Krishnan syntymapaikka: Mathura ja intialainen turistimatka

Iltakahdeksan jalkeen, nahtyamme kuumassa Agrassa Taj Mahalin ja Agra Fortin, ajettuamme tarisevilla kuoppaisilla teilla (osa tosin  kelpoja miksi sanoisi niita, paikallisia valtateita) jo 10 tuntia, saavuimme kylaan, tai kaupunkiin, pysahdyimme kapealle kujalle, joka oli reunustettu valoisin kauppakojuin ja kaupoin. Uusi opas oli hypannyt autoon ja kertoi pitkia tarinoita Krishnasta, sen ymmarsin,  hindiksi, ei yhtaan englantia. Sain sen verran taydessa hurinametelissa selville, etta menemme Krishnan oletettuun syntymapaikkaan Mathuraan , siella olevaan temppeliin.

Mitaan ei kerrottu englanniksi, vaikka kyydissa oli useita ulkomaalaisia, meita vaaleita 4 ja Irakista, Iranista, Turkmeniastakin turisteja. Jouduin kertomaan toisille sen mita ymmarsin sinne menosta: puhelimia, kameroita ja tupakkaa eika ruokaa saanut vieda sisaan.. Juoksimme kapenevaa kujaa pitkin taas yhteen turvatarkastukseen; metallinpaljastin, ruumiintarkastus, laukut tarkistettiin kasin  ja temppeliin. Sotilaita oli vahdissa temppelin ssisalla eri paikoissa kuten myos kaduilla ulkona runsaasti.  Temppelin eri alttareilla oli pikku Krishnoja, joita puettiin tai jonka edessa rukoiltiin. Pikkuisen jai hamaraksi, mutta paikan henki oli kiihkea ja turistinen. Temppelin sisalla myytiin Krishna-muistoesineita.

Jos jai hamaraksi tama temppelivisiitti, seuraava jai pimeyteen. Opas vei joukon temppeliin, jonne en silla vauhdilla edes olisi kerennyt perassa. Pelkasin jaavani joukosta melkein taydellisessa pimeydessa kymmenien turistibussien seassa ja temppelin kerrottiin olevan luolamainen , apinoiden hyppiessa ja varastaessa laukkuja, olipa jollakin apinalla nahty aurinkolasit silmilla.  Sen sijaan istuin autossa ja katselin yollista menoa. Ohi kulki erinomaisen viehattava kulkue. Lavalla oli sahkot. Lavan valot vilkkuivat eri vareissa.  Sahkolankoja kulki kadesta kateen perassa marssivin mahtavien lamppuviritelmien pitajille, lampuissa oli kukanmuotoiset varjostimet, useita saman lyhtyasetelman paalla ja niissa oli viela repalaiset kaupan muovit repsottelemassa. Agregaattia pyoritti mies sitten lankojen toisessa paassa. Perassa kulki kiilteleviin sirkusuniformuihin pukeutunut komeljanttarisoittokunta rumpuineen ja vaskitorvineen, pyhiinvaeltajakansam seuratessa. Nakyma oli kun elahtaneen sirkuksen viimeisesta yrityksesta saada asiakkaita.

Soittojoukkion mentya katseeni siirtyi hiekkatien vierustalle puolipimeaan. Siihen oli levittanyttantereelle petivaatteensa muutama mies. Yksi istui ja poltteli tupakkaa. Kohta vinttasi pappa villahatussa siihen jonkin lakanantapaisen, asetti siihen taitellen kaksinkerroin viltin, kellahti siihen paalle. Kohta tuli villapipon kaveri iso mytty kadessaan, heilautti sen villapipokaverinsa paalle umpisukkeluksiin ja kompi itsekin valtavan peiton alle. Siihen olivat pyhiinvaeltajat asettuneet hiekkatantereelle, jossa turistibussit ajoivat pollyttaen ohi metrin paasta jatkuvana virtana. Mutta ei ollakaan, kun joku nuorehko mies tuli herattelemaan porukkaa, keskustelua kaytiin kiivaana, lisaa joukkoja, naisiakin sareissaan tuli istuksimaan petilaitelmille. Kukaan ei kuitenkaan lahtenyt pois ja vaativa mies lahti poispain. Ymparilla autojen vierustoilla perhejoukot virittelivat tuliaan iltapalaa syodakseen.Ihmisia kulki virtanaan evaita kantaen tai muuten vain yon pyhasta tunenlmasta nauttien. Paikka oli Vrindavan, jossa on myos Hare Krishnojen Intian ja maailman paapaikka.

Edessa olisi viela nelisen tuntia vauhdikasta raminakorotysta takaisin Delhiin lapi Uttar Pradeshin maaseudun yon, silla taman Luxury Tourin linjuri ei ihan tayttanyt luksuksen luokkaa. Moottori remelti kuin voimakas traktori. Siihen viela kuoppaiset sivutiet naille temppeleille. Paikallinen valtatie, tullimaksukin siita otettiin, oli vahan parempi, mutta auton moottorin ja linjurin korin ramina niin mahtava, etta ikkuna aukesi itsestaan tarinasta. Ainoa luksus oli, ihmeellista kylla, toimiva ilmastointi.

Olimme varanneet pienesta hallituksen hyvaksymasta toimistokioskista taman matkan, samasta matkasta turistit olivat maksaneet jotkut 500, jotkut 600 tai 800 rupiaa.

Oudoin juttu, varokaa matkailijat: juuri Agraan saavuttuamme autoon hyppasi hyvin pukeutunut mies, luulimme tietenkin oppaaksi. Mies jutteli erikseen meille vaaleille turisteille ja parille muulle, ja kehotti meita ulos autosta. Tingin, miksi, mita tama tarkoittaa. Kaksi hollantilaista oli jo mennyt autosta ulos. Muutkin ulos pyydetyt kanssani vaativat selitysta.Mies puhui ymparipyoreita Taj Mahaliin menosta, mutta jokin ihmetytti hommassa.
- Mihin muut tassa bussissa menevat, kysyin
- Jonnekin muualle.
- Mihin muualle?
-Agra Fortiin
- No mekin haluamme sinne mennase on meilla ohjelmassakin.
- Ne on kaikkilinnoitukset samanlaisia, vastasi mies!
- Naytamme sen teille ulkoa, ja muuta jarjetonta ymparipyoreaa vakuuttelua seurasi
.
Siina vaiheessa kuljettaja hatisti miesta pois - hyva puoli, etta ymmarsin jonkin verran kielta - ja lahdimme ajamaan eteenpain. Jalkeenpain selvisi, etta hollantilaiset oli kuljetettu kalliisiin kauppoihin ja heidat tuotiin vihaisina ja hikisina takaisin bussillemme kun me muut olimme jo vierailleet linnoituksessa. Turistibussilla oli oma osansa tassa turistihuiputuksessa, prosentit myynnista. Viela myohemmin meidat vietiin marmorikauppaan, kun aika alkoi olla vahissa ja Taj Mahal viela  nakematta. Lisaa vihaisia matkalaisia. Toki jotkut halusivat ostaa sen tarkean kotiinviemisen, Taj Mahalin pienoismarmorikopion, vaikka emme olleet nahneet Taj Mahalin kuin kaukaa Shah Jahanin vankitornista kasin kaukana Jamuna joen rannalla..


Lahdimme aamulla kello 6 hotellista, bussi paasi matkaan noin seitsemalta, saavuimme lopulta Taj Mahaliin neljan maissa iltpaivalla, meille annettiin 1,5 tuntia aikaa selvita kolmesta piiiitkasta jonosta ja Taj Mahaliin tutustumisesta. Jos olisin vahaakaan tiennyt, menisin Agraan  ainakin yhdeksi yoksi omin voimin, junamatkakin  kestaa Delhista Agraan  vain 2 tuntia.

Kuvia matkan varrelta

Mogulien valtakauden nelja suurta muistomerkkia

Tassa nelja mogulien valtakauden suurta arkkitehtoonista muistomerkkia. Ne ovat kuin neloset, samat piirteet nakyvat kaikissa ja valilla on vaikea muistaa mika kuva oli mistakin. Kaikkien neljan rakentaminen on aloitettu 1600-luvulla ja niita ovat keirarit aina brittivallan alkuun asti muuttaneet ja muokanneet.

Badshahi moskeija, Lahore, Pakistan, on mogulien valtakauden ajan symboli kauneudessaan ja rauhallisessa majesteettisuudessaan - sen ajan arkkitehtooninen suunnittelu yhdisti islamilaisia, persialaisia, keski-aasialaisia ja intialaisia piirteita.
- rakennettuja keisari Aurangzeb
- valmistunut 1673, ja pysyi maailman suurimpana moskeijana 313 vuotta, nyt se on viidenneksi suurin
- tilaa 100 000 rukoilijalle

Moskeija on kuvattu Pakistanin 500 rupian setelissa.

Lahoren linnoitus (Lahore Fort, Shahi Qila)) on moskeijan vieressa.
Linnoituksen alla on monta kerrosta asutusta ja linnoituksia aikaisemmaltakin ajalta, mutta keisari Akbar aloitti nyt tunnetun linnoituksen rakentamisen  (1550-1603) ja sita jatkoivat muut mogulihallitsijat.
Linnoitus on UNESCON Heritage listalla kuten moskeijakin.
Tunnetuimpia siella olevista rakennuksista on Shish Mahal (peilipalatsi), Alamgir Gate, Elefanttiportti ja Diwan-e-awam, eli kansalaisten vastaanottohalli

Delhin linnoitus (Red Fort , Lal Qila)
Sen rakennutti keisari Shah Jahan 1600-luvulla ja se toimi mogulien paakaupunkina aina siihen asti kun britit lahettivat keisari  Bahadur Shah Zafarin maanpakoon vuonna 1857. Britit puolestaan kayttivat linnoitusta sotilasalueena aina vuoteen 1947 jolloin Intia itsenaistyi  ja Pakistan erosi omaksi valtiokseen.

Jama Masjid, moskeija, Delhi
Se muistuttaa Lahoren Badshahi moskeijaa, mutta on hieman pienempi.
- rakennuttaja Aurangzebin isa Shah Jahan (Taj Mahalin rakennuttaja), 1656
- rukoilemaan mahtuu 85 000, ja se on Intian suurin moskeija

Delhi - Ramakrishna Ashram Marg - Chawri Chowk

Metro
Metro on Delhin ihme. Kuinka se on saatu rakennettua kuhisevan kaupungin syövereihin, missa tuntuu, ettei edes metroasemille ole tilaa. Kuinka se on putipuhdas, niin että se kiiltää joka kohdasta. Roskiksia ei nay missään, ei näy roskiakaan, mikä on suoranainen ihme väsyttävän roskaisen Delhin katuihin verrattuna.. Metrojunia sujahtaa asemalle muutaman minuutin välein. Naisille on oma vaunu, se on aina ensimmäinen ja merkitty vaaleanpunaisin naisellisin merkein laiturilla ja kyltein roikkumassa siinä kohtaa missä metron ensimmäisen junan pitäisi pysähtyä. Naisten puolella ei ollut ruuhkaa.

Metrossa yksi pysäkinväli maksaa 8 rupiaa, alle 20 senttiä  ja sen jälkeen jokainen pysäkinväli on jotain alle 8 rupeeta.. On vain osattava sanoa minne olet menossa. Käytössä oli myös matkakorttisysteemi.  Lähin metropysäkkimme oli Ramakrishna Ashram Marg. Kerron tässä mitä eteemme tuli matkatessamme sieltä Chawri Chowk metroasemalle Delhin vanhaan kaupunginosaan.

S-ravintola (nimi pitää vielä tarkistaa)
Bongasin suuren ravintolakyltin ja sen alta löysimme kapeat marmoriportaat, jotka johtivat yläkertaan. Pienen hallin sivustalta nakyi avoin keittiö, jossa paloi avotuli ison padan alla. Sen päälla oli valtava keittotaso, jossa suuri määrä teräskylkisiä kattiloita höyrysi kokin pyörittäessä niissa kapustaansa; kokki oli isomahainen, ihopaidassa ja kaiken mahan päällä keikkui kohtalaisen käytetty esiliina. Kokin essusta päätellen asiakkaita on ollut, ei siinä puhdasta kulmaa ollutkaan.

Toisessa kulmauksessa apukokkipoika pilkkoi vihanneksia ja leikkasi salaattilautasille punaisia porkkanoita, retikkaa ja sipulia, heitti kuoret ja muut roskat lattialle. Marmoria tai ei, emme olleet vielä tottuneet ravintoloiden "ilmapiiriin" ja hetken mietimme, sillä marmori sekin oli aikansa nähnyt ja vuosikymmenien rättipesujen jäljiltä aika nuhjuisen tuntuinen. Ruokasalin puoli kuitenkin oli houkutteleva; kadun ylle työntyvää salia ympäröi ikkunat; näky oli mahtava riksojen ja moottoripyörien ja kävelijöiden tukkimalle kadulle, joka veisi meidät kohta Jama Masjidiin, mogulihallitsijoiden valtavaan moskeijaan.

Delhin kaikki nähtävyydet tuntuvat liittyvän muslimivallan aikaisiin rakennuksiin, mutta kadun tasolla vallitsee voimakas hinduvaikutus, vaikka vieläkin Intiassa on yli 100 miljoonaa muslimia. Emme kuitenkaan nähneet yhtään lihakauppaa, emmekä osuneet yhteenkään lihaa tarjoavaan ravintolaan. Kadulla näki siellä täällä islamiin liittyviä vaateparsia kuten naisten musta huivi tai miesten rukoushattu. Samoin sikhien turbaani oli hyvin näkyvä elementti katukuvassa.

Ruoka oli kuitenkin erinomaista nuhruisesta vaikutelmasta huolimatta.. Uskon, että ruoka, joka ei seiso ja tulee suoraan padasta, on turvallisempaa kuin viiden tähden hotellin kauan seisonut salaattipöytä. Palak Paneer (juustopinaattimuhennos), Aloo zeera (kuminalla maustetut perunat) ja jonkinlainen uusi tuttavuus, juustolla täytetty tomaatti mausteisessa tomaattisessa kastikkeessa,. Leivät tulivat suoraan tandooriuunista. Yhdelle aterian hinta oli noin 150 rupeeta eli alle kolme euroa.

Polkupyöräriksa
on aika kiikkeran keikkuva. Onneksi kaksi ei niin pientä istujaa tukee toisiaan ja tukitangosta kannattaa pitää kiinni. Meidän pojallamme oli upouusi pyörä ja riksaistuin. Matkalla tuli vastaan koulukuljetuksia: polkupyörän päälle oli asetettu koppi, jossa istui kymmenenkin pientä uniformupukuista koululaista, sivulla luki koulun nimi: Future children´s Academy tai muuta sellaista. Isompia koululaisia näkyi polkupyöräriksassa useampia kerralla. Intiassa koulut ovat avoinna kaikkiin uskontokuntiin kuuluville, eikä uskontoa opetata, vaan se jää kotien tehtäväksi. Näin meille kertoi ystävämme Usha.

Jama Masjid

1600-luvulla rakennettu Aasian suurin moskeija oli riksamatkan päässä. Linkissa lisää historiasta. Suurin osa isosta kävijäjoukosta oli muslimeja, hekin mitä ilmeisemmin turistimatkalla. Perhekuntia istui sivukäytävien suojassa ruokailemassa, joku oli vetänyt chadorin päällensä ja nukkui. Me kuljimme paikallisissa vaatteissa, eikä meidän tarvinnut kuin vetäistä huivi pään päälle. Länsimaalaisissa vaatteissa kulkevat naiset saivat pitkän värikkään ja kukikkaan kaavun päällensä.  Ilmapiiri on levollinen. Kuvaaminen maksoi 200 rupiaa, eikä kameraa saanut viedä sisään maksamatta.



Haldiram´s
putkahti esiin Chandni Chowk-kadulla: vau! Kaikki maailman (Intian) makeat jälkiruuat ja halva-makeiset loistokkaissa vitriineissään! Sinne. Kunhan selvitimme monimutkaisen valitse-osta-maksa-hae systeemin ensin saimme ras-malai annoksen ja näin aluksi muutaman erimakuisen halvan. Yläkerran ravintolasta sai muovisille thalilautasille (en tiedä onko tämä kovin tervetullut muutos perinteisiin teräksisiin thali-lautasiin verrattuna) valita perinteisiä ja muodikkaita ruokalajeja. Kiinalaistyyppiset nuudeliruuat näyttivät suosituilta. Kahvi oli hyvää. Haldiram´s toimipisteitä on useita Delhissä ja ilmeisesti muuallakin maassa. Paikka on todella siisti.

Delhi-Solan; matka pohjoisen Intian lakeuksien lapi Himalajan rinteille

11.2. aamulla seitsemalta tulee meille jarjestetty auto kuskeineen hakemaan hotellilta reissulaiset. Aluksi olin huolestunut,miten ihmeessa 300 kilometrin paasta tuleva auto osaa Delhin Panj Nagarin alueen Main Bazaarin kkeskelta melkein huomaamattoman kujasenkautta viela  kurvata sisapihalle, joka ei nayta muulta kuin rapistuneelta kulkutielta entisten aikojen  majapaikkaan, josta kenties loytyy salvalla  suljettuu entisten aikojen ovi, kenties rapun marmori halkeilleena mutta lian peittama. Mutta niin vain kuja paattyy   lastentarhakeinun vieresta pienen hotellimme Hotel Ganga Innin ovelle. (Ganga =Ganges)

Osasin kuitenkin nukkua yon ja herata kello kuusi varmana siita, etta totta kai intialainen kuski osaa; koko kaupunki on taynnaan samanlaisia kujia ja entisten aikojen loiston nahneitten rakennuksen kupeesta saattaa loytaa lasioven, josta johtaa portaat suorastaan muutaman tahden marmorilattioin ja seinin varustettuihin pieniin hotelleihin, joissa huoneissa viimeisen mallin taulutelevisiot . Meidän hotellimme ei tosin ollut tähtien paikka, kelvollinen kuitenkin.

Tasan kello 7 puhelin soi ja ilmoitti reissulaisille, etta auto odottaa ja haluaisivatko madame, etta noudetaanko laukut nyt heti. Auto oli mukava, kuski luottamusta herattava huomaamattoman kohteliaasti toimiva mies. Edessamme oli vahintain 7 tunnin matka, 35o km joista viimeiset 80 km kiemuraista vuoristotieta melkein 2000 km korkeuteen.

Kohta kadulle paastyamme levisi juuri ja juuri aamuun heraava Delhi paksun saastepilven alla; paivalla ja myohaan iltaan eteen ja taakse ja lomitse kuhiseva joukko ihmisia ja erilaisia kulkuneuvoja oli peittanyt suojiinsa koko rujon miljoonakaupungin roskat, Joka paikka, jokainen kohta tulvi roskia melkein tyhjilla aamuisilla kaduilla. Kauppoja availtiin, kojuja varusteltiin, mutta missaan ei nakynyt lakaisijaa. Jokunen pyha lehma löntysteli kasalta toiselle ja mutusteli makupalojaan..

Mutta niin, matka jatkuu,  paivisin aina ruuhkaisen delhin kadut olivat viela melkein tyhjat ja paasimme Mahatma Gandhi Roadille. Siella oli roskat korjattu tienvierilta. Olihan se Delhin paraativayla. Kohta vasemmalla edessa vallin paalla kohosi Lal Qilan eli Punaisen Linnoituksen mahtavamuuri. Juuri taalta alhaalta saattoivat Delhi´n alamaiset katselle vain tuota seinaa, ajattelen millaisin miettein silloin. Ja millaisin miettein tana paivana nakevat sen Delhin kaduilla nukkuvat ja kerjaavat kaupunkilaisensa maailman suurimmassa demokratiassa.

Paasimme siis hadin tuskin uos Delhista. Matka jatkuu paikkaan, jossa ilma on kirkas, puhdas ja lahella taivasta. Siella loysimme paikan, johon nyt sopisivat aikaisimmin mainitse´mani runoilijan sanat: jos jossain on paratiisi, se on tama, se on tama. Kuun Rannekorut. ChuRi Chandni.

Delhi: entista loista ja taman paivan elamaa

Taman paivan ohjelmassa Jama Masjid, Intian suurin moskeija. Se on myos mogulihallitsijoiden rakennuttama. Moskeijan laaja piha vilisi turisteja, jotka tunnisti kaavuista, jotka portilla annettiin. Meilla oli paikalliset shilwar kamiz asut ja siihen kuuluvat huivit, jotka vain nostimme tukan peitoksi, kegat piti jattaa pois. Kuvaaminen oli sallittua kunhan maksoi 200 rs eli nelisen euroa.Laidoilla hieman suojassa oli perheita aterioimassa tai lepaamassa, siella taalla nukkuvia ihmisia. jotka melko varmasti olivat paikallisia. Naisille oli rukouksia varten oma kulmaus, mutta jotkut naiset rukoilivat samoilla paikoilla kuin miehet.

Moskeijaan ajoimme aika kiikkeralla polkupyorariksalla Chowri Chowk metroasemalta lapi paperitavarakadun, Rentoa lastausta ja purkamista, siina seassa riksat ja kavelijat. Olimme taas vanhan Delhin alueella. Silmiin osui ravintola n nimi S....komeasti suurena kauppojen ylla, Sinne johti kapeat marmoriportaat. Portaiden ylapaassa paloi pienessa keittiossa avotuli, jonka paalla iso musta pata. Tulen paalla oli suuri levy, jonka paalla iso maara isoja teraskattiloita, yhta hammensi kaiketi kokki, iso maha ja essu keikkui mahan paalla, hihaton paita ja koko komeus niin likainen, etta hetken mietitytti. Jaataisko tanne?

Ruoka oli aivan ihanaa kuitenkin! Aloo zeera, perunaa kuminakastikkeessa, juustolla taytetty tomaatti kastikkeessaan, juusto-herneviritys joka tunnetaan nimella mutter paneer. Seurana tandooriuunissa paistettua kahdenlaista leipaa, naan ja chapati. Koko lasku yhdelle noin 3 euroa. Vessaan mentiin viela yksi kerros marmorirappuja, sitten kulmauksessa metallioven takana luki> urinal. Siella oli lattiavessa, kohtalaisen siisti mutta jonkinlaisella hajulla.

Marmori henki jotain entisen ajan loistoa. Kattokin oli kipsikoristeltu ja maalattu joskus ammoin. Ikkunat oli korjattu jollain teipilla sielta taalta, verhot salonkimaiset mutta aikansa elaneet nekin. Kauniisiin simpukanmallisiin seinalamppuihin oli laitettu tokottavat ylisuuret energiasaastolamput. Miten lamput ja sahkot toimivatkaan, silla kadun yli, poikki, ristiin ja solmuun valilla yhtena sykkyrana kulki johttoja. Ravintolan kulmassa oli poyta, jossa vihanneskokki pilkkoi aineksensa ja heivautti kuoret ja muut roskat lattialle. Kokkikin tuli pyyheliina olallaan aterioimaan kulmapoytaan.

Olemme nyt kolmena paivana syoneet katukeittioissa, tallaisessa entisajan parempia paivia nahneessa ravintolassa, viimeisen paalle siistissa pikaruokapaikassa, suorastaan loisteliaassa kahvipaikassa....ihan terveena olemme sailyneet. Vaikka joskus meno hirvittaakin. Tuttuahan se on minulle Pakistanin ajoista, mutta bakteerikanta uudessa paikassa on aika erilainen ja hygienian taso usein kyseenalainen.

Illansuussa poikkesimme viela Intian valtion kasityokeskuksessa. Se oli hyvin jarjestetty, kaunis ja selkea paikka, todellinen nayte Intian kasityo-osaamisesta. Ja nyt kirjoittelen tata hotellin aulasa, soimme iltapalaksi papaijan ja chikuja. Aamulla aikaisin meidat haetaan, uskoisin, avarampiin maisemiin, hiljaisemmille kaduille, 300 km pohjoiseen Himalajan laheisyyteen. Raitis ilma. Ah. Saaste taalla laskeutuu illalla auringon kanssa vaipaksi kaupungin ylle.

Hotellimme pieni sisapiha kaantyy pienelta kapealta kujalta. Siina on parin postimerkin kokoinen tila, jossa on toisen rakennuksen korjausmateriaaleja, pari autoa, moottoripyoria ja...juuri siihen jaavaan tilaan mahtuu lasten keinu ja liukumaki, jotka siihen nostetaan nurkasta. Pihapiirissa on myos pikkuisten tarha, leikkipaikkana pieni lantti rapautuvaa ammoin valettua asfalttia.

On hammaastyttavaa, miten pieniin tiloihin mahdutetaan vaikka mita. Edellisen nettipaikan ylakertaan oli kiivettava rappusia, jotka loppuivatseinaan.Alas ammottavan avoimen reunan yli piti jotenkin paasta. Onneksi joku asiakas antoi kaden. Minulla on lyhyet jalat ja...
Alastullessa laitoin selkani tiukasti seinaa vasten ja laskin toisen jalkani aarimmaisen varovasti ensimmaiselle ylaaskeleelle, samalla pitaen kiinni ylakerran lattiatasosta. Se lattia siis oli avoin alakertaan. Kuvittele loput! Olen elossa.

Delhi. Jos jossain on paratiisi, se on tama, se on tama, se on tama

Voin kuvitella rapistuneen mogulihallitsija Shah Jahanin rakennuttaman linnakkeen ja palatsialueen paratiisiksi, kun katselen valkoisesta marmorista tehtyja paviljonkeja lukemattomien vesialtaiden, suihkulahteiden  ja kanavien aarella. Suurin osa Paratiisista taytyy kuvitella: linnake on yhta kuvauksellista rappioromantiikkaa, koristeristokoissa on repeytyneita kohtia, kanavat ja suihkul'hteet eivat toimi, kaikkialla on rakennusromua ja  kivenmurikoita, bambuisia rakennustelineita monessa paikassa. Joissakin paikoin voi ihailla valkoiseen marmoriin hakattuja upeita upotettuja kukkakuvioita. Linnake erottuu kauas, kupolitorneineen ja syvan tiilenpunaisen varinsa ansiosta, tehty tummantiilenpunaisesta kivesta. 1600-luvulla rakennettu Lal Qila, Punainen linnake valtaa vanhan Delhin sydamen ja se on joskus vallannut monen muunkin sydamen. Runoilija Amir Khusro mogulihovin loiston paivina  kirjoitti kuuluisat sakeet "If there was a Paradise, this is it, this is it!" eli "jos jossain on Paratiisi, se on tama, se on tama, se on tama".  Aikakauden hovielaman maalauksia vilisee historiankuvituksissa. Amir  Khusron lyriikka taytyy sijoittaa nyt uudelleen. Niiden kuvaamaa  elamaa ei voi enaa olla.

Amir  Khusron runoja on savelletty lauluiksi ja niita kuunnellaan tanakin  paivana. Mutta Delhin loisteliaisuus on kadonnut ja heti portin takaa eteen hyokyy vanhan Delhin virtsanhajuiset kadunvierustat, asumattoman nakoiset vanhat ylimyston kaupunkiasunnot, kadulla asuvia ihmisia nakyy kaduilla, nukkumassa ja kerjaamassa. Polkupyorariksan ajurit tuskin heltyvat laulamaan loiston ajoista. Arvaan ja tiedan, etta Bollywoodin kuvaamaa loisteliaisuutta on jossain tassa kaupungissa, mutta se on  piilossa, harvojen hallussa.

Chandni Chowk on vanhan Delhin paavayla ja basaarialue, joka on niin tajuttoman taynna ihmsisia, autoja, hajuja, huutoja,  pitkin kadunvieria lastataan puuvillakankaaseen ommeltuja kolleja tai pahvilaatikoita, joita puretaan kiikkeriin basaariukauppoihin, tyontokarryja, polkupyorariksoja, moottoripyoria pujottelemassa sulassa sovussa kaupunkilaisten jatkuvan virran kanssa, uhmaten kohtaloaan . Taalla ei ihmeekseni naykaan yhtaan pyhaa lehmaa, joita hotellikatumme basaarissa  on.En  keksi mihin ne enaa sopivisitkaan tassa sekamelskojen sekamelskeessa!.En kasita, miten paljon tavaraa pienelle alueelle saadaan mahtumaan! Basaarit pursuavat milloin kankaita, milloin elektroniikkaa, milloin kenkia ja niiden eteen kulkijoitten sekaan tyontyvat yhden miehen keittiot, lelumyyjat , ravintoloiden sisaanheittajat, riksantarjoajat,  hello wherea are you from -kysyjatkin sopivat sinne johonkin kulmaan ja tienmutkaan. Tilaa ei oikeastaan ole kenelleekaan, mutta ihmisjoukko puikkelehtii lomittain ja limittain, hoitaa bisneksiaan tai ottaa nokoset, oikeastaan ihmeteltavan sopuisasti, silla kukaan ei juuri toni.

Yhtakkia putkahtaa kadulle avoin kauppa, jossa on  silmiinkantamattomiin paikallisia makeita jalkiruokia, methai. Haligram's on kauppa, jossa on ylhaalla kahvila ja pikaruokapaikka. Kaikki mahdolliset herkut saat sielta. Paikka on siisti. Syomme herkkuani  ras malai jalkiruokaa ja saamme kovin maukkaat kahvit ja teet. Lisaksi hopeapaperilla paallystetyt badan barfit, mantelihalvakakut.

Takaisin kulkiessamme  kohti Chandni Chowk metroasemaa huomaamme toisen pikaruokapaikan, missa syomme samosat ja juomme kahvit. Vinood's Hygienic Vegetarian Fast Food kahvi maksaa noin 30 rupiaa (0,50e) tassa tosi siistissa paikassa, kun eilisessa 40-luvun ylellisessa kahvilassa 150 rupiaa (2,5 e) (United Coffee House Connaught Placella, joka vuorostaan on ylellinen ostoskeskus Reebokeineen, makkeineen, ja muine ylellisine kauppoineen . Yksi hyva syy , etta silmiin osuu siistia  paikkoja, yleensa niissa on hyvat vessat. Sekin tosi tarkea kokopaivakulkijoille.

Aamulla nukuimme tosi myohaan, puoleenpaivaan ja aikaeron takia kyselimme toisiltamme mita kello oikein on. Sovimme Solaniin pohjoiseen menosta ja peruimme ayurveda-hoidot, silla ne olisivat hotellin jarjestamana  maksaneet huimat  20 euroa, eli 1000 rs, ja tuo hinta on jo meillekin liikaa, silla se on takuulla turistihinta. Taytyy elaa takalaisen hintatason mukaan.

Lahikaturavintolassa soin aamiaiseksi alu paranthan, eli littean leivan mausteisella perunataytteella, 15 rupeeta ja maistoin kaverin malai koftaa. Naissa paikoissa emme uskalla juoda paikan vetta. Nakisittepa iloisen  tiskipojan, joka kuivaa tiskit kuvailemattomassa tilanteessa olevalla ratilla. Pilkut a:n paalle...Omat vesipullot pitaa olla mukana.

Iltapalaksi ostimme papaijan, kokonaisen ison ihanan hedelman, 40 rs kilo. eli alle euron, se  kuitenkin tuntuu kalliilta takalaiseen hintatasoon verrattuna. Lopputalvikauden hedelmia onvat myos chikut, guavat (amroot) ja melonit,  omenat, appelsiinit, banaanit ja viinirypaleet. Ei mangoja, harmi.

Metro  on  yksi Delhin ihmeista. Se on tavattoman hienosti jarjestetty, kuten lentokenttakin. Reitit ovat selkeita, varein merkittyja. Naisille on metron ensimmainen vaunu, asemalla on monta vaaleanpunaista  kylttia osoittamassa naisten vaunun paikkaa ja vatrija hatistelemassa miehia pois. Huomasimme, etta vartija erotti parinkin eri vaunuihin. Hyva tama naisten suosiminen, silla miesten vaunut ovat tupaten tupaten taynna. Metrolippu maksoi 12 rs yhdelta eli ei siis mitaan senteissa. Hinta maaraytyy asemavalien mukaan, eli pitaa tietaa minne on menossa. Metroon mennessa on turvatarkastus, vartija erikseen naisille ja miehille portilla seka laukkujen lapivalaisu.

Eilen illalla piti vet'ista sukat jalkaan iltaviilean laskeutuessa ja vetaa paksua peittoa  tiukemmalle. Paivalla on ollut ihanteellinen kuljeskeluilma, ehka noin +20C. Sanovat monet, etta helmikuu on paras kaupunkiin tutustumiseksi.
Nyt odottavat jalat  paasya lepoasentoon.

Kotoisaa Delhia riksojen toottaillessa

Muuten on kuin Karachissa ja Lahoressa, kunnes basaarikadulla muutama lehma ei piitannut toottaavista riksoista tai chikunmyyjasta, joka vahan huitoi ratilla. Tai kunnes paarautatieaseman levean kadun varrella nukkui katuviltillaan delhilaisista koyhin.

Saavuimme putsputsatun ja metallin ja lasin kiiltavien pintojen saihkeeseen ja kuljimme kilometrikaupalla liukumatoilla. Delhin lentiokentta toimi kuin salama, Turvatoimista meille mukavin oli, etta poliisilla on taksintilauskonttori lentoasemalla. Kerrot minne menet, saat lapun, jossa hotellimme osoite, nimeni ja hinta, 350 rupeeta eli noin 5 euroa parinkymmenen kilometrin matkasta. Taksi n loysimme selkeasti numeroiduista lahtoruuduista aseman ulkopuolella. Hoteli oli vilkkaalla basaarikadulla, kieran kulman takana ja taksikuski kysyi ainakin kolme kertaa tieta basaarikauppiailta. Hotellimme Cottage Ganga Inn loytyi sisapihalta Lonely Planetin ohjeiden mukaan.

Hotelli on vaatimaton, mutta mukavuuksin varustettu ja todella mielenkiintoisen basaarialueen sydamessa. Tulimme juuri ensimmaiselta kaupunkitutustumiselta, ja siita jo voisi kirjoittaa sivukaupalla! Osuimme tahan nettiakahvilaan, joita matkalla nakyi useita. Yhteys toimii moitteettomasti.

Aluksi soimme mita parhaimman special masala dosan. Dosa on Etela-Intialaisen keittion herkkuja: riisilettu, jossa sisalla vihanneksia, kuivattuja hedelmia ja kotijuustoa, se tarjotaan tulisen sambar-kastikkeen kanssa ja toisen kastikkeen, jota en tuntenut, valkoista ja paljon valkosipulia. Tavallinen dosa olisi maksanut 40 rupeeta, tama erikoinen 80 rupeeta(euron molemmin puolin). Katukeittion reippaan meiningin ja shilwarkamiz (paikallinen vaateparsi) ostosten jalkeen modernissa kauppakeskuskaupunginosassa, Connaught Placella, astuimme upeaan kahvilaan, jossa kuppi tavallista kahvia tarjoilija-armeijan ja antiikkihuonekaujen kera maksoi melkein 3 euroa. Se oli United Coffee House.

Jaimme keskusteluihin monessa paikassa, silla  haluan tietenkin esittaa peinta kielitaitoani, kaikki haluavat tietaa mista olemme, minne menemme ja miten opin hindia...siis kaikki sanovat , etta puhutpa hyvin hindia. Itse olen oppinut urdua, ja saan aina vakuuttaa etta peruskieli, puhel\kieli on yksi ja sama. Intiaainen saattaa sanoa: en puhu urdua, puhun hindia. Pakistanilainen saattaa sanoa; en puhu hindia, puhun urdua.

Ostimme hedelmia iltapalaksi, tilasimme huomenillaksi ayurvedisen hoitopaketin hoitalasta (perinteista hoitavaa hierontaa , josta meidat sinne haetaan ja tuodaan pois. Siita kerron enemman.

Ihmiset ovat iloisia, auttavaisia ja joskus on vaikea tietaa, onko joku juttusile tulllut kauppias tai muita palveluja tarjoava, mutta eise mitaan, sovimme valilla suomeksi, etta lopetamme taman tai taman tuttavuuden aina kohtalaisen lyhyeen.. Kieltaydyimme vanhemmankin herrasmiehen kahvitarjousestakin siita syysta. Parempi olla varovainen.

Kirjoitusvirheet ja viilaukset korjaien sitten myohemmin, nettiaika ei nyt kallista ole, eurolla saa varmaan pari tuntia. Nyt riksojen meskeeseen ja basaarin vilskeeseen ja sitten nukkumaan, sill' konetta odotimme Hesassa vissiin nelja-viisi tuntia teknisen vian vuoksi.
Talla kertaa tassa.
.