Komeat kultahampaat

Hampaat kiilsivät kultaa ja haitari soi. Vanhaa slaavilaista tunnetta se soi. Sitten Sergei keräsi ruplat matkustajilta, jotka ilmeisen halukkaasti ja reilusti antoivatkin. Ainoina ulkomaalaisina Tomsk-Taiga paikallisjunassa (170 km) saimme tietysti kunnian päästä juttukaveriksi iloisen Altaista kotoisin olevan haitaristi-Sergein seuraan. Kaikkea nähnyt ja tehnyt mies oli ollut 8 vuotta vanhassa Valamossakin töissä. Siinä seuraavaa asemaa odotellessa junasta toiseen soittamaan kipaiseva Sergei vielä otti nokoset tomskilaisen nuoren miehen malliin. Tapasimme tämän nuoremman kaverin sitten Taigan kaduilla pariinkiin otteeseen ilmeisen sievän tyttöystävänsä kanssa.

Miten matkasuunnitelmamme toteutuivat?

1. platskartnyi, avoin makuupaikkaosasto
2. Tärkeimpiä tarvikkeita (paitsi Elovena)
3. Coupe-vaunun käytävä, 4 hengen vaunuosastot
4. elektriska eli paikallisjuna


Minna Mähkä aikoo matkustaa 100 maahan.
Minna raportoi matkastaan Iltasanomissa (Sata maata. Missä Mirja menee).

Siitäpä tuli mieleen pohtia sitä, miten oma matkamme toteutui suunnitelmiimme verrattuna.

Minnalla 15kg rinkassa oli aika lailla samantapainen sisältö kuin meillä, omani oli 12-13 kg. Huomautanpa kuitenkin, että me matkalaiset olemme kaksi kertaa Minnan ikäisiä, minä enemmänkin. Sen voin tähän ihan reilusti laittaakin, kohta 64 vuotta ja eläkeelle 3 päivän päästä. Minna mainitsi nostamisesta. Meitä oli kaksi, autoimme rinkan selkään. Painavia ne ovat!

Ja mitäpä minä tein! Jätin vanhan punaisen rinkkani Pekingissä hotellimme Liulle ja ostin feikin Dolce & Cabbanan vedettävän laukun 10 eurolla. Ajattelin nyt, että tulevaisuudessä jätän rinkat nuoremmille kantajille. Olihan rinkasta se hyöty, että vaikkapa junaan meno onnistui melko kevyesti rinkka selässä. Ja saimme ihailevia katseita. Huomasin kuitenkin, että tapamme matkustaa, eli rinkat säilöön tai hotelliin ja pikkukassi tai reppu mukaan, ei välttämättä rinkkaa kaivannut. Joskus nauroimme peuhatessamme rinkkojen kanssa, tuntui että purimme ja pakkasimme niitä taukoamatta hotellihuoneissamme tai etsimme asemilta säilytyspaikkaa. Nimesimme ne Kamera khameiniksi, eikä se oikea venäjän sana nyt edes tule mieleen. Khameini, hm...mistä tuo mieleen jäikään! Khrameni taitaa olla ihan oikea sana.

Näistä Merjan tavaroista voisin mainita tuulipuvun. Tuulipuvun! Ei meillä sellaisia ollut, minulla erittäin ohut pieneen myttyyn menevä normaalipituinen takki, joka vähän pitää sadettakin, sekä vetoketjullinen collegetakki. Erinomainen moneen tilanteeseen. Ostin matkalta verkkarit. joita en pitänyt kuin kerran yöllä lämmikkeeksi.

Tärkeimmät matkatavarat:
Pyöreäpohjainen kannellinen kulho,
jolla oli monta käyttöä: junassa pesukoussikkana ja monissa tulpattomissa paikoissa pienenä vesivatina. Vesimelonin ja mangon sai pilkottua siihen näppärästi. Matkalla se oli pakkauksena. Joskus junan kuuman veden jäähdytysastiana (juomavedeksi samovaarista). Joskus se oli ruoka-astiana.Jne. Monta käyttöä.

Retkikuppi

Lusikkahaarukkayhdistelmä,
oranssi niin se löytyi näppärästi.

Suurennuslasi, ilman emme olisi nähneet Lonely Planetin pientä tekstiä huonoissa valoissa, tai sihruisia karttoja eri kielillä.

Lonely Planet Russia

Matkaltakin toki saa ostettua kaikenlaista. Mutta etsiminen joskus on hankalaa. Jaa niin, sattuneesta syystä laastaria kului paljon ja sen etsiminen joskus oli työlästä. Jekaterinburgissa apteekissa sanottiin että tuossa vieressa kemikaliotavarakaupassa ja siellä sanottiin päinvastoin. Mihis sit! Tomskin apteekkarilta sai anomalla ostaa 10 levyä laastaria. Se pieni laastari varpaaseen tarvittiin! Ja mukaan tullut pieni putkilo hoitavaa voidetta oli hyvä juttu sekin.

Sen sijaan emme tarvinneet mukaan:
Hihaton mekko, jota en kertaakaan pitänyt, pitkiä housuja vain. Matkatoveri piti hameitakin.
Elovena pikakaurapuuropusseja
Vessapaperia
Kosteuspyyhkeitä
Kahta viimeistä saa kaikkialla ja helposti asemilla, mutta pieni varasto alussa mukana ei haittaa.

Meillä ei tietenkään ollut aikomuksena kerätä maita, vaan matkustimme Venäjän läpi tuhansia kilometrejä, vaikka voihan niin sanoa, että keräsimme Venäjän kaupunkeja!
Kertauksen vuoksi, matkareittimme toteutui näin 3.8.2009-17.9.2009:

Helsinki-Moskova-Nizhni Novgorod-Perm-Cherdyn-Solikamsk-Perm-Jekaterinburg-Omsk-Tomsk-Taiga-Tomsk-Krasnojarsk-Irkutsk-Ulan Ude-Sukhaya Baikal-Ulan Ude-Ulan Baatar-Mongol Els-Kharkhorn-Khotant-Ulan Ude-Peking-Qinhuangdou-Peking-Helsinki

Näyttääkö muka, että siinä on 9000 kilometriä ja vähän päälle retkistä, eli tuleehan siitä reippaasti 10 000 km! Mongolian erillisretkikin oli yli 800 km.

Suunnitelmamme oli pysähdellä Trans Siperian junareitin varrella Pekingiin asti ja palata mahdollisesti lentäen - ja tehdä retkiä mielemme mukaan. Ostimme junalipun Moskovaan. Sen jälkeen päätimme matkan varrella minne menemme ja milloin. Hyvin onnistui. Loppumatkasta piti olla tarkkana, että ostimme liput ajoissa, sillä loppumatkasta junat harvenevat ja ovat täysiä. Kaksi reitin osaa teimme bussilla, yhden yli yön ja yhden päivämatkan. Sen teimme vinkkauksen perusteella tarkoituksella, että voisimme nähdä koko reitin Venäjältä rajan yli Mongolian Ulan Udeen.

Hotellit saimme mukavasti yleensa Lonely Planetin suosituksesta budjettiosastolta. Pekingiin saimme pari-kolme ehdotusta matkan varrella ja valitsimme niistä yhden; Pekingissä taksi heitti meidät väärään paikkaan samalla kadulla, joka osoittautui onnelliseksi sattumaksi.

Suunnitelmamme viettää Venäjällä 4 viikkoa, Mongoliassa 1 ja Kiinassa 2 onnistui melkein tarkalleen. Mongoliassa olisi kannattanut olla kauemminkin.

Pekingiin tultua reilaavat rouvat olivat jo vähäsen vain matkaväsyneitä. Päätimme tutustua rauhassa valtavaan Pekingiin, vaikka ajatus oli kiertää laajemminkin Kiinassa. Sitten levättyämme teki mieli vielä jatkaa matkaa jonnekin, ja Keltaisen meren rannalla ajattelimme käydä ikäänkuin merkaten rajan matkallemme. Niin sitten teimmekin keikan sinne luotijunalla.

Lepäämisemme tosin oli sitä, että pysyimme yhdessä hotellissa tavallista kauemmin Pekingissä eikä rinkkojen kanssa tarvinnut remuta, emmekä oikeastaan malttaneet levätä lepäämällä ja loikomalla. Jos vaikka lähtisin vähän tuohon lähistölle kävelemään aamusella... ja sitten kävi niin että kävelyltä palattiin iltapimeällä viimeisillä jalkavoimilla.
Loppuaikana suoraan naapuriin jalkahierontaan. Olisimmepa keksineet 4 euron tunnin hieronnan aikaisemmin!

Hevosenpääviulu morin khuur

Lisään tähän kohtaan kuvia meille omaan jurttaamme järjestetystä esityksestä. Muusikko esitteli 5 perinnesoitinta ja lisäksi lauloi kurkkulaulua (höömei). Kuuluisin instrumenteista on hevosenpääviulu (horse head fiddle eli mongolian kielellä morin khuur). Lisäsin myös aikaisempii Mongolian blogiteksteihin kuvia. Nyt kuvan laittaminen alkaa sujua jo näpsäkästi!

Hevonen on yhä vielä mongolialaisille tärkeä. Soittimen synnystä kerrotaan monia legendoja, näistä ehkä vahvin menee niin, että ratsastajan ja hänen parhaan ystävänsä hevosen välille syntynyt yhteys ikäänkuin sinetöitiin hevosen kuoltua näin: hevosen pää asetettiin soittimen varteen ja tehtiin soittimen kaksi jousta hevosen hevosen hännän jouhista. Perinnesoitin on Mongolian symboli, ikivanha instrumentti, joka kuvastaa eniten Mongolian traditioita ja kulttuuria. Sen tuottama musiikki kuulostaakin lempeän hevosen hirnahdukselta. Kuulimme tämän kappaleen myös:

http://www.youtube.com/watch?v=VLl_d2Xt80Q
http://www.youtube.com/watch?v=LL-oOS3Jvuk&feature=related

Upean esityksen toi myös 11-vuotias Tseren, joka opiskelee Mongoliassa suosittua voimisteluakrobatiaa, jota kutsutaan englanniksi nimellä "contortionism".
Se sisältää käsittämättömän dramaattisia liikkeita ja on usein osana akrobatianäytöksiä. Meille kerrottiin, että huippuvoimistelijaryhmät lentelevät omalla koneella maailmalla esiintymässä ja taidoillaan elättävät runsaasti koko perheen. Neuvostovallan aikana ennen 1990-lukua tämän alan huipputaitajat lentelivät kyllä maailmalla, mutta kuri oli ollut hurja; palkkaakaan ei saanut kuin nimeksi.
Hm, sanotaanko tätä suomeksi käärmevoimisteluksi?


Mongolia oli ehkä kaikkein antoisin matkamme kohde ja varsinkin 800 km maaseutukierros alkumatkasta uudella asfaltilla, välillä kärryteillä, tai tiettömillä arotaipaleilla ronskilla jeepillä ehtymättömäm taitavan kuskimme Tsoogoon ohjauksessa. Välillä keinuttiin ylös ja alas pelkkää vuorenrinnettä, välillä hurautettiin matalien jokien yli, välillä hätyyteltiin hevos- tai vuohi- ja lammaslaumat pois edestä. Pysäytettiin pienessä kylässä, kauppapaikassa ja Tsingis Kaanin ajoista kertovan kiviveistoksen äärellä, ikiaikaisilla muureilla, uimassa ja pystytettiin arolle lounastarjoilu. Autossa oli kaikkea tarvittavaa.

Mongoliassa vastaan tuli niin paljon uutta, että muutamia kertomuksia on vielä myöhemmin tulossa lisää.

Kiinanpunainen

(Olen lisännyt kuvia Kiinan aikaisempiin blogiteksteihin)

Punaiseen liitetään Kiinassa vauraus, onnellisuus ja voima.
Värien merkitys Kiinassa: http://www.coloria.net/kulttuurit/kiina.htm


Istuin erääna iltapäivänä täysin kykenemattömänä jatkamaan matkaa metrosta tultuani ja istahdin reunakivetykselle. Jalat vaativat lepotauon. Katselin kahden äidin seurustelua ja heidan poikiensa kung fu-leikkia. Otin kameran esiin ja yritin saada kuvaan pienten poikien totisia kung fu-eleita. Aina pojat ehtivat selin kameraan tai muuten liike ei tullut kuvaan. Sitten toinen pojista väsähti ja pysähtyi mainoksen viereen. Pidän tästä kuvasta.

Laitankin tästä lähtien jonkin erityisen kuvan tai kaksi silloin tällöin yli 3000 kuvan matkakuvistani, varsinkin jos kuvalla on tarina.

Kiinanpunainen muistuttaa minua niista tuhansista punaisista lipuista, joita Pekingissa nakee. Se myös muistuttaa 1.10. tulevasta Kiinan kansallispäivästä, jota juhlitaan erityisesti, koska kyseessa on Kiinan kansantasavallan perustamisen 60-vuotispäivä. Juuri tuosta, Maon kuvan edestä, kulkee armeijan mahtinaytös, suuri paraati. Maan johto seisoo korkealla aitioissaan muurin päälla.

Isänmaallinen paatos nakyy joka puolella. Tianmenin aukio oli jonkusen paivan suljettuna paraatin harjoitusten vuoksi. Hotellimme lähikulmaan kuin myös useisiin strategisiin paikkoihin ilmestyi kaksi hurjan näköistä konekiväärein varustettua erikoisjoukkojen miestä sysimustissa haalareissaan. Poliiseja on lisätty huimasti koko kaupungissa. Autoja pysäytetään ja tarkastetaan tien varsilla ahkerasti. Meille kerrottiin, että nimenomaan Pekingin ulkopuolelta tulevia autoja. Pekingin/Beijingin autot on merkitty tunnuksella B ja siis helppo erottaa. Pekingin kaupoissa on varotoimenpiteina kiellletty veitsien myynti ja leijojen ja ilmapallojen lennättämistä on pyydetty välttämään.

Kiinassa monet internet-sivustot ovat muulloinkin kiellettyjä. Nyt kiellettyja sivuja on lisätty agitoimisen pelossa. Facebookiin ei paase. Saimme ohjeet saksalaisopiskelijalta, miten paasimme kirjoittamaan blogia vippaskautta. Ihme kylla Suomen iltapäivälehdet avautuivat vikkelästi. Mutta eihän siissa ollut juuri luettavaa, ketä nyt kiinnostaisi Tanjan raskaus tai BB-talon hurvittelut. Nettikahviloissa ei saa englanninkielista versiota, ilmeisesti ei muulloinkaan. Pitää vaan keksiä keinot ja osua painamaan oikeaa palkkia tai nettiopaspoika on viitseliäs apu.

Hotellihuoneen tv lähetti päivittäin useilta kanavilta suuria upeita gaalaohjelmia isänmaallisen hehkutuksen säestämin välipuhein. Ohjelmissa myös selvästi korostettiin eri etnisten ryhmien osuutta. Englanninkieliseltä CCTV-9 kanavalta saimme katsoa näita samoja ohjelmia myös. Koko valtion johto oli kunniapaikalla. Puheissa ja lehdissä Mao esitetään maan suurena isänä, Deng Xiaoping suurena uudistajana. Kulttuurivallankumous sen sijaan mainitaan lukemissamme englanninkielisissa lehdissä kuten China Today, ikävänä ja surullisena välikohtauksena suuren isänmaan historiassa.
Tianmenin aukiolla virallisen näyttäytymispaviljongin yllä tiilenpunaisella valtavalla seinämallä valvoo suuren suuri Maon kuva. Muuten en ole Maon patsaitakaan nahnyt.

Olin todella hämmästynyt Pekingin vauraasta ulkokuoresta. Ja toisaalta eriarvoisuudesta, jonka kapitalismia kapitalistisempi systeemi on luonut. Onhan se niin, että Kiinan talouskasvu on revitty kiinalaisten selkänahasta. Työvoima on halpaa ja työtä tehdään ilman lomia ja vapaapäiviä 7 päivää viikossa. Joskus saa vapaapäivän tai kaksi ikäänkuin palkintona. Yhtenäista tyolainsäädantöä ei naytä olevan. Joillakin on jopa vuosilomia Kiinassa, joillakin. Kuten aikaisemmin mainitsin, meidän hotellin respan työntekijoillä ei ole varsinaista vuosilomaa eikä viikkovapaata, vain muutama päivä kiinalaisen uuden vuoden kunniaksi. Esimerkiksi autonrengastehtaan työntekijä asuu 3-henkisen perheensä kanssa 9 neliön asunnossa. Tämä näytettiin reippaasti televisiossa, sillä siinä samalla soimittiin Obaman aikeita nostaa suojelutariffeja juuri autonrenkaille. Ala on suuri työllistäjä ja vientiartikkeli Kiinalle, ja USA:n tariffiaikeista nousi suuri häly.

Dalianissa, Kiinassa vastikään pidetyn summer-Davosin aikana haastateltiin useita kansainvalisia talousmiehia Kiinankin televisiossa. Kaikki kehoittivat Kiinaa panostamaan joko kotimaisen ostovoiman lisäämiseen tai sosiaalisten olojen kehittamiseen, näkökulmasta riippuen. Siina olen samaa mieltä.

Kävin Etelä-Kiinassa vuonna 1983, enkä silloin nähnyt mitään länsimaiseen mielikuvaan kuuluvaa asiaa. Toiset 30 vuotta tai vähemmänkin, ja maailmanpolittinen tilanne on polarisoitunut Kiinan ja Venäjän ympärille pikemminkin kuin USAn. Uskoisin niin. Mutta niinkuin asiaa seuraava poikani sanoikin, kaikkihan sen tietää, että näin tulee käymaan.

http://radio86.fi/kaikkea-kiinasta

Kuvien selailua ja palautumista

Yritan ladata muutamia kuvia. Katselen kuvia ja niita on paljon!
Sainkin aika paljon ladattua aikaisempiin blogiteksteihin Kiinan osalta.
Minulle ne vain ovat melko hitaita tehdä, koska olen aika uusi naissa kuvahommissa. Ja kasvanut ennen tata tietokonesukupolvea. Hyva näinkin. Ja lisään kun ehdin! Katsele siis vanhempiain teksteja kuvien kera.

Jos en olisi kirjoitellut tata blogia, olisi moni asia mennyt mylläkäksi muistissa. Nyt ovat kuvat ja tekstit mukavasti tallessa ja niiden avulla voi muistella monta kertaa mukavaa elakematkaa.

Olen viela toimistolla 1.10. asti ja sitten virallisesti alkaa elakkeeni.
Matkan piti olla varsinainen elakkeellejaamispaalu. Onhan se viela silti niinkin, vaikka varsinainen virallinen osuus jaikin loman yli.

Olo on jotenkin levoton. Kai siksi, etta ei osaa kaiken touhun jalkeen ihan heti rauhoittua. Ei tarvitse pakata ja purkaa. Eika varsinkaan ajatella sita, etta olisi viela mentava sinne ja tanne - vaikka se kivaa olikin! Ei tarvitse huolehtia lipuista, rahan vaihtamisesta, juomavedesta, hotellin saamisesta, ei elekielen ymmartamisesta! Kaikki taalla kotosuomessa on kuin vanhan villasukan vetaisi jalkaan. Tuttua, lamminta ja leppoisaa.

Emme todellakaan osanneet ottaa kunnon lepopaivia 7 viikon matkan aikana. Ehka lepoa olivat pitkat valimatkat kuten 36 tunnin matka junassa.

En osaa nakojaan vielakaan kirjoittaa ääkkösillä. Huomaan, etta aikoinmaan parikymmenta vuotta ulkomailla ilman ääkkösia ovat aivoissani kuin pyoralla ajo ja taman matkan erilaiset näppäimistot palauttivat sen. Siis uudelleenoppimaan.

Luin joskus nuoruudessa Lin Jutangin (Lin Yutang) kirjoittamia kirjoja.
Muistin hanen puhuneen matkustamisesta tapaan, joka minulle silloin jai mieleeni.
Kaivoin esiin:

Tärkeä matkailijan varuste on "erikoinen kyky sydämessä ja erikoinen näkemisen lahja kulmakarvojen alla".

Hyvä matkailija ei tiedä, minne hän on menossa, täydellinen matkailja ei tiedä edes, mistä hän tulee.

Jossain kohdin Lin Jutang kirjoittaa, kuinka
kiinalaisessa kulttuurissa tunnetaan yksi erämaasta löytynyt kivi, johon kauan sitten on kaiverrettu “tässä istumme puron äärellä pienessä puutarhassa eikä kellään ole mitään ihmeempää mielessä…” Kiinalaiset pitävät sitä ajatusta niin hienona, että sitä on opetettu kouluissa lapsille.

Aikamatka avaruusasemalta

Sumun lapi ajoimme eteenpain. Edessa kohosi valtava rakennelma. Sisaan paastyamme henkea salpasi. Rakennuksen kaarevien muotojen ja valtavien palkkien takaa tuskin nakyi nouseva aurinko sumuisen saastepilven takaa.

Ja kas, kiinankielinen A4 paperimme hyvaksyttiin talla avuruusasemalla. Me kaksi reippaan ikaista (ja vahan likaistakin) matkalaista! Emme me tienneet, etta se oli elektrooninen lippu. Kas, kun olemme tottuneet siihen, etta lentolippu on lentolipun nakoinen ja siina on kannet ja muutama revittava kopio kaikille osapuolille.

Matkatavaroitamme oli kuitenkin liikaa. Sai olla tarkalleen 20 kiloa. Pieni jarjestely reppulaisen tavaroissa onnistui uudelleenjarjestelylla lapi maapallon rempustettujen kamppeiden jarjestelemiseksi niin, että laukussa oli tarkalleen 20 kg ja kasimatkakassissa 8 kiloa. Moni matkatoveri joutui heittamaan pois karkkeja, kirjoja ja muuta painavaa pystyakseen jatkamaan matkaa. Sakulle tuliaiseksi ostamani kilon painoinen mango oli kaaritty pyyhkeeseen ja sai kuin saikin jaada mukaan.

Kasimatkatavaroiden lapivalaisu. Passien ja boardin passin tarkistukset asianmukaisine jonoineen ja portteineen ja pitkien kavelymatkojen paassa. Junaan. Avaruusaluksemme junan ovi aukesi itsekseen ja poisti tulijat toiselle puolelle. Vasta sitten meille avautuivat ovet. Kaikki toiminta oli tarkoin suunniteltua ja tarkkaa ja matkalaiselle selkeaa. Juna kulki lapi avaruusalusrakennelmien, ymparilla sisaantuloteiden monia kiemuroita ja vihreita ruohokenttia.

Saavuimme jalleen uudelle terminaaliosastolle. Viela viimeisia ostoksia ja kahvit. Sitten oli jo kiirehdittava viimeiselle portille.

Ja mita viela! Nyt vietiinkin kasimatkatavarat ruumaan, ei niita tarvinnutkaan ottaa itse alukseen.

Koko tahan operaatioon hotellilta sisaan aluksen istuimille meni hotellistamme melkein 4 tuntia, vain pikaiset kahvit ehdimme valilla nauttia. Siis matkalaiset, jos ajatuksissanne on Pekingin avaruuslentoasemaan tutustuminen, varatkaa aikaa. Jos olisimme tulleet myohemmin paivalla, ruuhkaa olisi ollut ja matka kentalle olisi kestanyt viela kauemmin.

Taksi ajoi vajaan puoli tuntia lahdettyamme aamulla 6.30 ja maksaa noin 100 RMB. Aleelle on kaupungin vilinasta paastya sitten oma expressway, silla matka on noin 47 km.

Alus lipui lahtoon. Tyopaivan pituinen matka avaruudessa veisi meidat takaisin Helsinkiin 8,5 tunnissa! Pian allamme nakyi ruskean aaltoilevana samainen Gobin autiomaa, jonka yli olimme ajaneet 36 tunnin junamatkalla Ulan Batorista Pekingiin!

Monitorin lentokartta naytti, kuinka ajamme aivan samaa reittia kuin hidas matkustelumme. Matkustamamme 9000 km Trans Siperian junamatka kesti sentaan muutaman viikon. Ei tyopaivan verran niinkuin tama meno. Monitorissa edessamme vilisivat alta Ulan Batar, Irkutsk, Perm ja sitten aluksemme kaarsi maapallon muotoja kai mukaillen reittinsa hieman omaa reittiamme pohjoisemmaksi Kuolan niemimaan ylle.

Nyt siis hujautettiin sama patka, lentotieta 6315 km, muutamassa tunnissa. Tama ajatus oli jotenkin kutistava. Se kutisti maapallon, se kutisti mahtavan matkamme toisen puolen omituisen suhteettomasti pienessa mielessa. Tassako tama olikin. Hujaus.

Astelimme alas tutulle lentokentalle. Se on niin pieni. Ja helppo. Ja kotoinen.
Ilma oli raikas, niin raikas. Mutta tama maapallo! Se vasta pienelta nyt tuntuukin. Jos haluat, jokin paikka kartalla on jalkojesi alla heti, muutaman tunnin paassa.

Tai sitten matkan voi tehda hitaasti. Slow travel. Kannatan sita.

(huomaan, etta kirjoitan tata kotosalla ja ilman ä-kirjaimia. En huomannutkaan ennenkuin nyt lopettaessani, miten nopeasti erilainen näppäimistö oli tarttunut luontevaksi)

Nii hau, she she (Tervehdys, kiitos - mandariiniksi)

Muutama kaytannon asia:

Avaruuslentomme oli Finnairin ja Air Chinan yhteislento "One World" sloganin alla.
Pekingista ostettuna lipun hinta oli noin 800 e Air Chinan kautta. Sama Finnairin toimistosta Pekingista olisi ollut noin 1000 tai yli (muistaakseni). Hinnat riippuvat jonkin verran sesongista.

Taksi kentalle noin 100 RMB (noin 10 e), parasta antaa hotellin hoitaa se, tarkista palvelumaksu, meilla se oli 50 RMB eli 5 e.

Kentalle oma metrolinja, mutta raahustaminen matkatavaroiden kanssa metroasemien laajoilla kaytavilla ja pitkat asemanvaihdot ei houkuttanut. Lentokenttametro 25 RMB (normaalisti metro 2 RMB) vaihtoineen. Maan alla voi samalla lipulla ajella loputtomasti, mutta poistua ei saa.

Varaa runsaasti (4 tuntia melkein minimi) aikaa kentalle menoon ja selvityksiin.

Tarkista sallitut matkatavarat (Air China, tarkka 20 kg ja kasimatkatavarat 8 kg, jotka kuitenkin laitettiin ruumaan vasta viimeisellä lähtöportilla).

Samat nestemaaraykset kuin Suomesta lahdettaessa. Kasimatkatavaroiden osalta siis muovipussiin jne.

Onkohan meilla lippu huomiseksi?

Meilla on tallainen lippu. A4 arkki taynna kiinankielista kirjoitusta.

Saatuamme sen kateemme, hotellin Liu soitti Air Chinan toimistoon, josta respa oli hankkinut liput ja saimme itse tarkistettua hyvaa englantia puhuvalta virkailijalta lentomme varauksen. Kirjeesta toki selvisi numeroiden perusteella, etta lentomme on huomenna 17.9.

Mutta kuitenkin, mita jos?

Eikohan se kirje ole aivan oikea varaus. Meidan pitaa ensin menna Finnairin tiskille lentokentalla. Se pieni jos....

Toivotaan, etta huomenna iltapaivalla laskeudumme Helsinki-Vantaalle.

Pakattu on jo.

Miten kaukaiselta tuntuvat Perm, Ural ja Baikal, jopa Mongolian arot. Seitsemaan viikkoon on mahtunut paljon.

Tanaan taytyy vain kavella ja katsella ympariinsa ilman tuota edesta katoavaa paamaaraa. Olen tainnut muutaman kerran todeta, etta Pekingissa sanotaan, ettei siella koskaan paase perille.

Jonkinlainen kaipuu yrittaa kivuta rinnan alle. Kotiin.

Ulkona on aivan harmaata. Harmain paiva koko aikana.Paiva on jo yli puolenvalin ja saaste on laskeutunut kaupungin ylle. Yksi sadepaiva, tulopaiva tavattoman kostea, muuten on lampotila ollut noin +27 C astetta. Oletimme ilmaston kylmenevan jo syyskuun loppua kohden.

Katselen viela teekaupasta viemisiksi teeta. Taalla nakee ihmisilla paljon juomapulloja, joissa on teelehdet mukana. Saimme yhden teekauppiaan luona opastusta erilaisiin teelaatuihin. Siina oli minullekin paljon uutta. Turistiteekaupan myyntiyritykset olivat kuitenkin sen verran arsyttavat, etten ostanut siella.

Tavallisen kansan kaupan artikkeleissa on hinnat, ja on helpottavaa ostaa sellaisesta.

Kavimme asken syomassa lounaan suuressa ravintolassa, joka oli taynna paikallisia. Koetimme tilaa menun kuvien perusteella. Wood pear (en tieda mita ne ovat, jonkinlainen vihannes tai hedelma). Ne olivat liian kitkeria.
Lootuksen juuri tarjottiin kylmana makeahkon papukastkkeen kanssa. Mielenkiintoinen. Katkaravut tulivat melkein ilman mausteita, kevyessa kastikkeessa kurkunpalojen kanssa. Ne olisivat kaivanneet chilikastiketta, mutta en nahnyt koko ravintolassa. Tarjoilijat eivat osaa yhtaan englantia, etta voisi yrittaa kysya. Sitten rapeakuorista ankkaa erikoissuolan kanssa, jossa maistui tahtianis. Se oli kuivakkaa, ei mitaan erityisherkkua, mutta syotavaa.

Annokset olivat suuria ja kaikki nama 4 annosta juomineen maksoivat 13 euroa, siis kahdelle. Hieman kallis normaaliin lounaaseemme tai illalliseen verrattuna, joka on alle 8 euroa kahdelle. Usein syommekin eurolla, parilla katukeittosta jotakin.

Reppulaisen budjettiin sopivia paikkoja on paljon.

Melkein unohtui! Olemme syoneet kahtena aamuna Elovenan pikakaurapuuroa. Ne kulkivat rinkan pohjalla tanne asti. Kertoo sekin, etta matkan aikana sai kylla ruokaa, monenmoista.

Siita viela tuli mieleen, etta syysjuhlan kunniaksi taalla Pekingissa annetaan lahjoja toinen toiselle. Kuukakkupakkausten lisaksi erittain suosittuja nakyvat olevan "terveyspakkaukset". Niissa on muutama purkki ja yleensa mukana on kaurahiutaleita! Purkeissa on soijalesitiinia, ginsengjauhetta ja muita paikallisia terveysartikkeleita pakattu ensin purkkeihin ja siten komeisiin laatikoihin, jotka ovat suorastaan ylellisia.

Pistelkaapa kiltisti terveellista kaurapuuroa siella kotona! Saimme kiinalaisaamiaisella laihaakin laihempaa kauravellia, paremminkin kauravetta. Sita annetaan taalla saasteliaasti ja sita pidetaan erittain terveysvaikutteisena.

Illansuussa otin hotellin pyoran ja ajelin ilman paamaaraa. Tulinkin sattumalta keisarillisen valtavan puiston Bei Hain pohjoislaidalle Hou hain alueelle, puolelle jossa en ollut aikaisemin kaynyt. Puiston laita kulkee vain 400 metrin paassa hotellistamme, tama hutong-alue, vanha kun on, kuuluu tahan Kielletyn kaupungin ymparille tehtyyn rakennuskantaan. Alue on yli 800 vuotta vanha ja talot on aina rakennettu samaan tyyliin sisäpihakorttelein. Katso ylla kuva ruohoa kasvavasta katosta.

Useimmat nahtavyydet taalla on huolellisesti restauroitu, niin tamakin itkupajujen reunustama tekojarvi, jonka jokunen keisari kaivatti saadakseeen kavella luonnon helmassa. Oikeastaan saaliksi kay keisareita tuohon aikaan. Kielletyn kaupungin perustus on 6 metria paksu kivikerros, ettei vihollinen paasisi kaivamaan alapuolelta.

On hienoa, etta naita historiallisia paikkoja arvostetaan, mutta eriarvoisuus, jonka se tuo silmiin, hairitsee usein. Miten voisi jakaa valtion varoja kenties tasapuolisemmin, etta kaukana vuorilla olevaan kouluun saataisiin kynia ja opettajalle palkkaa?

Koko valtava palatsialue oli viela ymparoity vallein ja levein vesihaudoin. Vallien ulkopuolella Hua Huin puistoalue oli satoja vuosia niinikaan kansalaisilta keilletty alue, erikseen suojattu Kielletyn kaupungin vieressa. Aikaisemmin taisin mainita, etta se kasittaa 68 hehtaaria.

Voittekin kuvitella, miten mukavan pituinen matka jarven kiertaminen pyoralla oli! Kellot pirisivat ja vaistella sai, valilla meno oli kaaosmaista! Onneksi puisto on nyt avoinna kaikelle kansalle. Kerroinkin siita aikaisemmin pitkan puistokavelyni yhteydessa.

Tama osa oli kuitenkin reunustettu ravintoloin. Pyora-ja kavelytie kulki paikoin rannassa, paikoin ravintoloitten valissa. Kilistelin kelloa tavan takaa, pyorailijat taalla ovat aika suruttomia. Tarkkana pitaa olla, silla osa pyorista on motorisoitu, mutta eivat pida aanta. Meinasi tulla muutama kolari, silla taisin olla eksootiinen naky ulkomaalaisena pujottelemassa runsaassa joukossa. Harvassa kohdassa oli sen verran tilaa, etta sai surutella suoraan, aikamoista kiemurtelua ajelu oli.

Valitettavasti tama osa puistoa on vahan liian turistitettu. Ei ulkomaallaisia niin paljon ollut, vaan kiinalaisia ryhmia kierteli, opas lippuua kantaen.

Tahan aikaan vuodesta ravintoloiden ulos laitetut pehmeat sohvarakennelmat olivat jo etupaassa tyhjia. Joku siina saattoi nukkua ansaittuja uniaan. Jotain mittakaavaa tahan saadakseni, ulkosohvia oli jarven ymparilla satoja, ellei lahelle tuhansista voi puhua. Riksat ovat jaaneet talle alueelle muistona riksojen yleisesta kaytosta Pekingissa. Nyt ne ovat punakattoisia turistiriksoja, enimmakseen nekin nyt tyhjia. Riksakuskit loikoilivat ja seurustelivat keskenaan rivissa parkkipaikallaan tai siltojen kupeissa odotellen asiakkaita.

Paikka oli aivan liian turistimainen minun makuuni. Mutta viimeisen illan ajeluksi ihan mukava. Nimi Hou Hai on kuitenkin kaikissa turistioppaissa nahtavyytena alkupaassa.

Viela iltapalaksi mehukas kiinalainen mango ja aamulla aikainen heratys!