keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Dalian

Sakun omia kokemuksia odotellessa, kerron vähän Dalianista.
Puhelimessa kertoi Saku näin opiskelun alkupäivistä:

- Tää paikka on hämmästyttävä! Uskomaton.
- Asiat järjestyvät, ehkä joskus monimutkaisesti. Sain oman huoneen opiskelija-asuntolasta, joka on samalla kampuksella. Ulkomaalaiset, noin 1000, asuvat samassa talossa. Taso on Suomen opiskelija-asuntoloitten luokkaa. Olin onnekas saadessani oman huoneen, näytti siltä, että suurin osa uusista opiskelijoista jakoi huoneen. Ehkä erikoinen Suomi-kortti auttoi.
- Keittiötä ei ole, "laita parvekkeelle jos tarvitset" eli kiinalaisittain sitten.
- Kampuksella on erilaisia ravintoloita, myös muslimeille tarkoitettu halal-ravintola, sillä mukana on paljon muslimiopiskelijoita Pakistanista, arabimaista, Afrikasta.
- Suomesta ei ole koskaan ollut opiskelijaa, ja sen huomaa kohtelusta; ollaan tosi uteliaita siitä.
-Tietysti aiheutan kyselyjä ulkonäköni takia. Enhän suomalaisesta ihan heti käy. Jos kerron isän olevan Pakistanista kotoisin, oletetaan myös, että olen muslimi.
- Kiinalaiseen järjestelyihin kuului myös se, että heti aluksi "määrättiin" opiskelijat harrastuksiin sen mukaan, mistä oli ilmoittanut kiinnostuneensa: "sinä olet sitten teatterikomiteassa".
- Kiinalaiset opiskelijat näyttivät pitävän marssiharjoituksia joka päivä, mutta ulkomaalaisia ei mukaan pyydetty tai oletettu tulevan. Kuinkahan kiinalaiset opiskelijat, ovatko ollenkaan tekemisissä meidän ulkomaalaisten kanssa. No, se jää nähtäväksi.

Dalian
on yksi Kiinan suurimmista satamakaupungeista Keltaisen meren rannalla koillisessa Kiinassa; jos katsot Kiinan karttaa, se on aivan kanan muotoinen. Heltat muodostavat niemimaan, jonka kärjessä on Dalian. Kaupunki on melko nuori, ja vaikuttaa kuvissa melkoisen modernilta ja merelliseltä. Asukkaita on kuutisen miljoonaa.
Kesällä on lämmintä, talvet Suomea leodommat, alin on mainittu -10C.





Lisää kuvia Dalianista löydät täältä.



Dalian Medical University

on valtion yliopisto, yksi noin kolmestakymmenestä, jotka ovat saaneet luvan opettaa englanniksi. Kiinaksi ja japaniksi on oma koulutusohjelma. Yhteiskumppaneita ja vaihto-opiskelumahdollisuuksia on ympäri maailmaa, mm. University of Melbourne, Harvard USA.
Ulkomaisia opiskelijoita on noin 1000 ja kaikenkaikkiaan 12 000. Jos kaikki asuvat ja opiskelevat kampuksella, se on aikamoisen hämmästyttävä! Alla kuva kampuksesta, urheilukenttineen. Opiskelijoiden asunnot ovat yläoikealla. Alueen koko on 1,5 miljoonaa m2 eli neliökilometreissä?  Kiinan mittapuun mukaan yliopisto ei olekaan iso, vaan keskikokoa tai pienempi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti