Kiinan hutongeista, korvapuusteista ja lumestakin

Lisäsin juuri aiemmin kirjoittamani palasen Kiinan perinteisistä hutong-asuinkortteleista (näkyy nyt 28.9. kohdalla). Muutin julkaisupäiväksi tämän päivän, mutta kuitenkin se sujahti lokoseen päivän kohdalle, jona sen kirjoittamisen aloitin.

Miten saisin aloittamani blogitekstin näkymään minä tahansa haluamani päivänä. Kertoisiko joku? Kiitos jokuselle, joka kertoisi.

Lukijoita näyttää matkakertomuksellani olevan, vaikka kommentteja ei ole juuri tänne tullut, monet sanovat että kommenttien kirjoittaminen on hankalaa ja laittavat ne sähköpostilla tai nyt kasvotusten kotiin palattuani. Ja tutkimukset sanovat, etteivät ihmiset kovin helposti kommentoikaan blogeja.
Kirjoittajasta olisi tietysti kiva saada kommentteja ja varsinkin toisten tuntemattomienkin matkalaisten kokemuksia. Jopa kahdella yhtä aikaa matkustavalla voi olla aivan erilainen ajatus ja näkökulma.

Eilen illalla katselimme ystäväni Helin kanssa kuvia pari tuntia. Heli itsekin on amtkustanut Trans-Siperian radan Ulan Udeen asti. Live kommentit saman matkan tehneen kanssa ovat antoisia. Ne syventävät matkan kokemuksia. Taidan elää tätä matkaa monessa muodossa vielä kauan.

Kommenttien kirjoittaminen kuitenkin sujuu aika helposti ja ne voi laitta anonyymeinä, jos niin haluaa. Klikkaa vain sen anonyymi-kohda kommenteissa. Itsellänikin oli alussa hankalan tuntuista laittaa kommentteja, mutta sitten se aikaa myöten helpottui.

Nyt aika menee kuitenkin opetellessa synnyinkaupunkini meininkiä. Niinkuin Natalia koomentoi, miksi mennä Siperiaan ja Kiinaan, kun Lappeenrannassakin tapahtuu.
Niin, se on totta. Sitäpaitsi, Lappeenranta on upea kaupunki. Historia näkyy kaikkialla. Olen aina sanonut, että Suomi on yksi maailman upeimmista paikoista. Se on totta!

Vieraanani oli Pirjo Australian Tasmaniasta, joka "joutui" vanhempiensa mukana siirtolaiseksi 13-vuotiaana Lappeenrannasta. Pirjo sanoi, monen muun tavoin, että Suomi on upea maa, jota hän kaipaa. Sen vihreää kesää, Saimaan rantoja. Selvällä Suomen kielellä, vaikka hänen miehensä on saksalainen ja perheestä eivät muut puhu suomea.

Ajelin eilen Lappeenrannasta Helsinkiin auringon laskiessa. Värit olivat huimaavia. Leikin ajatuksella, että olen ulkomaalainen ja aloin nähdä maiseman aivan eri valossa. Elimäen pellot olivat huikeita tummansävyisinä syysväreissään, kun aurinko vielä kultasi niitä. Ulkomaalainen olisi haltioissaan. Onhan minusta aina rentouttavaa ajellessakin nauttia vaihtuvista luonnon teoksista, juuri kynnetyistä pelloista, vihreän eri sävyistä. Usein ajan Kaivopuiston rannan kautta vain katsellakseni hetken merelle, jos asioidessani aikaa jää. Tottahan olen itsekin aina kaivannut kotisuomea muualla maailmalla asuessani. Juuri niitä Lemin metsien suoria mäntymetsiä ja syksyn sammaleisia aarrearkkuja, mistä saa korin täyteen suppilovahveroita. Niitä ja paljon muuta.

Mitä minun pitikään sanoa. Lyhyesti. Suomen luonto on maailmassa ykkönen. Mielestäni.

Sieluun jäi toki jälki varsinkin Mongolian aroilla. Ne olivat niin vaikuttavan yksinkertaisia. Onhan meillä Lappi, huomaan sanoa.

Jouluna tyttäreni ja australialainen vävypoikani vanhempineen ovat tulossa Suomeen kuukaudeksi Australiasta. Toivomme kaikki lumista talvea.

Tyttäreni sanoi, että hän syö sitten täällä vain ruisleipää ja juo tekemiäni mehuja (karviais-punaherukkamehua, puolukkamehua ja perinteistä mustaviinimarjamehua). Ne ovat meillä "mummin mehuja", mutta nyt Martta-mummi on jo 87-vuotias ja saan kunnian tehdä ne mehut.

Vävypoikani Meksu rakastaa lohta (se on ausseissa älyttömän kallista) ja Sisu-pastilleja. Saksalais-brittiläisten jälkeläisenä hän myös maisteli viimeksi ihastuneena erilaisia meetvursteja kauppahallissa. Korvapuusteja poika syö säkkikaupalla. Menu on siis melko helppo toteuttaa. Lohta, meetvurstia, ruisleipää, marjoja ja korvapuusteja.

Niin, Lappeenrannassa tapahtuu. Porstuaan ilmestyi perunasäkki. Siinä oli talven perunat. Eräänä päivänä loiskautti pihapöydälle hauki. Ja kas, valmiiiksi fileroituna. Suoraan pannulle se pääsi aika pian.

Mutta sielläkin eksyy! Entisen 1960-luvun koulutieni halkaisevat nyt leveän tien kraaterit. Mistäs nyt tuttua tietä eteenpäin? Piti kiertaa korttelikaupalla jollekin uudelle sillalle.

Mutta leppoisaa on, mitä nyt ihmettelen miten myyrät saisi lopettamana hillittömän kekokarnevaalissa pihamallamme. Kilttejähän ne myyrät ovat, varmaankin, mutta tuossa tontin takana alkaa metsärinne ja voisivat temmeltää siellä!