Kiina 8. Taolainen temppeli

Kuljimme monta kertaa alhaalla tiellä ohi kukkulan, jonka laella näkyi  vanhan kiinalaisen arkkitehtuurin tapaan rakennettu pieni talorykelmä. Eräänä päivänä päätimme lähteä ottamaan selvää paikasta.

Vasta noustessamme kiviportaita ylös tunnistimme rakennelmat temppeliksi. Kysyimme lupaa kuvata. Munkit olivat juuri korjaamassa seremonian jäljltä tavaroita ja hymyilivät meille ystävällisesti. Muutamia kiinalaisia kävi rukoilemassa eri rukouskammioissa ja yritimme olla hienotunteisia häritsemättä heitä.

Kokemus oli kovin erilainen verrattuna Pekingin turistitemppeleihin. Emme halunneet kysellä paikasta, vaikka jälkeenpäin olisimme ehkä voineet niin tehdä. Tuntui vain liian tungettelevalta sillä hetkellä. 

Taolaisuus on yksi Kiinassa sallituista kolmesta uskonnosta: taolaisuus, konfutselaisuus ja buddhalaisuus.


Laozi, (kirjoitusasu voi olla Lao-Tse, Lao Tsu, Lao Tzu), kiinalainen filosofi, joka eli non 1800 vuota sitten, on aatesuunnan isä. Vaikkakin sanotaan taolaisen filosofian kehittyneen jo tuhansia vuosia sitten. Näin sanoo Laozi:

"Hallitse suurta maata kuin paistaisit pientä kalaa"^[
 "Mitä enemmän kieltoja, sitä köyhemmiksi ihmiset tulevat."

Taolaisuuden perusajatus on harmonia ihmisen ja luonnon välillä. Temppelit on usein rakennettu vuorille mukaillen rinteitä. Tao merkitsee tietä. Taolainen aatesuunta ja uskonto on peräsin Kiinasta, jossa se on kehittynyt kiinalaisen perinteen ympärille. 

Munkkien asunnot ovat sivustalla. 

Suitsukekeppejä asetetaan suuriin kaukaloihin tai eri jumalien eteen.

Taolaisen temppelin keskuselementti on tulisja, jossa poltetaan  kuolemattomuden  pillereitä (pills of immortalty). Sen ajatellaan pidentävän elämää.. 

Taolaisen temppelin arkkitehtuuri on lainannut vanhaa kiinalaista rakennusperinnettä. Temppeli noudattaa säännöllistä kaavaa sen puitteissa.

Temppelin sisääntulotasanteelle oli asetettu kaikki kiinalaisen kalenterin eläinmerkit. Kaikki olivat saaneet punaiset samettikaavut yllensä. Nyt on juuri alkanut kiinalainen uusi vuosi, käärmeen vuosi (helmikuu 2013). 

Temppeln takaa  lähti polku, jota runusti kankaankappaleita, olivatkohan rukouksia.

Polun päässä levittäytyi metsään laajalle alueella hautoja.

Kiina 6. Mantsurian kukkuloille melkein eksyneenä

Kaupungista pääsee ulos parin tunnelin kautta.

Eilen paistoi aurinko niin ihanan lämpimästi, että päätin lähteä pitkälle kävelylle Lushunin kaupunkia ympäröivien kukkuloiden rinnettä alas keskikaupungille. Tulisin sitten bussilla pois. Suunnitelma muuttui heti aluksi, kun istahdin ei-kiinalaisen tytön viereen. Juttelin sitten Shaminan, Dubaista olevan 4. vuoden lääkäriopiskelijan kanssa, etten malttanut jäädä suunnitelmani mukaan tunnelin toisella puolen pois kävelläkseni alas kaupungille. Sen sijaa ajoin jutellen opiskeljan kokemuksista alas tutulle keskusaukiolle, jossa kultainen lohikäärme loikkii iloisesti vastaan joka kerta. Tätä kaveria ei voi ollenkaan vihaiseksi ajatellakaan.  Se tuo kiireisille ohikulkijoille uudenvuoden iloa, aurinko oikein leikkii sen kanssa ja läikähtelee sen panssariin sinne tänne.

Lushunn keskusaukio

 Kuvittelin osaavani alhaalta kaupungilta ylös takaisn kotiinpäin jo muutaman kerran bussimatkalla istuttuani. Okei, suuri sairaala yhden kukkulan rinteellä oli selvä maamerkki, ensimmäinen puisto oli paikallaan, sitten jossain kohti iso tie haarautui kahteen osaan ja otin epäröiden oikeanpuoleisen, sillä se oli pääsuuntani.

Kauempana häämöttää väärä kukkula.

Keskellä korkealla länsmainen sairaala, jossa Sakua hoidettiin erinomaisesti keuhkokuumeessa.

Tunnista kukkula.

Osuin mahtavalle kilometrin mittaiselle tienvarsitorille. Kas kun en ollutkaan huomannut sitä bussissa istuessani. Siitä eteenpäin oli opasviitta näköalapaikalle kukkulan huipulle. No, täällä en ole ainakaan ollut. Miten nyt näyttää, että tästä ei pääse enää kaartamaan oikealle tunnelin suulle niinkuin kuvittelin? Miten noita kukkuloita on tuossa valittavana jo viisi, joista valita suunta. Jaa, olin kuvitellut hallitsevani jo nämä kukkulat. Ihan oikeesti niitä on joka puolella, isoja ja pieniä, seuraavat tuhat kilometriä pohjoiseen. Yhden päällä on majakka, se on tunnusmerkki, toisen päällä radiotorni, jonkun ylärinteellä uusi asuntoalue rakenteillä. Mutta miten tunnistaa kymmenet kukkulat kaupungin ympärillä, jotka ovat kauniin tasaisen pyöreitä, kaikki samanmuotoisia kuin vaarat.

No, ei auttanut muuta kuin lähteä tarpomaan samaa reittiä takaisin alaspäin. Onneksi olin kuvia ottaessani painanut mieleeni muutamia erikoisempia kohtia, kuten valtavan muurin talojen välissä, miehet pelaamassa kiinalaista lautapeliä tai erikoisen määrän suuria pystyyn kirjoitettuja merkkejä mahtipontisen talon seinustalla, vanhan pariskunnan myymässä käsin kirjoitettuja vanhoja viisaita lauseita punaisiin pitkiin kyltteihin, joita on tapana liimata uuden vuoden koristeiksi ovien pieleen.

Lushun on ollut vuoroin venäläisten ja japanilaisten Kiinalta valloittama kaupunki Liaoningin niemimaan kärjessä, nyt Kiinalle tärkeä merivoimien ja etenkin sukellusveneiden asemapaikka. Kaupunki oli suljettu ulkomaalaisilta aina vuoteen 2010 asti. Sulkemisen teki helpoksi pari kukkuloiden ali kaivettua tunnelia. Ulkomaalaisia seurataan täällä vielä hieman ihmetellen. Lushunissa on noin 300 000 asukasta ja hallinnollisesti se kuuluu Dalianin suurkaupunkiin. Kävelyreissullani en nähnyt yhtäkään toista ulkomaalaista. 

Kiinan matka 5: Kuinka kaikki 5 miljoonaa sopii samaan bussiin?

Vaikka muruseni et haluaiskaan hengailla meidän kaa Kiinassa, ollaan isossa kaupungissa käyty ostamassa nettikamera ihan teitä varten. Skypettelyä ei lasketa.

Ei sua huvittaisikaan, kun kuulet mille naureskelen itsekseni sitten eilisen ; bussi tuli pysäkille kaks kertaa emmekä olleet lähelläkään päästä sisään, sitten saatiin itsemme ängettyä ovien väliin kolmanteen bussiin, kun kuljettaja ärjäisi sellaisella meinigillä, että Saku putos pyllylleen alas jalkakäytävälle. Mun oli äkkiä tiputettava itseni enemmän arvokkaasti pois myös, ja kiinalaiset äkkäsivät änkeä itsensä meidän ovenvälipaikoille ja me jäätiin kadulle. No. seuraavaan bussiin me vaan ängettiin kahta hurjemmalla raivolla ja ovet meni kiinni mun takkia hipoen.

