Miten lienee Baikal muodostunut, silla se on syva, noin 1,6 km ja sellaisenaan syvin jarvi maailmassa. 80 leveana ja noin 160 km pitkana se aukeaa rannoilla kuin meri. Saaria ei ole tietaakseni kuin yksi, Olkhon, joka on lannen puolella ja suurin turistipaikka. Ei kiinnostanut kovinkaan.
Tanaan menemme itaiselle Baikalille Sukhaija (Sukhaya) nimisen kylan lahelle Saagan Morin lomapaikkaan aivan rannalle. Ihana lepohetki, naita suurkaupunkeja on ollutkin matkan varrella jo paan pyoritykseksi asti. Ajattelimme menna sellaiseen venalaisten suosimaan paikkaan, taysihoidolla jopa! Ajelemme pikkubussilla sinne pari tuntia 170 km matkan Ulan Udesta.
Sitten matkaamme juuri ostamillamme lipuilla bussilla Mongoliaan Ulan Baatariin 27.8.2009 taalta vehrealta tasangolta kiiveten vuorien yla Mongolian tasangolle. Bussi on junaa paljon nopeampi rajalla, meille kerrottiin. Vuoret eivat nayta pelottavilta, ne ovat kauniin pyoreiksi muotoutuneita, vehreeta kuusimetsaa rinteet taynnaan taalla...Ulan Ude on vuorien maljassa tasangollaan, Ulan Baatarin sitten noustaan Mongolian tasangolle yha ylemmas Gobin autiomaan lapi .
Tulimme tanne tavallisen kansan vaunuosastossa, se on nimeltaan platskartnyi. Paivajunana se oli melko reipas kokemus! Vaunu on jaettu 56 makuupaikan kesken, avoimena siten, etta kaytavan toisella puolen on ositettu 4 makuupaikkaa yla ja alapedit, toisella kaksi seinan suuntaisesti siten etta alimman pedin saa nostettua istuimiksi ja poydaksi keskelle. Naita yksikkoja sitten on vaunu taysi. Nukkumapatjat lakanoineen saa provodnitsalta (vaunupalvelijalta) joka pitaa jonkinlaista joota, mutta pian vaunu alkaa muistuttaa melkoista leiria. Laittoi pojat laikaisemaan nuudelinsa ja kuului komentelevan samovaarin kayttajia. Aina tuo 6 pedin osasto on osittain seinin eroteltu (nukkuja putoaa vain omalle kaytavalle....)
Lapset juoksee, ja leikkii, toiset nukkuu, babuskat hakevat samovaarista teeta ja levittavaet evaansa. Vessaan ja tupakalle ravaa sekalainen joukko ja keraantyy juttelemaan sinne ja tanne. Tupakoida saa vain vaunujen valisessa kaytavassa.
Hittimusiikki soi, taman hetken biisi Tsernie glaza, mustat silmat.
Meidan iloksemme vaunussa leireili 10 salskeaa, vilkasta kaasukenttien miesta. Aluksi pari kolme parkeerasi penkkiemme paahan kyselemaan mista ollaan ja niin edelleen. Lopulta pojat istui sylikkain erilaisissa muodostelmissa ja eri kokoonpanoissa meenen ja tullen, ja selittivat kaikkea mahdollista kaasukenttien toiminnasta luonnon kauneuteen ja Jenisein suureen pato-onnettomuuteen (ollut varmasti uutisissa suomessakin) ja yhdessa vaiheessa lompsauttivat sanomalehtikaarossa palan savulaskia meille, natisti paksuina siivuina. Hyvaa oli. Tarjouksia vodkasta ja oluesta emme ottaneet vastaan.
Yritimme kertoa tuntevamme venalaisia lauluja ja onnistuimme kaikkien suureksi iloksi (koko vaunun) laulamaan osan ja jammailemaan loput partisaanilaulusta. Naytimme suosikkilaulajan kuvaa (Dima jotain) ja pojat opettivat meille uuden termin 'peter' ja huitaisivat kadellaan siihen malliin, ettei kiinnosta raavaita miehia se poika.
Matka sujui vilkkaasti seurustellen. Armeijan urheilullinen mies majaili ylapedilla ja paasi valilla meidan kanssa keskustelemaan matkastamme ja me vastaavasti hanen maaranpaastaan, joka oli Mongolia.
Matkalla tuli junaan ihana savukalan kaupustelijoita kalastajakylien pysakeilta, mutta emme laskin lisaksi jaksaneet ajatella niita vaikka mieli teki. Monet nakyivat ostavan kotiin viemisiksi. Juna pysahteli aika monta kertaa, mutta noissa maisemissa hidas juna oli juuri se mita halusimme. Meille jopa kerrottiin aluksi, etta nakyy se Baikal viela kun santasimme kimaltelevan veden nahtyamme kuvaamaan. Vau!
Paastyamme Ulan Udeen pojat jatkoivat matkaa kauas ties minne Chitan taakse kuukausien tyokeikalleen, mutta kohteliaasti tuli yksi heista:
"pitaapa auttaa babuska ulos" ja nappasi rinkkani ja toi sen asemalaiturille. Kiitos!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti