Perm-Jekaterinburg juna
Euroopasta Aasiaan kesti vain 5,6 tuntia. Matkatovereina psykologi Elena ja poikansa Maxim Pietarista matkalla isoaidin luo Tumeniin. Elenan isoisa oli noin 80 v sitten Suomesta karkoitettu Siperiaan, kohtalo perheelle tuntematon. Olisi ollut kiva jutella, mutta astuimme junaan klo 01,00 jotain aikaa ja kaikki olivat vasyneita. Tama juna oli kylma yolla. Muuten vanhempi juna, pehmeat tummat ruskeat varit, kullanhohtoiset verhot ja punainen matto, tsaarintunnelmaa. Olemme jo oppineet junarutiinit ja oikeastaan kolmisen paivaa olemme parjanneet vain kasikassilla ja rinkka kulkee mukana melkein avamattomana. Taisi tulla liikaa tavaraa mukaan.
Kulho, suurennuslasi ja Lonely Planet
Leenan vinkki ottaa mukaan kannellinen kulho on oiva, se on toiminut pesualtaana, ruokakuppina, sailytysastiana, veden jaahdytysastiana (samovaarista kiehuvaa vetta ensin teekuppiin ja sitten kulhoon ja sitten pulloon etta pullo kestaa) Toinen ehdoton juttu on suurennuslasi. Kiinaan mennaan ja kiinalainen suurennuslasi tiimarista 2 e on kaytossa monta kertaa paivassa. Lonely Planetin opaskirjaa ei nae muuten lukea. Tuo opaskirja on muuten aivan ajan tasalla ja vihjeet matkan varrelle siella loistavia.
No muuten, ei se haittaa vaikka housunlahkeet ovat kurassa kolme paivaa tai samat vaatteet...no kiitettavasti olemme paasseet vaatteita ja itseamme puleeraamaan, saunassakin.
Kirkko Veren Paalla Jekaterinburgissa on Venajan Klondykessa
Ibadevin talon paikalle, jossa Ibadevin talo sijaitsi, on rakennettu melko uusi Kirkko Veren Paalla melkoisen suureen tyyliin. Suurin nakemani ortodoksikatedraali se on.
Kirkossa oli traareista tosi kattava nayttely. Kaikki selitykset ovat kaikkialla englanniksi, juuri mitaan kirjaa tms ei edes saa ostamalla englanniksi. Nuoret tuntuvat osaavan jos tieta tms kysyy. Mutta mehan soljuttelemme venajaa vaikka miten pain jo. No yksoikoisesti ainakin....
Tulimme aamulla tanne Jekaterinburgiin, yli Uralin matalimman kohdan nyt jo Aasian puolelle.
Satoi aika rankasti ja oli kylma, joten paatimme katsoa saammeko junan illaksi Omskiin, 14 tuntia 2000 ruplaa. Siis saimmekin napparasti. Asemalla soimme aamiaiseksi taas piroshkit ja cappucinot noin 100 r. ja huomasimme heti kaupunkiajelun 1,5 h 250 r. Ostimme kortteja, mutta ei niita tassa menossa ehdi kirjoittelemaankaan. Joku paiva pidamme oikein lepopaivan. Tai ainakin suunnitellemme niin.
Se kaupunkiajelu vei meidat juuri tuonne kirkkoon ja ympari laajaa ja avointa kaupunkia. Venajan klondyke, sanoi opas. Se nakyy. Kaikki on suurta, puhdasta, kohtalaisen uutta ja maisemat kuin jostakin suurkaupungista missa tahansa, jos ottaa kuvasta pois muuta kultaiset sipulikupolit. Muutama vanha puutalo oli restauroitu museoiksi ja nekin kauniita kuin mitka, eivat rappeutuneita niinkuin muualla olemme paljon nahneet. Lienee purettu kylmasti lasin ja betonin ja kiiltavan kromin tielta. Hirsitaloja on muuten maaaseudulla runsaasti koristeellisine ikkunanpielineen, maalaamattomia, tummia hirsia ja joskus talo ihan kallellaan, usein hyljattyna.
Ostoksia ja aterioita
Etsimme kivimuseon, jossa katselimme Uralilla kaivettuja monia jalo/ ja puolijalokivia. Loysimme jalkavoidetta, kameran muistikortin niin hienosta kaupasta ettei Hesassa olekaan.
Ostimme junaevasta, pahkinoita ja jugurttia ja mehua minulle. Pulliensyonti ja pullamaisten piroskien, joskin ihania ovat, pitaa valilla lopettaa.
Lounastimme paikallisessa, kavahdamme Coffee House, McDonald ja muita tuontipaikkoja...
keitot ovat taalla aina ihania. Olemme syoneet paikallisten mukana retkillamme ja se on mukavaa.
Chedynista ostin mustikoita, paikalliset kutsuvat venajaksi mustamarjoiksi, tsernika.
Ajellessamme sightseeing bussissa silmiin osui paaposti ja INTERNET isolla. Tanne tulimme melkein sattumalta, se on kiva saada purettua tata matkaa vahan.
Matkantekoa niin ja nain, rinkka aina vaarinpain.
Huokaisimme molemmat hartaasti, onpa ihanaa levata junassa 14 tuntia.
Nyt junalle, asemalla Kamera Khameini eli matkatavarasailytys on hieman ongelmallinen joskus, ei aina. Portaita, jonotusta. Ja kapuamisemme oikealle laiturille ja junan tarkistus vie aikaa. Mina lyllertelen perassa juuri nyt toisessa pikkuvarpaassa rakko, joka on laastaripanssaroitu.
Matkatoverini mielellaan on ensimmaisten joukossa paikassa kuin paikassa, minun tapoihini paremminkin kuuluu olla rauhassa viimeinen niin ei tarvitse odotella jonoissa niin paljon ja paasen junaan rinkka selassa omalla tavallani, se on muuten monille aika hassu naky, mina rinkka selassa ja kasikassi keikkumassa kupeella kapuamassa KORKEITA ja kapeita junanrappuja ahtautumassa samovaarinurkan ohi. Rinkkojen ahtaminen makuuvaunuosastoon...se on erikoisosaamista jo.. Ja se rinkka tuli aluksi pakattua ylhaalta painavaksi. Viisastuimme ja pakkaamme nyt paremmin. Sopiva tyonjako.
Ja nyt matkaan. Sataa kaatamalla. Ratikka numero 1 vieasemalle, joka on keltaisen, oranssin ja kullan varinen maailman mahtipontisin asemarakennus!
Euroopasta Aasiaan kesti vain 5,6 tuntia. Matkatovereina psykologi Elena ja poikansa Maxim Pietarista matkalla isoaidin luo Tumeniin. Elenan isoisa oli noin 80 v sitten Suomesta karkoitettu Siperiaan, kohtalo perheelle tuntematon. Olisi ollut kiva jutella, mutta astuimme junaan klo 01,00 jotain aikaa ja kaikki olivat vasyneita. Tama juna oli kylma yolla. Muuten vanhempi juna, pehmeat tummat ruskeat varit, kullanhohtoiset verhot ja punainen matto, tsaarintunnelmaa. Olemme jo oppineet junarutiinit ja oikeastaan kolmisen paivaa olemme parjanneet vain kasikassilla ja rinkka kulkee mukana melkein avamattomana. Taisi tulla liikaa tavaraa mukaan.
Kulho, suurennuslasi ja Lonely Planet
Leenan vinkki ottaa mukaan kannellinen kulho on oiva, se on toiminut pesualtaana, ruokakuppina, sailytysastiana, veden jaahdytysastiana (samovaarista kiehuvaa vetta ensin teekuppiin ja sitten kulhoon ja sitten pulloon etta pullo kestaa) Toinen ehdoton juttu on suurennuslasi. Kiinaan mennaan ja kiinalainen suurennuslasi tiimarista 2 e on kaytossa monta kertaa paivassa. Lonely Planetin opaskirjaa ei nae muuten lukea. Tuo opaskirja on muuten aivan ajan tasalla ja vihjeet matkan varrelle siella loistavia.
No muuten, ei se haittaa vaikka housunlahkeet ovat kurassa kolme paivaa tai samat vaatteet...no kiitettavasti olemme paasseet vaatteita ja itseamme puleeraamaan, saunassakin.
Kirkko Veren Paalla Jekaterinburgissa on Venajan Klondykessa
Ibadevin talon paikalle, jossa Ibadevin talo sijaitsi, on rakennettu melko uusi Kirkko Veren Paalla melkoisen suureen tyyliin. Suurin nakemani ortodoksikatedraali se on.
Kirkossa oli traareista tosi kattava nayttely. Kaikki selitykset ovat kaikkialla englanniksi, juuri mitaan kirjaa tms ei edes saa ostamalla englanniksi. Nuoret tuntuvat osaavan jos tieta tms kysyy. Mutta mehan soljuttelemme venajaa vaikka miten pain jo. No yksoikoisesti ainakin....
Tulimme aamulla tanne Jekaterinburgiin, yli Uralin matalimman kohdan nyt jo Aasian puolelle.
Satoi aika rankasti ja oli kylma, joten paatimme katsoa saammeko junan illaksi Omskiin, 14 tuntia 2000 ruplaa. Siis saimmekin napparasti. Asemalla soimme aamiaiseksi taas piroshkit ja cappucinot noin 100 r. ja huomasimme heti kaupunkiajelun 1,5 h 250 r. Ostimme kortteja, mutta ei niita tassa menossa ehdi kirjoittelemaankaan. Joku paiva pidamme oikein lepopaivan. Tai ainakin suunnitellemme niin.
Se kaupunkiajelu vei meidat juuri tuonne kirkkoon ja ympari laajaa ja avointa kaupunkia. Venajan klondyke, sanoi opas. Se nakyy. Kaikki on suurta, puhdasta, kohtalaisen uutta ja maisemat kuin jostakin suurkaupungista missa tahansa, jos ottaa kuvasta pois muuta kultaiset sipulikupolit. Muutama vanha puutalo oli restauroitu museoiksi ja nekin kauniita kuin mitka, eivat rappeutuneita niinkuin muualla olemme paljon nahneet. Lienee purettu kylmasti lasin ja betonin ja kiiltavan kromin tielta. Hirsitaloja on muuten maaaseudulla runsaasti koristeellisine ikkunanpielineen, maalaamattomia, tummia hirsia ja joskus talo ihan kallellaan, usein hyljattyna.
Ostoksia ja aterioita
Etsimme kivimuseon, jossa katselimme Uralilla kaivettuja monia jalo/ ja puolijalokivia. Loysimme jalkavoidetta, kameran muistikortin niin hienosta kaupasta ettei Hesassa olekaan.
Ostimme junaevasta, pahkinoita ja jugurttia ja mehua minulle. Pulliensyonti ja pullamaisten piroskien, joskin ihania ovat, pitaa valilla lopettaa.
Lounastimme paikallisessa, kavahdamme Coffee House, McDonald ja muita tuontipaikkoja...
keitot ovat taalla aina ihania. Olemme syoneet paikallisten mukana retkillamme ja se on mukavaa.
Chedynista ostin mustikoita, paikalliset kutsuvat venajaksi mustamarjoiksi, tsernika.
Ajellessamme sightseeing bussissa silmiin osui paaposti ja INTERNET isolla. Tanne tulimme melkein sattumalta, se on kiva saada purettua tata matkaa vahan.
Matkantekoa niin ja nain, rinkka aina vaarinpain.
Huokaisimme molemmat hartaasti, onpa ihanaa levata junassa 14 tuntia.
Nyt junalle, asemalla Kamera Khameini eli matkatavarasailytys on hieman ongelmallinen joskus, ei aina. Portaita, jonotusta. Ja kapuamisemme oikealle laiturille ja junan tarkistus vie aikaa. Mina lyllertelen perassa juuri nyt toisessa pikkuvarpaassa rakko, joka on laastaripanssaroitu.
Matkatoverini mielellaan on ensimmaisten joukossa paikassa kuin paikassa, minun tapoihini paremminkin kuuluu olla rauhassa viimeinen niin ei tarvitse odotella jonoissa niin paljon ja paasen junaan rinkka selassa omalla tavallani, se on muuten monille aika hassu naky, mina rinkka selassa ja kasikassi keikkumassa kupeella kapuamassa KORKEITA ja kapeita junanrappuja ahtautumassa samovaarinurkan ohi. Rinkkojen ahtaminen makuuvaunuosastoon...se on erikoisosaamista jo.. Ja se rinkka tuli aluksi pakattua ylhaalta painavaksi. Viisastuimme ja pakkaamme nyt paremmin. Sopiva tyonjako.
Ja nyt matkaan. Sataa kaatamalla. Ratikka numero 1 vieasemalle, joka on keltaisen, oranssin ja kullan varinen maailman mahtipontisin asemarakennus!
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti