Kopioin blogista Sairaa(la)n ihana elämä seuraavan mielenkiintoisen vertailun eri maiden terveydenhuollon ongelmista. Itse sanoisin, Aasiassakin asuttuani, että Suomessa kaikista marinoista huolimatta on vielä terveydenhuolto hyvissä kantimissa. Jos on moitittavaa, ne peilataan oman maamme käytäntöihin ja ennen muuta odotuksiin.
Monessa maassa ei kouluterveydenhuoltoa ole olemassakaan. Ei kouluruokailuakaan, sen puoleen. Neuvolatoiminta esimerkiksi Australiassa oli vain yksityistä ja pienimuotoista 1980-luvulla. Mikä ilo olikaan tulla kaksosten kanssa kotisuomeen, jossa neuvola kertoi muistakin sosiaalisista palveluista kuten kotihoidontuesta ihan neuvoakseen uutta äitiä vanhassa kotimaassaan.
Nyt tuo toinen kaksosistani opiskelee Kiinassa lääkäriksi ensimmäistä vuottaan ja jännä on odotella millainen valkotakki sieltä kuuden vuoden kuluttua ilmaantuu! Olen virallinen tiedottaja sieltä suunnalta ja lisään pari uusinta juttua Sakulta ihan kohta.
siis lainaus tässä:
Joskus tuntuu siltä, että kaikesta huolimatta meillä Suomessa asiat terveydenhuollossa ovat melko hyvin.
Entäs jos...
•kohdatessasi vastavalmistuneen lääkärin tietäisit, ettei hän opiskeluaikanaan ole juuri koskaan saanut koskea oikeaan potilaaseen ja hänen ensimmäiset työvuotensa ovat lähinnä oikeiden töiden harjoittelua (Saksa ja useat muut Euroopan maat)
•jos läheisesi joutuessa sairaalaan sinun pitäisi itse huolehtia kaikista tykötarpeista, kuten läheisesi vuodevaatteista, lääkkeistä ja ravinnosta (monet Saharan eteläpuolisen Afrikan maat)
•sinun pitäisi julkisessa terveydenhuollossa maksaa lääkärille lahjukset, että saisit asiallista hoitoa (Kreikka)
•et uskaltaisi tilata sairaalle läheisellesi ambulanssia, sillä ensihoidon porukan tiedetään tappaneen potilaita lääkeyliannoksilla saadakseen hautaustoimistolle asiakkaita (Puola)
•joutuessasi työttömäksi et olisi enää oikeutettu sairausvakuutukseen (Yhdysvallat)
•ilman sairausvakuutusta sinut voitaisiin heittää ulos ensiavusta(kin) eikä sinulla olisi enää varaa tavallisiinkaan lääkkeisiin (Yhdysvallat)
•vakuutusyhtiösi voisi kieltää lääkärisi määräämän hoidon tai tutkimuksen liian kalliina (Yhdysvallat)
•tietäisit että tietyt julkiset sairaalat ovat varsinaisia "kuolemanloukkuja", mutta sinulla ei olisi varaa mennä tasokkaampaan paikkaan hoidattamaan itseäsi (Iso-Britannia)
•tarvitessasi verensiirtoa olisi täysin arpaonnea saisitko verestä HIV-tartunnan, hepatiitin tms (monet Saharan eteläpuolisen Afrikan maat)
Oikeastaan maksan ihan mielelläni veroäyrini.
launaus loppuu tähän, kiitos kirjoittajalle!
tiistai 9. marraskuuta 2010
maanantai 25. lokakuuta 2010
Dalian RAPORTTI 2. palomuureja, lasiseiniä...ulkomaalaiset opiskelijat Kiinassa
Kiinassa pysytellään vielä.Onnistuin kopioimaan Sakun autenttisen kirjoituksen numero 2. Dalianista. Voi olla, että samalla konstilla olisin voinut sen kopioida aikaisemminkin, mutta en älynnyt sellaista yksinkertaista vaihtoehtoa. Tänään onkin Sakulla kiinankielen välikoe. Onnea!
Saku jatkaa:
Palomuuri… Mikä?
Meidät ulkomaalaiset ja kiinalaiset erotetaan näkymättömällä lasiseinällä. Kiinalaiset eivät saa käydä meidän asuntoloissa ja toisinpäin. Jumppasali, uima-allas ja pääsy kiinalaisten opiskelijoiden opintotiloihin ovat vain kiinalaisille ellet suorita jotain opiston virallista ohjelmaa. Yhteisiä kursseja ei ole. Huhuja syihin on. Eräs huhu kertoo, että alussa kauan, kauan sitten monet kiinalaiset ja ulkomaalaiset asuivat samoissa asuntoloissa. Kiinalaisia tyttöjä tuli paksuiksi ja isukit alkoivat soitella rehtorille vähemmän ystävällisiä puheluita. Todenperäisyyttä voi epäillä. Tosiasiassa luulen syyn olevan se, että kaikki kiinalaiset asuvat 4-8 hengen huoneissa. Lisäksi ovet menevät kiinni kahdeksalta ja valot sammuvat yhdeksältä, eikä niitä saa enää päälle ennen seitsemää, jolloin tulevat paikalle armeijan kessut. Kirjaimellisesti. Meitä ei haluta muistuttamaan kiinalaisia meidän erivapauksista ja meitä myös tuskin kiinnostaa kuulla miksi heillä on niin paljon halvemmat opintomaksut. Ulkomaalaisten vetoomuksesta pääsy jumppasaliin, altaalle ja student centerin opintotiloihin on uudelleenkäsittelyssä. Tuskinpa muista kuin asuntola-asioista on virallista sääntöä. Uskon, että vahtimestaria ei huvittanut vaan antaa avaimia ulkomaalaisille pelleille, ja siitä tuli tapa.
Ulkomaiset opiskelijat ja jatko-opiskelijat saavat valita joko yliopiston hotellin tai ulkomaalaisten/jatko-opiskelijoiden asuntolan, joissa molemmissa voi mahdollisuuksien mukaan jakaa asumuksen tai asua yksin. Näissä asuntoloissa ovet menevät säppiin yhdeltätoista, eikä aamulla herätä marssille. Kiinalaisopiskelijat todella marssivat näyttävästi ja hartaasti. Muutama vuosi sitten, kuulemma, asuntolaisäntä-sedät ja tädit avasivat ”vorenstuutentstormitorien” ovet, jos tuli yöllä humalassa. Muutama vuosi lisää takaperin ja ovet eivät olleet edes lukossa. Enää eivät avaa ovea, mutta antavat kiivetä parvekkeita pitkin. Olennaisinta ei ole se, ettei jää kiinni, vaan se ettei asuntolasedille tule ongelmia, eli he nukkuvat… piste. Usein joutuu kuitenkin huutamaan täysiä, jotta kaveri heräisi ja avaisi oven toiseen kerrokseen, kun ei useampaa viitsi kiivetä ja pohjakerroksen ikkunoissa on kalterit. Luulenpa, että metakassa herää usein myös yksi jos toinenkin setä tai täti kylkeä kääntämään. Kameroiden nauhoja tuskin katellaan, ellei yöllä käy voroja. Syy tähän eriskummalliseen järjestelyyn on aika järkeenkäypä. Oli kuulemma aika, kun alhaisesta hintatasosta nauttivat ulkomaalaiset prinssit kuskasivat venäläisiä prostituoituja edes takaisin pitkin kampusta. Se siitä.
Ennen kuin edes yritän kuvailla lisää tuntemuksiani yliopistosta, valaisen teitä pienellä ”faktatiedolla”. Dalian Medical University on yksi Kiinan pienimmästä päästä olevista yliopistoista ja on 27 kilometrin päässä Dalianin (n. 5 miljoonaa) keskustasta. Yliopistossa opiskelee noin 12000 opiskelijaa, joista lähes kaikki asuvat kampuksella ja joista tuhatkunta on ulkomaalaisia. Kun puhutaan kiinalaisittain pienestä yliopistosta, niin täytyy muistaa, että opiskelijoita ja asukkaita on suomalaisen kaupungin verran. Neliökilometrejä on 1.5 ja rantaviivaa kilometri. Yliopistolla on ainakin kuusi ravintolaa, kaksi kampaamoa, kolme kännykkäkauppaa, kaksi kahvilaa, kaksi markettia, krääsäkauppa, photostudio, optikko, suutari ja muutama hedelmäkauppa. Yliopistolla on kolme sairaalaa, joista kaksi sijaitsee Dalianin keskustassa ja yksi portin pielessä.
Yliopiston itäisen portin ulkopuolella on ”seafood street”, joka alkaa meren rannalla olevalta torilta ja päättyy joissain pitkällä. Kyseinen katu sisältää käytännössä kaikki palvelut mitä ihminen elämiseen tarvitsee. Ympärillä ei ole kauppakadun kokoon nähden kauheasti asutusta joten voi päätellä, että paikka kukoistaa yliopistojen johdosta. Lääkiksen vieressä kun on kieliyliopistokin. Yliopistoa lähinnä oleva isompi paikka on noin 5 kilometrin päässä oleva Lushun, Lvshun tai oikeammin Lvshunkou tai Lushunkou. Tämä empiirisesti arvioituna Tampereen kokoinen ”kylä”, on joko Dalianin syrjäisin kaupunginosa tai sitten sillä on oma valtuusto. Vasta viime vuonna pääsivät ulkomaalaiset opiskelijat asioimaan tässä huippusalaisessa paikassa. Lushuniin johtavat kaksi pitkää tunnelia kuvainnollistavat hyvin selkeästi miksi tämä Liaoning provinssin mäkinen niemenkärki on militarisoitu alue. Sukellusveneestä saa pisteen, jos sellaisen onnistuu bongaamaan. Lushunissa saa siis käydä, mutta ei asua, ellei ole kiinalainen. Se on aika harmi, koska muutamaa aika isoa kerrostaloa ja muutamaa naapurustoa lukuun ottamatta ei Lushunin ja Dalianin keskustan välillä ole vielä hirveästi asutusta. Tosin sitä on aika paljon rakenteilla. Pakottaa asumaan yliopistolla. Lähin mäkki löytyy myös Lushunista. Auki 24h.
Koululla on myös kadetteja. En tiedä tarkalleen ottaen ovatko poliisin, laivaston tai jonkun muun, mutta tuskin ovat edes kahdeksaatoista. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että vaikka tästä yliopistosta tulee lähes yksinomaan lääkäreitä, eläinlääkäreitä, hammaslääkäreitä, hoitajia, farmaseutteja ja niin edelleen, marssivat kaikki opiskelijat ensimmäiset kaksi kuukautta ensimmäisestä lukukaudestaan tahtimarssia. Luulenpa, että harva suomalainen mao-mahainen kenraali on nähnyt kymmenentuhannen oppilaan marssivan samaan tahtiin. Jalka pysähtyy kohtisuoraan eteenpäin, jos käsky käy. Se on aika vaikuttava näky. Vaikuttavaa on myös se, että marssi kestää seitsemästä neljän aikoihin. Ruokis taitaa olla välissä ja luulenpa, että harvemmin kaikki marssivat yhtä aikaa. En pysty empiirisesti arvioimaan onko viisi vai kymmenen tuhatta. Esityksissä aimakin koko kööri.
Olen yhdessä pienimmistä kiinalaisista yliopistoista, joka sijaitsee ”pienehkössä” kaupungissa, enkä voi kuin ihmetellä miten pieni kikkare Suomi on tässä maailmassa. Ja kommentti tulee henkilöltä, joka on asunut yli 10 miljoonan ihmisen Karachissa ja viettänyt runsaasti aikaa muissakin metropoleissa.
Saku jatkaa:
Palomuuri… Mikä?
Meidät ulkomaalaiset ja kiinalaiset erotetaan näkymättömällä lasiseinällä. Kiinalaiset eivät saa käydä meidän asuntoloissa ja toisinpäin. Jumppasali, uima-allas ja pääsy kiinalaisten opiskelijoiden opintotiloihin ovat vain kiinalaisille ellet suorita jotain opiston virallista ohjelmaa. Yhteisiä kursseja ei ole. Huhuja syihin on. Eräs huhu kertoo, että alussa kauan, kauan sitten monet kiinalaiset ja ulkomaalaiset asuivat samoissa asuntoloissa. Kiinalaisia tyttöjä tuli paksuiksi ja isukit alkoivat soitella rehtorille vähemmän ystävällisiä puheluita. Todenperäisyyttä voi epäillä. Tosiasiassa luulen syyn olevan se, että kaikki kiinalaiset asuvat 4-8 hengen huoneissa. Lisäksi ovet menevät kiinni kahdeksalta ja valot sammuvat yhdeksältä, eikä niitä saa enää päälle ennen seitsemää, jolloin tulevat paikalle armeijan kessut. Kirjaimellisesti. Meitä ei haluta muistuttamaan kiinalaisia meidän erivapauksista ja meitä myös tuskin kiinnostaa kuulla miksi heillä on niin paljon halvemmat opintomaksut. Ulkomaalaisten vetoomuksesta pääsy jumppasaliin, altaalle ja student centerin opintotiloihin on uudelleenkäsittelyssä. Tuskinpa muista kuin asuntola-asioista on virallista sääntöä. Uskon, että vahtimestaria ei huvittanut vaan antaa avaimia ulkomaalaisille pelleille, ja siitä tuli tapa.
Ulkomaiset opiskelijat ja jatko-opiskelijat saavat valita joko yliopiston hotellin tai ulkomaalaisten/jatko-opiskelijoiden asuntolan, joissa molemmissa voi mahdollisuuksien mukaan jakaa asumuksen tai asua yksin. Näissä asuntoloissa ovet menevät säppiin yhdeltätoista, eikä aamulla herätä marssille. Kiinalaisopiskelijat todella marssivat näyttävästi ja hartaasti. Muutama vuosi sitten, kuulemma, asuntolaisäntä-sedät ja tädit avasivat ”vorenstuutentstormitorien” ovet, jos tuli yöllä humalassa. Muutama vuosi lisää takaperin ja ovet eivät olleet edes lukossa. Enää eivät avaa ovea, mutta antavat kiivetä parvekkeita pitkin. Olennaisinta ei ole se, ettei jää kiinni, vaan se ettei asuntolasedille tule ongelmia, eli he nukkuvat… piste. Usein joutuu kuitenkin huutamaan täysiä, jotta kaveri heräisi ja avaisi oven toiseen kerrokseen, kun ei useampaa viitsi kiivetä ja pohjakerroksen ikkunoissa on kalterit. Luulenpa, että metakassa herää usein myös yksi jos toinenkin setä tai täti kylkeä kääntämään. Kameroiden nauhoja tuskin katellaan, ellei yöllä käy voroja. Syy tähän eriskummalliseen järjestelyyn on aika järkeenkäypä. Oli kuulemma aika, kun alhaisesta hintatasosta nauttivat ulkomaalaiset prinssit kuskasivat venäläisiä prostituoituja edes takaisin pitkin kampusta. Se siitä.
Ennen kuin edes yritän kuvailla lisää tuntemuksiani yliopistosta, valaisen teitä pienellä ”faktatiedolla”. Dalian Medical University on yksi Kiinan pienimmästä päästä olevista yliopistoista ja on 27 kilometrin päässä Dalianin (n. 5 miljoonaa) keskustasta. Yliopistossa opiskelee noin 12000 opiskelijaa, joista lähes kaikki asuvat kampuksella ja joista tuhatkunta on ulkomaalaisia. Kun puhutaan kiinalaisittain pienestä yliopistosta, niin täytyy muistaa, että opiskelijoita ja asukkaita on suomalaisen kaupungin verran. Neliökilometrejä on 1.5 ja rantaviivaa kilometri. Yliopistolla on ainakin kuusi ravintolaa, kaksi kampaamoa, kolme kännykkäkauppaa, kaksi kahvilaa, kaksi markettia, krääsäkauppa, photostudio, optikko, suutari ja muutama hedelmäkauppa. Yliopistolla on kolme sairaalaa, joista kaksi sijaitsee Dalianin keskustassa ja yksi portin pielessä.
Yliopiston itäisen portin ulkopuolella on ”seafood street”, joka alkaa meren rannalla olevalta torilta ja päättyy joissain pitkällä. Kyseinen katu sisältää käytännössä kaikki palvelut mitä ihminen elämiseen tarvitsee. Ympärillä ei ole kauppakadun kokoon nähden kauheasti asutusta joten voi päätellä, että paikka kukoistaa yliopistojen johdosta. Lääkiksen vieressä kun on kieliyliopistokin. Yliopistoa lähinnä oleva isompi paikka on noin 5 kilometrin päässä oleva Lushun, Lvshun tai oikeammin Lvshunkou tai Lushunkou. Tämä empiirisesti arvioituna Tampereen kokoinen ”kylä”, on joko Dalianin syrjäisin kaupunginosa tai sitten sillä on oma valtuusto. Vasta viime vuonna pääsivät ulkomaalaiset opiskelijat asioimaan tässä huippusalaisessa paikassa. Lushuniin johtavat kaksi pitkää tunnelia kuvainnollistavat hyvin selkeästi miksi tämä Liaoning provinssin mäkinen niemenkärki on militarisoitu alue. Sukellusveneestä saa pisteen, jos sellaisen onnistuu bongaamaan. Lushunissa saa siis käydä, mutta ei asua, ellei ole kiinalainen. Se on aika harmi, koska muutamaa aika isoa kerrostaloa ja muutamaa naapurustoa lukuun ottamatta ei Lushunin ja Dalianin keskustan välillä ole vielä hirveästi asutusta. Tosin sitä on aika paljon rakenteilla. Pakottaa asumaan yliopistolla. Lähin mäkki löytyy myös Lushunista. Auki 24h.
Koululla on myös kadetteja. En tiedä tarkalleen ottaen ovatko poliisin, laivaston tai jonkun muun, mutta tuskin ovat edes kahdeksaatoista. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että vaikka tästä yliopistosta tulee lähes yksinomaan lääkäreitä, eläinlääkäreitä, hammaslääkäreitä, hoitajia, farmaseutteja ja niin edelleen, marssivat kaikki opiskelijat ensimmäiset kaksi kuukautta ensimmäisestä lukukaudestaan tahtimarssia. Luulenpa, että harva suomalainen mao-mahainen kenraali on nähnyt kymmenentuhannen oppilaan marssivan samaan tahtiin. Jalka pysähtyy kohtisuoraan eteenpäin, jos käsky käy. Se on aika vaikuttava näky. Vaikuttavaa on myös se, että marssi kestää seitsemästä neljän aikoihin. Ruokis taitaa olla välissä ja luulenpa, että harvemmin kaikki marssivat yhtä aikaa. En pysty empiirisesti arvioimaan onko viisi vai kymmenen tuhatta. Esityksissä aimakin koko kööri.
Olen yhdessä pienimmistä kiinalaisista yliopistoista, joka sijaitsee ”pienehkössä” kaupungissa, enkä voi kuin ihmetellä miten pieni kikkare Suomi on tässä maailmassa. Ja kommentti tulee henkilöltä, joka on asunut yli 10 miljoonan ihmisen Karachissa ja viettänyt runsaasti aikaa muissakin metropoleissa.
perjantai 22. lokakuuta 2010
Kymmenen tuhatta aaltoa
TEN THOUSAND WAVES videoinstallaation tekijä jättää kysymyksiä vastattaviksi. Pidän siitä, koska se saa minut ajattelemaan. Istuin tai liikuin supersuurten laajakankaiden (vai videonäyttöjen) ääressä kauan, oikeastaan en halunnut pois.
En ollut aikaisemmin koskaan oikein käsittänyt videoinstallaatiota taiteen muotona; mielestäni ne olivat aina jotenkin teennäisiä tai niissä ei ollut mitään eroa dokumentteihin televisiossa. Yleensä niiden sisältö tai viesti jäi hämäräksi.
TEN THOUSAND WAVES pyyhkäisi tuon käsityksen pois. No, onhan Julien Isaacs maailman tunnetuimpia taiteilijoita. Teoksen mieleeni tulleet kysymykset olivat mielenkiintoisia. Vastakohtaparit menneisyydestä ja meidän aikamme tapahtumista välittyivät moninkertaistettuina valtaville valkokankaille, moninkertaisina, joita saattoi katsoa mistä kulmasta haluaa, viipyä pitkään niiden äärellä istuen tai jatkaa matkaa toiseen saliin.
En ollut ottanut etukäteen selvää teoksesta, usein haluan nähdä sen itse ensin ja sitten ehkä lukea lisää. Nyt tietämättömyys palkitsi; oikeastaan viittaus kiinalaisuuteen ja näkemäni teoksen mainoskuva olivat vain vilahtaneet mielessä ja innostaneet katsomaan.
Teos kertoo Englannin rannikolla hukkuneista kiinalaista kalastajista. Se kertoo tarinan muutoksesta monella tasolla, kietoo yhteen Kiinan menneisyyden ja nykyisyyden. Samalla kertomus laajenee; meidän matkamme ovat koskaan loppumattomia. Ihmiset liikkuvat läpi eri maiden ja maanosien. Tässä linkki teoksen kauniisiin runoihin.
Näyttely taidehallissa on jo loppunut, mutta se ei katoa ajatuksistani. Siksi, lähinnä muistututukseksi itselleni, kirjoitan tästä. Meren rannalla voisin katsoa loputtomiin aaltojen liikettä, säännöllistä epäsäännöllisyyttä. Siinä tunnen itseni ja elämän ympärillä pieneksi, pieneksi. Juuri sen rannan aallot ovat tavoittaneet kymmenen tuhatta kertaa. Ihminen ei sille voi oikein mitään.
En ollut aikaisemmin koskaan oikein käsittänyt videoinstallaatiota taiteen muotona; mielestäni ne olivat aina jotenkin teennäisiä tai niissä ei ollut mitään eroa dokumentteihin televisiossa. Yleensä niiden sisältö tai viesti jäi hämäräksi.
TEN THOUSAND WAVES pyyhkäisi tuon käsityksen pois. No, onhan Julien Isaacs maailman tunnetuimpia taiteilijoita. Teoksen mieleeni tulleet kysymykset olivat mielenkiintoisia. Vastakohtaparit menneisyydestä ja meidän aikamme tapahtumista välittyivät moninkertaistettuina valtaville valkokankaille, moninkertaisina, joita saattoi katsoa mistä kulmasta haluaa, viipyä pitkään niiden äärellä istuen tai jatkaa matkaa toiseen saliin.
En ollut ottanut etukäteen selvää teoksesta, usein haluan nähdä sen itse ensin ja sitten ehkä lukea lisää. Nyt tietämättömyys palkitsi; oikeastaan viittaus kiinalaisuuteen ja näkemäni teoksen mainoskuva olivat vain vilahtaneet mielessä ja innostaneet katsomaan.
Teos kertoo Englannin rannikolla hukkuneista kiinalaista kalastajista. Se kertoo tarinan muutoksesta monella tasolla, kietoo yhteen Kiinan menneisyyden ja nykyisyyden. Samalla kertomus laajenee; meidän matkamme ovat koskaan loppumattomia. Ihmiset liikkuvat läpi eri maiden ja maanosien. Tässä linkki teoksen kauniisiin runoihin.
Näyttely taidehallissa on jo loppunut, mutta se ei katoa ajatuksistani. Siksi, lähinnä muistututukseksi itselleni, kirjoitan tästä. Meren rannalla voisin katsoa loputtomiin aaltojen liikettä, säännöllistä epäsäännöllisyyttä. Siinä tunnen itseni ja elämän ympärillä pieneksi, pieneksi. Juuri sen rannan aallot ovat tavoittaneet kymmenen tuhatta kertaa. Ihminen ei sille voi oikein mitään.
perjantai 15. lokakuuta 2010
Australiako maailman 'tyhmä blondi'?
Matkataan välillä Australiaan. Siellähän on Aisha rakkaimpani, opiskelemassa antropologiaa ja historiaa LaTrobe yliopistossa, Melbournessa. Blogini saattaa tuntua vähän yksipuoliselta kun olen kirjoitellut Kiinasta ja Sakusta. Aisha kirjoittaa harvakseltaan omaa blogiaan ja on facebookissa, kun taas Saku ei ole...eikä lupaa tulla... . Blogin on Sakukin luvannut aloittaa, toistaiseksi autan välittämällä ne tänne omaan blogiini...minäkään en saanut kuin ensimmäisen kopsatuksi tänne, teknisiä ongelmia syytän.
Australiaan....Australia on tuttu, asuinhan Sydneyssä 14 vuotta, mutta en ole siellä käynyt vuoden 1986 jälkeen. Lapsetkin syntyivät siellä ja ovat kaksoiskansalaisia.
Millainen kuva ihmisillä on Australiasta?
Aurinkoa, vapautta, upeita rantoja, reilua meininkiä?
Viehättävä, mutta pinnallinen eikä niin fiksu, väittää brittiekspertti ja kysäisee, onko Australia se maailman 'tyhmä blondi'. Aishan lähetti artikkelin Australia world´s 'dumb blonde'?
Siellä asuessani minua vaivasi epämääräinen sielun, ytimen, puuttuminen. Käden heilautus "it´s all right, mate" ja harmitonta hauskanpitoa, reipasta, kyllä, mutta tuntui, ettei valinnanvaraa oikein ollut. Sanon tosin aina, että Australia on pieni paratiisi maan päällä. Mukava ilmasto, helppo toimia, helppo tutustua ihmisiin, mutta yhteisen historian ja kulttuurin puute, uutuuden tunne sai kaipaamaan Eurooppaan päin. Vaikka maahan on tullut siirtolaisina ryhmiä eri puolilta maailmaa, ne eivät ole integroituneet kovin hyvin, koska brittikulttuuri ehti rakentaa muurin ja todella valloittaa maan monessakin suhteessa. Aishakin on alusta asti halunnut opiskelujen valmistuttua takaisin Suomeen tai lähemmäs.
Mitä kaipaisin sieltä? Etnisiä ruokajuttuja, tulee ensiksi mieleen, sillä Australiassa on tarjolla monenmoista pienen matkan päässä. Asuinalue muuttuu libanonilaisesta kreikkalaiseksi kävelymatkan päässä; etniset ihanat ruokapaikat ovat keskittyneet kunkin maan/alueen omaan asuinalueeseen. Ensimmäiseksi muistan,yli 20 vuoden takaa,on Bondi Beachilla unkarinjuutalaisten kakkukahvilan, nimeäkään en muista, ei sillä mitään keksittyä nimeä ollutkaan. Strudelit, suklaakakut, metrikaupalla toinen toistaan mehevämpiä! Tietääkseni se on vielä siellä. Toiseksi libanonilaisten kansankuppilat.
Menen takaisin ainoastaan Aishan luona vierailemaan, muuten kyllä monta muuta matkakohdetta menee ohi Australian. Muuta en oikeastaan keksi kuin ruokakulttuurin moninaisuuden. Paljon kivaa, mutta ei tärkeää enää.
Tosin sitten eri maista tulleet ryhmät olivat muuten paitsi ruokakulttuurin suhteen kovin sisäänlämpiviä kukin oman kulttuurin vaalijoita. Monikulttuurisuus ei oikein näy katukuvassa tai kansalaistoiminnassa. Vasta toinen sukupolvi oppi kunnolla englanninkielen, kolmas tai neljäs alkaa olla jo sopeutunut. Jos seuraa Australian politiikkaa ja kulttuuritapahtumia, hyvin havoin vieläkään, ovat nimet muuta kuin brittinimiä. Onhan politiikka hyvin sidottu brittiläiseen malliin ja se kuuluu brittiläiseen kansainyhteisöön, kuningatar Elisabeth II sen nimellisenä hallitsijana.
Australia on ottanut tunnuksekseen laulun, Tanssi Matilda, Waltzing Matilda Siirtolaisuuden alkuaikojen hellitty rempseä kantrimeininki välittyy, kun toinen tunnus, leveä nahkahattu heitetään päähän, ja jos oikein isänmaallisia halutaan olla, siihen nivotaan narussa heiluvia korkkeja lieri ympäriinsä. Laulu ei kuitenkaan ole rempseä, eikä Matilda tanssi, ei Matilda ole nainenkaan ja loppu on kovin surullinen.
Niin, brittivetoinen historiankirjoitus tahtoo unohtaa alkuasukkaat, Australian aboriginaalit. Britit tulivat maahan vasta 1700-luvun lopulla ja tappoivat alkuasukkaita minkä ehtivät. Tasmaniassa viimeistä naista ja miestä myöten. Asuessani siellä 1971-1986 olivat aboriginaalitkin yksi ulkopuolinen ryhmä, joille haluttiin tuupata länsimainen elämäntapa. Muutamassa vuodessa olisi luonnossa omillaan elänyt kansa suuressa maassaan tuupattu ulos mailtaan. Miksi? Heidän tapansa elää on varmasti hieno ja vuosituhansien, kymmenien tuhansien vuosien aikana kehittynyt juuri käyttökelpoiseksi heille.
Aboriginaalien kohtalo on asia, jota minun on vaikea käsittää ja hyväksyä.
Muuten, oheisessa artikkelissa tai videossa ei tainnut olla vilaustakaan aboriginaaleista tai heidän kulttuuristaan. Vai oliko siellä bumerangi, aboriginaalien taidettakaan? Anteeksi, katsoin uudelleen videon, siellä vilahti Ayers Rock, mutta ei mainintaa siitä, mikä paikka se on, ja pari aboriginaalipoikaa uimassa vilahti sekunnin murto-osan . Miten ovatkaan valkoihoiset maan omineet parissa sadassa vuodessa ja ovat kuuluisia ja ylpeitä saadessaan ensimmäisenä maailmassa esittää mahtavan ilotulituksen uuden vuoden vaihtuessa. Aboriginaaleja on 2,2 % maan reilusta 20 miljoonasta asukkaasta. Heidän metsästys- ja keräilykulttuurinsa oli maailmassa ainutlaatuinen.
Australia on blondi? Kas vain. Raakalainen valkoinen blondi on ollut.
Aisha ja Ballaratin koirakodista haettu Max
Australiaan....Australia on tuttu, asuinhan Sydneyssä 14 vuotta, mutta en ole siellä käynyt vuoden 1986 jälkeen. Lapsetkin syntyivät siellä ja ovat kaksoiskansalaisia.
Millainen kuva ihmisillä on Australiasta?
Aurinkoa, vapautta, upeita rantoja, reilua meininkiä?
Viehättävä, mutta pinnallinen eikä niin fiksu, väittää brittiekspertti ja kysäisee, onko Australia se maailman 'tyhmä blondi'. Aishan lähetti artikkelin Australia world´s 'dumb blonde'?
Siellä asuessani minua vaivasi epämääräinen sielun, ytimen, puuttuminen. Käden heilautus "it´s all right, mate" ja harmitonta hauskanpitoa, reipasta, kyllä, mutta tuntui, ettei valinnanvaraa oikein ollut. Sanon tosin aina, että Australia on pieni paratiisi maan päällä. Mukava ilmasto, helppo toimia, helppo tutustua ihmisiin, mutta yhteisen historian ja kulttuurin puute, uutuuden tunne sai kaipaamaan Eurooppaan päin. Vaikka maahan on tullut siirtolaisina ryhmiä eri puolilta maailmaa, ne eivät ole integroituneet kovin hyvin, koska brittikulttuuri ehti rakentaa muurin ja todella valloittaa maan monessakin suhteessa. Aishakin on alusta asti halunnut opiskelujen valmistuttua takaisin Suomeen tai lähemmäs.
Mitä kaipaisin sieltä? Etnisiä ruokajuttuja, tulee ensiksi mieleen, sillä Australiassa on tarjolla monenmoista pienen matkan päässä. Asuinalue muuttuu libanonilaisesta kreikkalaiseksi kävelymatkan päässä; etniset ihanat ruokapaikat ovat keskittyneet kunkin maan/alueen omaan asuinalueeseen. Ensimmäiseksi muistan,yli 20 vuoden takaa,on Bondi Beachilla unkarinjuutalaisten kakkukahvilan, nimeäkään en muista, ei sillä mitään keksittyä nimeä ollutkaan. Strudelit, suklaakakut, metrikaupalla toinen toistaan mehevämpiä! Tietääkseni se on vielä siellä. Toiseksi libanonilaisten kansankuppilat.
Menen takaisin ainoastaan Aishan luona vierailemaan, muuten kyllä monta muuta matkakohdetta menee ohi Australian. Muuta en oikeastaan keksi kuin ruokakulttuurin moninaisuuden. Paljon kivaa, mutta ei tärkeää enää.
Tosin sitten eri maista tulleet ryhmät olivat muuten paitsi ruokakulttuurin suhteen kovin sisäänlämpiviä kukin oman kulttuurin vaalijoita. Monikulttuurisuus ei oikein näy katukuvassa tai kansalaistoiminnassa. Vasta toinen sukupolvi oppi kunnolla englanninkielen, kolmas tai neljäs alkaa olla jo sopeutunut. Jos seuraa Australian politiikkaa ja kulttuuritapahtumia, hyvin havoin vieläkään, ovat nimet muuta kuin brittinimiä. Onhan politiikka hyvin sidottu brittiläiseen malliin ja se kuuluu brittiläiseen kansainyhteisöön, kuningatar Elisabeth II sen nimellisenä hallitsijana.
Australia on ottanut tunnuksekseen laulun, Tanssi Matilda, Waltzing Matilda Siirtolaisuuden alkuaikojen hellitty rempseä kantrimeininki välittyy, kun toinen tunnus, leveä nahkahattu heitetään päähän, ja jos oikein isänmaallisia halutaan olla, siihen nivotaan narussa heiluvia korkkeja lieri ympäriinsä. Laulu ei kuitenkaan ole rempseä, eikä Matilda tanssi, ei Matilda ole nainenkaan ja loppu on kovin surullinen.
Niin, brittivetoinen historiankirjoitus tahtoo unohtaa alkuasukkaat, Australian aboriginaalit. Britit tulivat maahan vasta 1700-luvun lopulla ja tappoivat alkuasukkaita minkä ehtivät. Tasmaniassa viimeistä naista ja miestä myöten. Asuessani siellä 1971-1986 olivat aboriginaalitkin yksi ulkopuolinen ryhmä, joille haluttiin tuupata länsimainen elämäntapa. Muutamassa vuodessa olisi luonnossa omillaan elänyt kansa suuressa maassaan tuupattu ulos mailtaan. Miksi? Heidän tapansa elää on varmasti hieno ja vuosituhansien, kymmenien tuhansien vuosien aikana kehittynyt juuri käyttökelpoiseksi heille.
Aboriginaalien kohtalo on asia, jota minun on vaikea käsittää ja hyväksyä.
Muuten, oheisessa artikkelissa tai videossa ei tainnut olla vilaustakaan aboriginaaleista tai heidän kulttuuristaan. Vai oliko siellä bumerangi, aboriginaalien taidettakaan? Anteeksi, katsoin uudelleen videon, siellä vilahti Ayers Rock, mutta ei mainintaa siitä, mikä paikka se on, ja pari aboriginaalipoikaa uimassa vilahti sekunnin murto-osan . Miten ovatkaan valkoihoiset maan omineet parissa sadassa vuodessa ja ovat kuuluisia ja ylpeitä saadessaan ensimmäisenä maailmassa esittää mahtavan ilotulituksen uuden vuoden vaihtuessa. Aboriginaaleja on 2,2 % maan reilusta 20 miljoonasta asukkaasta. Heidän metsästys- ja keräilykulttuurinsa oli maailmassa ainutlaatuinen.
Australia on blondi? Kas vain. Raakalainen valkoinen blondi on ollut.
Aisha ja Ballaratin koirakodista haettu Max
sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Dalian kuvia
Tässä kohdin merkitsen muistiin, että toisinajattelija Liu Xiaobo sai Nobelin rauhanpalkinnon 2010.
Kiina on kovin ristiriitainen maa ihmisoikeuksien suhteen, ja on onnellista, että siellä on ihmisiä, jotka uskaltavat ja jaksavat toimia olojen parantamiseksi. Itse näin vain pienen vilauksen ihmisoikeustilanteesta; vaikkapa keskustelut pikkuhotellin työntekijöiden kanssa työoloista: ei vapaapäiviä ja työpäivät kellon ympäri tai ilmeinen ilmaisuvapauden rajoittaminen mediassa. Minne päin Kiina jatkaa tulevaisuudessa, kun taloudellinen kasvu ja kapitalistinen meininki on huimaa, mutta ihmisoikeuksien puolustaminen vie vankilaan?
Guardian lehden artikkeli ja video, jossa tarkemmin kerrotaan Liu Xiaobon työstä ilmaisuvapauden ja muiden ihmisoikeuksien vuoksi.
Opiskelukaverit ovat toistaiseksi ulkomaalaisia, Ghanasta, Somaliasta, Intiasta, Pakistanista. Kiinalaiset asuvat ja opiskelevat erillään.
Kuva Dalianin keskustasta.
Hauska tapa tutustua kiinalaisiin kirjainmerkkeihin
Lisää hauskoja kuvia kiinnostuneille kurkkaajille ja alussa perinpohjainen selitys asiasta enemmän kiinnostuneille, miten kiinalaiset kirjainmerkit ovat kehittyneet (englanniksi). Lienee siis kirjana saatavilla esim. Amazonilla. Hämmästyttävää, miten ankka on ankan näköinen merkki...ja kori...
Kuinkahan monta merkkiä Sakulla on jo hallussa kahden viikon kiinanopiskelun jälkeen (4 tuntia / päivä jouluun asti)!
http://www.scribd.com/doc/7683282/Fun-With-Chinese-Characters-v1
Kuinkahan monta merkkiä Sakulla on jo hallussa kahden viikon kiinanopiskelun jälkeen (4 tuntia / päivä jouluun asti)!
http://www.scribd.com/doc/7683282/Fun-With-Chinese-Characters-v1
torstai 7. lokakuuta 2010
Olen yksin puistossa illansuussa
Puistossa ei ole ketään. Lehdet kahisevat ja putoilevat silloin tällöin. Saimaalta puhaltaa iltatuuli, niin kylmä, että toinen käsi on taskussa, toisella kuvaan. Olen menossa konserttiin: keskiaikaisia minne-lauluja ja truveerimusiikkia 1200-luvulta.
Chanter voel par grant amour - Tahdon laulaa suuresta rakkaudesta.
Esittäjänä Oliphant - Keskiaikaisen Musiikin Yhtye
Minnelaulu tai saksalainen trubaduurilaulu Wikipediassa.
Truveerimusiikki, ristiretkiajan hurskaita lauluja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
