Ihana päivä ajatuksia pullollaan

Aamulla heräilemme myöhään. Aloitan tekemään keemaa ja dalia, samalla teen aamukahvin. Kiehautan maidon ensin. Kahvi keitetyllä maidolla on täyteläisemmän makuista.
En juo kahvia tai syö aamiaista heti herättyäni, tarvitsen aikaa heräillä. Ja nythän siihen on aikaa, eläkkeellä!

Sipulit ruskettumaan, siihen valkosipulit ja inkivääri, sitten kurkuma, korianteri ja chili. Aisha ja Meksu tulevat kotiin yökylästä ja sanovat, että koko rappukäytävä on täynnä ihania pakistanilaisia tuttuja tuoksuja.

Mustekalaa, ja muita marinoituja mereneläviä alkuruuaksi toi yllättäen herkutteleva poikani Saku.

Ihana inspiroiva Heli tuli lounaalle. Päivän teemaksi tuli Benin ja Helin matka tutkimaan shamaanilauluja siellä , Aishan ja Meksun kurssimatka Turkkiin, ottomaanit, Orhan Pamuk ja ottomaanien savitiilet. Aisha oli ottanut niistä ihania kuvia historian kurssillaan, toi minulle ja Helille omat tiilet. Heli kertoi laulajanuransa aikaisesta matkastaan Turkkiin muutama vuosikymmen sitten; kuinka turkkilaiset miehet keräsivät ruusut pöytämaljakoistaan ja toivat ne Helille laulun päätyttyä. Laulu oli vanha turkkilainen islamilainen laulu, jonka kaikki siellä tunsivat. Heli lauloi sen meille tänään turkin kielellä. Vapaasti muistaen sanojen käännöstä ...laulu helisee mielessäni kaiken aikaa:

Life is a fragile flower
only lasts one day
do not cry, life is precious
to be squandered

Life is like wine
it brings sadness and joy...

Iltapäivä Karhusuolla toisen ihanan ystävämme Riitan luona. Riitta on lapsuudenystäväni ja myös kaksosten äiti. Taitaa olla vanhin ystävistäni, sillä aloitimme kymmenvuotiaina oppikoulun eka luokalla Lauritsalan yhteiskoulussa. Riitan koti on kuin sadusta kuusten ympäröimänä kolosessa Espoon perukoilla. Heti pihasta on Nuuksion luonnonpuiston huimat sienimetsät, mustikkarinteet ja siellä päästimme Honeyn (airiksemme, joka on jossain syömässä munkkeja, jos koirien taivas on olemassa) seikkailemaan ilman remmiä.

Tämä oli erityinen vierailu sen takia, että Riitta halusi kestittää Aishan ja Meksun ennen lähtöä; Riitta on ehdottomasti Aishan tapaamislistallaomien kavereidensa lisäksi. Listalla ovat erityisiä Heli ja myös lapsesta lähtien lempeä ja läheinen serkkuni Jussi ja tietenkin Raija; Jussin ja Raijan perhe on ollut meille toinen koti. Nämä Suomen vierailut ovat todella hektisiä ja olen onnellinen siitä, että perheen yhteiset ystävät kuuluvat tärkeiden tapaamisten joukkoon. Sitten heidän mentyään kauas on levollista jutella ystävien kanssa vaikka ikävästään tai mistä nyt äidit haluavat jutella, kun nuoret ovat tuttujaosapuolille... vaikka heitä näkee vuoden, parin vuoden välein.

Huoh..keskustelu oli koko päivän tiivistä happihoidoista ufoihin ja raamatun opetuksiin. Päivä oli ajatuksista täysi.

Illalla ajelimme takaisin ja nuoret jäivät vielä Kamppiin ystäviensä kanssa. Jatkoimme ajellessa päivän keskustelujen pohtimista; aihe oli suhteemme kuolemaan ja onko kuolemanjälkeistä elämää. Minusta ei ole. Kuolemaa en osaa pelätä. Aishan mielestä on häiritsevää, kun ei tiedä onko kuoleman jälkeen vielä pahempaa vai parempaa tai ei mitään. Eli häntä pelottaa, jos jostain syystä eteen tulisi kuoleman tuolla puolen jotain pelottavampaa.

Saku ei ollut mukana ja tätä kirjoittaessani luki tekstin osan; ihmetteli milloin olemme kuolemasta puhuneet. Halasi minua ja sanoi; olet äiti minulle tärkeä, eikä ole niin tarpeellista puhua kuolemasta kun en ihan heti kuole.

Nukahdin nopeasti päästyämme Herttoniemeen, varmaankin päivän ajatusten väsyttämänä.