Annetaan Sakun kertoa tarinansa itse, nyt kun viimein sai nettiyhteyden, sain kerrralla kolme tekstiä, tässä ensimmäinen. Juttelimme tänään skypessä pitkän tovin. Saku on luvannut avata uuden oman blogin, sitä odotellessa toimin välittäjänä. Iloisena näitä luen!
Lausutaan Daaalian!
Saapunut olen Dalianiin. En osaa oikein vielä selittää miltä tuntuu, koska tietoa pyörii päässä ihan helvetisti. Kysymyksiä ja ajatuksia tulee uusia koko ajan ja ne unohtuvat saman tien kun joku muu uusi asia tulee eteen.
Ennen lähtöä viimeiset päivät olivat menneet lähes kokonaan lähtöä valmistellessa ja odotellessa.Tärkeimmät paperit tulivat vasta lähtöä edeltävänä perjantaina, kun lähtö oli maanantaina. Kuitenkin, kun sunnuntaina olivat lähes kaikki viimeiset tavarat äidin autossa, äiti ”pidätettynä” poliisiasemalla, piano ja kaikki muut tavarat lahjoitettu pois, niin tuli tunne että tänne voisi jäädä vähäksi aikaa vielä. Tykkään Suomen syksystä, enemmän kuin keväästä ja kesästä. Kaikki raikastuu ja luonto tuntuu nukahtavan.
Hyvästellessä äitiäni lentokentällä mietin, että miltähän hänestä mahtaa tuntua, kun molemmat lapset ovat
kohta ulkomailla. Toisaalta ”Ranssin tyttö” itketti itse vanhempiaan lähtiessään ulkomaille, eikä siellä
viettänyt aikaa kuin 20 vuotta.
Unkarissa muistin, että vaikka asiakaspalvelu toimii, niin se on eleetöntä ja hassulla tavalla ärsyttävää.
Transfer-tiskiltä sain suunnan mihin mennä ilman että kyseinen henkilö nosti katsettaan ruudusta. Vaikka
sormi osoitti oikeaan suuntaan, niin hän unohti mainita että kyseinen kohta oli jossain EU:n rahoittamassa remontissa. Portti ja boarding-passi löytyi kuitenkin lopulta ja tietysti kone. Konetta odotellessa ensimmäinen tekstiviesti äidille.
Lento Pekingiin sujui mallikkaasti. Vierelläni matkusti jo 21-vuotiaana elämäänsä Tanskassa kyllästynyt
tanskalaistyttö, joka oli jo opiskellut Kiinassa akrobatiaa. Mieleni teki kysyä, että miksi Kiina, mutta olin itse vastaillut tuohon kysymykseen tuhansia kertoja kyllästymiseen asti ennen kuin olin edes päässyt lähtemään. Päätin olla kysymättä. Asia tuli kuitenkin esille jossain vaiheessa keskustelua. Kahdeksan tunnit lentomatka sujui tosiaan nukahdellen, rupatellen ja syöden (tai ollen syömättä). Suosittelen muuten Hainan Airwayssiä. Ei läheskään yhtä toimiva viihdekapulasysteemi kuin finskillä tai cathaylla, mutta vei paikasta A paikkaan B, tippumatta. Toinen tekstiviesti äidille.
Suomesta lähtiessä oli meikäläisellä 7 kiloa liikaa ilman että tiskin täti sanoi mitään. Pekingistä Dalianiin oli 13 kiloa liikaa tai sitten yksi laukku. Kiinaksi kun lähtöselvityksen tyttö höpötti, niin tuskin asiaa täysin ymmärsin. Asia ratkesi sillä, että otin laukun käsimatkatavaraksi. Ruumaan menevä laukku aiheutti vielä yllätyksen. Penaalissa oleva teroitin oli mukamas tupakansytytin. Siitäkin selvisin. Kolmas… arvaa mikä. Vastauksesta päättelin, että taitaapa äipällä olla ikävä.
Ensimmäinen päivä sujui kävellen. Tässä lyhyt kuvaus kiinalaisesta byrokratiasta: Ensin
rekisteröintitoimistoon Kittyn luokse, sieltä leima ja ”pääasuntotädin” luokse ykkösasuntolaan.
Pääasuntotäti antaa huoneen kakkosasuntolasta, ikioman puhelinnumeron ja leiman. Ja eikun
kakkosasuntolaan. Kakkosasuntolatäti antaa avaimen ja leiman ja tavarat voi jättää huoneeseen. Kittyn
luokse, leima ja maksamaan maksutoimistoon. Sieltä otetaan maksu ja annetaan leima. Takaisin Kittylle ja leima, jolla voi hakea koulukirjat, henkilökortin ja lääkäripuvun ”opettajilta”. Takaisin Kittylle, joka antaa paperin, johon käyt hakemassa uuden opiskelijanumerosi, samalla täytät opiskelijakorttikaavaketta, johon tarvitset juuri tuon numeron. Leimattu paperi viedään Kittylle ja passi myös (viisumin jatkoa varten) sekä opiskelijakorttikaavake ”opettajille”. Jossain vaiheessa varasivat ajan lääkärintarkastukseenkin. Avot! Ja äiti! Et saa kuvia valkoisesta takista.
Mainitsen vielä, että kaikki muut toimistot/ihmiset/tavarat paitsi kolme olivat eri rakennuksissa ja
kilometrejä kertyi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti