Kylan raitilta Baikal nakyy tasaisena, saarettoma kuin meri. Toisella puolen nakyvat sinisena vastarannan lempeat rinteet tai vuoret, hyvalla ilmalla joku rannnan kohta selvasti jyrkkinakin laskeutuvina, yleensa metsaisina mutta myos hiekkaleikkauksena. Joissain kohdin rannat ovat jyrkan kallioiset. Vastarannalle tasta on 60-70 km (leveimmillaan 80 km) ja nakyma oikealle ja vasemmalle katsottuna aika laaja.
Baikal ei paljasta mitaan salaisen suuresta syvyydestaan (1,6 km). Sininen , auringon kultaama ja valilla tumman sininen, kuin meri. Kylaa kaartavalta hiekkarannalta voi helposti menna uimaan. Kuinka kauas uskaltaisimme? Syvyyskayrat nayttavat hotellin eteisessa, etta syvin alkaa aika pian.
Kavimme uimassa, varoen. Vuosisatojen aallot olivat keranneet pohjankin aaltomaiseksi, vuorotellen pyoreita kivIa nauhana kuin aalto, valilla hiekkaa kuin aallonpohjana. Vesi oli noin +16/17 C. Ketaan muita ei nakynyt rannalla. Rantaniitylla heinantekijoita vain.
Aloitetaan rannalta kuvailla tata maisemaa sisamaahan pain.
Jarven ja vuorten valissa on muutama kaistale rannan suuntaisesti yhteensa alle kilometin leveydelta ennenkuin rinne alkaa kohota metsaisena..
Tassa kohdin on levea hiekkaranta.
Sitten kaistale pari sataa metria kostean nakoista rantaniittya.
Rannalle vie leveat pitkospuut, joiden vieressa mutainen tientapainen, jeepille ja traktorille. Rannalle pari venetta.
Yksi polli oli laitettu istuimeksi ja sen vierella oli nuotion jaljet.
Sitten olivatkin talojen aidatut pihat. Pihoilla kasvoi iso perunapelto, tillit, kaalit, joissain kaunis rivi keisarinliljoja, jossain tummanpunaisia daalioita, usein silkkikukkia. Yleensa jotakin meidan tuntemiamme vanhoja puutarhakukkia. Sellaisia pihoja, jotka lapsuudesta muista, sodanjalkeisesta Suomesta kun vihannekset kasvatettiin omissa pihoissa ja meillakin oli Tirilassa omakotitalon ulkorakennuksessa kanala ja pari possua.
Talojen julkisivut olivat kadulle pain ja ikkunat mita koristeellisempia, jollaisia talot ovat lapi tuhansien kilometrien venajan. Useimmat lienevat ajoilta ennen Neuvostoliittoa. Osa taloista oli maalattu vihreaksi, siniseksi, ellei koko taloa niin yleensa ikkunanpokat. Joskus naki kauniin lilan varisiakin. Ikkunanpokissa oli myos valkoista usein.
Talojen kyljissa olivat elainten suojat kiinni rakennettuina. Portit olivat korkeat ja joskus koristellut. Talon etupihat olivat usein erikseen kukkien kasvattamiseen , ja ne oli kevyesti aidattu, joista kukat helposti nakyivat. Melkein joka pihassa oli korkealla vipuvarrella varustettu kaivo, silla varsi kohosi kuin antenni talojen yli. Lautasantenni siina talon kulmalla, usein.
Ja sitten kylanraitti, ehka 2 km pitka ellei pitempikin, taisi olla. Nimeltaan Ulitsa Baikalskaja.
Ei samassa ryppaassa, vaan siella talla olivat pari kauppaa, posti, uusi bensa-asema ja sotamuistomerkki, jossa tuoreita kukkia. Ei kirkkoa. Ei Leninia. Ei parturia.
Toisella puolen raittia taas rivi taloja samalla tavoin kuin rannan puolella. Jollain tontilla uudempi rakennus. Rinne alkoi sitten heti ja rinteeseen oli rakennettu tai rakenteilla lautaseinaisia loma-asuntoja. Toiset melko vaatimattomia, toiset torneineen ja erkkereineen pienia linnoja.
Rinne nousi enimmakseen tiheana havumetsana, ei kovin korkealle. Jostain valista nakyivat taustalla korkeammat vuoret. Karhuja siella on. Eivat kuulema tule raitille. Lomapaikkamme pihassa oli kalteriasunto kahdelle karhulle. Aika ahtaasti saivat nallet asustaa ja tiirailla meita lomailijoita.
Kulkiessa kuului possujen rohkimista, kylan koirat juoksivat vapaina. Yksi iso hurtta pelotteli meita hampaillaan, ajoi haukkumalla muut kylan koirat tiehensa kovaa vauhtia ja tuli sitten meita hairitsemaan. Totta, hurtta sai meidat muuttamaan kavelymme suuntaa. Lehmat kuljeskelivat raitilla miten sattuu vapaina, vaikkakin nakyivat pysyttelevan reunaman ruoholla. Valilla pistivat paasa aidan yli ja nappasivat jonkin pihan kirsikkapuusta makeampia lehtia.
Yhtena paivana pyorailen, ohi ajoi mersu, muita autoja en tunnista, ikivanha tyoajoneuvo ja pari moottoripyoraa. Kolme poikaa temppuili pyorillaan. Nuori kylalaistytto kantoi kauppakassia ja puheli kannykkaansa.
Kylan kohdalla tie onpaallystetty ties kuinka monta vuosikymmenta sitten, halkeili ja reunat olivat monttuiset.
Kylan raitin varrella kasattuina on myos paljon rautaromua, ihmeellisia rakennelmia ja suuri rakennus, meille kerrottiin etta ne olivat kolhoosin purettuja rakennelmia. Hylattyja kolhoosirakennuksia nakyy siella taalla muuallakin maaseudulla.
Jatkan pyorailya yksin, matkatoverini meni kavelylle, minulla on kipea varvas jota hoitelen. Kylan raitin loputtua pysahdyn koivuhakaan, jossa aita ja maisema kuin Lemilla. Taalla, tuhansien kilometrien paassa Aasiassa! Kohta Kauko-Idassa! Tai ollaanko jo, missa senkin raja nyt sitten kulkeekaan?
Bongaan akaasian, Siperian mannyn (mita suomeksi? pine nuts eli venajaksi rieski saadaan sen isoista kavyista) ja erilaisen kuusen. Muuten luonto ei eroa. Pysahdyn puron rantaan. Paivankakkara, apila, tatar ja muita tuttuja kasveja siina on pientareella. Vesi on kirkasta ja takuulla juomakelpoista.
Palaan kylalle.
Alue nayttaa erittain suositulta lomailualueelta, tosin lomailijat ovat venalaisia. Yhden venalaisen kanssa naimisissa olevan saksalaisrouvan tapasimme.
Hotellirakennukset, paremminkin loma-asunnot, oli rakennuettu muutaman tontin kokoiselle alueeelle. samaan riviin kylanraitin talojen kanssa. Ikkunastamme oli nakyma Baikalille. Saagan Morin lomapaikka(turbaza) kasitti puisia taloja, joissa huoneita, konferenssitiloja, sauna.
Meilla oli kaunis puupanelein sisutettu huone, hieno kylppari, tv ja vedenkeitin. Illalla kavimme saunassa. Sita sanottiin Russian banjaksi, mutta se oli viimeista myoten samanlainen kuin suomalainen sauna. Lamminta oli 110 astetta, burjaattipoika, joka yllattaen puhui englantia, istui lammittamassa toisesta huoneesta.
Tama saunahomma on aika yllatys. Vai suomalainen sauna! Iahn sama se on venalaisillakin.
Ruoaksi saimme perusvenalaista kotiruokaa. Vilkaisin keittioon ja se oli siisti ja iso, padat porisivat siistissa keittiossa. Kesaisin ruoka katettiin samaan aikaan kaikille vieraille isolle kuistille. Yleensa alkusalaatti, keitto ja paaruoka, tee ja kahvi. Aamusella saimme ohrapuuroa ja mannapuuroa voisilman kera. Kahvia, teeta ja leipaa, ehka juustoa tai makkaraa.
Parhain oli alkusalaatti suolakalasta ja perunasta. Borssia tietysti saatiin ja seljankakeittoa.
Kysyimme onko taalla pain buddhalaisia, vastaus oli etta on. Siita ei ole merkkiakaan, ei mistaan erota eri uskontokuuntaan kuuluvia asukkaita. Kaikkiaan Burjatian alueella on 25-30 prosenttia alkuperaisvaestoa, Burjatian autonomisella alueella 60 prosenttia. Mutta miten he ovat levittaytyneet, on viela arvoitus. Vaikka osaammekin pyytaa postimerkit ja lisaa leipaa, syvallinen keskustelu ei ihan suju venajaksi. Kylassa ei ole kirkkoa eika liion buddhalaisten stupaa.
Burjaatit ovat lahella mongolialaisia rodullisilta piirteiltaan. Kylassakin oli paljon burjaatteja. Valiin puhuttiin ymparilla burjaattia, valilla se oli venajaa. Kaikki tienkin osaavat venajaa. Burjaatit ovat kertomansa mukaan nykyiseen venalaiseen asenteeseen tyytyvaisia, silla he saavat harjoittaa vapaasti omaa uskontoaan ja kulttuuriset erikoispiirteet \, kieli mukaan luettuna hyvaksytaan. Kansa oli miellissaan kun Medvejev kavi Burjatiassa, myos buhhalaisessa datsanissa (munkkiluostari).
Mutta huomenna aamuvarhain sanommekin jaahyvaiset valtavan kokemusrikkaalle Venajanmatkan osuudelle ja hujautamme paikallisen bussimestarin kyydissa Mongoliaan. Taalla ajetaan kovaa ja ohitellaan surutta.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti