Arabianmeren rannalle

Karachi on Arabianmeren rannalla, pitkien hiekkarantojen aarella. Autonkuljettaja vei meidat tutulle Clifton Beachille, missa asuimme 20 vuotta sitten ja työntelin Aishaa ja Sakua ratttaissa. aamukuuden viileydessä ennen puuronkuumaa keskikesapaivaa. Yli 40 asteen kuumuudessa ei voinut tulla kuuloonkaan olla ulkona raikean auringon paisteessa. Nyt on kevät, paiva paivalta ilma kuumenee.

Puolituntinen rannalla oli tarpeeksi, sekin huivi päässä, etten pala.Kengät pois. Rannalla ei kukaan ui, hiekka ei juuri hiekkaa muistuta, mutta on ihanan pehmeä jalan alla. Hiekka n tumman metallin väristä ja tavattoman hienojakoista, sillä laheisen Indus-joen suistosta kantautuu lietettä tälle puolen rantoja. Paitsi teräksisen tummaa, se kiiltaa ja kimaltelee kuin kissanhiekkaa olisi ripoteltu sekaan. Lietteen (silt) takia hiekka tarttuu jalkoihin helposti.  Ajattomat laineet tuovat simpukankuoria rantaan ja - ikävä sanoa - myöskin muovipusseja ja muuta roskaa, jota ihmiset surutta heittelevat rannalle. Vesirajaan kesääntyy yli metrin kaistale naita roskia.
 
Rannalla on kavelijoita, jokunen kameli koristeltuna ja palvelemassa turisteja. Juttelin Lahoresta tulleen tyttöjoukon kanssa, jotka olivat ihan innoissaan nilkkaan asti vedessä iloittelemassa.Naan-leivan myyjia ilmaantui, ja suolaisten linssisekoitusten myyjiä. Pojalla oli sanomalehtipaperista tehtyja tötteröita, joihin sitten annos laitettiin. Ei siina mitaan sen kummempaa mittaa tarvittukaan. Tötterö käteen. Ilahduttaa ekologista silmääni tama tammoinen ekologisuus, joka on aina ollut täällä. Toivonpa, etta pysyykin. Toinen ihana yksityiskohta rannalta. Parkkipaikan puomit oli tehty parista pitkasta bambunvarresta, jotka oli juuttiinarulla sidotttu yhteen ja poika nosti puomin edestämme käsin juuttinaruvirityksen avulla. Kaikki mahdollinen materiaali uusiokaytetaan ilman muuta jossain toisessa kohtaa. Kysynkin, kuka ihmeessa toi tanne muovipussit ja kiiltavat sipsipussit ja muut turhat pakkaukset, kun ihmiset heittelevat niita pitkin ja poikin? Muovipussit saisi laillakieltää täälläkin niinkuin Intian puolella koko Himachal Pradeshin maakunnassa.

Rannalla oli vielä muutama kalastaja. Koreissa nakyi katkarapu ja pikkukaloja. Kalastajat pakkaavat kalasaalin jäilla taytettyihin koreihin ja laittavat ne polkupyöran hantaakiin. Mukana kulkee mojova veitsi ja yhta mojova leikkuupolkky. Ja kierrokselle: rannan laheisyydessa asumisesta oli se etu, etta kala tuli ovelle.
Kalastaja nappasi polkyn pihahiekalle, ja putsasi emannan haouamat kalat siina heti. Takuulla tuoretta.

Tanaan Sakun tati on tilannut kalastajan meille, silla talossa on kymmenkunta syojaa ja kaikki pitavat kalasta. Tilaamalla varmistettiin, etta kalastaja tulee ensin lastinsa kanssa meille. Kohta saamme aamulla kalastettua paikallista kalaa.

Jos haluame, ja haluamme, merelle uimaan, on ajettava kaupungin halki 20-30 km toiselle puolelle lahden taakse, mihin Indus-joen liete ei pääse ujuttautumaan. Siella hiekka on puhdasta ja rannat vartioituja. Paikalliset eivat juurikaan ui, eivat edes osaa uida, silla se ei kuulu taman maan kulttuuriin. Jos paikalliset naiset haluavat kastautua, he tekevat sen koko vaateparsi paalla. Oikeastaan se on hieman nurinkurista, siillä markana ohut vaate liimautuu ihoon kiinni ja todella paljastaa muodot. Mutta tarkeinta on, etta vaate peittaa.

Kokopaivan uimaretki on tiedossa lahiaikoina Hawkes Bayn rannoille.
Lounaan jalkeen tanaan on naisteen shoppailureissu, kankaiden ostoon, ompelijalle mittoja antamaan ja sitten katsastetaan laukkuja ja kenkiä,jotka taalla ovat huippulaatua, nahkatuotteet ovat iso vientartikkeli. Mielellamme tukisimme maan tuotantoa, matkatavaroiden raahaaminen ei vain salli moista. Mutta katsellaan.