teema sopii myös hyvin. Meillä on aikaa pysähdellä. Jos liput ostaa Suomesta tulee aina varausmaksu joka pätkästä 40€. Pidän ihan hyvänä sitä pysähdystä vuorokauden (tai jopa 12 tunnin) jälkeen. Eli kai se menisi niin, että joku 4 pysähdystä ( Pietarin, Moskovan jälkeen) ennen Ulan Udea, jossa voidaan olla vaikka viikko ja sitten Mongoliaan, jossa voidaan olla vaikka viikko ja sitten loppu Kiinan puolella.. ....
Nyt pitäisi sitten keksiä ne paikat, missä pysähdymme ennen Ulan Udea. Irkutsk on jo sovittu ja siihen liittyen Baikalin retki. Kuinkahan osaisin liittää tähän junareitin kartan. Löysin myös kauniin vanhan kartan netistä. Pidän kaikenlaisista kartoista.
Junaliput: Moskovasta jonnekin?
Olemme pohtineet siis sitä, kannattaako liput ostaa Suomesta vai matkan varrelta. Suomesta ostettuna tai varaamalla saa maksaa varausmaksua 40 e. Matkan hinta kallistuu sen mukaan miten usein pysähtyy, sillä kokonaishinta on halvempi kuin yksittäiset liput. Venäjän puolelta ostettuna liput lienevät paljon halvemmat, mutta lippujen saanti voi olla hankalampaa, näin meille on kerrottu. Sen sitten näkee. On myös ehdotettu sellaista, että joku tuttava ostaa liput puolestamme Venäjältä. Yksinkertaisin ja järkevin lienee tehdä niin, että ostamme ensimmäisen matkavälin lipun Moskovasta jonnekin. Sen jälkeen luotamme tuuriin lippujen suhteen. Meillä on 7 viikkoa aikaa koko matkaan. Tutkin, saammeko tilattua lentoliput tulomatkalle Peking-Moskova. Niin meillä on kotiintulo taattu, mutta paljon liikkumavaraa matkan aikana. Joku on sanonut/kirjoittanut, että Ulan Batorista on vaikea saada lippuja Pekingiin, junat täysiä....
Oikeastaan ajatus tästä matkasta tuntuu jo huimalta. Vatsanpohjassa tuntuu sellainen jännityksen haituva...ajatus vie johonkin muinaiseen rakastumisen tunteeseen. Oli tavannut kivan pojan, eikä tiennyt mitä tulee tapahtumaan!
Michael Jacksonia ei voi tänään sivuuttaa
Aamulla lastauslaiturilla kahvitellessa puhuimme Michael Jacksonin kuolemasta eilen ja siitä, miten elämä on suhteellista. Michaelilta puuttui kymmeniä miljoonia, kun taas Sami sanoi olevansa onnellinen vaikka parista ilmaisesta maitolitrasta, koska ei maidon kalleuden takia sitä useinkaan osta. Niin, siinä kerroin työmaan "pojille" miten tässä yli kuudenkympin iässä olen huomannut olevani onnellinen siitä, että olen vielä elossa ja kohtalaisen terveenä lähdössä eläkkeelle. Ei harmittaisi, jos kohtaloni tulisi huomenna. Kaikki nämä onnellisuuden aiheet, joita minulla on, tuntuvat vahvoilta ja ikäänkuin lisäajalta. Toisaalta, olisi kiva pysyä terveenä ja tolkuissaan kahdeksankymppiseksi!
Leidit reilaa pienellä budjetilla. Olisiko parempi kuitenkin: rouvat reilaa...ei me nyt niin leidejä olla. Laitetaan kuvakin kun opin sen!
...Teen tän reitin vain kerran ja haluaisin saada "siperian tajun" ja venäläisten kaupunkien tajun. Se joissa uimisen teema sopii myös hyvin. Meillä on aikaa pysähdellä. Jos liput ostaa Suomesta tulee aina varausmaksu joka pätkästä 40€. Pidän ihan hyvänä sitä pysähdystä vuorokauden (tai jopa 12 tunnin) jälkeen. Eli kai se menisi niin, että joku 4 pysähdystä ( Pietarin, Moskovan jälkeen) ennen Ulan Udea, jossa voidaan olla vaikka viikko ja sitten Mongoliaan, jossa voidaan olla vaikka viikko ja sitten loppu Kiinan puolella.. ....
Nyt pitäisi sitten keksiä ne paikat, missä pysähdymme ennen Ulan Udea. Irkutsk on jo sovittu ja siihen liittyen Baikalin retki. Kuinkahan osaisin liittää tähän junareitin kartan. Löysin myös kauniin vanhan kartan netistä. Pidän kaikenlaisista kartoista.
Junaliput: Moskovasta jonnekin?
Olemme pohtineet siis sitä, kannattaako liput ostaa Suomesta vai matkan varrelta. Suomesta ostettuna tai varaamalla saa maksaa varausmaksua 40 e. Matkan hinta kallistuu sen mukaan miten usein pysähtyy, sillä kokonaishinta on halvempi kuin yksittäiset liput. Venäjän puolelta ostettuna liput lienevät paljon halvemmat, mutta lippujen saanti voi olla hankalampaa, näin meille on kerrottu. Sen sitten näkee. On myös ehdotettu sellaista, että joku tuttava ostaa liput puolestamme Venäjältä. Yksinkertaisin ja järkevin lienee tehdä niin, että ostamme ensimmäisen matkavälin lipun Moskovasta jonnekin. Sen jälkeen luotamme tuuriin lippujen suhteen. Meillä on 7 viikkoa aikaa koko matkaan. Tutkin, saammeko tilattua lentoliput tulomatkalle Peking-Moskova. Niin meillä on kotiintulo taattu, mutta paljon liikkumavaraa matkan aikana. Joku on sanonut/kirjoittanut, että Ulan Batorista on vaikea saada lippuja Pekingiin, junat täysiä....
Oikeastaan ajatus tästä matkasta tuntuu jo huimalta. Vatsanpohjassa tuntuu sellainen jännityksen haituva...ajatus vie johonkin muinaiseen rakastumisen tunteeseen. Oli tavannut kivan pojan, eikä tiennyt mitä tulee tapahtumaan!
Michael Jacksonia ei voi tänään sivuuttaa
Aamulla lastauslaiturilla kahvitellessa puhuimme Michael Jacksonin kuolemasta eilen ja siitä, miten elämä on suhteellista. Michaelilta puuttui kymmeniä miljoonia, kun taas Sami sanoi olevansa onnellinen vaikka parista ilmaisesta maitolitrasta, koska ei maidon kalleuden takia sitä useinkaan osta. Niin, siinä kerroin työmaan "pojille" miten tässä yli kuudenkympin iässä olen huomannut olevani onnellinen siitä, että olen vielä elossa ja kohtalaisen terveenä lähdössä eläkkeelle. Ei harmittaisi, jos kohtaloni tulisi huomenna. Kaikki nämä onnellisuuden aiheet, joita minulla on, tuntuvat vahvoilta ja ikäänkuin lisäajalta. Toisaalta, olisi kiva pysyä terveenä ja tolkuissaan kahdeksankymppiseksi!
Leidit reilaa pienellä budjetilla. Olisiko parempi kuitenkin: rouvat reilaa...ei me nyt niin leidejä olla. Laitetaan kuvakin kun opin sen!
torstai 25. kesäkuuta 2009
Siperian kautta eteenpäin....matkan päämäärää ei ole. Tai se on, missä se on, milloin se on. En tiedä.
Aloitan siitä, että päätin jäädä eläkkeelle tänä vuonna. Suunnitelmissani oli ainakin pitkät visiitit Pakistaniin, entiseen kotikaupunkiini Karachiin ja ennen kaikkea tyttäreni luo Australian Melbourneen. Australiassa, Sydneyssä asuin 14 vuotta, Pakistanissa 5 vuotta.
Tule mukaan. Joo tulen.
Mutta sitten eräänä päivänä tapasin Eevan, jonka olen tuntenut, siis vain tuntenut, jo parikymmentä vuotta. Olemme tavanneet ystävien yhteisissä tilaisuuksissa. Taustoissamme on paljon samaa; molemmilla on ollut aviomies kaukaa, minulla Pakistanista ja Eevakin on asunut Lähi-Idässä. Niinpä siinä jutellessamme Eeva ohimennen sanoi suunnittelevansa Trans-Siperian junamatkaa elokuussa 2009. Ja sitten: tule mukaan. Vastasin: joo tulen.
Joskus alle kouluikäisenä isäni sanoi tultuani kotiin kummitätini kanssa kesälomamatkoiltamme Pohjanmaalta: tuon tytön vielä löytää Siperiasta. Australiaan päästyäni ilmoitin: riittääkö tämä, taidan olla jo pidemmällä kuin Siperia. Siitä jäi pienelle tytölle ajatus Siperiasta. Vuosikymmeniä olen haaveillut matkasta, vaikka olenkin ehtinyt tässä välissä kaydä jokaisella pallonpuoliskolla ja jokaisessa maanosassa. Nyt se toteutuu. Suunnitelmat ovat jo konkretisoitumassa.
Ensimmäiseksi matkasimme Mongolian konsulaattiin Kirkkonummelle. Matka on alkanut. Olemme jättäneet viisumianomukset Russian Tours matkatoimistoon. Kiinaan täytyy vielä hakea kunhan saamme passit Mongolian konsulilta. Mongolian viisumin haku oli helppoa, sen olisi saanut odottaessakin, mutta valitsimme seitsemän päivän odotusajalla 50 e viisumin. Asiointi oli nopeaa, kotoista ja helppoa. Kesälomatytön pyysimme ottamaan sen ensimmäisen yhteiskuvankin.
Ostimme kirjasen sieltä: D. Tumurdorj, Travelling Through Mongolia. Nettisivuillakin on paljon hyvin järjestettyä tietoa. Monet mongolialaisista tavoista ovat peräisin hunnien ajoilta. Ensiksi tervehditään naiset ja sitten iän mukaan. Hyvä niin!
Aluksi tarkistetaan onko passi tallessa....
Kirjoittelen tähän kaikenlaista pientä yksityiskohtaisestikin, sillä itse etsiessäni tietoa netistä huomasin, että sellaista puuttuu. Kaikki antamani tieto on siis kesäkuulta 2009 alkaen. Ajattelin, että joku googlaa Trans-Siperiaa sun muuta, niin saa tästä ajanmukaista asiaa. Toinen tärkeä syy kirjoittamiseen on, että saan matkan varrella toivottavasti kirjattua tunnelmia ja asioita tuoreeltaan ja lähettää kuviakin. Perhe ainakin on kiinnostunut missä leidit reilaa ja miten matka edsityy ja ehkä pikkuisen ajattelevat turvallisuuttammekin. No mehän olemme kuin kaksi venäläistä emäntää...mitenkäs meille sen kummempaa kuin heillekään, tapahtuisi.
Epäilijöitä on. Yksi sanoo, ei, en ikinä sellaisiin alkeellisiin oloihin mene. Toinen sanoo, että se on ollut unelma, toteutumaton vielä. Me menemme Baikaljärvelle, Mongolian aroille ja ties minne. Mitä nyt eteen osuu kiinnostavaa. Juttelimmekin alussa siitä, että olemme aika samoin ajatuksin lähdössä. Etukäteen voi ottaa selvää, mutta tarkkoja suunnitelmia ei tehdä. Jos nyt satumme jäämään johonkin suuren Venäjän selän taakse viikoksi jumiin, ei se haittaa. Sielläkin on ihmisiä ja elämää, jota voi tarkastella. Me olemme molemmat sen ikäisiä, että ulkovessat ja minkäänlaiset puutteelliset olot ei hetkauta. Kaikenlaiseen voi sopeutua.
Kaikki matkaoppaat listaavat asioita. Muista passi. Mainitsevatkohan ne , että tarkista voimassaolo...arvaat jo mitä tapahtui. Eeva se sanoi, että Seija sä valmistelet matkaa, minä aina menen vaan ja kaikki jotenkin järjestyy. Olinkin katsellut netistä ja printannut karttoja eri kaupungeistakin, vähän tietoa etsinyt. Lähialueilla Venäjällä olen käynyt useita kertoja. Jotenkin pikkuisen on sellainen tunne, että voisi varmistella asian jos toisenkin, tai ainakin tutustua laajan matkalle aihepiiriin vähäsen. Viikkoja kuitenkin kului ja huomasimme, että alkaa olla jo kiire hankkia erilaisia viisumeita ja jostain tiesimme, että Venäjän viisumi kestääkin aika kauan hankkia. Kiina olisi helppo juttu Sakun kokemusten perusteella ja Mongolian nettisivut selkeääkin selkeämmät, koko sivun hintaskaala kertoi, että viisumin saa odottaessa tai maksamalla jokaisesta odotuspäivästä lisämaksua.
Vetäisin kassista passini kuin kanin hatusta, siellähän se oli odotellut siitä lähtien kun vaihdon kassia vuosi sitten. Aikomukseni oli kävellä valokopiokoneelle ja sitten ajaa kaupunkiin viisumikaavakkeen jättämiseksi. Kuin huomasinkaan, avatessani passia, siinä luki 2009. Katsoin tarkemmin. Siinä luki: passi on voimassa 23.3.2009 asti. Nopeasti ymmärsin, että minulla oli vanhentunut passi. Mietin hätäisenä mitä nyt eteen! Eeva odottaisi pian Tehtaankadulla.
Ennen vanhaan passin haku kesti kuukauden verran. Miten kertoisin matkatoverilleni , sillä viivästystä olisi tiedossa! Soitin Sakulle, että katsoisi netistä hakuohjeet. Sydän loksahti takaisin paikoilleen heti, sen passin saisi muutamassa päivässä. Sitten uudet valokuvat. Kauheita ne passikuvat on tämän ikäiselle. Rillit pois ja naamakuva niin läheltä, että ihon vanhenemisen merkit ovat tarkkaan tallennetut siinä kuvassa. Uurteet ja ihanat rypyt on ja ne ovat ihan ok, mutta lähietäisyydeltä ihon pinta muistuttaa kuuta, tai nahistunutta perunaa oikeastaan.
Ja uuden passin kera viisumijahtiin.
Eeva sai siis oman viisumihakemuksensa jätettyä sovittuun aikaan, pienellä hämmingillä tosin, tytöt toimostossa naureskelivat toisilleen: katos nyt tämä leidi matkailija on kopioinut passinsa jokaikisen sivun.
Passin siis sain. Ensi viikon tiistaina haen Mongolian viisumit, sitten Kiinan lähetystöön Kulosaareen. Rokotuksia pitää miettiä. En ole kovin huolissani niistä. Asuimme viisi vuotta Pakistanissakin ilman ylimääräisiä rokotuksia. Gammaglobuliinia voisi ajatella. Tutkitaan se.
Toimitin jo perheelle kuvan Eevasta, sillä kukaan ei häntä tunne. Samoin hän toimittaa omalle väelleen tiedot minusta. Perheen on hyvä saada perustiedot passeista, vakuutuksista ja matkatoverista varsinkin. Olemme molemmat kotoisin Lappeenrannasta, mutta emme tunne toistemme perheitä. Pitääpä Eevalta kysyä, miten hän suhtautuu tällaiseen blogiin. Itse olen sitä mieltä, että olen omalla nimelläni. Tuntuu liian monimutkaiselta alkaa peitellä taustaansa kaiken aikaa.
Niin, perheitä, molemmilla on aikuiset lapset maailmalla ja äidit jännittämässä matkamme aikana, kuin myös siskot ja veljetkin. Ehkäpä jotkut ystävämmekin.
Kirjoittelen varmasti perheestänikin tähän aina välillä. Tämä elämä on pieni paketti, ja kaikki kuuluu yhteen. En halua liiaksi erotella, että on tämä matka tässä blogissa ja sitten on perhe ja sitten on savipaja ja sitten on vesijuoksu. Siinä tärkeimmät asiat, ei tärkeysjärjestyksessä mitenkään, rakkaat lapsukaiseni, minun perheeni, minun 24-vuotiaat kaksoseni. Blogini tärkeimmät lukijat, joille tämä on ensimmäiseksi osoitettu. Rakkaudella äidiltä. Niin, että muistatte kertoa lapsenlapsille mummon seikkailuista. Niin paljon on vuosien varrella unohtunut, ja aionkin kirjata tähän jotain aikaisemmista matkoistani, jos jotain mieleen tulee.
Seuraavaksi kirjaan tarkemmin, mitä aiomme ottaa mukaan. Mahdollisiman kevyet reput.
Aloitan siitä, että päätin jäädä eläkkeelle tänä vuonna. Suunnitelmissani oli ainakin pitkät visiitit Pakistaniin, entiseen kotikaupunkiini Karachiin ja ennen kaikkea tyttäreni luo Australian Melbourneen. Australiassa, Sydneyssä asuin 14 vuotta, Pakistanissa 5 vuotta.
Tule mukaan. Joo tulen.
Mutta sitten eräänä päivänä tapasin Eevan, jonka olen tuntenut, siis vain tuntenut, jo parikymmentä vuotta. Olemme tavanneet ystävien yhteisissä tilaisuuksissa. Taustoissamme on paljon samaa; molemmilla on ollut aviomies kaukaa, minulla Pakistanista ja Eevakin on asunut Lähi-Idässä. Niinpä siinä jutellessamme Eeva ohimennen sanoi suunnittelevansa Trans-Siperian junamatkaa elokuussa 2009. Ja sitten: tule mukaan. Vastasin: joo tulen.
Joskus alle kouluikäisenä isäni sanoi tultuani kotiin kummitätini kanssa kesälomamatkoiltamme Pohjanmaalta: tuon tytön vielä löytää Siperiasta. Australiaan päästyäni ilmoitin: riittääkö tämä, taidan olla jo pidemmällä kuin Siperia. Siitä jäi pienelle tytölle ajatus Siperiasta. Vuosikymmeniä olen haaveillut matkasta, vaikka olenkin ehtinyt tässä välissä kaydä jokaisella pallonpuoliskolla ja jokaisessa maanosassa. Nyt se toteutuu. Suunnitelmat ovat jo konkretisoitumassa.
Ensimmäiseksi matkasimme Mongolian konsulaattiin Kirkkonummelle. Matka on alkanut. Olemme jättäneet viisumianomukset Russian Tours matkatoimistoon. Kiinaan täytyy vielä hakea kunhan saamme passit Mongolian konsulilta. Mongolian viisumin haku oli helppoa, sen olisi saanut odottaessakin, mutta valitsimme seitsemän päivän odotusajalla 50 e viisumin. Asiointi oli nopeaa, kotoista ja helppoa. Kesälomatytön pyysimme ottamaan sen ensimmäisen yhteiskuvankin.
Ostimme kirjasen sieltä: D. Tumurdorj, Travelling Through Mongolia. Nettisivuillakin on paljon hyvin järjestettyä tietoa. Monet mongolialaisista tavoista ovat peräisin hunnien ajoilta. Ensiksi tervehditään naiset ja sitten iän mukaan. Hyvä niin!
Aluksi tarkistetaan onko passi tallessa....
Kirjoittelen tähän kaikenlaista pientä yksityiskohtaisestikin, sillä itse etsiessäni tietoa netistä huomasin, että sellaista puuttuu. Kaikki antamani tieto on siis kesäkuulta 2009 alkaen. Ajattelin, että joku googlaa Trans-Siperiaa sun muuta, niin saa tästä ajanmukaista asiaa. Toinen tärkeä syy kirjoittamiseen on, että saan matkan varrella toivottavasti kirjattua tunnelmia ja asioita tuoreeltaan ja lähettää kuviakin. Perhe ainakin on kiinnostunut missä leidit reilaa ja miten matka edsityy ja ehkä pikkuisen ajattelevat turvallisuuttammekin. No mehän olemme kuin kaksi venäläistä emäntää...mitenkäs meille sen kummempaa kuin heillekään, tapahtuisi.
Epäilijöitä on. Yksi sanoo, ei, en ikinä sellaisiin alkeellisiin oloihin mene. Toinen sanoo, että se on ollut unelma, toteutumaton vielä. Me menemme Baikaljärvelle, Mongolian aroille ja ties minne. Mitä nyt eteen osuu kiinnostavaa. Juttelimmekin alussa siitä, että olemme aika samoin ajatuksin lähdössä. Etukäteen voi ottaa selvää, mutta tarkkoja suunnitelmia ei tehdä. Jos nyt satumme jäämään johonkin suuren Venäjän selän taakse viikoksi jumiin, ei se haittaa. Sielläkin on ihmisiä ja elämää, jota voi tarkastella. Me olemme molemmat sen ikäisiä, että ulkovessat ja minkäänlaiset puutteelliset olot ei hetkauta. Kaikenlaiseen voi sopeutua.
Kaikki matkaoppaat listaavat asioita. Muista passi. Mainitsevatkohan ne , että tarkista voimassaolo...arvaat jo mitä tapahtui. Eeva se sanoi, että Seija sä valmistelet matkaa, minä aina menen vaan ja kaikki jotenkin järjestyy. Olinkin katsellut netistä ja printannut karttoja eri kaupungeistakin, vähän tietoa etsinyt. Lähialueilla Venäjällä olen käynyt useita kertoja. Jotenkin pikkuisen on sellainen tunne, että voisi varmistella asian jos toisenkin, tai ainakin tutustua laajan matkalle aihepiiriin vähäsen. Viikkoja kuitenkin kului ja huomasimme, että alkaa olla jo kiire hankkia erilaisia viisumeita ja jostain tiesimme, että Venäjän viisumi kestääkin aika kauan hankkia. Kiina olisi helppo juttu Sakun kokemusten perusteella ja Mongolian nettisivut selkeääkin selkeämmät, koko sivun hintaskaala kertoi, että viisumin saa odottaessa tai maksamalla jokaisesta odotuspäivästä lisämaksua.
Vetäisin kassista passini kuin kanin hatusta, siellähän se oli odotellut siitä lähtien kun vaihdon kassia vuosi sitten. Aikomukseni oli kävellä valokopiokoneelle ja sitten ajaa kaupunkiin viisumikaavakkeen jättämiseksi. Kuin huomasinkaan, avatessani passia, siinä luki 2009. Katsoin tarkemmin. Siinä luki: passi on voimassa 23.3.2009 asti. Nopeasti ymmärsin, että minulla oli vanhentunut passi. Mietin hätäisenä mitä nyt eteen! Eeva odottaisi pian Tehtaankadulla.
Ennen vanhaan passin haku kesti kuukauden verran. Miten kertoisin matkatoverilleni , sillä viivästystä olisi tiedossa! Soitin Sakulle, että katsoisi netistä hakuohjeet. Sydän loksahti takaisin paikoilleen heti, sen passin saisi muutamassa päivässä. Sitten uudet valokuvat. Kauheita ne passikuvat on tämän ikäiselle. Rillit pois ja naamakuva niin läheltä, että ihon vanhenemisen merkit ovat tarkkaan tallennetut siinä kuvassa. Uurteet ja ihanat rypyt on ja ne ovat ihan ok, mutta lähietäisyydeltä ihon pinta muistuttaa kuuta, tai nahistunutta perunaa oikeastaan.
Ja uuden passin kera viisumijahtiin.
Eeva sai siis oman viisumihakemuksensa jätettyä sovittuun aikaan, pienellä hämmingillä tosin, tytöt toimostossa naureskelivat toisilleen: katos nyt tämä leidi matkailija on kopioinut passinsa jokaikisen sivun.
Passin siis sain. Ensi viikon tiistaina haen Mongolian viisumit, sitten Kiinan lähetystöön Kulosaareen. Rokotuksia pitää miettiä. En ole kovin huolissani niistä. Asuimme viisi vuotta Pakistanissakin ilman ylimääräisiä rokotuksia. Gammaglobuliinia voisi ajatella. Tutkitaan se.
Toimitin jo perheelle kuvan Eevasta, sillä kukaan ei häntä tunne. Samoin hän toimittaa omalle väelleen tiedot minusta. Perheen on hyvä saada perustiedot passeista, vakuutuksista ja matkatoverista varsinkin. Olemme molemmat kotoisin Lappeenrannasta, mutta emme tunne toistemme perheitä. Pitääpä Eevalta kysyä, miten hän suhtautuu tällaiseen blogiin. Itse olen sitä mieltä, että olen omalla nimelläni. Tuntuu liian monimutkaiselta alkaa peitellä taustaansa kaiken aikaa.
Niin, perheitä, molemmilla on aikuiset lapset maailmalla ja äidit jännittämässä matkamme aikana, kuin myös siskot ja veljetkin. Ehkäpä jotkut ystävämmekin.
Kirjoittelen varmasti perheestänikin tähän aina välillä. Tämä elämä on pieni paketti, ja kaikki kuuluu yhteen. En halua liiaksi erotella, että on tämä matka tässä blogissa ja sitten on perhe ja sitten on savipaja ja sitten on vesijuoksu. Siinä tärkeimmät asiat, ei tärkeysjärjestyksessä mitenkään, rakkaat lapsukaiseni, minun perheeni, minun 24-vuotiaat kaksoseni. Blogini tärkeimmät lukijat, joille tämä on ensimmäiseksi osoitettu. Rakkaudella äidiltä. Niin, että muistatte kertoa lapsenlapsille mummon seikkailuista. Niin paljon on vuosien varrella unohtunut, ja aionkin kirjata tähän jotain aikaisemmista matkoistani, jos jotain mieleen tulee.
Seuraavaksi kirjaan tarkemmin, mitä aiomme ottaa mukaan. Mahdollisiman kevyet reput.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
