lauantai 31. lokakuuta 2009

Venäjän sielua pitää vielä pohtia

Viktor Jerofejev:
Miehet. Like, 2005. Suomentaja: Jukka Mallinen. Alkuteos: Мужчины, 2001. Venäläisen sielun ensyklopedia. Like 2009. Suomentaja: Jukka Mallinen

En voi olla menemättä kirjakauppaan. Enkä voi olla tutkimatta kirpparikirjoja.
Venäjän matkan aikana luin kirjan Miehet. Jerofjev on Venäjällä valtakoneiston hampaissa syytettynä pornografisuudesta ja epäkansallisuudesta. Nasi-nuoret ovat polttaneet hänen kirjojaan roviolla. Paha poika. Keksittyäni hänen uusimman kirjansa, marssin kauppaan.

Miehet oli valloittavaa luettavaa. Meillähän on kaikenlaisia stereotypioita venäläisyydestä. Jerofejev ihanan kärkäs. Miten päästä tuon kuuluisan venäläisen sielun jäljille! Se on niin monikasvoinen kuin olla voi. Esseisti Jerofejevin mukaan usein juuri pahassa. Jerofejev kaivaa kipeät kohdat satiirisissa lyhyissä arvioissaan eikä säästä venäläistä miestä. Venäjän sielu on tuhat eri sielua. Lukeissani minusta on ihan selvää, että Jerofejevin mielestä kaiken takana on nainen.

Katselin pari päivää sitten Leningrad Cowboysien ja Puna-armeijan kuoron harjoittelua Moskovan konserttia varten. "Aamulla tuntuu, että mistään ei tule mitään, mutta iltaan mennessä kaikki on lutviutunut paikalleen." Ehkä tuossa on pieni vihje venäläiseen sieluun. Eletään tilanteen vaatimusteen mukaan siinä just miten parhaiten nähdään. Kaikkien myllerrysten ja muutosten keskellä venäläinen on oppinut luovimaan turhia hätäilemättä.


Horisontin kirpparilta (Malminkartanossa Hesassa), sain mukaani, useita Kiinasta kertovia kirjoja. Miksiköhän joku vie kirpparille selvästi jostakin syystä keräämänsä kokoelman tiettyyn aiheeseen liittyviä kirjojaan? Minusta on vaikea luopua mistään kirjasta. Joskus voi tarvita tietoa jostakin asiasta ja on ihana ottaa oma kirja hyllystä. Aina ei kirjan tarvitsekaan olla tänä vuonna painettu. Eivät kirjat vanhene. (jotkut ehkä, myönnän, kuten markkinointiin tai tietsikkaan liittyvät, esimerkiksi) No, netti on olemasssa ja sen uumenissa on vaikka mitä, mutta saatko yhtä helposti käsiin 2000-luvun alun Kiinasta kertovan kirjan, jossa rinnastuu Kiinana nopea tempo kulttuurivallankumouksen ylilyönneistä tämän päivän kapitalistiseen kommunismiin? Pidän kirjoista.

Antaisin ensin helposti kaiken muun tavaran pois, jos pitäisi valita. Kirjan kanssa on helpompi istahtaa mukavasti ja uppoutua lukemaan. Voi miten onnellinen olin, kun löysin lapsuudenkodin vintiltä joitakin lukioaikana ostamiani kirjoja. Pari niistä: Lin Jutangin Maallinen onni, toinen Tulisen järjen aika, 1960-luvun ranskalaista runoutta Aale Tynnin suomentamana. Silloin vähillä rahoilla ostamani kirjat oli valittu huolella. Ja ne ilahduttavat vieläkin, yli 40 vuoden päästä.

Kiinaa käsittelevistä kirjoista enemmän toisessa postauksessa.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Ohrana

Iso mies jonkinlaisessa uniformussa seisoi kadun kulmassa selin minuun. Selässä luki OHRANA. Käteni kylmenivät. Tuossa kadun kulmassa vain seisoskelee ja joviaalisti juttelee parin kaverin kanssa. Eivätkö ohranat liiku huomaamattomasti, vakoillen ympäristöä?

Sain juuri ja juuri kameran laukaistua jännitykseltä. Kuvasta tuli vähän epäselvä siinä käsien täristessä.

Kuvittelin kuvaavani jonkun ainutlaatuisen hetken, ohranan sattumoisin seisomassa Moskovan kadulla.

Ei mennyt kuin pari päivää, kun huomasin, että ohranoita vilisi kaupoissa, puistoissa, aukioilla. Ohrana on venäjänkielessä vain ihan tavallinen vartija, vaikkapa kamerakaupassa, josta ostin uuden muistikortin kameraani.

Siitä muuten, mietin kuumeisesti miten osaisin sanoa mitä tarvitsen alkeellisella venäjäntaidollani. Kysyin ensin, osaako nuori myyjä englantia. Ei osannut. Sain selitykseni alkuun ja myyjä tokaisi: ahh, memory card, ja viittasi minut hienossa kaupassa peremmälle, missä oli kameratarvikkeita hyllyittäin.

Takaisin ohranaan. Olin ajatellut kauan lukea yhden Jari Tervon kirjan kannesta kanteen vaikka hampaat irvessä. En oikein jaksaisi Tervon äijävitsejä, olin aloittanut jonkun rovaniemi-mekastuksen, mutta en päässyt loppuun. Tervo on kuitenkin esillä niin paljon, että pitää antaa hänelle tilaisuus. Tervon onneksi sopiva kirja sattui eteeni Venäjän matkalta palattuani: Ohrana.

Suomessa sana ohrana on jäänyt eloon pilkkanimenä, jota kommunistit käyttivät etsivän rikospoliisin (Supon edeltäjä) henkilöstöstä. Tervon kirjasta ei enempää, hampaat irvessä sen luin loppuun asti ja siinä saavat olla Tervot minun puolestani. Mutta ohranan rooli tuli selväksi.

Wikipedia kertoo:
Ohrana (ven. oхранa, suoja, vartio), johdettu termistä suojeluosasto, (ven. oхранное отделение, ohrannoje otdelenije), oli Venäjän keisarikunnan aikana toiminut salainen poliisi, joka toimi osana sisäasianministeriötä 1800-luvun lopulla. Ohrana oli saanut pahan maineen valtiollisena urkkija viimeisten tsaarien aikana ja lakkautettiin 1917.

Edellisessä postauksessa kirjoitin vähän vanhoista sanoista, jotka pikkuhiljaa jäävät unohduksiin. Se on harmi. Aikaisemmin blogissani kirjoitin myös venäjänkielisistä sanoista, jotka ovat jääneet suomenkieleen. Täällä rajan pinnassa niitä ehkä käytetään vielä enemmän kuin muualla suomessa. Leipä ja ikkuna ovat venäläisperäisiä sanoja. Niinkuin tyrmä ja putkakin.

Pääsisin yhteen lempiaiheeseen, englanninkielen liialliseen käyttöön Suomessa. Mutta toisen kerran, ehkä.

lauantai 17. lokakuuta 2009

Puusouvi ja nyssäkkä

Kukaan ei tule tarkistamaan tätä puukasaa. Laudoissa on isoja rautanauloja. Komeat pöllit on katkaistu sopiviksi saunan uuniin. Selvästi ne ovat peräisin jostakin. Ne ovat olleet tasaisesti pinottuna puuvajassamme, jonka piti olla saunan pukuhuone, reilusti 50 vuotta, ne takimmaiset ainakin.

Ovatko ne jätepuita, joita sai pieneen hintaan ostaa tehtaalta. Tiedän, kuinka lapsuudessani joskus 50- luvulla ja sitä ennen sai tehtaalta tuoda ilmaiseksi sen verran jätepuita, että ne mahtuivat potkuriin (potkukelkka, meillä on yksi tuolta ajalta käytössä vielä)istuimelle. Tai pyörän tarakalle. Se oli puunyssäkkä.

Muistan lapsuudesta, että kuorma-autollinen pöllejä ilmaantui silloin tällöin takapihalle. Tuppeensahatusta puuta en tunnistanut ennen Vanhasen puukasojen tutkimisia, mutta nytpä tiedän etteivät meidän puumme ole tuppeensahattuja.

