ChuRi Chandni. Kuun Rannekoru

12.2.
Seison vuorenhuipun paalle tasatulla pienella pyörealla, valkoisella marmorilla katetulla temppelipihalla. Hindutemppelin valkoinen marmoritorni ylettaa siniseen taivaaseen.

Annan katseen kiertaa huipulta huipulle. Toinen ehka vahan toista korkeampi. Kaannan katsetta hitaasti ympäri, naen sen koko 360 astetta kääntyessäni vain vuorenhuippuja. Lopussa kohoaa ainoa tahan aikaan vuodesta lumen peitossa oleva huippu, joka eroaa muista. Se on kaikkein korkein ja taysin erilainen. Laki ei ole terava, vaan nayttaisi, etta laajan huipun muodostaa sarja samankorkuisia pikkuhuippuja, jotka etaisyydelta katsottauna muodostavat laakean huipun.

Huipun peittaa auringonpaisteessa kimaltava lumi kuin rannekoru. Luminen huippu on levea, todella rannekorua muistuttava; kuvittelen kuun nousevan sen ylle ja valaisevan lumen yon pimeyden peittaessa kaiken muun. On vain kuu ja sen rannkoru. Hindiksi ja urduksi nimi on ChuRi Chandni.

Rannekorun takaa tulevat Himalajan mahtavemmat huiput, ja sitten Tiibet. Niita ei viela tahan nay, vaikka olemme jo nyt 2000 m korkeudessa. Olemme Intian Himachal Pradesh maakunnassa, joka on kokonaan vuoristoista. Toisella puolen nakymattomissa avautuvat Punjabin viljavat pellot, tien takana, jota eilen matkasimme Solanin vuoristokaupunkiin.

Kala Mata Mandir on Chailin alueella ja se peittaa vuoren koko huipun. Nousemme tasanteelta pieneen temppeliin, jossa toistimme ystavani Ushan ja hanen miehensa mukaan pienen seremonian. Usha soitti kelloa portilla, tervehdimme Kala Mata Jumalaa pienessa kammiossaan, sitten hindupappi  maalasi punaisen bindin (merkin) otsaamme, pirskotti pyhaa vetta kadelle, ja antoi sokerisia makeisia. Joku saattoi jaada istumaan matolle hetkeksi. Vieraita taalla kaukaisen vuoristotien paassa oli vain muutama.

Sumu laaksopaikoissa ajaessa peitti nakyvyyden joskus taysin.