Siperian kautta eteenpäin....matkan päämäärää ei ole. Tai se on, missä se on, milloin se on. En tiedä.

Aloitan siitä, että päätin jäädä eläkkeelle tänä vuonna. Suunnitelmissani oli ainakin pitkät visiitit Pakistaniin, entiseen kotikaupunkiini Karachiin ja ennen kaikkea tyttäreni luo Australian Melbourneen. Australiassa, Sydneyssä asuin 14 vuotta, Pakistanissa 5 vuotta.

Tule mukaan. Joo tulen.

Mutta sitten eräänä päivänä tapasin Eevan, jonka olen tuntenut, siis vain tuntenut, jo parikymmentä vuotta. Olemme tavanneet ystävien yhteisissä tilaisuuksissa. Taustoissamme on paljon samaa; molemmilla on ollut aviomies kaukaa, minulla Pakistanista ja Eevakin on asunut Lähi-Idässä. Niinpä siinä jutellessamme Eeva ohimennen sanoi suunnittelevansa Trans-Siperian junamatkaa elokuussa 2009. Ja sitten: tule mukaan. Vastasin: joo tulen.

Joskus alle kouluikäisenä isäni sanoi tultuani kotiin kummitätini kanssa kesälomamatkoiltamme Pohjanmaalta: tuon tytön vielä löytää Siperiasta. Australiaan päästyäni ilmoitin: riittääkö tämä, taidan olla jo pidemmällä kuin Siperia. Siitä jäi pienelle tytölle ajatus Siperiasta. Vuosikymmeniä olen haaveillut matkasta, vaikka olenkin ehtinyt tässä välissä kaydä jokaisella pallonpuoliskolla ja jokaisessa maanosassa. Nyt se toteutuu. Suunnitelmat ovat jo konkretisoitumassa.

Ensimmäiseksi matkasimme Mongolian konsulaattiin Kirkkonummelle. Matka on alkanut. Olemme jättäneet viisumianomukset Russian Tours matkatoimistoon. Kiinaan täytyy vielä hakea kunhan saamme passit Mongolian konsulilta. Mongolian viisumin haku oli helppoa, sen olisi saanut odottaessakin, mutta valitsimme seitsemän päivän odotusajalla 50 e viisumin. Asiointi oli nopeaa, kotoista ja helppoa. Kesälomatytön pyysimme ottamaan sen ensimmäisen yhteiskuvankin.
Ostimme kirjasen sieltä: D. Tumurdorj, Travelling Through Mongolia. Nettisivuillakin on paljon hyvin järjestettyä tietoa. Monet mongolialaisista tavoista ovat peräisin hunnien ajoilta. Ensiksi tervehditään naiset ja sitten iän mukaan. Hyvä niin!

Aluksi tarkistetaan onko passi tallessa....

Kirjoittelen tähän kaikenlaista pientä yksityiskohtaisestikin, sillä itse etsiessäni tietoa netistä huomasin, että sellaista puuttuu. Kaikki antamani tieto on siis kesäkuulta 2009 alkaen. Ajattelin, että joku googlaa Trans-Siperiaa sun muuta, niin saa tästä ajanmukaista asiaa. Toinen tärkeä syy kirjoittamiseen on, että saan matkan varrella toivottavasti kirjattua tunnelmia ja asioita tuoreeltaan ja lähettää kuviakin. Perhe ainakin on kiinnostunut missä leidit reilaa ja miten matka edsityy ja ehkä pikkuisen ajattelevat turvallisuuttammekin. No mehän olemme kuin kaksi venäläistä emäntää...mitenkäs meille sen kummempaa kuin heillekään, tapahtuisi.

Epäilijöitä on. Yksi sanoo, ei, en ikinä sellaisiin alkeellisiin oloihin mene. Toinen sanoo, että se on ollut unelma, toteutumaton vielä. Me menemme Baikaljärvelle, Mongolian aroille ja ties minne. Mitä nyt eteen osuu kiinnostavaa. Juttelimmekin alussa siitä, että olemme aika samoin ajatuksin lähdössä. Etukäteen voi ottaa selvää, mutta tarkkoja suunnitelmia ei tehdä. Jos nyt satumme jäämään johonkin suuren Venäjän selän taakse viikoksi jumiin, ei se haittaa. Sielläkin on ihmisiä ja elämää, jota voi tarkastella. Me olemme molemmat sen ikäisiä, että ulkovessat ja minkäänlaiset puutteelliset olot ei hetkauta. Kaikenlaiseen voi sopeutua.

Kaikki matkaoppaat listaavat asioita. Muista passi. Mainitsevatkohan ne , että tarkista voimassaolo...arvaat jo mitä tapahtui. Eeva se sanoi, että Seija sä valmistelet matkaa, minä aina menen vaan ja kaikki jotenkin järjestyy. Olinkin katsellut netistä ja printannut karttoja eri kaupungeistakin, vähän tietoa etsinyt. Lähialueilla Venäjällä olen käynyt useita kertoja. Jotenkin pikkuisen on sellainen tunne, että voisi varmistella asian jos toisenkin, tai ainakin tutustua laajan matkalle aihepiiriin vähäsen. Viikkoja kuitenkin kului ja huomasimme, että alkaa olla jo kiire hankkia erilaisia viisumeita ja jostain tiesimme, että Venäjän viisumi kestääkin aika kauan hankkia. Kiina olisi helppo juttu Sakun kokemusten perusteella ja Mongolian nettisivut selkeääkin selkeämmät, koko sivun hintaskaala kertoi, että viisumin saa odottaessa tai maksamalla jokaisesta odotuspäivästä lisämaksua.

Vetäisin kassista passini kuin kanin hatusta, siellähän se oli odotellut siitä lähtien kun vaihdon kassia vuosi sitten. Aikomukseni oli kävellä valokopiokoneelle ja sitten ajaa kaupunkiin viisumikaavakkeen jättämiseksi. Kuin huomasinkaan, avatessani passia, siinä luki 2009. Katsoin tarkemmin. Siinä luki: passi on voimassa 23.3.2009 asti. Nopeasti ymmärsin, että minulla oli vanhentunut passi. Mietin hätäisenä mitä nyt eteen! Eeva odottaisi pian Tehtaankadulla.

Ennen vanhaan passin haku kesti kuukauden verran. Miten kertoisin matkatoverilleni , sillä viivästystä olisi tiedossa! Soitin Sakulle, että katsoisi netistä hakuohjeet. Sydän loksahti takaisin paikoilleen heti, sen passin saisi muutamassa päivässä. Sitten uudet valokuvat. Kauheita ne passikuvat on tämän ikäiselle. Rillit pois ja naamakuva niin läheltä, että ihon vanhenemisen merkit ovat tarkkaan tallennetut siinä kuvassa. Uurteet ja ihanat rypyt on ja ne ovat ihan ok, mutta lähietäisyydeltä ihon pinta muistuttaa kuuta, tai nahistunutta perunaa oikeastaan.

Ja uuden passin kera viisumijahtiin.

Eeva sai siis oman viisumihakemuksensa jätettyä sovittuun aikaan, pienellä hämmingillä tosin, tytöt toimostossa naureskelivat toisilleen: katos nyt tämä leidi matkailija on kopioinut passinsa jokaikisen sivun.

Passin siis sain. Ensi viikon tiistaina haen Mongolian viisumit, sitten Kiinan lähetystöön Kulosaareen. Rokotuksia pitää miettiä. En ole kovin huolissani niistä. Asuimme viisi vuotta Pakistanissakin ilman ylimääräisiä rokotuksia. Gammaglobuliinia voisi ajatella. Tutkitaan se.
Toimitin jo perheelle kuvan Eevasta, sillä kukaan ei häntä tunne. Samoin hän toimittaa omalle väelleen tiedot minusta. Perheen on hyvä saada perustiedot passeista, vakuutuksista ja matkatoverista varsinkin. Olemme molemmat kotoisin Lappeenrannasta, mutta emme tunne toistemme perheitä. Pitääpä Eevalta kysyä, miten hän suhtautuu tällaiseen blogiin. Itse olen sitä mieltä, että olen omalla nimelläni. Tuntuu liian monimutkaiselta alkaa peitellä taustaansa kaiken aikaa.
Niin, perheitä, molemmilla on aikuiset lapset maailmalla ja äidit jännittämässä matkamme aikana, kuin myös siskot ja veljetkin. Ehkäpä jotkut ystävämmekin.

Kirjoittelen varmasti perheestänikin tähän aina välillä. Tämä elämä on pieni paketti, ja kaikki kuuluu yhteen. En halua liiaksi erotella, että on tämä matka tässä blogissa ja sitten on perhe ja sitten on savipaja ja sitten on vesijuoksu. Siinä tärkeimmät asiat, ei tärkeysjärjestyksessä mitenkään, rakkaat lapsukaiseni, minun perheeni, minun 24-vuotiaat kaksoseni. Blogini tärkeimmät lukijat, joille tämä on ensimmäiseksi osoitettu. Rakkaudella äidiltä. Niin, että muistatte kertoa lapsenlapsille mummon seikkailuista. Niin paljon on vuosien varrella unohtunut, ja aionkin kirjata tähän jotain aikaisemmista matkoistani, jos jotain mieleen tulee.

Seuraavaksi kirjaan tarkemmin, mitä aiomme ottaa mukaan. Mahdollisiman kevyet reput.