Ohrana

Iso mies jonkinlaisessa uniformussa seisoi kadun kulmassa selin minuun. Selässä luki OHRANA. Käteni kylmenivät. Tuossa kadun kulmassa vain seisoskelee ja joviaalisti juttelee parin kaverin kanssa. Eivätkö ohranat liiku huomaamattomasti, vakoillen ympäristöä?

Sain juuri ja juuri kameran laukaistua jännitykseltä. Kuvasta tuli vähän epäselvä siinä käsien täristessä.

Kuvittelin kuvaavani jonkun ainutlaatuisen hetken, ohranan sattumoisin seisomassa Moskovan kadulla.

Ei mennyt kuin pari päivää, kun huomasin, että ohranoita vilisi kaupoissa, puistoissa, aukioilla. Ohrana on venäjänkielessä vain ihan tavallinen vartija, vaikkapa kamerakaupassa, josta ostin uuden muistikortin kameraani.

Siitä muuten, mietin kuumeisesti miten osaisin sanoa mitä tarvitsen alkeellisella venäjäntaidollani. Kysyin ensin, osaako nuori myyjä englantia. Ei osannut. Sain selitykseni alkuun ja myyjä tokaisi: ahh, memory card, ja viittasi minut hienossa kaupassa peremmälle, missä oli kameratarvikkeita hyllyittäin.

Takaisin ohranaan. Olin ajatellut kauan lukea yhden Jari Tervon kirjan kannesta kanteen vaikka hampaat irvessä. En oikein jaksaisi Tervon äijävitsejä, olin aloittanut jonkun rovaniemi-mekastuksen, mutta en päässyt loppuun. Tervo on kuitenkin esillä niin paljon, että pitää antaa hänelle tilaisuus. Tervon onneksi sopiva kirja sattui eteeni Venäjän matkalta palattuani: Ohrana.

Suomessa sana ohrana on jäänyt eloon pilkkanimenä, jota kommunistit käyttivät etsivän rikospoliisin (Supon edeltäjä) henkilöstöstä. Tervon kirjasta ei enempää, hampaat irvessä sen luin loppuun asti ja siinä saavat olla Tervot minun puolestani. Mutta ohranan rooli tuli selväksi.

Wikipedia kertoo:
Ohrana (ven. oхранa, suoja, vartio), johdettu termistä suojeluosasto, (ven. oхранное отделение, ohrannoje otdelenije), oli Venäjän keisarikunnan aikana toiminut salainen poliisi, joka toimi osana sisäasianministeriötä 1800-luvun lopulla. Ohrana oli saanut pahan maineen valtiollisena urkkija viimeisten tsaarien aikana ja lakkautettiin 1917.

Edellisessä postauksessa kirjoitin vähän vanhoista sanoista, jotka pikkuhiljaa jäävät unohduksiin. Se on harmi. Aikaisemmin blogissani kirjoitin myös venäjänkielisistä sanoista, jotka ovat jääneet suomenkieleen. Täällä rajan pinnassa niitä ehkä käytetään vielä enemmän kuin muualla suomessa. Leipä ja ikkuna ovat venäläisperäisiä sanoja. Niinkuin tyrmä ja putkakin.

Pääsisin yhteen lempiaiheeseen, englanninkielen liialliseen käyttöön Suomessa. Mutta toisen kerran, ehkä.