Kiinan matka 3. Aamukävelyllä kalasatamassa Keltaisen meren rannalla

Tuhat vuotta sitten? Ehkä kauemminkin on näillä rannoilla kalastettu. Niinkuin kirjoitettu kirjallisuuskin on 3500 vuotta vanha,ja ihmiset ovat asuneet Keltaisen meren rannalla kaiketi kauemminkin, kuvittelen rannalla kävellessäni, että nämä kalastajat ovat kalastelleet sukupolvet toisensa perään samoilla kala-apajilla. Kaloja, katkarapuja, ja muita mitä ihmeellisempiä mereneläviä ihmettelen melkein joka aamu aamukävelyllä kun kalastajat ovat tuoneet saaliinsa ja perheen muut jäsenet laitelleet ne myyntipöydille rantatörmälle. Aurinkoiset aamut ovat ihania, juuri silloin nousee aurinko kimaltelemaan meren yllä ja pieni pakkanen virkistää. Joku paatti putputtaa hiljalleen ohi ankkuroitten paattien, jotka näkyvät rannan etäisyydeltä vain mustina varjokuvina. En ole nähnyt suurempia laineita, kevyttä liplatusta, jonka rannan jokuset vuorenhuipun näköiset teräväkärkiset pikkunyppylät aiheuttavat veden pärskymistä. Paatti saattaa tuoda ison ämpärillisen merilevää. Samalla kun paatti tulee rantaviivalle, vaimo tai tytär pinkissä huivissaan ja pinkkiruudullinen työesiliina topatun talvitakin päällä hakee nopsasti saaliin, ja vie sen samantien myyntipöydälle. Joku muu perheenjäsen, tytötkin näyttävät tekevän raskaampiakin töitä, on valmiiksi kuljettanut vinssinarun rannalle, kiinnittää sen kokkaan ja samantien paatti hinautuu rantahiekalle. Luulin aluksi, että rannalla on pois heitettäviä koneenraakkineita, noita vinssikoneita, mutta ei, ne toimivat hienosti. Samoin luulin, että ylemmäs rannalle vedetyt paatit ovat työnsä tehneet, mutta sitten huomasin, että meressä liikkuvat paatit ovat aivan yhtä hyvin iän ja merenkäynnin kuluttamia, jo niissä näkee rappion merkit...mutta niin niitä käytetään varmaankin viimeiseen hengenvetoon asti. Pojat paatista huutelevat ”ni hao” tervehdyksen ja ovat iloisina poseeramassa kuvaan. Paattien takaa alkavat silmänkantamattomiin kauniit säännölliset kaaret täplittää meren pintaa, kalaverkkojen vihreät pallot. Tiedän, että ne ovat lasia, koska niitä on kasattu muutamaan isoon säännölliseen kasaan, varapalloja narutettuina. Olemme jo kokeilleet karppia, joka on halvin kala saatavilla. Se esiintyy monissa kiinalaisissa vanhoissa maisemamaalauksissa. Aika varoen sitä pitää ruotojen kanssa syödä, mutta ei ole suomalaiselle hankala, jos kalasta pitää. Karpin liha on erinomaista. Toinen kokeilemamme kalalaji on pomfretti, Joka taas on kalliimmasta päästä, se onkin napakkalihainen, vähäruotoinen herkkukala. Jos karppi maksoi 10 yuania (noin 0,80 senttiä kilo), pomfretti oli 60 yuania kilo ( 4,50 e kilo). Pomfretti näkyi olevan kolmasosan halvempaa kaupungin marketissa. Kalasatamassa kala on takuulla tuoretta, mutta ehkä hinnassa osaamme vähän tinkiä seuraavalla kerralla. Täällä näyttää olevan aika kiinteät hinnat, sillä Pekingin kaltainen turistipaikka ei Dalianin seutu ole. Taksit saattavat pyytää ylihintaa. Kun taksan tietää, kannattaa heti kysyä, sopiiko summa. Kysyimme Sakun tutulta maksoimmeko ylihintaa katkaravuista, mutta hän sanoi, että hinta oli ok. Upeita suuria katkarapuja ostimme ”annoksen”, sillä useat lajit oli laitettu annoslautasille valmiiksi ja siten hinta oli valmis. Lautasellinen kyllä mitataan ennen pussiin sujauttamista ja huomasin kiinalaistenkin tarkkaan katsovan painon. Noin 20 suurta katkarapua, noin 1,5 kg maksoi 100 yania eli (12,50 e...noin 8,30 e kilo). Hinta tuntuu täkäläisittäin ja paikallisille korkealta, mutta minulle matkalaiselle ...voi reilusti ostaa..ja Sakunkin suurta herkkua. Vielä on monta merenelävää tutkimatta ja maistamatta.

Kiinan matka 2. Kalasatama ja katu jolla ei tunnu olevan nimeä.

Yliopiston (Dalian Medicaal University) kampuksen loman aiheuttama autius väistyy heti portilta. Siihen se autius jääkin. Yksittäinen taksi vielä tarjoaa kyytiä portin ulkopuolella. Kävelemme tällä kertaa lähirannalle, yleensä otamme bussin lähikaupunkiin tai alueen keskustaan, joka on varsinainen Dalianin kaupunki.

Jo heti näkyy kalasataman maalle vedettyjen veneiden silhuetteja. Laivat näyttävät ikivanhoilta. Puiset laidat ovat kuluneita, maalia tuskin näkyy, metalliosat ruosteisia. Ensin ajattelen, että veneet ovat siihen hyljättyjä, mutta kun näen käytössä olevat kymmenet veneet, ne ovat aivan yhtä rispaantuneita. Sympaattisia.

Kävelen eteenpäin ja Saku osoittaa merelle ja näyttää joka puolelle säännöllisissä kaarissa levitettyjä kalaverkon pallukoita. Kauemmas kuin silmä kantaa. Aurinko heijastaa Keltaisen meren poikki, säteet osuvat verkkojen lasipallukoihin ja näky on satumainen. Aurinkoa, mutta pieni pakkanen tänään tammikuun puolivälissä.

 Nyt näkyy jo pöytiä, joiden ylle on viritetty kaloja kuivumaan, rivejä toisensa jälkeen. Myöhemmin huomasin marketissa samaisia kuivattuja kaloja ja muita mereneläviä pakattuina kultakoristeisiin laatikoihin tai lohikäärmekuvioituihin pusseihin tiiviisti pakattuna erityisellä uudenvuodenherkkuosastolla. Uudenvuodenlahjaksi voi siis antaa kalalahjoja.

Kauppojen kalaosatollakin kaikkia samoja kuivattuja kalatuotteita myytiin irtomyynnissä. Ilmeisesti merenelävien kuivaus on paikkakunnalla iso teollisuus. Toinen työllistäjä on armeija, toisella puolen kukkuloita on laivaston suuri tukikohta ja muita armeijan alueita. Siitä myöhemmin.

Kaikenlaisia tuoreitakin mereneläviä mitä erilaisimmissa asetelmissa on pöydillä. Myyjät ovat asetelleen pyöreisiin metallilautasiin aina yhden myyntiannoksen. Ensimmäisellä kerralla ostimme tutun kalan, jo Pakistanista tutun napakkalihaisen herkkukalan, pomfretin ja pussillisen kuivattuja ja suolattuja pieniä katkarapuja sekä tuoreita jättikatkarapuja.

Merilevää

Ni hao -tervehdys, huikataan meille useilta puolilta ja rauhallisesti, ei mitenkään tyrkyttävästi esitellään omia myytäviä. Kalasataman kohtalo saattaa olla vaakalaudalla, vaikka vuosisatoja ja varmasti kauemminkin ovat kalastajat vetäneet pienet paattinsa merelle ja perheet ovat avustaneet jatkokäsittelyssä ja myynnissä heti siinä rantatörmällä.

Kiinassa on ahdasta ja nyt levittäydytään tänne kaukaiselle niemimaalle Pekingin saasteita pakoon.
Avan kalasatamaa vastapäätä tehdään golfkenttää ja luksushuoneistoja sen kylkeen rikkaille eläkeläisille. Kalasataman rantaa mainostetaan rauhallisen elämän tyyssijana.

