Laksaa, buddhan sormia ja dukkahia; uutta kokkausmaailmasta monelta taholta

Kaffir-limetti on sen verran tuttu, että tiesin sen lehtien kuuluvan thai-keittiöön ja muihinkin sen alueen keittiöihin. Sitä en tiennyt, että kaffir-limetti on  erilainen kuin limetti, joita kaupoistakin Suomessa saa. Kaffir-limetin hedelmää ei käytetä sen liiallisen kirpeyden takia kokkaukseen, mutta sen erikoiset kaksoislehdet antavat aromaattisen kirpeyden esimerkiksi laksaan, joka sekin uutuus minulle tuli tutuksi paremmin Ellin keittiössä. Tein laksaa jo kotonakin. Hyvää se on!

Laksa on kiinalaisten ja malaijilaisten elementtien yhdistelmä, mausteinen keitto. Se on yleinen Maleesiassa ja Singaporessa, myös Indonesiassa. Keittoa on kahta tyyppiä, currykeitto, jossa on laksanuudeleita tai riisivermisellinuudeleita ja kookosmaitoa currymaustein. Mukana voi olla mereneläviä, kanaa, naudanlihaa ja se voi olla myös vihanneksista tehty. Toinen versio on laksa asam, jossa käytetään kalaa, noodeleita ja liemi on happamankirpeä. Tässä Thornburyn pikkuravintolan herkullinen laksa, 9.50 dollaria eli noin 7 e.

Ellin kanssa Sunshine Coastilla  teimme laksaa, jossa oli mereneläviä, bataattia, perunaa ja mangoldia. Perustaan ostimme laksa-valmissosetta (laksapaste). Saisikohan sitä Suomesta? Luulisi, että Hakaniemen itämaisista kaupoista jo saa. Keittoon poimimme Ellin pihalta muutaman kaffir-limetin lehden. Toin yhden oksan juurtumaan. Jospa siitä saisi pensaan kasvamaan ruukussa Suomessa.

Kuinka ollakaan, sattumia ei ole vain yksi. Kierrellessäni Victoria Marketilla sateen sattuessa eteen osui  myyntipöytä, jossa esiteltiin Pernakan-kulttuurin keittokirjaa. Tuotakaan nimeä en ollut koskaan kuullut ja koska kirjan tekijä oli itse paikalla, ostin kirjan nimmarilla parilla kympillä. Laksa on nimenomaan pernakan-kulttuurin tunnetuin ruoka. Melbournen maleesialaisista ravintoloista sitä saa.
Linkissä kivan tuntuinen laksaohje, jota en ole kokeillut. Oman versioni laitan myöhemmin. Laksa, niinkuin useimmat aasialaisen keittiön ruokaohjeet, taipuu mukavasti käsillä olevien ainesten myötä. Tässä ne tärkeimmät ovat laksa paste ja kookosmaito..loput on sitten sovellusta (tämä ei ehkä puristeille kelpaa).

Dukkah (dukka tai duqqa)  taas ensimmäisen kerran tuli vastaan Sydneyssä Newtownin lauantaimarkkinoilla maistiaisissa. Ostin purkillisen hasselpähkinädukkahia ja innostuneena esitin sen Aishalle, joka tiesi sen ja oli hyvin jo tuttu erilaisten dukkah-lajien kanssa, kuten mantelidukkah. Saakohan tätä Suomesta. Onhan se helppo tehdäkin. Hukkahia voi ripotella vaikka leivän päälle. Dukkahia voi tarjoilla pikkupurtavana hyvän oliviiöljyn ja leipäpalojen kanssa tarjottavaksi. Leipäkuutio kastetaan öljyyn ja sitten hukkahiin. Dukkah onkin Egyptistä kotoisin.

Mutta dukkah on helppo tehdä! Ostamani dukkah sisältää hasselpähkinöit, seesaminsiemeniä, korianteria, kuminansiemeniä, suolaa ja mustaa pippuria. Yksinkertaisesti ainesosat paahdetaan, jauhetaan ja maustetaan. Siinä ohjekin!

Ana Sortun, the chef at Oleana restaurant in Cambridge, Mass., serves a spicy mashed carrot hors d'oeuvre sprinkled with duqqa.

Ja täällä Australiassa, dukkah on suosittu ja yleisesti saatavilla erilaisin variaatioin; manteleita, pistaasipähkinöitä, seesamisiemeniä,  ja mausteita. Ei siis ollut ihme, että siihen täällä törmäsin. Ei ihme, täällä kaupoissa ja ravintoiloissa on KAIKKEA, tuossakin lähistöllä kreikkalaisia souvlaki-ravintoloita on kymmenittäin mistä valita. Sakulla on suosikkinsa, jossa kävi, sinne en ole vielä ehtinytkään. Smith Streetillä ohitan aina liudan japanilaisia ravintoloita. Suosikkimme on kävelymatkan päässä Noodle Kingdom, kiinalainen ravintola, missä ikkunasyvennöksessä kokit tekevät noodeleita koko päivän, litteitä, ohuita - hetkessä taikinamöykystä on tullut tasapaksuja nuudeleita, ne heitetty kiehumaan, toiset nostettu pöydälle, pöyhitty ja  siinä ne ovat  lautasella. Tässä kokit suhauttavat pikkupiiraat, dumplingit nuudelitaikinasta ja ne höyrytetään bambukehikoissa.

Buddha´s fingers (Buddha´s Hand) eli buddhan sormet..onko se hedelmä? Sitä olen kysellyt ja ihmetellyt. Näin pari sellaista Brunswick Streetin luomukaupassa appelsiinipaljun päällä. Nyt ehdin tutkimaan nettiä, ja sehän on sitrushedelmä, Citrus Medica. Sitä käytetään Kiinassa ja Japanissa huoneiden tai vaatteiden parfyyminä sekä uhrilahjana buddhalaistemppelissä.

Keittiössä sitä käytetääns sellaisenaan siivutettuna salaateissa, kuorineen päivineen. Hedelmää käytetään myös karamelisoituna.

Melbournessa sataa, paistaa ja paleltaa

Inkivääriportviiniä, mustikkalikööriä, suklaaportviiniä luomuviinimaistiaisissa lämmitti jääkylmää sieluani ja ruumista Victoria Marketilla tänään sunnuntai-aamupäivällä. Sitten piti ostaa pusakka. Sitten kuuma cappucino, kädet kupin ympärillä. Rankkasade oli lakannut ja pääsin kadun yli ratikkaan ja kotiin päin herkkujen kanssa: mereneläviä spaghetti marinaraa varten, vuohenjuustoa ja King´s Island sinihomejuustoa (Australian parhaat pikkujuustolat saarella tuossa Melbournen ja Tasmanian välissä), tuoretta korianteria ja persiljaa, bagelseja ja viininlehtikääryleitä, jotka eivät tulleet purkista.

Aamulla kehuin Aishalle, kuinka ihanaa kun saa laittaa päälle kevyen puuvillamekon ja lähdin torireissulle. Siis kevyessä kesämekossa. Jo ratikkaa odotellessa mietin, haenko lisää lämmintä, mutta annoin olla; vastahan oli aamu ja kyllä se aurinko siitä lämmittää kohta, päätin. Päätin ihan pieleen sen.

Sinnittelin kasseja halaillen eteenpäin, mutta tuuli viuhui luihin ja ytimiin, mustat pilvet kerääntyivät taivaalle Melbournen yllä. Sateenvarjo jäi kotiin, sadetakki toiseen kassiin.

Joko uskon melbournelaisten sanontaan, että samana päivänä voi kokea kaikki neljä vuodenaikaa. Aina täytyy vaatetuksin varautua. Uskon, uskon.

Tulomatkalla uusi pusakka lämmitti ja keskikaupungilla kotimatkaratikkaa odotellessa otin kuvia kulkijoista.

Jos jollakin oli hihaton mekko, kymmenellä oli villapipo päässä. Siis vähän katumuotia Bourke Streetin ja Elisabeth Streetin kulmassa tänään kello 12 päivällä. Eilen oli muuten tosi kuuma päivä.

Turisteja näkyvillä St. Kildan rannalla

- Jos joku St. Kildan rannalla ui, takuulla se on turisti.

Yks joku ui keväisellä rannalla. Hieno hiekkaranta. Miksei muita ui? Koska vesi on niin saastunutta. Valtavalta Port Phillip-lahdelta on vain kapea salmi valtamerelle. Merenkulku on saastuttanut parissa sadassa vuodessa lahden. Saku toi äitinsä aurinkosena päivänä tutustumaan Melbournen huvittelurannalle. Ajelimme ratikalla, söimme rantabulevardilla porterhouse steakit ja seafood marinarat, söimme gelatot, joimme herkkusmoothiet, joimme oluet, äiti ja poika yhdessä.

Joskus 1900-luvun alussa St. Kildan laajalla hiekkarannalla uitiin ja vietettiin kesäpäiviä. Nyt rannalle, tai aaallonmurtajalle sen eteen ovat asuttautuneet pienet pingviinit, jotka jostain käsittämättömästä syystä ottivat omakseen isoista kivenmurikoista kasatun aallonmurtajan kolot. Kotikoloina ne ovat voittamattomat, mutta on ihmeellistä, että pingviinit hakivat asuinpaikan näin lähellä keskustaa. Pingviinit eivät näyttäneet näiriintyvän turistijoukoista kameroineen.

Kävin varta vasten uudelleen eräänä iltana ennen auringonnousua aallonmurtajalla pingviinejä bongailemassa ja heti kun tulin tarkkailijoille rakennettuun laiturirakennelmaan ja katsoin kaiteen yli, siinä suki pieni pingviini itseään topakasti. Kohta näin pari lisää ja yhden uimassa kovaa vauhtia poikastensa luo. Pingviinivanhemmat saattavat olla kalanhakureissulla parikin päivää ennenkuin tulevat saaliinsa kanssa kotiin poikasten luo. Täällä asuu pari sataa,  suurempi määrä pingviinejä asustaa Phillip Islandilla samaisen lahden suulla. Sieltä asti jotkut pingviinit ovat keksineet aallonmurtajan ja muuttaneet pesueineen tänne. Aikuinen pingviini on vain  noin 30 cm korkuinen.

St. Kildan ranta on kyllä huvittelupaikka saastuneesta rantavedestä huolimatta, kävelijöitä toki rannalla on ja aivan rannalle on rakennettu uimala ja spa. Teitä reunustavat viehkeät sata vuotta sitten rakennetut huvilat, nyt asuintoina tai baareina.  Eikö tunnu väärältä, että hieno ranta on ensin pilattu ja sen alle on rakennettu valtavat parkkialueet ja päälle tuo uimala. Iltaelämä on vilkasta. Tämä kuvien ilta oli paikallisittain kylmä eli ei juuri ihmisiä, toisen kerran lämpimänä iltana kadut olivat täynnä  ja rannoilla oli piknikkejä, onkijoita, kävelijöitä, rakastuneita, pallonpotkijoita.

Luin paikallista lehteä, jossa kerrottiin, että turistikiertoajelut vievät juuri St. Kildaan bongailemaan prostituoituja ja Brunswick Streetille bongailemaan kahviloita. Nyt olen tutustunut molempiin paikkoihin, ja ihan tietämättä näistä mainetta tuovista ominaisuuksista. Bongasin itse Brunswick Streetin ratikka-ajelun aikana ja päätin tulla jalan tutustumaan eläväiseltä vaikuttavaan katuun. Siitä enemmän toisessa postauksessa.

Juuri tuolla taustalla kulkee aallonmurtaja, missä pienet pingviinit asuvat.

Australia 25 vuoden jälkeen

Melbourne city Yarra-joen varrella

Matka on kulkenut Siperian kautta Intiaan, Pakistaniin ja Kiinaan, siinä välissä olen saattanut kirjoittaa mietteitä sieltä sun täältä,  nyt lensin suoraan Australiaan. Moni ajattelee maata aurinkoisena, sporttisena, reippaana uimarimaana. Australia siintää monelle kaukaisena onnenmaana, missä kengurut pomppivat. Joillekin Australia on auringonpaahtama atleetti surffilaudallaan.. On näinkin. Mutta en oikein jaksa rannalla makoilla. Pilvisellä säällä on kyllä ihana kävellä pehmeällä Tyynen valtameren hiekkarannalla. Melbournessa on kylmä talvella. Syyskuussa alkaa virallisesti kevät.

Täällä olo on melkein antikliimaksi. Miksi? Kun otetaan pois syy, miksi tulin tänne, pienen tyttärentyttärentyttären syntymä tasan kuukausi sitten, ei tästä kummempaa kertomusta synny.

Miksi?

Ensiksi, asuin täällä 14 vuotta 1971-1985 vakituisella oleskeluluvalla, siis siirtolaisena, mutta en koskaan ajatellut jääväni tänne. Nuorena vain se oli halvin tapa lähteä vähän seikkailemaan ja kauas! Avioliitto ja lapset täällä saattoivat antaa kuvan, että saattaisin jäädäkin. Sitten elämässä tapahtui täyskäännöksiä, joita en suunnitellut. Kerran sitten en vaan käyttänyt paluulippuani Australiaan.

Olen usein sanonut, että Australia on maanpäällinen paratiisi, mutta liian kaukana. Sydney oli silloin asuinpaikkani, puolitrooppinen suurkaupunki. Nyt Melbournessa en keksi täällä mitään innostavaa pienen perheeni lisäksi. No jotain muutakin tietysti on, siitä myöhemmin, mutta ei sellaista minkä takia tänne olisi kannattanut tulla uudelleen. Melbourne tunnetaan konservatiivisempana kuin Sydney ja ihmisten sanotaan olevan ei-niin-g´day-mate pirtsakoita ulkoilmasportteja Melbournessa, sanovat heitä kultturellisemmiksi. Kylmä talvi pitää ihmiset kotona lukemassa ja käymässä kulttuuririennoissa, sanoi 40 vuotta Melbournessa asunut puolalainen vierustoverini lentokoneessa. Katsotaan seuraavien kolmen kuukauden aikana, mitä sitten ajattelenkaan.

Vaikka taksi ajoi pitkän matkan ohi Melbournen pohjoisten esikaupunkien, ei Sydneyn ja Melbournen ero ole itse asiassa paljon mitään. Kaikkialla matalia omakotitaloja lauta-aitoineen, pitsiverantoineen, jokunen upea magnolia avannut kukkansa näin talven viimeisinä päivinä. Aussit kun eivät pidä kerrostaloista. Niitä on ihan muutama, eivätkä ne muuta näkymää mitenkään siitä millaiselta Australia näytti 25 vuotta sitten. Keskikaupunki tököttää kuin reväistyn sienen kanta heitettynä liian vanhana tantereelle: kanta on sen valtavat kapeat pilvenpiirtäjät yhdessä läjässä, heltta on kaarevat punakattoiset esikaupungit, jotka levittäytyvät kannan ympärille, hieman halkeilleen jossain kohti, hieman paremman näköisenä joissain kohti.

Tienvarret kilometreittäin ovat pikkubisneksiä vieri vieressä, joilla hauskat aussilänkkärietupaneelit, vai miksi niitä sanoisi: ikäänkuin lavasteeksi nostettu etuseinä, jossa voi olla väriä, ornamentteja, mainoksia ja siitä ei näy onko takana taloa vai ei etulevyyn kiinnitettynä. Yleensä on. Alla kuvassa.

Kotikatumme on ainakin 10 km ellei pitempi. En ole vielä päässyt kumpaankaan päähän asti. Kadun varrella on vuorotellen etnisiä kauppoja ja ravintoloita, hauskoja pikkuputiikkeja, joissa käsin tehtyjä tavaroita, autonrenkaita tai käytettyjä tavaroita. Kreikkalaisia, italialaisia, vietnamilaisia, kiinalaisia, itä-eurooppalaisia, libanonilaisia. Etsin näkyisikö aussikylttejä; harvassa, no oli Fish´n´Chips, tai Australian Men´s Clothing tai aussiesport.com.au. Tämähän on kiva puoli, etnisyys; kadun toisella puolella on libanonilainen leipomo, jossa ihania baklava-leivoksia, toisella puolen orgaaninen ruokakauppa, jossa kiinalainen iloinen rouva osaa myyntipuheet  ja myy kasvovoiteista vihanneksiin, tofusta inkiväärikarkkeihin hurjalla innokkuudella. Ja kiinalaisella meiningillä. Takana Safeway supermarketti.

Mutta se, mikä aikanaan Australissa harmitti ja harmittaa vieläkin, on White Australia Policy, valkoisen Australian politiikka, joka oli virallinen vuoteen 1973 asti. Me Pohjois-Euroopan valkoihoiset asukkaat olemme olleet tervetulleita valkoisen naamamme ja  koulutuksemme ansiosta.  Diskriminaatiopolitiikka perustui avoimesti  ajatukseen, että valkoihoiset ovat parempia. Monet  ovat jääneet asumaan alueelle oman etnisen ryhmänsä kanssa, eivätkä pariin sukupolveen opi kunnolla kieltä. Eikä etnisten ryhmien edustajia juuri näy julkisissa toimissa. Suomalaiset, numeroina vähän toki, ja muuta Pohjoisen Euroopan siirtolaiset ovat integroituneet verrattain hyvin.

Politiikka on brittivaikutteista ja brittisyntyisten valtakunta. Kaupungin katujen ja lähiöiden elämä ei näytä korreloivan aussipolitiikan kanssa juuri mitenkään.Aboriginaalit, Australian alkuasukkaat, on maastaan joko heimokunittain tapettu tai ajettu reservaatteihin. Vaikka näitä epäkohtia on yritetty korjata, ei aboriginaalien asema ole kummoinen.

Tänään juuri kuulin, että nykyisin kaikki uudet siirtolaiset joutuvat maaseudulle, Adelaide on suurin kaupunki johon pääsee. Sydney esimerkiksi ei ota uusia tulokkaita, ellei siellä asuvan lähiperheeseen kuulu. Afrikkalaisia ei tänne ole otettu siirtolaisina. Kiintiöpakolaisina on otettu somalialaisia ja Sudanilaisia, jotka nyt ovat siirtolaisten alinta kastia. Aikaisemmmin se paikka oli Etelä-Eurooppalaisilla. Ympäri maailmaa on uutisoitu, miten Australiaan pohjoisesta yrittävät maahan haluavat Aasian venepakolaiset on viety syrjäiselle saarelle.

Ratikassa huomasin, että edessäni istuvista 12:sta oli 2 vaaleaihoista matkustajaa. Vaikka valkoisen Australian politiikka on virallisesti kuopattu, sen luoma ilmapiiri elää omaa elämäänsä, lue näin: me valkoiset olemme parempia ihmisiä. 

Uudistettu siirtolaispolitiikka laskee pisteitä:

Immigration Minister Chris Bowen said the new points test should ensure that Australia admits the "best and brightest people" from the pool of applicants. (valid from July 2011)

Siirtolaisministeri Chris Bowen sanoo, että uuden pistelaskujärjestelmän tulisi taata, että Australia ottaa "parhaat ja älykkäimmät ihmiset" (järjestelmä tulee voimaan 2011)

Kuu käveli edelläni kotiin asti. Mietin, että se kuu näkyy meille kaikille niin Kiinassa, Dunedinissa, Melbournessa, Espanjassa....

Viestit eri muodoissaan viuhuvat Tirilän, Uuden Seelannin, Kiinan ja Tukholman ja Pakistanin ja Espanjankin välillä, muutamia mainitakseni. Kun rakkaimpani ovat toinen Uudessa Seelannissa ja toinen Kiinassa, läheisiä ja sukulaisia kaikkialla, viestejä lentelee nykytekniikan avulla aika tiheään.

Kantelin yhtä viestiä aarteenani kainalon alla ja välillä lapasessa postitoimistosta kolmen kilometrin matkan Tirilään. Kuu seurasi matkaamme ja unohdin äidin huolenpidon: miten sie pimmeellä, siellä mikä vaan jengi voi napata laukun ja rahas ja kaikki. Kello oli varttia vaille viisi kun aloitin tuon vaarallisen matkani Lappeenrannan keskustasta kotiin. Yhdessä risteyksessä varoitukset tulivat mieleen, menenkö vanhaa polkua hautuumaan kiviaidan sivuitse vai valitsenko valaistun autotien reunan. Kuu ja lumitimantit saivat minut valitsemaan hautuumaan laidan. Puut olivat niin pullollaan lumipumpulia, ja täysikuu toimitti virkaansa, käveli edelläni kotiin asti. Vastaan tuli pari tyttöä ja yksi hiihtäjä. Ei jengejä näkynyt.

Ai sie tulit jo, sanoi äiti, eikä ollut ehtinyt vielä huolestuakaan. Aarre kainalossa oli kirjattu kirje Pakistanin suurlähetystöstä Tukholmasta. Sitä olin jo odotellut muutaman päivän. Sen matka alkoi Dalianista Kiinan ja Pohjois-Korean rajan tienoilla ja sen toi minulle kuriiriposti. Kiinasta postin kulku on arvaamatonta, siksi DHL. kuriiri.

Sitten tämä äititoimisto avautui jälleen  ja Pakistanin viisumipaperit laitettiin kuntoon passin seuraksi ja ne lähtivät jatkamaan matkaansa Tukholmaan lähetystöön. Kiinasta oli tullut Sakun viisumihakemuspaperi ja siihen piti liittää todistus pankkiin maksetusta viisumimaksusta ja kansainvälisiä postimaksukuponkeja, vastauskuori osoitteineen...lyhyesti, jännitti, että kaikki oli asianmukaisesti mukana.

Seuraavaksi piti lähettää tarkistussähköposti Tukholmaan. Olisiko kaikki kunnossa viisumin saamista varten? "Viisumi on myönnetty ja passi tulossa", tuli vastaus. Välihelpotus.

Nyt sitten seuraava operaatio. Tutkimme postin miellyttävän virkailijan kanssa mahdollisuuksia lähettää asiakirjapostia Kiinaan. Kyllä, rekisteröity kirje ja saantitodistus, mikä tarkoittaa, että lähetystä voi seurata ja saan viestin kirjeen perillemenosta. 250g maksaisi noin 12 euroa. Melko halpaa DHL kuriiripalvelun noin 130 euron hintaan. Tämä varmistelu siksi, että ensimmäinen lähettämäni kirje Kiinaan ei ole 3 kuukauteenkaan saapunut vastaanottajalleen vieläkään. Siinä oli vain se pipo, mutta nyt olisi arvokkaampi aarre menossa; pojan passi, jossa Kiinan opiskelijaviisumi sekä Pakistanin viisumi.

Siis huomenna taas postiin ja rekisteröimään kirje eteenpäin. Juuri kun olin saapunut kotiin, soitti Saku skypellä. Juteltiin jatkotoimenpiteistä - Kiinassa Sakun ei kannata vielä hätiköidä eikä ostaa lippuja Karachiin Pakistaniin. Vasta kun passi on varmasti kädessä. Siitä jännä juttu, että Kiinassa ei ole kiva olla ilman omaa passia ja sitäkin tärkeämpäää opiskelijaviisumia, kun passi seikkailee maailmalla.

Eilen oli posti ihan proosallisesti tuonut pullean paketin postilaatikkoomme suoraan Melbournesta. Aisha oli neulonut ihanan ihanan huivin ja laittanut mukaan suloisia magneetteja Australian luonnosta. Australian postin toiminnasta ei saa draamaa aikaiseksi.

Uudessa Seelannissa. Seuraan Aishan lomaa facebookissa ja gmailitse. Ystävykset Aisha ja Anu-Riina eli Dandy Andy ovat nyt saaneet wooffaushommia Dunedinin alueelta. Wooffaus (woofing = WWOOF, World Wide Opportunities on Organic Farms) tarkoittaa sellaista puoliksi vapaaehtoistyötä luomufarmilla, josta palkaksi saa ruuaan ja yösijan  - ja tilaisuuden oppia luomuviljelystä sekä ekologisesta elämäntavasta.

Melbournesta Meksu taas viestittää, miten siellä sataa ja tuulee ja myrskyää ja on kylmää, kun pitäisi olla kesän huippukohta ja +35 C. Paikallinen the Australian-lehti varoitti, että joulupukin ei kannata pakata shortseja tai varvastossuja matkaan. Turkki on ihan ok Melbournen kesässä nyt. Parin tunnin automatkan päässä Melbournesta on satanut lunta Mt. Hothamissa.

Tänä aamuna pienet ystäväni äiteineen, Ehtesham 4 melkein 5 ja Noman juuri 3 vuotta, matkasivat Pakistaniin Raiwindiin Lahoren lähelle isovanhempiensa luo. Pakistaniin Sakukin aikoo tammikuussa muutamaksi viikoksi, kunhan saa passinsa takaisin.

Ja minä, toivoisin pääseväni vuoden alkupuolella Australiaan. Rakkaat ystäväni Raija ja Jussi ovat Espanjassa ja mieluusti lentäisin sinne joksikin aikaa ennen sitä. Raija on sairaalassa ja soittelemme tilannetiedotuksia Espanjan ja Suomen välillä. Vietnamin matkakin aussimatkan kylkiäisenä on ollut suunnitteilla, en tiedä onnistuuko se mahtumaan näihin  eläkeläisen moniin menoihin.

Mutta karjalanpiirakoitakin ehdimme paistaa äidin kanssa aamusella. Elli 6v Valkealasta kipaisi meille naapurin mummolasta meidän yhteisiin askarteluhommiin, lumityötkin tehtiin kimpassa. Joulusiivousta ja avantosauna huomenna. Nyt olisi ilta ja saattaisin katsoa televisiota tai lukea kirjaa.

Australiako maailman 'tyhmä blondi'?

Matkataan välillä Australiaan. Siellähän on Aisha rakkaimpani, opiskelemassa antropologiaa ja historiaa LaTrobe yliopistossa, Melbournessa. Blogini saattaa tuntua vähän yksipuoliselta kun olen kirjoitellut Kiinasta ja Sakusta. Aisha kirjoittaa harvakseltaan omaa blogiaan ja on facebookissa, kun taas Saku ei ole...eikä lupaa tulla... . Blogin on Sakukin luvannut aloittaa, toistaiseksi autan välittämällä ne tänne omaan blogiini...minäkään en saanut kuin ensimmäisen kopsatuksi tänne, teknisiä ongelmia syytän.

Australiaan....Australia on  tuttu, asuinhan  Sydneyssä 14 vuotta, mutta en ole siellä käynyt vuoden 1986 jälkeen. Lapsetkin syntyivät siellä ja ovat kaksoiskansalaisia.

Millainen kuva ihmisillä on Australiasta?
Aurinkoa, vapautta, upeita rantoja, reilua meininkiä?
Viehättävä, mutta pinnallinen eikä niin fiksu, väittää brittiekspertti ja kysäisee, onko Australia  se maailman 'tyhmä blondi'.  Aishan lähetti artikkelin  Australia world´s 'dumb blonde'? 

Siellä asuessani minua vaivasi epämääräinen sielun, ytimen, puuttuminen. Käden heilautus "it´s all right, mate" ja harmitonta hauskanpitoa, reipasta, kyllä, mutta tuntui, ettei valinnanvaraa oikein ollut. Sanon tosin aina, että Australia on pieni paratiisi maan päällä. Mukava ilmasto, helppo toimia, helppo tutustua ihmisiin, mutta yhteisen historian ja kulttuurin puute, uutuuden tunne sai kaipaamaan Eurooppaan päin. Vaikka maahan on tullut siirtolaisina ryhmiä eri puolilta maailmaa, ne eivät ole integroituneet kovin hyvin, koska brittikulttuuri ehti rakentaa muurin ja todella valloittaa maan monessakin suhteessa. Aishakin on alusta asti halunnut opiskelujen valmistuttua takaisin Suomeen tai lähemmäs.

Mitä kaipaisin sieltä? Etnisiä ruokajuttuja, tulee ensiksi mieleen, sillä Australiassa on tarjolla monenmoista pienen matkan päässä. Asuinalue muuttuu libanonilaisesta kreikkalaiseksi kävelymatkan päässä; etniset ihanat ruokapaikat ovat keskittyneet kunkin maan/alueen omaan asuinalueeseen. Ensimmäiseksi muistan,yli 20 vuoden takaa,on Bondi Beachilla unkarinjuutalaisten kakkukahvilan, nimeäkään en muista, ei sillä mitään keksittyä nimeä ollutkaan. Strudelit, suklaakakut, metrikaupalla toinen toistaan mehevämpiä! Tietääkseni se on vielä siellä. Toiseksi libanonilaisten kansankuppilat.

Menen takaisin ainoastaan Aishan luona vierailemaan, muuten kyllä monta muuta matkakohdetta menee ohi Australian. Muuta en oikeastaan keksi kuin ruokakulttuurin moninaisuuden. Paljon kivaa, mutta ei tärkeää enää.

Tosin sitten eri maista tulleet ryhmät olivat muuten paitsi ruokakulttuurin suhteen kovin sisäänlämpiviä kukin oman kulttuurin vaalijoita. Monikulttuurisuus ei oikein näy katukuvassa tai kansalaistoiminnassa. Vasta toinen sukupolvi oppi kunnolla englanninkielen, kolmas tai neljäs alkaa olla jo sopeutunut. Jos seuraa Australian politiikkaa ja kulttuuritapahtumia, hyvin havoin vieläkään, ovat nimet muuta kuin brittinimiä. Onhan politiikka hyvin sidottu brittiläiseen malliin ja se kuuluu brittiläiseen kansainyhteisöön, kuningatar Elisabeth II sen nimellisenä hallitsijana.

Australia on ottanut tunnuksekseen laulun, Tanssi Matilda, Waltzing Matilda Siirtolaisuuden alkuaikojen hellitty rempseä kantrimeininki välittyy, kun toinen tunnus, leveä nahkahattu heitetään päähän, ja jos oikein isänmaallisia halutaan olla, siihen nivotaan narussa heiluvia korkkeja lieri ympäriinsä. Laulu ei kuitenkaan ole rempseä, eikä Matilda tanssi, ei Matilda ole nainenkaan ja loppu on kovin surullinen.

Niin, brittivetoinen historiankirjoitus tahtoo unohtaa alkuasukkaat, Australian aboriginaalit. Britit tulivat maahan vasta 1700-luvun lopulla ja tappoivat alkuasukkaita minkä ehtivät. Tasmaniassa viimeistä naista ja miestä myöten. Asuessani siellä 1971-1986 olivat aboriginaalitkin yksi ulkopuolinen ryhmä, joille haluttiin tuupata länsimainen elämäntapa. Muutamassa vuodessa olisi luonnossa omillaan elänyt kansa suuressa maassaan tuupattu  ulos mailtaan. Miksi? Heidän tapansa elää on varmasti hieno ja vuosituhansien, kymmenien tuhansien vuosien aikana kehittynyt juuri käyttökelpoiseksi heille.
Aboriginaalien kohtalo on asia, jota minun on vaikea käsittää ja hyväksyä.

Muuten, oheisessa artikkelissa tai videossa ei tainnut olla vilaustakaan aboriginaaleista tai heidän kulttuuristaan. Vai oliko siellä bumerangi, aboriginaalien taidettakaan? Anteeksi, katsoin uudelleen videon, siellä vilahti Ayers Rock, mutta ei mainintaa siitä, mikä paikka se on,  ja pari aboriginaalipoikaa uimassa vilahti sekunnin murto-osan . Miten ovatkaan valkoihoiset maan omineet parissa sadassa vuodessa ja ovat kuuluisia ja ylpeitä saadessaan ensimmäisenä maailmassa esittää mahtavan ilotulituksen uuden vuoden vaihtuessa. Aboriginaaleja on 2,2 % maan reilusta 20 miljoonasta asukkaasta. Heidän metsästys- ja keräilykulttuurinsa oli maailmassa ainutlaatuinen.

Australia on blondi? Kas vain. Raakalainen valkoinen blondi on ollut.




Aisha ja Ballaratin koirakodista haettu Max

Nigerian jorubaheimon menetetyt kaksoset

Nigeriassa menehtyneen kaksosen äiti saa hoitaakseen pienen puuveistoksen, jota äiti sitten hoitaa kuolemaansa saakka. Tai kaksi veistosta. Hoitovastuu periytyy läheiselle sukulaiselle jos äitikään ei selviä. Eilen Teema-kanavalla esitettiin Patsaspäiväkirjat-ohjelman jakso, jossa käsiteltiin naisen kuvaamista patsaina.
Ohjelma nähdään Ylen Areenalla kuukauden ajan Ohjelma oli muiltakin osin hämmästyttävän monipuolinen. Aivan ihastuttava näkökulma patsaisiin Willendorffin Venus-patsaasta lähtien.
http://www.yle.fi/teema/dokumentit/kulttuuri-_ja_elokuvadokumentti/
http://wikibin.org/articles/yoruba-twins.html (joruba/youruba heimon perinteistä)
http://people.stu.ca/~belyea/2005/RitualI/Yoruba2.html (tämä Aishalle, ehkä antaa antropologisen näkökulman)

Minulla on kaksoset. Liian aikaisessa vaiheessa kilon pieninä syntyneet. Nigeriassa ja Suomessa on eniten kaksosia maailmassa. Meidän perheemme onni oli päästä Australian Sydneyn ylipistolliseen keskussairaalaan, jossa vuonna 1985 oli huipputasoinen keskoshoito.
Niinpä minulla on kaksi ihanaa lasta, nyt 24-vuotiaina terveitä.

Pieniä, oikeastaan pikkuisen ja maagisen pelottavan näköisiä ere ibeji kaksospatsaita on sen sijaan Nigeriassa suunnattoman paljon, sillä lapsikuolleisuus on siellä maailman mittakaavassa suorastaan kauhea.

Katsoin, kuinka jorubavanhus Igboran kylässä hoiti kahta 60-vuotiasta kaksospatsasta. Patsasvauvoille annetaan ruokaa, pestään ja puetaan kerran viikossa. Patsaat käsitetään puoliksi pyhiksi hengiksi, puoliksi vauvoiksi.

Tänään iltapäivällä menin flunssaroketetta ottamaan terveyskeskukseen ja siellä tapasin aikoinaan lapsiani hoitaneen neuvolatädin.

Siinä hän kertoi kollegoilleen silloin 1985 lopulla ihmetelleensä näitä kilon painoisena syntyneitä nappisilmiä, sillä hänen sanoin "ei siihen aikaan niin varhain syntyneet tainneet juuri selvitä". (Olimme Suomessa vuosien 1985-86 aikoihin yhden vuoden ensimmäisen syntymäpäivän ajoista.)

Nyt keskosten hoito on kehittynyt jonkin verran noista ajoista, ja samassa vaiheessa syntyneitä keskosia selviytyy enemmän (27 raskausviikolla).

Sydämen alle tulvahtivat ne ajat, kun istuin kiikkustuolissa Sydneyn vastasyntyneiden teholla, lapsi vuorotellen sylissä piuhoissaan ja käärityneenä peittoihin ja villamyssy päässä. Olin aivan varma silloin että tästä selvitään. Siellä lapsia hoidettiin 2 kuukautta.

En ehkä silloin kaiken keskellä tajunnut miten läheltä piti. Olemme onnekkaita.

Ruplia taskut täys ja muuta konkreettista matkan valmistelua

Yläkuvassa Lappeenrannna satamassa Carelia-alus, joka vie päivittäin turisteja Saimaan kanavaaa myöten Viipuriin.

Alakuva, valkoisten poijujen kohdalla alkaa Saimaan kanava.

Lappeenranta, kotikaupunkini

Tänään on hoidettavana muutamia käytännön asioita, hain Venäjän viisumini Lähimatkat Oy-toimistosta Kaivopuistosta ja sen jälkeen matkalipun Hki-Moskova, rahaakin piti vaihtaa.

Vaihdoin ruplia, kurssi 1 e = 41,01 ruplaa. (Forex, joka näytti olevan edullisin valuutanvaihtopaikka, eikä ota palvelumaksua)

Mongolian tögrök on , miten sanottiinkaan, suojattu valuutta, eli sitä ei voi missään maailmassa vaihtaa. Vasta paikan päällä.

Kiinan yuaneja emme vielä ajatelleet vaihtaa. Oletamme, että Pekingissä se ei ole ongelma.

Kiinan renminbi yuan 1 e = 9,60 yania

http://www.ratesfx.com/rates/rate-converter.fi.html

Viisumit

Venäjän viisumin sain vasta tänään. Hakuaika noin 5 viikkoa, hinnaltaan 85 e . Kahden matkan viisumi siltä varalta, että joudumme tulemaan takaisin Venäjän kautta. Voimassa 1.8.- 30.10.2009

Venäjän viisumit haetaan matkatoimistoista. Siihen erikoistuneita on Helsingissä useita, Itä-Suomessa samoin. Sain sellaisen käsityksen, että juuri Lappeenrannassa viisumit olisivat paljon edullisempia.

Mongolian viisumi 50 e 30 päivän kertaviisumi, siten, että viisumi on voimassa 30 päivää maahantulosta, viimeinen maahantulopäivä kuitenkin 30.9.2009 . Hakuaika viikko. Haetaan konsulitoimistosta Kirkkonummelta. Näpsäkkä paikka, vaikka huonojen liikenneyhteyksien päässä.

Kiinan viisumi 40 e, kertaviisumi voimassa antamispäivästä lähtien 1.7.2009, 10.10.2009 asti (HUOM!). Hakuaika viikko. Haetaan lähetystöstä Kulosaaresta.

Kaikki viisumit olisi saanut pikana, mutta maksamalla siitä huomattavasti enemmän.

Viisumien kestot ja alkamisajat ovat pieni viidakko, jokaisella maalla on oma käytäntö, johon kannattaa kiinnittää huomio.

Alustava matkasuunnitelmamme on siis seuraavanlainen.

2.8.2009 Helsinki-Moskova Tolstoi-junalla Helsingistä klo 17.53, perillä aamulla Moskovassa (lähdöt joka päivä) hinta 90,40 e (yli 60-vuotiaille eli minulle vanhuusalennut, se onkin ensimmäinen ikäni puolesta saatu alennus!)

3.8.2009 päivä ja yö Moskovassa

4.8.2009 Moskova - Nizhni Novgorod

noin 6-7.8. Nizhni Novgorod-Jekaterinburg

mahdollisesti pysähdys Perm ja joku muukin paikka

noin 9-10.8. Irkutskiin

Baikalin retki, muutama päivä elokuun puolivälin paikkeilla

Irkutsk-Ulan Ude , Ulan Ude Mongolian rajalla olisi yksi pysähdys Baikalin jälkeen

Ulan-Ude - Ulan Baatar Mongoliassa

Jurtta/arot retki muutaman päivän

Elokuun viimeisellä viikolla väli Ulan Baataar-Peking

Noin elokuun viimeisen viikon tienoilla matkustamme viimeisen etapinUlan Baatar-Peking, jossa alustavasti olemme sitten loppuajan, oli se sitten 2-3 viikkoa ja matkustaisimme mahdollisuuksien mukaan Kiinassa.

Ulan Baatar-Peking juna kuitenkin kulkee vain 1-2 päivänä viikossa. Se pitää vielä tarkistaa.

15.8.2009 Peking-Helsinki

Palaisimme lentäen, ehkä Moskovan kautta. Takaisin Suomessa olisimme syyskuun puolen välin tienoilla.

Näin matka saattaa edistyä. Tai sitten ei. Olemme avoimia muutoksille. Matkan varrella voimme poiketa esimerkiksi päiväksi sivuun Trans-Siperian reitistä.

Blogin päivitys ja muutama ajatus turvallisuudestamme

Mielenkiintoista on, miten saan päivitettyä blogia. Piia koti-Suomessa on tärkein yhdyslenkkini, jolle pyrin ilmoittamaan reitistämme ja hänelle jätän myös passini kopiot. Omat lapset kun ovat hankalasti saavutettavissa, toinen intissä ja toinen Melbournessa. Onhan hyvä olla jonkun kanssa tarkemmassa yhteydessä. Piia sitten raportoi muulle perheelle. Ja mikä tärkeintä, jos jotain sattuisi, Piialla on kokemusta ja hoksottimet paikallaan toimia tarvittaessa. Vaikka etsiä tätinsä jostain Siperian takaa.

Onhan se niin, että saatamme poiketa välillä teille tietymättömille. Ja tietysti toivomme, että saamme pysyä terveinä matkan ajan.

Eri yhteyksissä on aina suositeltu juuri passitietojen jättämistä läheisille.

Tuntuu niin tarkalta kaikki tämä verrattuna matkusteluihini maailmalla aikana, jolloin ei ollut kunnollisia puhelinyhteyksiä, saati tietokoneista internetteineen tietoakaan. Matkustelin Etelä-Aasiassa ja varmasti aivan onnellisena viikkojen matkan jälkeen vain ilmaannuin Lappeenrantaan. En muista, olisinko päässyt kunnolla ilmoittamaan, että ollaan sitä nyt kierrelty Pohjois-Thaimaassa jonkun sattumalta tapaamani Vietnamista lomalla olevan amerikkalaisjoukon kanssa. Ehkä soitin kotiväelle lentokentältä. että kone Eurooppaan odottaa...en muista!

Niinpä vanhempani ovat kertoneet, kun lähdin aikoinaan Australiaan vuonna 1971, heidän tunteensä oli: tuo tyttö sitten meni, ehkä emme koskaan häntä enää näe. Sitä en silloin itse tiennyt, ei minulla ollut aavistustakaan vanhempieni ajatuksista. Olin vain itse innoissani päästessäni kauas. Silloin 60-70 luvulla ei matkusteltu vielä samaan tapaan seuramatkoilla. Australiassa hurahtikin sitten 14 vuotta. Menin naimisiin, sain lapset. Kävin muutaman kerran Suomessa lomailemassa, asuimme Pakistanissa 5 vuotta ja sitten vihdoin palasin kokonaan Suomeen. Matkustamisen ihanuus ei kuitenkaan ole haihtunut.

Sanotaankin, että kun on kerran lähtenyt kauas, on onnellinen vain matkatessaan paikasta toiseen. Tämä pätee varsinkin ns. maahanmuuttajiin tai muuten esimerkiksi työn perässä ulkomaille muuttaneisiin.

Matkavinkki 12: ota mukaan pyöreäpohjainen muovikulho, jossa kansi. Siihen saa piilotettua ruokailuvälineet ja kulho toimii samalla pienenä pesuastiana ja vaikkapa koussikkana tukkaa pestessä junassa. Leenan vinkki.