Etelä-Saimaa lehdessä paikkakunnan koulun eläkkeellä oleva rehtori esitteli tuppeensahatusta puusta tehtyä kirjahyllyä. Se sopi hyvin hirsitalon seinälle.

Joku toinen olikin keksinyt uudissanan: tuppeensahattua politiikkaa.
Kuvittelen millaista politiikkaa se olisi. Olisiko jotenkin huitasemalla kuorineen päivineen tehtyä politiikkaa? Olisiko se toisilta varastettua politiikkaa? Olisiko se tutkimatonta politiikkaa? Eikä ole uutislähetystä, ettei kuuluisaa Vanhasen lautakasaa mainittaisi jossain muodossa.

Puista vielä. Isäni oli puumies henkeen ja vereen. Meillä oli puupinoja takapihalla, kaikki kellarikerroksen varastot ja siis pukuhuoneeksikin tarkoitetut tilat täynnä. Nyt olemme päättäneet, että tarvitsemme pienen penkinnysän sijaan kokonaisen pukuhuoneen. Huone pitää tyhjentää.

Siis puusouviin.

Kyselen usein nuoriltani ja heidän ystäviltäänkin, tuntevatko he jonkun vanhahtavan sanan. Olin aivan hämmästynyt, kun lukiolaiset eivät tunnistaneet sanaa evakko.
Aivan äsken kysyin tyttäreltäni tietääkö hän sanan lyyssi. Taisi olla Tervon "Ohranassa"
mies, jolla oli päällä ruskea lyyssi. Ei tiennyt.
Entä souvi. Tai pölli.

Ajattelin, että täällä kotitalossani istuttelen ruusuja ja ihastelen lapsuuteni pihamaata.
Heti alkuun kylmä suihku, tai sanoisinko oikeesti mitä suihkusi kun pääviemäri tukkeentui ja saunan lattia lainehti. Siitä selvisimme väliaikaisesti, mutta viemäri- ja putkityöt odottavat.

Onhan täällä mukaviakin puolia, paljonkin. Loiskahtaako Helsingin Herttoniemessä kuha pihapöydälle? Vielä fileroituna. Tai hauki sekin ilmaantui putsattuna, ahven seurana. Naapuri toi ämpärillisen suppilovahveroita. Porstuaan ilmaantui säkillinen perunoita.

Nyt on saunakin pesty tolulla ja jo vuosikymmen sitten edesmenneen isäni Fransin pilkkomia saunapuita saa reilusti työntää saunanuuniin. Puusaunan ihanuuksista voisin puhua enemmänkin.

Myllysaaressa parin kilometrin päässä on yleinen puilla lämpiävä sauna käsittämättömän upealla paikalla Saimaan rannalla, niemennokassa kaupunginlahden syrjällä niin, että ulkona voi istua kaiteitten suojassa nakuna ja katsella Linnoituksen ja kaupungin silhuettia auringon laskiessa. Puusauna lämpiää läpi talven ja avanto pysyy auki. . Saunoin siellä perjantaina illansuussa. Pulahdin pari kertaa +5 C asteiseen Saimaaseen.
Aion jatkaa talven yli ja uida avannossa. Siellä voi paistaa makkaroita, syödä eväät, juoda mustaviinimarjamehua. Lauteilla saa tietää parhaat kanttarellipaikat, hyvässä lykyssä muutaman juorunkin.

Matkaillaan nyt hetken aikaa täällä Itä-Suomessa.

perjantai 9. lokakuuta 2009

Kiinan hutongeista, korvapuusteista ja lumestakin

Lisäsin juuri aiemmin kirjoittamani palasen Kiinan perinteisistä hutong-asuinkortteleista (näkyy nyt 28.9. kohdalla). Muutin julkaisupäiväksi tämän päivän, mutta kuitenkin se sujahti lokoseen päivän kohdalle, jona sen kirjoittamisen aloitin.

Miten saisin aloittamani blogitekstin näkymään minä tahansa haluamani päivänä. Kertoisiko joku? Kiitos jokuselle, joka kertoisi.

Lukijoita näyttää matkakertomuksellani olevan, vaikka kommentteja ei ole juuri tänne tullut, monet sanovat että kommenttien kirjoittaminen on hankalaa ja laittavat ne sähköpostilla tai nyt kasvotusten kotiin palattuani. Ja tutkimukset sanovat, etteivät ihmiset kovin helposti kommentoikaan blogeja.
Kirjoittajasta olisi tietysti kiva saada kommentteja ja varsinkin toisten tuntemattomienkin matkalaisten kokemuksia. Jopa kahdella yhtä aikaa matkustavalla voi olla aivan erilainen ajatus ja näkökulma.

Eilen illalla katselimme ystäväni Helin kanssa kuvia pari tuntia. Heli itsekin on amtkustanut Trans-Siperian radan Ulan Udeen asti. Live kommentit saman matkan tehneen kanssa ovat antoisia. Ne syventävät matkan kokemuksia. Taidan elää tätä matkaa monessa muodossa vielä kauan.

Kommenttien kirjoittaminen kuitenkin sujuu aika helposti ja ne voi laitta anonyymeinä, jos niin haluaa. Klikkaa vain sen anonyymi-kohda kommenteissa. Itsellänikin oli alussa hankalan tuntuista laittaa kommentteja, mutta sitten se aikaa myöten helpottui.

Nyt aika menee kuitenkin opetellessa synnyinkaupunkini meininkiä. Niinkuin Natalia koomentoi, miksi mennä Siperiaan ja Kiinaan, kun Lappeenrannassakin tapahtuu.
Niin, se on totta. Sitäpaitsi, Lappeenranta on upea kaupunki. Historia näkyy kaikkialla. Olen aina sanonut, että Suomi on yksi maailman upeimmista paikoista. Se on totta!

Vieraanani oli Pirjo Australian Tasmaniasta, joka "joutui" vanhempiensa mukana siirtolaiseksi 13-vuotiaana Lappeenrannasta. Pirjo sanoi, monen muun tavoin, että Suomi on upea maa, jota hän kaipaa. Sen vihreää kesää, Saimaan rantoja. Selvällä Suomen kielellä, vaikka hänen miehensä on saksalainen ja perheestä eivät muut puhu suomea.

Ajelin eilen Lappeenrannasta Helsinkiin auringon laskiessa. Värit olivat huimaavia. Leikin ajatuksella, että olen ulkomaalainen ja aloin nähdä maiseman aivan eri valossa. Elimäen pellot olivat huikeita tummansävyisinä syysväreissään, kun aurinko vielä kultasi niitä. Ulkomaalainen olisi haltioissaan. Onhan minusta aina rentouttavaa ajellessakin nauttia vaihtuvista luonnon teoksista, juuri kynnetyistä pelloista, vihreän eri sävyistä. Usein ajan Kaivopuiston rannan kautta vain katsellakseni hetken merelle, jos asioidessani aikaa jää. Tottahan olen itsekin aina kaivannut kotisuomea muualla maailmalla asuessani. Juuri niitä Lemin metsien suoria mäntymetsiä ja syksyn sammaleisia aarrearkkuja, mistä saa korin täyteen suppilovahveroita. Niitä ja paljon muuta.

Mitä minun pitikään sanoa. Lyhyesti. Suomen luonto on maailmassa ykkönen. Mielestäni.

Sieluun jäi toki jälki varsinkin Mongolian aroilla. Ne olivat niin vaikuttavan yksinkertaisia. Onhan meillä Lappi, huomaan sanoa.

Jouluna tyttäreni ja australialainen vävypoikani vanhempineen ovat tulossa Suomeen kuukaudeksi Australiasta. Toivomme kaikki lumista talvea.

Tyttäreni sanoi, että hän syö sitten täällä vain ruisleipää ja juo tekemiäni mehuja (karviais-punaherukkamehua, puolukkamehua ja perinteistä mustaviinimarjamehua). Ne ovat meillä "mummin mehuja", mutta nyt Martta-mummi on jo 87-vuotias ja saan kunnian tehdä ne mehut.

Vävypoikani Meksu rakastaa lohta (se on ausseissa älyttömän kallista) ja Sisu-pastilleja. Saksalais-brittiläisten jälkeläisenä hän myös maisteli viimeksi ihastuneena erilaisia meetvursteja kauppahallissa. Korvapuusteja poika syö säkkikaupalla. Menu on siis melko helppo toteuttaa. Lohta, meetvurstia, ruisleipää, marjoja ja korvapuusteja.

Niin, Lappeenrannassa tapahtuu. Porstuaan ilmestyi perunasäkki. Siinä oli talven perunat. Eräänä päivänä loiskautti pihapöydälle hauki. Ja kas, valmiiiksi fileroituna. Suoraan pannulle se pääsi aika pian.

Mutta sielläkin eksyy! Entisen 1960-luvun koulutieni halkaisevat nyt leveän tien kraaterit. Mistäs nyt tuttua tietä eteenpäin? Piti kiertaa korttelikaupalla jollekin uudelle sillalle.

Mutta leppoisaa on, mitä nyt ihmettelen miten myyrät saisi lopettamana hillittömän kekokarnevaalissa pihamallamme. Kilttejähän ne myyrät ovat, varmaankin, mutta tuossa tontin takana alkaa metsärinne ja voisivat temmeltää siellä!

maanantai 5. lokakuuta 2009

Kuvia Kiinasta

Mun logiikka ei toiminut, eli aiemmin laittamani kuvat loksahtivat tuonne kauemmas päivittyen sen päivän mukaan, jolloin ne tein. Siis...katsele taaksepäin syyskuulle kuvia. Pitää tutkia miten julkaisupäivän saa muuttumaan, sillä vielä on tulossa kuvakertomukset lama-temppelistä ja Pekingin vanhoista hutong-alueista ja muuta...

torstai 1. lokakuuta 2009

Lappeenrantaan

Tänään matka jatkuu Lappeenrantaan. Siellä odottaa mehumaija ja puolukat. Muutamat ystäväni Riitan pihaan istuttamani ruusut on vielä kaivettava ylös ja otettava mukaan. Kiitos Krista, Tapio ja Samuel ihanasta puutarhasetistä. Hennonko niin ihania kauniisti koristeltuja juttuja käyttääkään! Kiitos työtovereille ihanasta Paratiisi-lautasesta. Sellaista olen aina halunnut ja tarjoilen pullat puutarhassa siinä. Kiitos kaikille työtovereille vielä kerran. Heräsin aamusella klo 5.30 ja olisin ollut valmis lähtemään töihin! Yleensä rakastan aamulla pitkään nukkumista.
En ole koskaan tuntenut näin vahvasti, että elämänmuuutos on tapahtunut. Muutoksia on elämässäni todella ollut, mutta aina on ollut monia eri vaihtoehtoja, palaamisia, jatkamisia, miettimiä, mutta nyt se on just siinä, siistissä paketissa. Eläke on alkanut tänään.

Saan tänään matkaseuraksi australiansuomalaisen ehkä tutun, sillä muistelemme, että juuri hän on sama se henkilö, jonka luona vierailin noin vuonna 1980 Tasmaniassa kierrellessäni. Mutta pian tapaamme Postitalon edessä, niin sitten tiedän. Uskoisin niin, sillä yhteyshenkilö on samainen ystäväni, joka aikoinaan edellisenkin tapaamisen järjesti. Maailmalla riittää tapaamisen järjestämiseen, kun olimme molemmat Lappeenrannasta. Eikä sitäkään tarvita. Kunhan on Suomesta. Tapasin aikoinaan Sydneyssä yhden parhaimmista ystävistäni, joka oli bussipysäkillä torumassa vikkeliä lapsiaan suomeksi. Tottakai, on aivan pakko sellaisissa tilanteissa mennä juttelemaan.
Mongoliassa tapasin kaksi suomalaistyttöä postitoimistossa. Pekingissä kaksi tyttöä kadulla. Taigassa Siperiassa suomalaisen junaa odottamassa. Matkasimmekin sitten seuraavaan etappiin yhdessä ja jaoimme arvokkaita kokemuksia. 7 viikon aikana ei muita suomalaisia osunutkaan eteen. Kiitos vinkeistä!

Voi olla, että kipaisen pian takaisin Hesaan hakemaan talvirenkaat. Yllättäen viime yö oli teillä liukastelua. Vieläkin nautin ihanasta syysraikkaudesta saasteisen ja melko kuuman Pekingin jälkeen.