Jättimenninkäisen varpaat

Menimme karhumetsiin. Puolukoita keräämään. Noilla tienoilla on nähty karhuja. Mietin pelkäänkö vai en. En oikeastaan. Menimme pikkuveljen kanssa yhä syvemmälle metsään. Tuoreita hirvenpapanoita. Veli sanoi tietävänsä, että pari vanhaa kantoa olivat karhun hajottamia.

Puolukoita emme läytäneet. Sain kolme punikkitattia. Miljoona hirvikärpästä, joita löytyi hiuksista vielä pari päivää retken jälkeen. No ei se mitään, ne on helppoja nitistää. Olisin kyllä metsässä ilman niitä.

Syksy on suosikkini. Syksyn värit, otin kuvan sitten missä kohden vain, ovat samasta paletista, ei riitasointua.

Mutta löysin jättimenninkäisen varpaat!

PS. Tuli mieleen Mennikäis- ja Pepe Palomeis-tarinat, joita kerroin teille lapsukaisilleni silloin Pakistanissa, kun halusin niin hurjasti vahvistaa suomenkielen taitoanne. Kirjat, joita sinne saimme, oli nopeasti luetut, eikä nettiä silloin ollut.  Nuo tarina pitäisi kirjoittaa muistiin. Tarinat olivat ensin erillisiä, mutta koska piditte molemmista, halusitte, että ne yhdistetään. Siinä oli äidille hommaa, siinä yhdistelyssä ja saada tarinoihin paljon kivoja pieniä opetuksia. Niinkuin luonnon kunnioittaminen.