Kun katselee ympärille, näkee hieman kauempana pilvenpiirtäjiä. Heti edessä on monikaistainen tie alueen isoon keskustaan ja sen 5 miljoonaa asukasta leviävät tänne rannoille päin. Metrokin on rakenteilla aivan rannan viereen. Rannalta suoraan kadun yli on vanha "kylä" jolla ei liene nimeä, sitä vain kutsutaan kalakaduksi (seafood street). Yhden kadun ja parin takakujan varrella on parikymmentä kalaravintolaa, lisäksi muitakin kuten Sichuanin alueen erikoisuuksiin keskittyvä Sakun suosikkiravintola. Melkein joka kolmas talo on jonkinlainen hotelli tai pikkukauppa, josta saa kaikkea mitä tarvitaan herätyskellosta ja sukista mandariineihin.

Takakujalla on pieniä verstaita ja Sakun suosikkikauppa, vihannes-Suzun pitämä kauppa, josta vihannesten lisäksi saa lihaa, mausteita, riisiä ja vähän sitä sun tätä. Vihannes-Suzun pakun saa tilattua kyydittämään. Sillä minutkin haettiin lentokentältä. Sillä tuotiin iso riisisäkki Sakun asunnolle. Nimittäin Suzulla on erikoislupa ajaa kampusalueen portin sisäpuolelle. Suzusta enemmän toisen kerran.

Nyt tämäkin kalakatu on hiljainen, sillä suurin osa asiakkaista on yliopiston opiskelijoita (12 000 lääketieteellisessä ja melkein yhtä paljon viereisessä kieliyliopistossa). Itse asun pienessä siistissä perhehotellissa kadun varrella 10 e yö. Saan joka ilta suuren termoksen kuumaa vettä huoneeseeni. Kiinalaiset rakastavat termoksiaan.

Tänään aamulla kun kävelin kalasataman kautta yliopistolle, huomasin isän taluttaen poikaansa kiirehtien ja jostain kuuluu todella kaunista klassista kiinalaista laulua. Katselen ympärilleni kun laulu lähestyy. Laulu tuleekin isän taskusta. Jotenkin outo yhdistelmä, sillä isä ja poika ovat pukeutuneet kuin kansanihmiset, hieman nukkavierusti ja yksinkertaisesti tummiin toppatakkeihin. Ehkäpä kiinalaiset kaikki pitävät perinteisestä musiikista niinkuin vanhojen kiinalaisten viisaitten sanonnoista, joita on laitetaan koteihin oven molemmin puolin tuomaan onnea.

Kiinalainen uusi vuosi on käsillä, alkaen 10.2.2013 tänä vuonna (kuukalenterin mukaan vaihtuva aika). Kaduilla on jo paljon koristeita ja kaupoissa paljon punaisia ruokalahjapaketteja, toinen toistaan kauniimpia tai sitten suomalaisen silmin aivan kornia. Koristeet ja paketit ovat yleensä punaista ja kultaa. Sen uskotaan tuottavan hyvää onnea.

Kalakadun kuvia lataan ehkä vasta Suomessa, olen ainakin viisi kertaa yrittänyt, ei onnistu täältä käsin.Sakun proxy eli kiertosysteemi toimii facebookin kuvien lataamisessa hyvin, muttä ei täällä blogissa. Proxy eli jonkinlainen kiertotie on hyvin yleinen, mutta, ei virallisen luvallinen. Se on jotenkin tätä kiinalaisen kimuranttia poliittista ajattelua.

Kiinan liike-elämä ei voi elää, jos internet yhteydet eivät toimi ulkomaailmaan ja halukkaiden on helppo läytää kiertotie, mutta toisaalta Kiinan vielä kaukaisen ylhäinen hallinto haluaa, että ihmiset käyttävät Kiinan omia systeemejä. Yhtälö ei oikein toimi, vaikka toisaalta olisi hyväkin, että omia systeemejä käytetään. Ne van ovat osittan sensuroituja. Miljardin ihmisen hallitseminen on aika vaikeaa kun Kiinana avautumisesta ei ole kovin pitkää aikaa. Ei kaikkea kerralla kansalle, olisiko niin ajateltu.

Olen miettinyt mitä tässä kuljetetaan!

Suomessa maaliskuussa: latailen kuvia ja korjailen tekstiä.

Kiinan matka 1. Yliopiston kampus miljoonamaisemissa

Etteivät löytäneet upeampaa paikkaa yliopistolle! Uudehkot rakennukset ovat sijoittuneet laajasti korkealle niemelle, joka tavoittelee Keltaisen meren rantoja. Puistoja on joka välissä, talven harmaudesta huolimatta näkee, että niihin on panostettu.

Kivenheiton matka Sakun asuntolan ovelta kukkulan laelle, josta näkymät vastapäisille kukkuloille tai avomerelle olivat valtaisat. Jos vain saisi kuvia ladattua, ainakaan nyt ei onnistunut yksikään kuva latautumaan. Dalianin lääketieteellinen yliopisto on perustettu 1947 ja siirtynyt 5 miljoonan Dalianin keskustasta tänne noin 35 km päähän. Aikalalla maalla ollaan.  (kuvia lataan nyt matkalta palattuani)

Dalian helmikuun sumussa.

On vaikea tottua näihin täkäläisiin mittakaavoihin, sillä lähellä on kaupunki Lushun, joka on noin 3-4 km päässä ja asukkaita sielläkin Helsingin verran, vaikka se sisältyy Dalianin suurkaupunkiin. Lushunia luulinkin jonkinmoiseksi kyläksi.

Lushun hotellini nurkalta.

Tie Lushunista Dalianiin yliopiston portin lähistöllä. 

Lähempänä on siis vielä "kylä", kalakadun ympäristö kampuksen kupeessa, joka kävisi pienestä kaupungista sellaisenaan. Hotelleja on toistakymmentä, ravintoloita monta kymmentä kylänkin alueella ja lähirinteillä rakennetaan pilvenpiirtäjiä ja luksusasutusalueita. Alue ei tosin ole niin tiukkaan asuttua kuin yleensä Kiinassa. Täällä ei ole Pekingin saasteongelmia.

Yliopiston kukkulalta näkee horisontiin asti valtaisat kalaverkkokuviot meressä. Paikka lienee erityisesti merkittävä Kiinan kalastukselle. Kalarannnassa on joka päivä myyjiä ja laaja kalankuivaustoiminta. Kalasatama lienee sijainnut täällä kenties vuosisatoja.

En saa kampuksella asua. Vähän salaa olin aluksi pari ensimmäistä yötä. Ulko-ovet menevät kiinni 9.30 illalla ja sen jälkeen saavat asukkaat soitella toisilleen ovia avaamaan tai kiipeillä koteihinsa alakerroksien kavereiden parvekkeiden kautta.  Opiskelija-asuntoloiden säännöt ovat aika lailla kiinalasia! Kiinalaiset eivät saa edes vieralla sisällä asuntoloissa.

Sakulla on oma huone, muuten normaalin opiskelija-asunnon kaltainen, mutta keittiönurkkausta ei ole. Vahtimestari on yöt ja päivät eteisaulan toimistossaan. Onhan se turvallisuuden kannalta tietysti hyvä, mutta kysyessämme eikö äiti saisi majailla poikansa luona, tuli toimistolta vastaus ei.

Monilla on parvekkeella sitten rakenneltu keittiö, mutta nyt talvella Sakulla on keittolevy ikkunalaudalla, pieni uuni metallihyllyllä ja tänään ostimme riisinkeittimen. Hyvin saatiin jumbokatkaravut ja kalat kokattua.

Ravintolassa syöminenkin on halpaa, mutta välillä on kiva poikansa kanssa kokkailla ja kokeilla. Lämmityskin toimii, vaikka nyt on ollut muutama aste pakkasta ja satanut lunta. Ei täällä -10C kylmemmäksi mene, mutta tuuli voi saada tuntumaan tosi kylmältä lähellä meren puhureita. Asun itse kalakadun pienessä perhehotellissa kymmenen minuutin kävelyn päässä kampukselta.

Taustalla Sakun asuntola. Taloja on kaikkiaan 19. Ulkomaalaiset opiskelijat asuvat eri asuntoloissa (yli 1000 ulkomaalaista opiskeljaa, 12000 kiinalaisia)