Pakistanilainen teetauko

21.2. Lahore
Minulle sopii paikallinen aikakasitys. Sukulaisperhe sopi vierailun 10-11 aikaan. Jossain valissa he ilmoittivat olevansa perilla yhden aikaan. Tulivat kahden aikaan. Hyva niin. Reissuvasynyt ja flunssaisesta toipuva joukkueemme sai oleilla ja lepailla ilman menemisen paineita.

Neljan aikaan meidat oli kutsuttu Milad-tapahtumaan, menimme sinne juuri ennen viitta. Aikakasitys rasittaa valilla ystavaani, joka on suomalaisittainkin tiukemmin aikatauluihin ja sovittuihin aikoihin sitoutuva. Itselleni pakistanilainen aikak'sitys ei koskaan tuottanut vaikeuksia ja Suomeen muutettuani kaytan mielellani hieman sovellettua aikakasitysta tilanteissa, joihin se sopii (joskus vain minusta). Kylla me tietysti osaamme huomenaamulla lentokentalle ajoissa, pakistanilainen aikakasitys ei istu siihen tilanteeseen paikallistenkaan mielesta. Koulutkin alkavat tiukasti ajallaan.  Aikoinaan lasten koulun portit suljettiin tiukasti koulun alettua eika sisaan paassyt myohassa lasta tuomaan, piti soittaa ennen portille menoa.

Muistan kuinka alkuaikoina Pakistanissa menin kuuliaisesti paikalle pyydettyyn aikaan. Mutta kun illalliselle ei menna kahdeksalta vaikka sellainen aika kutsuttaessa mainitaankin, isantavaki saattaa olla viela suihkussa, vaan mennaan ehka yhdeksalta, tai puoli kymmenelta. Illalliskutsu tarkoittaa sita, etta kun ilta alkaa yhdeksan maissa, seurustellaan ensin, sitten syodaan ja sen jalkeen lahdetaan heti pois, puolenyon kieppeilla kenties.

Muistan kun alkuaikoina luin paperisesta haakutsusta ajan: kello 8 sharp. Menin ihan teravana kahden pienen lapsen kanssa paikalle, ketaan ei nakynyt, joku tarjoilija  kiiti laittian poikki. Kysyin olenko oikeassa paikassa. Kylla, mutta haajuhlan paajoukko tuli ehka 20.30 asettuakseen ovensuuhun tervehtimaan, ensimm'iset vieraat klo 21 ja siita eteenpain pikkuhiljaa. Siina vaiheessa pienet kaksoseni olivat nukahtaneet tuoleista rakentamilleni pikku vuoteille ja itse sudennalkaisena odottelin iltamyohalla tarjottavaa haa-ateriaa. Tottahan opin. Raiwindin haista kirjoitin muutama paiva sitten, siella juhlavieraat taas odottivat ensin keraantymista kuljetusta varten, sitten morsianta kauneussalongista...ja paikallisittainkin ylimaarainen 2-3 tunnin viivastys kertyi odotteluista. Kuten sanottu, se osataan kayttaa seurusteluun, eika huolta oikein muuten ollut kenellakaan, paitsi nalka.

Sitten jo jonkun aikaa 80-luvulla taalla asuttuani serkkuni  perhe tuli varta vasten Suomesta tuttavansa haihin Karachiin. Mina jo paikallistuntemukseni turvin neuvoin odottelemaan rauhassa kotona eika kiirehtimaan - serkkuni aina muistaa mainita, etta Seija oli viela nokosilla kun siina haakutsussa mainittu aika oli jo kasilla. Kun sitten suostuin nousemaan ylos ja pukeutumaan, ja matkasimme kirkonmaelle, olimme vielakin ensimmaiset vieraat isantavaen lisaksi. Silloin oli kyseessa sentaan kirkkohaat ja olisi ollut jotenkin odotettavissa, etta pappi  ja kirkko on tilattu tarkkaan aikaan vihkitilaisuutta varten.

No hyva, olemme siis takaisin taman reissun tapahtumissa: Milad-un-Nabi tilaisuudessa, joita jarjestetaan profeetta Muhammadin syntymapaivan tienoilla vain naisille. Ohjelmaan kuuluu koraanin lukua ja hymneja (naat). Pidin tilaisuuden yksinkertaisen kauniista hengesta. Naat on Allahia ylistava runo virsien ja hymnien tapaan. Urdunkieliset naat-runot ovat kehittyneet islamin tullessa Intian niemimaalle sufismin vaikutuksesta ja ovat siten taalla tyypillisia.

Lattialle oli levitetty valkoiset lakanat, melkein kaikki istuivat ristiasennossa lattialla, dupattahuivit paan yli. Joillakin huivi oli kiinnitetetty tiukemmin. Vanhoille rouville oli tuojeja, ja minullekin osoitettiin sellainen. Aika lailla on selvaa, ettei meikalainen ole oppinut istumaan jalat ristissa  tuntia puoltatoista. Tummanpunaisia tuoksuvia ruusunkukkia oli laitettu useihin laakeisiin vateihin suuriin kasoihin. Ruusut tuoksuivat koko huoneessa, paikalliset ruusut ovat sellaisia, jotka tuoksuvat voimakkaasti. ( Ruusuja ei osteta varsien kanssa juuri ollenkaan, vaan niista tehdaan kaulaan laitettavia leita, kukkia ripustetaan pitkiin lankoihin ja niilla voidaan koristaa esimerkiksi haavuode, tai teralehtia heitetaan haavieraiden paalle sisaan tullessa.)

Etualalla sohvalla istui solisti, eritt'in sielukkaasti ja kuulakkaasti laulava rouva, joka oli erityisesti laulutaitojensa ansiosta kutsutta tilaisuutta johtamaan. Naat-hymneja laulettiin mukana, jos osattiin, aivan kuin virsiakin. Lopuksi luettiin koraania ja luettiin rukous niin kaikkien iakkaiden vanhempien puolesta, kuin Pakistanin kaaosmaisen yhteiskunnallisen tilanteen selviamisen puolesta, turvallisen kotimatkan puolesta ja onnellisen aviosuhteen puolesta, muutamia mainitakseni.

Lopuksi illan emanta Tani oli jarjestanyt tarjoilut, samalla vaihdettiin kuulumiset ja tervehdittiin sukulaisia ja tuttavia. Meidan osaksemme tuli sylikaupala terveisia Suomeen vietavaksi perheellemme ja yhteisille tuttavillemme, jotka ovat mukanani tai samaan aikaan Pakistanissa olleet. Tunnistanette itsenne tasta joukosta kaikki asianosaiset lukijani ja saatte nain terveiset tuoreeltaan. Erityisesti taalla muistetaan Juicy Mr. Finland, serkkuni ja h'nen tyttarensa, joka 8-vuotiaan tarmolla inhosi Pakistaninvisiittia, koska kaikki ihmiset halusivat koskettaa hanen enkelikiharoitaan. Eika omituinen ruokakaan enkelikiharaiselle neidolle oikein maistunut, eivatka ronskit poskista nipistelytkaan oikein menneet tarkoitetulla tavalla. (Juicy=Jussi)

Minakin melkein sain nipistelyt poskilleni, kun nyt iakkaammaat suloiset isoaidit kyselivat, missa se pikku-Aisha on kun ei ole aidin mukana, kun kerran tuo pyoreaposkinen oi niin lutunen Saku-pikkuinen on kanssasi taalla. Tadit ja sedat vain ovat unohtaneet, etta pikkuiseni ovat sittemmin kasvaneet aikuiseksi, toinen jo omaa perhetta perustamassa. Taas kerran ilta taynnaan lampimia halauksia , toivotuksia, lempeita kyselyja, nakemisen iloa.

Perheen lukuisa nuorisojoukko valtasi aanentoistovalineet ja sulki ovet ja aloitti karaokensa. Milad vieraat olivat jo siirtyneet suoreen ruokasali-seurusteluhuoneeseen.

Tutuille lukijoilleni, olimme Model Townissa 80 K:ssa, jossa melkein kaikki paikalla, Tani illan emantana, Razia ja Khalid, Rana ja Tariq, Amer "Baby", Huma, kaikkine lapsineen asuvat isossa yhteisessa pihapiirissa, jonka rakennukset ovat kasvaneet ja mukautuneet kovasti suuren nurmikentan ymparille.. Tassa perintotalossa asui nyt samassa pihapiirissa omissa kodeissaan  4 sisarusta, joiden lapsia oli noin 7, mukana viela muutama iakas isoaiti. Kenenkaan ei koskaan tassa maassa tarrvitse olla yksin. Aina on joku kotosalla tai tukena tarvittaessa. Isolle tontille rakennetut omat rakennukset olivat kaikki yhteydessa toisiinsa sisaovien kautta. Kenenkaan ei Pakistanissa tarvitse koskaan olla yksin. Perheen yhteys on voimakas.

Siita ei kansainvalinen lehdisto kirjoita, kirjoitetaan tasmapommituksista, kidnappauksista, korruptiosta, poliitikkojen vehkeilysta. Pakistan on suistumassa anarkiaan, se on ikava tosiasia. Ihmiset kaiken tuon yhteiskunnalliset sekasorron alla ovat kuitenkin upeita, ihania, lampimia eika taalla tunne samaa pelkoa kuin lukiessa lehtia tai katsellessa televisiota. Koetan kirjoittaa tasta enemman vahan myohemmin.

Pakistanilainen teetauko. Se on keksimani ilmaus naille ajanhallintakysymyksille. Jos tilanteella ei ole maariteltuja rajoja, tullaan noin aikaan ja lahdetaan rempseasti venyvaa takarajaa noudattaen. Pakistanilainen teetauko voi olla iltapaivainen istahdus nurmikolle. Siita voi hyvin vetaytya pitkalleen, vetaa vaikkapa shaalin peitoksi (varsinkin miehia naet nain puistossa pitamassa pakistanilaista teetaukoa). Minullakin meni aikaa oppiakseni tahan kasitteeseen. Selvitin aikataulukysymykset sitten  opittuani systeeminvain kysymalla, onko tama pakistanilainen vai virallinen teetauko. Jos se oli virallinen, saattoi sen tarkentaa, muuten ei juuri kannattanut.