keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Delhi. Jos jossain on paratiisi, se on tama, se on tama, se on tama

Voin kuvitella rapistuneen mogulihallitsija Shah Jahanin rakennuttaman linnakkeen ja palatsialueen paratiisiksi, kun katselen valkoisesta marmorista tehtyja paviljonkeja lukemattomien vesialtaiden, suihkulahteiden  ja kanavien aarella. Suurin osa Paratiisista taytyy kuvitella: linnake on yhta kuvauksellista rappioromantiikkaa, koristeristokoissa on repeytyneita kohtia, kanavat ja suihkul'hteet eivat toimi, kaikkialla on rakennusromua ja  kivenmurikoita, bambuisia rakennustelineita monessa paikassa. Joissakin paikoin voi ihailla valkoiseen marmoriin hakattuja upeita upotettuja kukkakuvioita. Linnake erottuu kauas, kupolitorneineen ja syvan tiilenpunaisen varinsa ansiosta, tehty tummantiilenpunaisesta kivesta. 1600-luvulla rakennettu Lal Qila, Punainen linnake valtaa vanhan Delhin sydamen ja se on joskus vallannut monen muunkin sydamen. Runoilija Amir Khusro mogulihovin loiston paivina  kirjoitti kuuluisat sakeet "If there was a Paradise, this is it, this is it!" eli "jos jossain on Paratiisi, se on tama, se on tama, se on tama".  Aikakauden hovielaman maalauksia vilisee historiankuvituksissa. Amir  Khusron lyriikka taytyy sijoittaa nyt uudelleen. Niiden kuvaamaa  elamaa ei voi enaa olla.

Amir  Khusron runoja on savelletty lauluiksi ja niita kuunnellaan tanakin  paivana. Mutta Delhin loisteliaisuus on kadonnut ja heti portin takaa eteen hyokyy vanhan Delhin virtsanhajuiset kadunvierustat, asumattoman nakoiset vanhat ylimyston kaupunkiasunnot, kadulla asuvia ihmisia nakyy kaduilla, nukkumassa ja kerjaamassa. Polkupyorariksan ajurit tuskin heltyvat laulamaan loiston ajoista. Arvaan ja tiedan, etta Bollywoodin kuvaamaa loisteliaisuutta on jossain tassa kaupungissa, mutta se on  piilossa, harvojen hallussa.

Chandni Chowk on vanhan Delhin paavayla ja basaarialue, joka on niin tajuttoman taynna ihmsisia, autoja, hajuja, huutoja,  pitkin kadunvieria lastataan puuvillakankaaseen ommeltuja kolleja tai pahvilaatikoita, joita puretaan kiikkeriin basaariukauppoihin, tyontokarryja, polkupyorariksoja, moottoripyoria pujottelemassa sulassa sovussa kaupunkilaisten jatkuvan virran kanssa, uhmaten kohtaloaan . Taalla ei ihmeekseni naykaan yhtaan pyhaa lehmaa, joita hotellikatumme basaarissa  on.En  keksi mihin ne enaa sopivisitkaan tassa sekamelskojen sekamelskeessa!.En kasita, miten paljon tavaraa pienelle alueelle saadaan mahtumaan! Basaarit pursuavat milloin kankaita, milloin elektroniikkaa, milloin kenkia ja niiden eteen kulkijoitten sekaan tyontyvat yhden miehen keittiot, lelumyyjat , ravintoloiden sisaanheittajat, riksantarjoajat,  hello wherea are you from -kysyjatkin sopivat sinne johonkin kulmaan ja tienmutkaan. Tilaa ei oikeastaan ole kenelleekaan, mutta ihmisjoukko puikkelehtii lomittain ja limittain, hoitaa bisneksiaan tai ottaa nokoset, oikeastaan ihmeteltavan sopuisasti, silla kukaan ei juuri toni.

Yhtakkia putkahtaa kadulle avoin kauppa, jossa on  silmiinkantamattomiin paikallisia makeita jalkiruokia, methai. Haligram's on kauppa, jossa on ylhaalla kahvila ja pikaruokapaikka. Kaikki mahdolliset herkut saat sielta. Paikka on siisti. Syomme herkkuani  ras malai jalkiruokaa ja saamme kovin maukkaat kahvit ja teet. Lisaksi hopeapaperilla paallystetyt badan barfit, mantelihalvakakut.

Takaisin kulkiessamme  kohti Chandni Chowk metroasemaa huomaamme toisen pikaruokapaikan, missa syomme samosat ja juomme kahvit. Vinood's Hygienic Vegetarian Fast Food kahvi maksaa noin 30 rupiaa (0,50e) tassa tosi siistissa paikassa, kun eilisessa 40-luvun ylellisessa kahvilassa 150 rupiaa (2,5 e) (United Coffee House Connaught Placella, joka vuorostaan on ylellinen ostoskeskus Reebokeineen, makkeineen, ja muine ylellisine kauppoineen . Yksi hyva syy , etta silmiin osuu siistia  paikkoja, yleensa niissa on hyvat vessat. Sekin tosi tarkea kokopaivakulkijoille.

Aamulla nukuimme tosi myohaan, puoleenpaivaan ja aikaeron takia kyselimme toisiltamme mita kello oikein on. Sovimme Solaniin pohjoiseen menosta ja peruimme ayurveda-hoidot, silla ne olisivat hotellin jarjestamana  maksaneet huimat  20 euroa, eli 1000 rs, ja tuo hinta on jo meillekin liikaa, silla se on takuulla turistihinta. Taytyy elaa takalaisen hintatason mukaan.

Lahikaturavintolassa soin aamiaiseksi alu paranthan, eli littean leivan mausteisella perunataytteella, 15 rupeeta ja maistoin kaverin malai koftaa. Naissa paikoissa emme uskalla juoda paikan vetta. Nakisittepa iloisen  tiskipojan, joka kuivaa tiskit kuvailemattomassa tilanteessa olevalla ratilla. Pilkut a:n paalle...Omat vesipullot pitaa olla mukana.

Iltapalaksi ostimme papaijan, kokonaisen ison ihanan hedelman, 40 rs kilo. eli alle euron, se  kuitenkin tuntuu kalliilta takalaiseen hintatasoon verrattuna. Lopputalvikauden hedelmia onvat myos chikut, guavat (amroot) ja melonit,  omenat, appelsiinit, banaanit ja viinirypaleet. Ei mangoja, harmi.

Metro  on  yksi Delhin ihmeista. Se on tavattoman hienosti jarjestetty, kuten lentokenttakin. Reitit ovat selkeita, varein merkittyja. Naisille on metron ensimmainen vaunu, asemalla on monta vaaleanpunaista  kylttia osoittamassa naisten vaunun paikkaa ja vatrija hatistelemassa miehia pois. Huomasimme, etta vartija erotti parinkin eri vaunuihin. Hyva tama naisten suosiminen, silla miesten vaunut ovat tupaten tupaten taynna. Metrolippu maksoi 12 rs yhdelta eli ei siis mitaan senteissa. Hinta maaraytyy asemavalien mukaan, eli pitaa tietaa minne on menossa. Metroon mennessa on turvatarkastus, vartija erikseen naisille ja miehille portilla seka laukkujen lapivalaisu.

Eilen illalla piti vet'ista sukat jalkaan iltaviilean laskeutuessa ja vetaa paksua peittoa  tiukemmalle. Paivalla on ollut ihanteellinen kuljeskeluilma, ehka noin +20C. Sanovat monet, etta helmikuu on paras kaupunkiin tutustumiseksi.
Nyt odottavat jalat  paasya lepoasentoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti