maanantai 14. joulukuuta 2009

Tirilän tonttu




jolle mummi on tehnyt kunnon villaiset tamineet. Pakkasta on -17 C ja se on tilattu pian saapuville aussivieraille! Kuin myös ihana kevyt pakkaslumi.

Tonttu kurkkasi ikkunamme takaa tänään!

Jossain mainittiin, että Siperian kylmät tuulet tulevat Suomeen hieman arvaamattomasti tällä viikolla ja tuovat kylmää ilmaa. No nyt, matkattuamme läpi tuhansien kilometrien ja sittenkin vain osan Siperian arojen ja metsien, on helpompi ymmärtääkin miten ne tuulet sieltä voivat tulla. Kyllä voivat. Niin avoimelta ja valtavalta Siperia tuntui. Uralin vuoretkin ovat niin matalat, tuskin vuoret ollenkaan (niinkuin itse ja moni kuvittelee) pitämään tuulia siellä Aasian puolella.

Kun juna viilettää Euroopan puolelta Permistä mukamas Uralin yli Jekaterinburgiin Aasiaan, jäävät Uralin rinteet junamatkustajilta yleensä huomaamatta. Junarata on matalin kohta, mutta eivät ne korkeammatkaan korkeilta näyttäneet matkattuamme Uralin kupeella pohjoiseen.

Permistä on tullut ikäviä uutisia suuresta diskopalosta. Miten voi olla, että uutiset koskettavat enemmän, kun niitä kuulee paikoista, joissa on käynyt.

Matka on vielä paljon mielessäni.