tiistai 9. helmikuuta 2010

Eilen Helsingissä, tänään Istanbulissa, huomenna Melbournessa





Kuljimme Kampissa viimeisenä iltana, sunnuntaina 7.2. hiljaisessa lumisateessa poispäin Amos Anderssonin taidemuseosta. Aiemmin hallista ostamani marmoroidut entrecote-pihvit odottivat. Opin pippuripihvien tekemisen Sydneyssä Balmainin suomalaisten klubilla kokkaillessani siellä 70-luvulla. Nyt oli sopiva aika tehdä viimei...sellaista ei voi kirjoittaa, että viimeinen ateria...no viimeinen illallinen pitkään aikaan kun olemme kaikki neljä yhdessä.

Makuuhuone oli ääriään myöten levällään tavaroita, ja jotenkin suurin osa mahtui kahteen rinkkkaan ja ylimääräiseen kassiin. Iso pino kirjoja jäi odottamaan postitusta. Muutama Muumi-muki piti kääriä käsireppuun, myös äidin tekemä lautanen. Meksu yllättäen löysi täältä suuremman valikoiman espanjankielisiä kirjoja kuin Melbournesta (no ei ihme meidän pienellä kielialueella oikeastaan) ja innostui niistä. Meksu on tehnyt diplomin espanjan kielestä. Aisha veisi mukanaan kirjaston, jos saisi ja voisi. Aishan kirjastosta lainaamista pitsimalleista pitää kopioida jokunen ja lähettää postissa.

Istanbulissa Aisha ja Meksu ehtivät yli yön pysähdyksellään koftaa ja dalkeittoa syömään hyväksi koettuun ravintolaan. Minä jäin lukemaan Orhan Pamukin kirjaa Istanbul. Aishan Turkin kuvat (laitan niitä blogiin pian) ja Orhan Pamuk...mieli tekisi heti lähteä tutkimaan maagista ja mystistä Istanbulia. Muistan miten kouluaikoinani sain jostain lehdestä kuvia turkkilaisista basaareista, tummista kaariporteista ja moskeijan kupoleista. Ne kiehtoivat minua silloin enemmän kuin mikään muu ja muistan, että tein useita kuvaamataidon töitä kuvittelemalla kaupungin orientin kaariporttien taakse.

Nyt katselen kelloa; pitkä lento Dubain ja Singaporen kautta Melbourneen on lähenemässä loppua. Yhteydenpito toimii helposti,onhan meillä netti, skype, tekstarit, kännykät. Aikoinaan kun menin itse Sydneyhin, posti kesti pari viikkoa, puhelinta ei ollut edes vanhemmillani. Äiti joskus tilasi englanninkielisen opettajan avulla koululla puhelun työpaikalleni. Oikeastaan vanhanaikainen kirje on parempi, sen voi laittaa kannelliseen pikkuarkkuun ja sitä voi lukea moneen kertaan vaikka kymmenen vuoden kuluttua, sitä voi näyttää muille....nettiviestintä on niin kertakäyttöistä. Kuinka monen sähköpostit, rakkausviestitkin, ovat kadonneet nettitaivaisiin? Minullapa on säilössä kirjeitä...

Ikävä ei ole vielä oikein tarrautunut. Ympärillä on tavaroita, kirjoja, kuppeja, sukkia, tyynyjä,jotka ovat siinä aivan kuin Aisha ja Meksu tulisivat illan mittaan kaupungilta tänne Sakun kotiin. Meksu tiputtaisi meille kahdelle hyvät kahvit ja laittaisi Aishalle teetä. Joku leikkaisi ruisleipää ja päälle juustoa. Ruisleipää....Aishan mielestä Australiasta ei saa kunnon ruisleipää. Matkaan ei mahtunut kuin yksi luomuruisleipä, joka oli valmistettu aitoon taikinajuureen. Siitä saadaan sitten juuri leivänpaistoon Melbournessa.

Saku tuli tuohon viereeni ja ilmoitti, niin niin, tänne vain kaikki tulee ja valloittaa mun sängyn, viikoiksi Aisha ja Meksu ja kun ne lähtivät, sä äiskä vaan muutit siihen. Tietenkin hymyillen. Ja antoi partaisen pusun poskelle. Saku lukee biologiaa pyrkiäkseen keväällä Tarttoon lääkikseen. Vaikuttaa hyvin siltä, että opiskeluvire on löytynyt. Sakullakin on selvästi ikävä kaksossiskoaan. Vähän väliä mainitsee jotain.

Olisihan se ihana juttu, jos parin vuoden sisällä olisitte täällä jatkamassa opintoja. Oli se missä hyvänsä, olen onnellinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti