Tsingis Khan hallitsee yha taalla

Vapauduttuaan Venajan kahleista mongolialaiset ovat ottaneet takaisin Tsingis Khanin hallitsijakseen. Han istuu parlamenttitalon edessa valtaistuimellaan. Mongolialaiset ovat kovin ylpeita suurimmasta sankaristaan, jota pidetaan Mongolian valtion isana.

Kaikissa rahoissa taitaa olla Thingis Khanin kuva. Kuva pilkahtaa esiin milloin missakin.

Soin Khan keittoa....suuret rasvaiset luiset palat lammasta, perunaa, lanttua ja porkkanaa keitossa. Ratsumiehen ateria. Mutta hyvaa!

Televisio esittaa joka valissa heidan sankarinsa saavutuksia.
Selitetaan, ettei 1100-1200-luvuilla vaikuttanut Tsingis Khan suinkaan ollut tuima rosvovalloittaja eika julma hallitsija, niinkuin usein lienee hanta kuvailtu. Hanen valloittamansa imperiumi ulottui itaiseen Eurooppaan asti. Siihen aikaan Tsingis toi ensimmaista kertaa (onko oikein?) vuorovaukutukseen hallitsemiensa alueiden kulttuurit ja oli suopea eri uskonnoille ja paikallisille uskomuksille ja tavoille.

Menemme katsomaan tuon ajan keskusta, valtiota nimelta Kakorum, joka on jaanyt tuskin havaittavaksi paikaksi. Karakorum onko saman niminen vuoristo saanut siita nimensa vai painvastoin.

Venajan vallan lyhyt aikakausi vei mongolialaisilta oman kirjoituksen, kauniin maalauksellisen kirjaimiston. Tilalle tulivat kyrilliset aakkoset. Ulan Udessa osataan aika hyvin venajaa, myos englantia. Englannilla tulisi hyvin toimeen toisin kuin itse Venajalla.

Perusopetuksessa jo opetetaan nyt vanhaa kaunista kirjoitusta ja yliopistossa on tutkintoon valmistava kalligrafian opetus. Tarkoituksena on, etta kaikki peruskoululaiset paasevat oppimaan oman vanhan kirjoituksen parin vuoden sisalla.

Nyt vain 2,5 miljoonaa mongolialaista asuttaa Euroopan kokoista demokraattista maataan. Kolmasosa on taalla Ulan Baatarissa. Alle puolella ei ole juomakelpoista vetta saatavilla. Hevosia on 13 yhta ihmista kohden.

Kavin taidenayttelyssa, jossa maalaukset 0livat Venajan aikakaudelta ja sen jalkeen ...valta vaihtui 1990-luvulla. Ensin ajattelin, mita kummaa, venalaiset sotilaat leikkivat lasten kansa hymysuin, kaettelivat mongoolien joukkoja panssarivaunun vierella.

Kohta kuvat muuttuivat. Avara, upea vuoristolaakso, mutta rinteilla romuttuineita tankkeja pitkin laaksoa, kuolleita hevosia, rajaytettyja taloja. Mongolisotilaitten muotokuvia.

Toisessa osassa oli uudempaa maalaustaidetta. Paljon perinteista ammentavia kuvia. Selvasti nakee, etta mongolialaiset rakastavat maataan. Joissakin tauluisssa oli kaytetty vanhaa kirjoitusta. Mukava nayttelyn opas antoi minulle paksun antologian selailtavaksi, kun huomasi kiinnostukseni. Ja pyysi juomaan teeta kanssaan. Ihanan ystavallista. Paitsi nayttelyn teokset, suurin osa antologiasta oli maisemamaalauksia, hevosia, perinteisista mandalamotiiveista innoituksensa saaneita teoksia.

Huomenna tapaan Mongolian australialaisten kasityokerhon! Sitten voin kysella enemman taalla asuvilta ulkomaalaisilta.

Kavaisin valtion tavaratalossa (State Department Store), joka on paalta neuvostoajan monoliitti, mutta sisalla hieno ja kaiken maailman merkit edustettuina. Lasten koulurepuissa Nalle Puhit ja Lumikit, Barbiet. Supermarket oli taynnaan kaikkea, Viola juustoa, metrikaupalla vessapaperia (aina tormaa tahan meidankin outoon luuloon etta vessapaperit pitaa kantaa mukanaan), kosteuspyyhkeita, kuivattuja aprikooseja, taytekakkuja, mansikkamehua ja mustikkajugurttia. Noin antaakseni vahan viitteita siita, ettei taallakaan asti maailmaa mitaan puutu. Ja nenaliinapaketti taatusti halvempaa ostaa taalla kuin Suomessa.

Talvella tosin tuoreet vihannekset ovat vahissa, tuttuja perunaa, porkkanaa, siis juureksia saa, mutta ei juuri muuta ja joskus purkkitomaattejakaan ei saa aikoihin. Halpaa ovat juurekset ja lammas, mongolialaisten peruselintarvikkeet.

Elama kaikenkaikkiaan nayttaa rennolta. Asiat hoituvat vahemmallakin kiireella . Kadun yli menee voimakkaampi, ja joskus se on jalankulkija! Punaisia pain mentiin,v aikka viiden kaista autot tulivat vauhdilla eteen, sinne vaan valiin ja menoksi. Katselin itse valojen vaihtumista. Monia liikennevaloja ei ole.

Pukeutuminen on rennompaa kuin Venajalla. Perinteisia pukuja nakyy taalla kaupungissa vain muutama silloin talloin. Nuoret ovat kuin nuoret muuallakin, sellaisia japsivaikutteisia, tai pikuupunkkareita tai vain tiukoissa farkuissa ja napapaidoissa tai huppareissa. Skeittareita keskusaukiolla. Tuossa vieressakin pelaa taysi hiphopparijoukko.

Ylihuomenna menemme meille raataloidylle retkelle (lue: raataloity kahdelle ei paivia patikoiville, ehka, ehka hevosen selkaan nouseville, ei vuorikiipeileville). Matkan saimme suosittelujen perusteella Tseren Tours-toimistosta aivan valtion tavaratalon kupeesta. Oma jeeppi kuskeineen vie meidat 4 paivan kierrokselle, asumme jurtassa ja saamme viettaa aikaa paikallisten karjankasvattajien kanssa seuraten heidan elamantapaansa. Kuski on myos oma yksityinen kokkimme. Reitti vie luonnonpuistoon, eramaa-alueen sivuitse muun muassa. Kaikki 270 e henkilolta. Paikallinen aussi, kasityokerhon yhteyshenkilo neuvoi meille taman toimiston. Hienoa.

Onneksi paattelimme oikein ja pyysimme toimistoa myos hoitamaan junaliput Pekingiin. Lippuja ei coupee-luokkaan enaa saanutkaan. Saimme lisamaksusta ensimmaisen luokan paikat. Muuten olisimme joutuneet odottamaan pari paivaa seuraavaa junaa. Junat kulkevat 3 paivana viikossa.
36 tunnin matka onkin mukava viettaa paremmin varustetussa junavaunussa. Sekava juna+bussi vaihtoineen ja epavarmuuksineen Kiinan rajalla, rinkan kanniskeluineen ei tassa vaiheessa matkaa enaa innosta. Rouvat haluvat jo rauhoittua. Kunnes paastaan Pekingiin.

Matkamme onkin ollut sekava kokoelma halvasta kalliimpaan, matkustelua halvimmassa luokassa (platskartnyi) seka coupee-vaunussa, elektriskalla (paikallisjuna vaikkakin 2 x170 km matka) , bussilla, ja asumista luksus-sviitista vaatimattomaan hotelliin. Polkupyorallakin olen kylan raitilla ajellut. Laivalla Volgalla. Ja nyt viela jurttaan yoksi. Yksi ongelma on ollut: muutama huono tyyny. Muuten kaikki on kaynyt ihan hyvin.