Pohjois-Korea 2. Ensivaikutelma ei täysin pitänytkään.

Pohjois-Koreasta kerrotaan, että kansaa on kielletty puhumasta ulkomaalaisille. Tuskin moni, valtaeliittiä lukuunottamatta, osaakaan ulkomaan kieliä emmekä me koreaa. Oppaamme osasivat erinomaista englantia. Päästäkseen  oppaan tai tulkin työhön, ja mihin tahansa ulkomaalaisten kanssa tekemisiin, oletan, että on erityisen tiukan seulan läpi käynyt puoluemyönteinen henkilö. Ja jos ei olisikaan, ei omaa mielipidettä pysty sanomaan. Eloonjäämistaktiikkaa.

Korealainen pääoppaamme Kim ja Pekingin matkatoimiston brittiopas Hannah metroasemalla.

Kukapa uskaltaakaan puhua ideologisesti sopimattomia asioita. Kahden tulkkimme seurana oli aina tarkkailijaviranomainen, "tulkkina" meille esitelty henkilö, sekä epäilemättä toinen tarkkailija, joka esiintyi videokuvaajana "saatte sitten ostaa muistoksi matkastanne".

Kun astuimme kentälle Pjonjangissa, olimme kaikki jännittyneitä. Miten meitä tarkastetaan? Mitä meiltä kysytään? Itse asiassa meitä ei  tarkastettu. Ainoa pieni hässäkkä tuli siitä, kun puhelimemme kerättiin. Ne luetteloitiin ja sitten saimme ne kohta takaisin. Joskus aikaisemmin puhelimet on kerätty pois matkan ajaksi.

Olimme alkujännittyneitä kuvaamisesta. Videokamerat saatiin kyselemättä pitää mukana. Melkein koko ryhmämme (20 turistia eri puolilta maailmaa, myös pari amerikkalaista) poseerasi Pjonjangin kentällä lentokoneen edessä ja otti toinen toisistaan sen suuren saapumistilanteen kuvia. Eikä kukaan tullut kieltämään, vaikka matkatoimiston tutustumis- ja ohjeidenantotilaisuudessa kehoitettiinkin aina kysymään lupa kuvauksiin. Sotilaita ei saisi kuvata, vaikka sitten kuvasimme vapaasti maailman vaarallisimmalla rajalla niin sotilaita kuin vastapuolen, Etelä-Korean maisemiakin. Ihan oikeasti, välillä en ollut varma teinkö oikein kun nappasin kuvan omia aikojani, saiko niin tehdä.

Air Koryon kone on laskeutunut.

Pjongjangin lentokenttä.

Ohjelmamme oli tiukkaan orkesteroitu, esimerkiksi monumentilta toiselle, metrojelu, Kimien mausoleumi, pieni kävely joenrantaa, pieni kävelyretki metsäpolulle, josta näkymä Kaesongin ylle, siis sen rajakaupungin, jonka kupeessa sijaitsee "demilitarized zone" eli aselepolinja. Tästä kaupungista puhutaan Korean uutisten yhteydessä runsaasti. Edellisessä postauksesta vierailustamme rajavyöhykkellä.

Tänään uutisissa kerrottiin, että Pohjois-Korea ei salli turisteja maarajansa kautta, Kiinan rajalta päin. Rajajoen yli kulkee yksi silta, Kiinan puolelta Dandongista. uutisen mukaan junaliikenne kulkee, sekä lentokoneet, tai ne pari viikottaista konetta Pekingistä. Kansainvälinen lentoturvallisuus ei salli enempää, sillä Pohjois-Korean koneet ovat käyttökiellossa. Pohjois-Korealla lienee yksi oma kone turvallisessa kunnossa ja loput lennot tehdään kiinalaisilla koneilla. Lentokentällä näkyi kuitenkin rivi koneita. Olettaisin, että niitä käytetään sisäisillä lennoilla.

Pohjois-Korea on myös ilmoittanut, ettei takaa maassa olevien diplomaattien turvallisuutta ja kehoittanut heitä poistumaan Kukaan maassa olevista diplomaateista ei ole kuitenkaan poistunut. Ehkä se kertoo, ettei sotaisaan uhoamiseen kuitenkaan uskota. Löysin Etelä-Koreassa asuvan suomalaisen blogin "Jalalla Koreasti". Siinä kerrottiin, että Etelä-Koreassa ei kukaan tunnu juurikaan noteeraavan pohjoisen naapurin uhkailuja, koska korealaisten mielestä ne ovat "paljon melua tyhjästä":

Me siis lensimme Beijingistä Pjonjangiin. Palvelu oli moitteetonta. Saimme kukin propagandalehtiä ja vesipullon tunnin lennolle. Oli aika mielenkiintoista nähdä lennolla olevien pohjois-korealaisten tavaravuoret sisäänkirjoittaessa. Muutama taulutelevisiokin. Vaikka Pohjois-Koreassa on vain yksi kanava? Ehkäpä eliitillä on myös dvd-välineet ja kasa elokuvia pakaaseissaan. Tässä kohden meille sanottiin, ettei koneessa saa kuvata, mutta pienellä kameralla otin salaa...niin moni muukin.

Kaikki halusivat upeasti kuvitetun propagandalehden matkamuistoksi.

Olimme Pohjois-Koreassa siis helmikuun lopulla. Kirjoittaminen sieltä on jäänyt odottamaan. Kokemus oli niin ristiriitainen ja monitahoinen, että halusin antaa ajatuksille hieman aikaa järjestäytyä. Mutta parasta kirjoittaa nyt, jos siellä jotakin mullistavaa alkaakin tapahtua.

Siihen en oikein usko. Nähtyäni vaatimattoman maan, en usko, että sotilasvahvuudesta huolimatta Pohjois-Korea pystyy vastaamaan uhitteluunsa.

Mutta ensivaikutelma: ihmiset eivät olleetkaan siellä nuutuneita, vakava nälkäinen ilme kasvoillaan. Lapsilla olikin uudennäköiset kauniit vaatteet, rullaluistelu oli pop monessa paikassa, lapset olivaat usein uteliaita, perheet kävelivät yhdessä kaupungilla vapaapäivänä, metro oli täynnä sillä ajellessamme. Oliko 5 miljoonan Pjonjangissa kaikkialla meitä varten rahdattuja lavastettuja joukkoja, en usko. Vaikutti, että ihmiset ihan oikeasti liikkuivat omia aikojaan. Tässä kuvia Pjonjangin kaduilta, jossa ei näkynyt ahdistusta, mutta uskon, että maaseudulla on nälänhätää ja puutetta. Pjongjang on Pohjois-Korean näyteikkuna maailmalle.

Lisää kuvateksti