•Всей душой – koko (sielustaan) sydämestään

Tsasouna Noshini-Novgorodin suomalais-urgilaisessa ulkomuseossa.

Koyva-joki Pohjois-Uralilla Permin maakunnan muinaisessa pääkaupungissa Cherdynissä - noin 200 km Permin kaupungista.

Iloiset babuskhat virkkasivat ja myivät käsitöitään Tomskissa.

Venäjä mielessäni - ja venäläinen sielu. Miten sitä kuvaisin?  Ennenkuin ryhdyin sitä tähän blogiin pohtimaan, valitsin muutaman kuvan, jotka mielestäni kuvaavat venäläistä sielua. Taannoisella Venäjän matkalla sitä venäläistä sielua vähäsen yritimme etsiäkin. Mitä näissä kuvissa tahdon kertoa siitä; syvän uskonnollisen ajattelun ja kunnioituksen, avaruuden ja luonnon, iloisuuden, syvällisen ajattelun, yhdessäolon. Ja pienen dushenkan, sielukkaan tomskittaren pohtimassa kukkien kauneutta.
 Ortodoksisen kirkon kunnioittama kirkkoisä Gregorios Nyssalainen (n. 330–395) on todennut, että ”ainoa vaihtoehto on siten, että sielun ja ruumiin alkusynnyn ymmärretään olevan yksi ja sama”.
"Sielu" on enemmänkin uskonnollista eikä tieteellistä terminologiaa. Haen jotakin  hahmottamaan, miten katsella asiaa: sielu on ihmisen henkinen olemus, yksilön sisäinen kokemusmaailma.

Venäjällä siis ortodoksisen kirkko vaikuttaa suuressa määrin siihen, miten venäläiset näkevät itsensä. He kuvailevat usein itseään iloisiksi, seurallisiksi ja lämpimiksi. Suomalaiset sen sijaan pitävät hyvinä ominaisuuksina täsmällisyyttä, asiallisuutta ja ahkeruutta protestanttisen etiikan opetuksen mukaan. Venäjällä ystävät, perhe ja sukulaiset pitävät yhtä, ketään ei jätetä. Sanotaan, että me itäsuomalaiset olemme lähempänä venäläisiä  tässäkin suhteessa. Mielestäni niin on. Meidät karjalaiset tunnetaan iloisempina, puheliaampina ja suurpiirteisempinä kuin muut suomalaiset.

Uskaltaisinko sanoa, että ihmisläheisyys kuvaa Venäjän sielua hyvin. Kun kirjoitan sen, se tuntuu selkeämmältä, että  niin on. Nyt lukija varmasti sanoo, entäs laiskuus, entäs yletön juominen, entäs loppumattomat kuolleet harmaat kylät ja niin edelleen - niin varmasti onkin, yhteiskunnassa  on  ongelmia, joihin ei sielun ja sydämen iloisuus riitä.
Viime vuosikymmeninä sosiaalinen turvaverkko on turvannut meitä yksilöinä, mutta Venäjällä historian kirjoituksessa,lyhyttä neuvostoaikaa lukuunottamatta, ei ole muuta kuin läheiset ihmiset, joihin turvata. Siksi Venäjällä ollaan paljon yhdessä, nauretaan jos itketäänkin.

Entäs ne kukat; valtavia kukkamyymälöitä joka mutkassa, valtavan pitkävartisia ruusuja näkyi usein miehellä kädessä, kun hän kiirehti; tapaamaan vaimoa, tyttöystävää, äitiä. Eikö se kerro suuresta lämpimästä sielusta, joka haluaa tuottaa toiselle iloa!

 Oblomov, tiivistyykö hänessä venäläisen sielun raadollisempi puoli:

"Oblomovhan sentään oli jatkuvasti paikalla, vaikka makasikin sohvalla. Tai jos ei jostakin syystä maannut, niin aina tiedettiin, missä hän milloinkin oleskeli. Jos hän ei tehnytkään mitään tuloksellista, niin hän kuitenkin suunnitteli aikomista tai aikoi suunnitella ryhtymistä johonkin. Ilja Iljitsin eittämättömäksi kunniaksi on luettava se, että hän oli kaikessa saamattomuudessaan ja aliskuudessaan aito ja rehellinen. Hän ei sentään pinnannut!
Oblomov (1858),  Ivan Gontsharov

 
ja vielä ote Englannin kuninkaalle annetusta raportista jo 1600-luvulta, joka voisi yhtä hyvin olla 2000-luvun uutisointia:
"Moskovalaiset juovat paljon ja sytyttävät talojaan tuleen polttaessaan kännipäissään tupakkaa."


Jolkipolkin blogi on vähän toisenlainen venäjänblogi; avoimia ja näkeviä venäjän kulttuurin ja kielen opiskelijan ajatuksia, sieltä sivuilta osui eteeni sielunfraaseja. Nappaan ne, kiitos!
"Venäjän kielessä kun tosiaan käytetään paljon sanaa sielu (dusha). Sielu-sanalle usein suomenkielinen vastine on sydän (joka taas olisi serdtse). "

Jolkipolki listaa myös suomalaisia sieluun liittyviä sanoja. Ja onhan suomalaisilla ja venäläisillä yhteinen sielunlintu, kuukkeli. Taigametsävyöhykkeellä laajoja Siperian maita myöten (Suomessa Parikkalan pohjoispuolella ja Lapissa etenkin) elää seurallinen pieni lintu, joihin muinaisen metsästäjän sielun sanottiin asettautuneen.
Kuinka ollakaan, sattumalta aivan menin hetken mielijohteesta tietämättä mitään valokuvanäyttelyyn , jossa kuukkelia erityisesti kuvanneen Hannu Siitosen näyttely oli juuri avattu. Siellä sain selailla myös hänen upeaa kirjaansa, vuoden 2003 luontokirjaa Kuukkeli - sielunlintu.

•Всей душой – koko (sielustaan) sydämestään
•…Для души – tehdä jotakin nautinnokseen (sielulleen)
•Жить душа в душу – elää harmoniassa
•Смеяться от души – nauraa sielustaan, nauraa sielunsa kylliksi
•Говорить по душам – puhua sydämestään (sielustaan)
•Он по душам про неё плохо думал – mielessään (sielussaan) hän ajatteli tästä (hänestä) pahaa
•У меня душа не на месте – “sieluni ei ole paikalla”, olla huolissaan
•Душевно – henkisesti, mieleltä
•Душенька – kulta, rakas, hemmottelusana, pikku sielunen
•Душа болит – “siulu sairastaa”, olla paha olla
•Сила души – sielun voimat (näistä taidetaan meilläkin puhua)
•Молод душой – nuori sielultaan
•Рано состарился душой – “hän vanheni nopeaa sielultaan”, ikäistään kypsempi henkilö
•Человек без души – ihminen ilman sielua, sieluton
•Бумажная душа – paperisielu eli byrokraatti!
•Открыт душу – avata sielu, puhua avoimesti, kertoa salaisuus
•С души воротит – epämiellyttävä, kammon tunne, sielu pitää huonona jotakin

Listaa voisi jatkaa vaikka loputtomiin! Kyllähän meillä näitä suomessakin esiintyy:

•Vanha sielu
•Kaikesta sielustaan ja ruumiistaan
•Sielunhoito
•Taiteilijasielu
•Terve sielu terveessä ruumiissa tulee latinasta "mens sana i corpore sano"
•Pikkusieluinen
•Niin paljon kun sielu sietää
•Ei ristinsielua
•Nähdä sielunsa silmin
•Sielunkumppani

•Silmät on sielun peili

Dostojevskin patsas Omskissa.

Teatteritalo Tomskissa

Tomskitar poseeraa äidille puistossa.

Tämä voisi olla missä tahansa kaupungissa Siperiassa. Kauniit ikkunanpielet ja pelakuut.