keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Kuu käveli edelläni kotiin asti. Mietin, että se kuu näkyy meille kaikille niin Kiinassa, Dunedinissa, Melbournessa, Espanjassa....

Viestit eri muodoissaan viuhuvat Tirilän, Uuden Seelannin, Kiinan ja Tukholman ja Pakistanin ja Espanjankin välillä, muutamia mainitakseni. Kun rakkaimpani ovat toinen Uudessa Seelannissa ja toinen Kiinassa, läheisiä ja sukulaisia kaikkialla, viestejä lentelee nykytekniikan avulla aika tiheään.

Kantelin yhtä viestiä aarteenani kainalon alla ja välillä lapasessa postitoimistosta kolmen kilometrin matkan Tirilään. Kuu seurasi matkaamme ja unohdin äidin huolenpidon: miten sie pimmeellä, siellä mikä vaan jengi voi napata laukun ja rahas ja kaikki. Kello oli varttia vaille viisi kun aloitin tuon vaarallisen matkani Lappeenrannan keskustasta kotiin. Yhdessä risteyksessä varoitukset tulivat mieleen, menenkö vanhaa polkua hautuumaan kiviaidan sivuitse vai valitsenko valaistun autotien reunan. Kuu ja lumitimantit saivat minut valitsemaan hautuumaan laidan. Puut olivat niin pullollaan lumipumpulia, ja täysikuu toimitti virkaansa, käveli edelläni kotiin asti. Vastaan tuli pari tyttöä ja yksi hiihtäjä. Ei jengejä näkynyt.

Ai sie tulit jo, sanoi äiti, eikä ollut ehtinyt vielä huolestuakaan. Aarre kainalossa oli kirjattu kirje Pakistanin suurlähetystöstä Tukholmasta. Sitä olin jo odotellut muutaman päivän. Sen matka alkoi Dalianista Kiinan ja Pohjois-Korean rajan tienoilla ja sen toi minulle kuriiriposti. Kiinasta postin kulku on arvaamatonta, siksi DHL. kuriiri.

Sitten tämä äititoimisto avautui jälleen  ja Pakistanin viisumipaperit laitettiin kuntoon passin seuraksi ja ne lähtivät jatkamaan matkaansa Tukholmaan lähetystöön. Kiinasta oli tullut Sakun viisumihakemuspaperi ja siihen piti liittää todistus pankkiin maksetusta viisumimaksusta ja kansainvälisiä postimaksukuponkeja, vastauskuori osoitteineen...lyhyesti, jännitti, että kaikki oli asianmukaisesti mukana.

Seuraavaksi piti lähettää tarkistussähköposti Tukholmaan. Olisiko kaikki kunnossa viisumin saamista varten? "Viisumi on myönnetty ja passi tulossa", tuli vastaus. Välihelpotus.

Nyt sitten seuraava operaatio. Tutkimme postin miellyttävän virkailijan kanssa mahdollisuuksia lähettää asiakirjapostia Kiinaan. Kyllä, rekisteröity kirje ja saantitodistus, mikä tarkoittaa, että lähetystä voi seurata ja saan viestin kirjeen perillemenosta. 250g maksaisi noin 12 euroa. Melko halpaa DHL kuriiripalvelun noin 130 euron hintaan. Tämä varmistelu siksi, että ensimmäinen lähettämäni kirje Kiinaan ei ole 3 kuukauteenkaan saapunut vastaanottajalleen vieläkään. Siinä oli vain se pipo, mutta nyt olisi arvokkaampi aarre menossa; pojan passi, jossa Kiinan opiskelijaviisumi sekä Pakistanin viisumi.

Siis huomenna taas postiin ja rekisteröimään kirje eteenpäin. Juuri kun olin saapunut kotiin, soitti Saku skypellä. Juteltiin jatkotoimenpiteistä - Kiinassa Sakun ei kannata vielä hätiköidä eikä ostaa lippuja Karachiin Pakistaniin. Vasta kun passi on varmasti kädessä. Siitä jännä juttu, että Kiinassa ei ole kiva olla ilman omaa passia ja sitäkin tärkeämpäää opiskelijaviisumia, kun passi seikkailee maailmalla.

Eilen oli posti ihan proosallisesti tuonut pullean paketin postilaatikkoomme suoraan Melbournesta. Aisha oli neulonut ihanan ihanan huivin ja laittanut mukaan suloisia magneetteja Australian luonnosta. Australian postin toiminnasta ei saa draamaa aikaiseksi.

Uudessa Seelannissa. Seuraan Aishan lomaa facebookissa ja gmailitse. Ystävykset Aisha ja Anu-Riina eli Dandy Andy ovat nyt saaneet wooffaushommia Dunedinin alueelta. Wooffaus (woofing = WWOOF, World Wide Opportunities on Organic Farms) tarkoittaa sellaista puoliksi vapaaehtoistyötä luomufarmilla, josta palkaksi saa ruuaan ja yösijan  - ja tilaisuuden oppia luomuviljelystä sekä ekologisesta elämäntavasta.

Melbournesta Meksu taas viestittää, miten siellä sataa ja tuulee ja myrskyää ja on kylmää, kun pitäisi olla kesän huippukohta ja +35 C. Paikallinen the Australian-lehti varoitti, että joulupukin ei kannata pakata shortseja tai varvastossuja matkaan. Turkki on ihan ok Melbournen kesässä nyt. Parin tunnin automatkan päässä Melbournesta on satanut lunta Mt. Hothamissa.

Tänä aamuna pienet ystäväni äiteineen, Ehtesham 4 melkein 5 ja Noman juuri 3 vuotta, matkasivat Pakistaniin Raiwindiin Lahoren lähelle isovanhempiensa luo. Pakistaniin Sakukin aikoo tammikuussa muutamaksi viikoksi, kunhan saa passinsa takaisin.

Ja minä, toivoisin pääseväni vuoden alkupuolella Australiaan. Rakkaat ystäväni Raija ja Jussi ovat Espanjassa ja mieluusti lentäisin sinne joksikin aikaa ennen sitä. Raija on sairaalassa ja soittelemme tilannetiedotuksia Espanjan ja Suomen välillä. Vietnamin matkakin aussimatkan kylkiäisenä on ollut suunnitteilla, en tiedä onnistuuko se mahtumaan näihin  eläkeläisen moniin menoihin.

Mutta karjalanpiirakoitakin ehdimme paistaa äidin kanssa aamusella. Elli 6v Valkealasta kipaisi meille naapurin mummolasta meidän yhteisiin askarteluhommiin, lumityötkin tehtiin kimpassa. Joulusiivousta ja avantosauna huomenna. Nyt olisi ilta ja saattaisin katsoa televisiota tai lukea kirjaa.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Uuteen Seelantiin

Sain eräänä päivänä suuren yllätyksen. Tyttäreni lähetti synttärionnettelut Tyynen valtameren rannalta, Christchurchista, uudesta Seelannista. Odottelen  lisää kuvia ja raporttia lomalaiselta. Kiitos kultaseni!

tiistai 14. joulukuuta 2010

Dalian raportti 6, Uskoako vai eikö?

Tässä uusin teksti Sakulta Dalianista:

Uskoako vai eikö?
Kerron pikkuisen taustaa, ennen kuin menen itse asiaan. Jostain kumman syystä vietän erityisen paljon aikaa ghanalaisten opiskelijoiden kanssa. Tutustuin erääseen heistä jo matkalla Dalianin lentokentältä yliopistolle ja suurin osa heistä on sattumoisin samalla luokalla kanssani. Yksi on uranvaihtoa suunnitteleva kemianopettaja. Painotan koulutustasoa hyvästä syystä. Monet opiskelijoista ovat kehitysmaista ja uskonnolla on paljon suurempi merkitys yhteiskunnassa.

Eräänä päivänä puhetta oli ihmisen anatomiasta. Muistelin, että ihmisen kehitysvaiheessa (evoluutiossa) oli teoria muutostapahtumasta, joka liittyi aiheeseen.

Keskustelu tyssäsi siihen paikkaan. Kaksikymmentäkahdeksanvuotias ghanalainen kemianopettaja (kanssaopiskelija) esitti eriävän mielipiteensä. ”Minä en usko evoluutioon.” Kysyin jotenkin vaistomaisesti että miksi? Taas tuli lyhyt vastaus: ”Koska olen kristitty, uskon raamattuun.” Kyse oli kuitenkin ihmisestä jolla on kemianalan perustutkinto. Minne katosivat hiiliajoitus (radiologinen ajoitusmenetelmä, jota monet kreationistit pitävät hölynpölynä), jolla on laskettu fossiilien (myös ihmisjäännösten) ikiä? Entä deoksiriboosinukleiinihappo (osasin ulkoa), eli DNA?

Tarkoitus ei ole asetella tiedettä ja uskontoa vastakkain, mutta tuntuu hölmöltä, jos
jokin lääketieteessäkin oleellinen aihepiiri on hölynpölyä, koska se ei sovi maailmankuvaan ja raamattu sanoo toista. Mitä sitten otetaan kirjaimellisesti raamatusta? Vanha testamentti puolustaa useaan otteeseen maallista orjuutta sillä verukkeella, että ”Herrassa” ollaan sitten vapaita. Onko siinä sitten lääkärillä poliisille soittamista, kun isäntä tuo orjaansa terveystarkastukseen? Muistetaan että esimerkiksi katolinen kirkko kielsi orjuuden (kaikissa sen muodoissa) vasta vuonna 1965.

Tästä pääsemme itse asiaan. En oikein jaksa uskoa, että kirjaimellisesti noudatettu usko ja loppujen lopuksi aika tieteellinen lääketiede välttämättä saumattomasti sopivat yhteen. Kyllähän evoluutioon kielteisesti suhtautuva lääkäri osaa poistaa tulehtuneen umpisuolen, vaikka ei olisikaan aivan samaa mieltä umpisuolen evolutiivisesta muodostumisesta teistisemmän lääkärin kanssa. Ovat monet uskonnolliset ihmiset tehneet hyvää tiedettäkin, esimerkiksi solujen keksijä (tai ensimmäinen havainnoija) taisi olla munkki.

Ongelmia tulee huomattavasti karummissa ja modernimmissa asioissa. Karuin esimerkki voisi olla vaikkapa Saharan eteläpuolella vallitseva HIV-AIDS epidemia. Monet uskonnolliset johtajat, kristilliset avustusjärjestöt ja kyseisissä avustusjärjestöissä työskentelevät lääkärit tarkoittavat hyvää, mutta hoitavat joskus epidemian lääketieteellisiä ja sosiaalisia ilmiöitä oman vakaumuksensa pohjalta. Ennalta ehkäisevässä työssä vakaumukset korostuvat. Kristillisten järjestöjen kieltäytyessä esimerkiksi jakamasta vakaumukselleen sopimatonta informaatiota ehkäisystä, on moni tarpeeton ihminen sairastunut. Ihmishenkiä ja perheitä on tuhoutunut.

Ongelmia ja kinkkisiä eettisiä pohdintoja ei ole pelkästään vakaumuksellisilla lääkäreillä. Esimerkiksi eutanasia jakaa mielipiteitä oli uskoa tai ei. Tai voiko lääkäri esimerkiksi kieltäytyä operoimasta avoleikkaukseen menevää Jehovan todistajaa, joka kieltäytyy verensiirroista? Ehkäpä lääkärin tulisi ottaa ensisijaisesti huomioon lääketiede ja yrittää sovittaa se jotenkin potilaan vakaumukseen ilman että haluamatta tai tarkoituksella tuo omaa uskoaan mukaan soppaan.

Ironisen asetelman tästä tekee se, että opiskelen Kiinassa. Security Bureaun (turvalisuusviranomainen) virkailija kävi taannoin pitämässä luennon, jossa mainitsi muun muassa, että uskonnon harjoittaminen on kielletty kampuksella. Kieltoa noudatetaan yhtä säntillisesti ja samalla hartaumuksella kuin palomuurejakaan ei kierretä.

Vaikka uskonnonvapaus on lähellä sydäntä muslimi-isän ja kristitty-äidin pojassa, niin eräs lause ystävämme Marxin kirjassa nostaa päätään ”Die Religion ... ist das Opium des Volkes”.

邵莱特 (Shao lai te)

Lisään Sakun kirjoitukseen muutaman jutun, jotka tässä yhteydessä kiinnostavat ihan käytännön järjestelyistä, joista olemme jutelleet ja omat huomioni Pekingistä.

Asuntolan käytävän kulmauksessa on mattoja muslimien rukoushetkiä varten. Kristityt afrikkalaiset opiskelijat käyvät säännöllisesti sunnuntaisin kirkossa, joka on ylellisesti sisustettu tila uudessa tornitalossa keskikaupungilla. Korealainen naispappi koettaa pitää kirkonmenot hillittyinä ja hillitäkin uusia seurakuntalaisiaan, mutta afrikkalaiset ovat tottuneet laulamaan ja tanssimaan, ja osaavat rytmi tuulettaa tilaisuutta aika lailla. Kirkon jälkeen tuuletetaan kaupungilla.

Itse ainakin kuvittelin, ettei Kiinassa ole uskontoja näkyvillä. Aika hämmästyneenä jäin seuraamaan Pekingin pääkadun varrella morsiusparin kuvauksia katedraalin edessä. Viereeni tuli juttelemaan diakoniksi esittäytynyt kiinalaismies, joka kyseli mistä tulen ja olenko kristitty. Ei aikaakaan, kun hän pyysi minut sisää tutustumaan kirkkoon, joka muuten oli suljettu. Kuljimme alakerran tilojen kautta, missä morsiuspari valmistautui häihinsä. Diakoni kertoi, että Maon aikana kirkko oli ympäröity muurilla, eikä sitä saanut käyttää. Nyt kirkko oli vilkkaimmalla kadulla kivenheiton päässä Tianamenin aukiolta täydessä touhussaan.

Buddhalaistemppeleitä oli korjattu ja ehostettu viimeisen päälle. Ne toimivat niin turistinähtävyyksinä kuin avoimina palvontapaikkoina, joissa kiinalaiset toimittivat sankoin joukoin omaan uskontoonsa liittyviä rituaaleja, buddhalaiseen tapaan munkit liikkuivat ihmisten keskuudessa juttelemassa, nukkumassakin penkillä ja vierailevat munkit näkyivät kuvaamassa toisiaan tai puhumassa kännykkään. porttien luona kaupat olivat pullollaan hengellistä kirjallisuutta ja uskonnollisia esineitä ja turistimuistoesineitä. Ainakin suurimpaan temppeliin oli pääsymaksu, en tiedä oikein maksoivatko kaikki munkkeja myöten tuon maksun, joka näkyi olevan sama oli sitten ulkomaalainen turisti tai kiinalainen.






maanantai 6. joulukuuta 2010

Brändinmukaiset linnanjuhlat..vai oliko?

Linnan pöydissä tarjottiin pienten juustoloitten juustoja. Hyvä niin, mutta olisiko voinut puolet niistä antaa vaikkapa Hurstien itsenäisyyspäivän juhliin. Parilla daamilla linnassa oli vintage-iltapuku. Jollakin sukkahousuista "kudottu" puku. Jollakin oli muovista punottu kukka. Linnan teema oli ekologia ja kädentaidot. Ai juu, soitettiinhan siellä "Puuseppää aina tarvitaan" kappale. Ja olihan Tarjalla käytetty iltapuku.

Umaya Abu-Hanna saapui sisään teeman mukaan tehdyssä asussa, jota varmasti ihmetellään vielä pitkään. Pellavakankaiseen kellomaiseen ihanasti ylisuurensuuren helmaan oli kirjottu palestiinalaisten pakeneminen maastaan  ja hänen tyttärensä suuri kuva (Umaya sanoi, että tytär oli pettynyt kun ei päässyt mukaan juhliin). Frida Kahlo-tyyppinen kukka-hiuslaite oli upea Umayalla,  samanlainen kampaus oli tyttärellä kuvassa.  Mekkoon oli liitetty myös Suomen lippu. "Kaikki koulutetut pakolaiset ja muut ulkomaalaiset muuttavat Suomesta pois", sanoi Umaya suorasukaiseen tapaansa. Aikoinaan avioliiton myötä Suomeen tullut Umaya on itsekin muuttamassa Hollantiin ilmiselvän pettyneenä jo ainakin yli 20 vuoden oleskulunsa päätteeksi. On ikävä menettää Umaya.

Ahtisaari on ilmoittanut juuri ennen itsenäsiyyspäivää pitkälle suunnitelluista Ahtisaari-päivistä, joita kaavaillaan maaliskuuksi jokavuotisina. Tiesiköhän Ahtisaari Suomi-brändityöryhmän kaavailuista vai saikohan työryhmä idean Ahtisaarelta, kuinka Suomen tulisi olla koko maailman konfliktiensovittelija? Tämä kuulostaa hieman negatiiviselta. Ahtisaaren työ on täysin kunnioitettavaa. Sensijaan  brändityöryhmän touhu minusta kyllä vaikuttaa aika turhalta, kuten aikaisemmin kirjoitinkin. Eihän se maine käskemällä tule, enkä usko että Suomella on kovinkaan paljoa pohjaa kuvitella tekevänsä Suomesta kovin ihmeellistä brändiä maailmalla kun pientä maatamme ei monikaan tiedä olevankaan. Tehtäisiin ensin oma maa kivemmäksi omien olla. Ahtisaaren miniä Lisa Sounio on ollut puhumassa brändistä monessa telkkariohjelmassa, kuten Sibelius-viulukilpailun yhteydessä. Onko yhteensattuma, että Lisa julkaisee brändikirjansa juuri samaan syssyyn ja onko sattuma, että Lisa kutsutaan jokaisiin kissanristiäisiin puhumaan brändistä juuri samaan syssyyn. Pientä sisäpiirihommaa, olisiko. En tiennytkään, että Lisa Sounio on Ahtisaaren miniä ennenkuin tunnistin hänet Marko Ahtisaaren rinnalla. En kyllä pitänyt hänen brändiargumenteistaan  juuri ollenkaan. Sellaista kaiken survomista brändipulloon.

Eihän minulla siis mitään Ahtisaaren konfliktinsovittelukykyjä vastaan ole. Mutta Ahtisaari on omin jaloin kovassa vauhdissa tekemässä sitä, mitä hassu brändityöryhmä on miettinyt aikansa ja sitten saattaa sen julkisuuteen kovalla kohinalla. Eipä Ahtisaaren Nobelin arvoa ole osattu Suomessa käyttää silloin kuin rauta oli kuumaa ja Ahtisaari on kyllä tehnyt työtä oman toimintansa edistämiseksi, olemalla Ahtisaari. Sattumaa vain, että Ahtisaaren kotimaa on Suomi.

Istuimme äidin kanssa katselemassa linnan kutsuja. Niinkuin alussa sanoin, olisi kiva jos jotain linnankutsujen yltäkylläisyydestä jaettaisiin tavalliselle kansalle. Jatkoilla ravintolassa Timo Harakka löikin kättä päälle Jari Sarasvuon kanssa, että antavat nykyiset ja tulevat lapsilisät enemmän tarvitseville, todettuaan, että he eivät niitä omassa perheessään tarvitse. Kysyttäessä juuri Jari Sarasvuo esitti, mitä pitäisi tehdä, että elintasoeroja saataisiin hieman tasattua. Sarasvuo esitti , että varakkaimmille ei tarvitsisi antaa lapsilisiä, vaan siitä säästyneet rahat jaettaisiin kaksin-kolminkertaisina varattomimmalle kansanosalle. Sarasvuon Jari sai minulta pisteet kotiin, ja Virpi hymyili onnellisena vauvanodotuksesta säteillen vierellä.

Virpin puku oli vaatimattoman tyylikäs. Siitäpä pääsemme äidin kommentteihin. Vaikka minulla ja äidillä on vain reilut 20 vuotta ikäeroa, olemme niin eri sukupolvea, tuntuu että välillämme on useampiakin sukupolvia! No, äiti oli rintamalla lottana nuoruutensa tärkeimmät vuodet ja tuli vieraaseen kaupunkiin ilkeän anopin luo miniäksi parikymppisenä. Silloin sain ensimmäisen vauvanmekkoni äidin yöpaidasta. Kangasta ei vain saanut ostaa mistään 1945 juuri sodan loputtua. Minun elämäni on ollut hurjan erilaista ja aikanani on moni asia vapautunut ja minun sukupolvestani alkaen on maailma kutsunut, ja elintaso-odotukset karanneet käsistä monilta.

Äidin kommentit ovat siksi toisaalta suloisia, toisaalta niin kuvaavia hänen ikäpolvelleen, jonka edustajista useimmat ovat tämän maailman tuolla puolen tai melkein. Voi kuulostaa, että ajattelen äidin kommentteja vähän naurettavina tai vitsikkäinä, mutta en tarkoita niin. Haluan vain laittaa ne muistiin.  
- ennen alushameet oli tuon näköiset
- tissit puttoo (paljon olkaimettomia avokaulaisia ja avoselkäisiä pukuja)
- Vanhanen tuli yksin. No eihän sillä olekaan vaimoa. Se ensimmäinen taisi olla kunnon nainen, eikä kattonut Vanhasen heilailua, on sillä varmasti ollut naisia avioliitossakin.
- ei tuommonen harottava takkutukka sovi linnaan, ei oo ees kammattu, ja vaimolla on niin viimesen päälle tukka laitettu ja hieno puku (Janina Andersson miehineen)
- mitenköhän Miedon poika on pärjännyt ilman äitiä, sehän jäi niin pieneksi kun oma äiti kuoli, ei sillä Miedolla näytä kaveria olleen
- Ihan kauhee tommonen tukka, ajeltu toiselta puolen, on kuin vankilasta karannut (laulaja Chisu)
- on ku höyhennetty kana tuommonen mekko
- vanhemmalle naiselle niin paljon kirkuvaa punaista, sehän ihan sotkee silmätkin (Sirpa Asko-Seljavaara)

Linnanjuhlin vieraana ollut räppäri Paleface kertoi haastattelussa olleensa ensin Hurstien itsenäisyydenpäiväjuhlissa Messuhallissa. Hän kertoi ihmetelleensä ihmisten määrää siellä, varsinkin kolmikymppisten nuorten lapsiperheiden suurta määrää. Paleface viestii, että todellista nälkää ja puutetta on paljon.  Saattapi olla, että tiedotusvälineet ottavat aiheeksi ennemminkin Palefacen puhtaanvalkoiset tennarit frakin kanssa, kuin Palefacin huolen köyhyydestä Suomessamme.