Viikonloppu täynnään isoja ja pieniä ystäviä pakistanilaisittain Helsingissä. Oli Eid-juhlan aika. Se on islamin suurin juhla, jolla muistetaan Abrahamin (Ibrahim) suostumista uhraamaan poikansa Ismaelin (Ismae'l) osoittaakseen tottelevaisuutensa Jumalan edessä. Jumala astui kuitenkin väliin ja antoi Abrahamille lampaan uhrattavaksi. Eidin kunniaksi hommataan uudet vaatteet ja tavataan perheenjäseniä ja ystäviä; syödään ja seurustellaan. Uhriksi perhe saattaa ostaa (tai teurastaa itse) lampaan tai lehmän varallisuudesta riippuen. Kolmasosa siitä tulee antaa vähävaraisille, kolmasosa perheelle ja ystäville, kolmasosa jää perheelle. Eid-juhla pidetään islamilaiseen kuukalenterin mukaan, siksi sen tarkka alkamisaika katsotaan kuun liikkeistä ja verrattuna vuosikalenteriimme, sen ajankohta siirtyy joka vuosi.
Eid Mubarak on toivotus Eidin aikaan, onnellista Eidiä.
Eid juhlan menu:
Lammas Korma
Kanaa kikhernekastikkeessa
Sitruunapulao pähkinöiden kera
Dahi Bare, kikjauhopalleroita jugurttikastikkeessa
Salaatti
Gajarka halwa, porkkanahalva jälkiruokana
Maustettu maitotee
Tänä vuonna pienimuotoisen Eid-juhlan järjesti ryhmä perheitä, jotka ovat olleet jo jonkin aikaa Suomessa. Muistan, kuinka vuonna 2005 Naheed tuli pienen poikansa kanssa Pakistanista. Perheen isä Babar oli saanut työpaikan opiskeltuaan Suomessa tietokoneinsinööriksi. Nyt hämmentyneestä, ujosta, suurin silmin ensimmäistä kertaa Pakistanista ulkomaille tullut Naheed on suomalaisten tapojen ja pakistanilaisten tapojen parissa sukkuloiva topakka perheenäiti. Babar oli jo ominut minut suomalaiseksi äidikseen vuosia sitä ennen. Niinpä olen lapsillekin dado, eli isänpuolen isoäiti. Se on oikein viehättävä tehtävä. Varsinkin, kun käydessäni hyppää kaksi pienintä syliin ja 8-vuotias tokaluokkalainen kysyy, kuinka monta yötä olet meillä, dado.
Tärkä juttu meidän kesken on urdun kieli; lapset puhuvat minulle urdua. 8-vuotiaan Salmanin kanssa joskus puhelemme suomeksi; silloin puhutaanlyhyesti kouluasioista, jotka Salmanillekin ovat "suomenkielisiä". Vien Salmanille kirjoja, sillä toivoisin älykkään pojan lukutaidon kehittyvän hyvin; kotona puhutaan urdua ja suomenkielen Salman on oppinut kokonaan koulussa ja kavereiden parissa, suomenkielen sujuva lukemisen ymmärtäminen alkaa olla jo tokaluokkalaiselle tärkeä.
Samaan viikonloppuun osui myös nuorimmaisen, Nomanin kolmas syntymäpäivä. Tai kuten Noman sanoo itse:
My Happy Birthday, nau sal ka, eli minun onnellinen syntymäpäivä, olen 9 vuotta. Kakkuakin tehtiin yhteistuumin. Ja hieman isompi isoveli Ehtesham, melkein 5 vuotta) oli ymmärtäväinen, että sai vain pienen lahjan tällä kertaa ja toivoi omana syntymäpäivänään yhtä isoa lahjaa. Edellisen kerran vein kaikille kirjan. Pienemmät kaksi kisasivat kirjan koosta; miksi isoveli sai isoimman. Siinä dadolle miettimistä miten soveltaa tämä pulma.
Noman pikkuisin kysyi joku aika sitten: Uncle Saulat ka China khattam ho gea? Eli loppuiko Saulat-sedän kiina jo? Pojilla on ikävä. Ei se kiina ihan heti lopukkaan. Lapsen ajantaju on kovin konkreettista.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti