perjantai 26. helmikuuta 2010

Moskovan kuvia elokuun matkalta



Istuin katsomaan Suomi-USA jääkiekkoa. Mutta, sitä katastrofia, kauhua en voinut katsoa muutamaa minuuttia pidempään. Päätin käydä läpi matkan Moskovan kuvia, jotka jäivät vähälle huomiolle varsinaisessa matkakertomukessa blogissani aiemmin.

Oppikoulun toisella luokalla olin ihastunut lähistöllä asuvaan Saipan pelaajaan. Melkein kaikki Saipan pojat olivat meidän koulussa vuotta 2-3 vuotta vanhempia. Olin kai kolmentoista. Yksi pelaajista oli saman kylän Arvi Lind. Mutta Arviin en ollut ihastunut, vaan Borgströmin Joppeen. Kerran Joppe vei minut pyörän tarakalla kouluun ja kaikki luokallani tiesivät ihastuksestani. Joppe ei varmastikaan. Silloin kokoonnuimme kaukalon reunalla, ei silloin tiedetty halleista. Ei siellä tainnut aluksi olla niitä puisia penkkejäkään. Mutta opimme jääkiekosta paljon ja seuraan vieläkin enemmän tai vähemmän kiekkoa. Saipa nousi mestaruussarjaan.

Kuvat ovat siis Moskovasta 4.8.2009 ja sieltä matka jatkui Siperian kautta Pekingin junalla.

3 kommenttia:

  1. Tämmöiset kuvat pistävät jotakin kohtaa sisälläni.... on niin paljon venäläistä sukuhistoriaa, surullistakin sellaista, ja joka kuvassa on jotakin joka siitä muistuttaa.

    VastaaPoista
  2. Kuvat valitsin yhden päivän ajalta, ihmeellistä miten ne sinuun niin vaikuttivat, satunnaisen matkailijan napsimat kuvat. Venäjä kyllä sävähdyttää syvältä minuakin. Onhan Lappeenrannassa rajan pinnassa niin paljon yhtymäkohtia naapurimaamme kanssa, ihan arjen asioissakin.

    VastaaPoista
  3. i wish i could understand these words - thepictures look so interesting...

    VastaaPoista