Kaappausdraama Jemenissä on ollut tiedotusvälineiden pääteema eilisestä lähtien, kun siellä kaapatut kaksi suomalaista ja yksi itävältalainen vapautettiin.
Olimme Jemenissä Hudaidassa kaksi viikkoa vuonna 1989. Kerron siitä nyt etenkin lapsilleni, jotka joutuvat kerran jos toisenkin kysymään: Äiti ollaanko oltu siellä? Huomasin kerran, että lapset olivat viisivuotiaina jo käyneet jokaisella pallonpuoliskolla, jokaisella mantereelle Etelämannerta lukuunottamatta). Lasten isän ammatin vuoksi pääsimme seilaamaan merillä (Afrikasta Etelä-Amerikkaan muunmuassa) ja kävimme hänen luonaan joissakin satamissa. Lisänä siihen, että me eri mantereilla kasvaneet vanhemmat olimme perustaneet perheen kolmanteen maahan ja matkustelua riitti.
Silloin siis lensimme pääkaupungin Sana´an kautta Hudaidaan. Koska lasteni isä oli rahtilaivalla satamassa ja päivittäin siis työssä, pysyimme Hudaidassa. Yritin kovasti, että pääsisin käymään erityisesti Mocca-nimisessä kaupungissa. Ihan kahvin takia. Sieltähän mokkakahvi nimensä on saanut . Kapteeni-isä ei kuitenkaan turvallisuussyistä antanut meille lupaa matkustaa ilman häntä Jemenin sisällä.
Hudaida oli silloin vaatimaton satamakaupunki, ei kovinkaan historiallisen tuntuinen kuin pikapikaa näkemämme Sana´a, josta ajoimme suoraan Hudaidaan. Ehdin näkemään nuo tyypilliset rakennukset, Sana´assa ja pitkin matkaamme maaseudulla.
Meidät kutsuttiin jemeniläseen perheeseen. Perheen aikuiset tyttäret neuvoivat minulle lähtiessämme maan tapoja. Ennen lähtöämme tuotiin olohuoneeseen pienet lämmitetyt saviastiat, jotka muistuttivat suitsukeastioita. Niissä paloi hiili. Hiilien päälle heitettiin jotain yrttiseosta (frankincense?). Naimisissa olevat tyttäret nostivat pitkiä hameitaan ja leyhyttelivät saviastiaa hameen alla, kauniisti keimaillen ja hymyillen merkitsevästi minulle selitettiin miksi.
- Näin teemme kun menemme kotiin miehemme luo. Sain mukaan paketin ja oman suitsukeastian.
 |
| Suitsukeastia Jemenistä (British Museum) |
Tytär selitti, että hänen miehensä ei halua, että vaimo käyttää kokohuntua, vaan mieluiten saa paljastaa kasvonsa. Se oli siis 1989, mutta katselin kuvia tämän päivän Jemenistä. Näytti, että kaapuja on vähemmän kuvissa.
"Jemen on Maailman talousfoorumin sukupuolten tasa-arvoa kuvaavassa indeksissä vihoviimeisellä sijalla. Jemeniläisistä naisista valtaosa on luku- ja kirjoitustaidottomia." (HS artikkeli Naisten vallankumous Jemenissä). Jemen on yksi maailman köyhimmistä maista ja poliittisesti kaoottinen. Al Qaida tai heimot pitävät valtaa maassa ja kidnappauksia tapahtuu usein joko poliittisin tai talodellisin lunnasvaatimuksin. Ehkä oli aivan oikein, ettemme saaneet matkustaa itsenäisesti, minä ja 4-vuotiaat kaksoset.
Lounaan jälkeen naisväki istuutui olohuoneeseen, jossa kiertelivät mukavat penkit seiniä, pehmeät itämaiset matot lattialla arabitapaan. Naisväki halusi tietää monenmoista tältä etäisestä maasta tulleelta vieraalta. Varsinkin rakkausavioliiton olemusta pohdittiin. Tyttäret puhuivat hyvää englantia, mutta ei heidän äitinsä.
Iloisen elehtimisen ja hauskanpidon päätteeksi sain siis kotimatkaa varten yrttisavut hameeni alle.
Oheisessa artikkelissa puhutaan khatin syömisestä iltapäivän puhteena. Sitä ei silloin tarjottu.
Tekstit
