sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Laksaa etsimässä Hämeentiellä, sain lähetyksen Melbournesta



Sain Aishalta Australiasta sieltä löytämäni herkun mausteseoksen, Aalen käsin tuomana suoraan Melbournesta saapui kaksi purkillista laksa-mausteseosta. Helsingin kiinalaisistakaan kaupoista en sitä saanut. Kokeilen pian sitä, mutta tutkailin jo mausteseoksen tekemistä alusta alkaen itse, jos sitä ei täältä saa.

Laksa on kiinalailais-malaijilainen ruoka, keitoksikin voi sitä kutsua, mutta se on aivan tuhti ateria. Tähän versioon oleellisesti kuuluu kookosmaito ja nuudelit. Laksa on lähempänä thai-keittiön makuja kuin Kiinaa. Sunshine Coastilla Australian Elli teki sitä ja ihastuin heti! Kiitos Elli!

Kokeilin sitä heti Melbournessakin ja maku jäi niin tiukasti seuraamaan minua, että järjestin etsintäpartion .Vii Voan-kauppa Hämeentiellä Helsingissä aivan Hakaniemen hallin kupeessa on suosikkikauppani ja siellä aikaa menee katsellessa ja hypistellessä kaikenlaista jännää. Siellä oli ollut laksa-mausteseosta jauheena, mutta loppunut. Teenkin sinne vielä toivioretkiä  tarkistaakseni olisiko tullut lisää. Vii Voanissa on myös hyvät valikoimat Aasian maiden ja meille tärkeitä Intian/Pakistanin mausteita, riisejä ja muita erityisiä ruokatarvikkeita. Toinen monipuolinen Kiinan-puoti on kolmannella linjalla siinä lähellä.




Kuvassa laksa-annos Melbournen Hight Streetillä (Thornbury) Aishan mukaan yksi parhaita laksa-paikkoja. Vaatimaton ja edullinen paikka, tällainen suuri annos maksoi noin 8 dollaria AUS). Huomasin kyllä, että Elliltä oppimani ja kotona jo tekemäni olivat vähintään yhtä hyviä! Laksa onkin katukeittiöruokaa, pikaruokaa, Maleesian-Singaporen alueella ja hyvin saatavissa Melbournessakin. Keittoon voi laittaa katkarapuja (perinteisesti), kanaa, vihanneksia voi viskata joukkoon maun mukaan ja siitä voi tehdä tulisemman ja vielä tulisemman!

Nimi laksa tarkoittaa kulemma "tuhat ja sata", siis aineita...siksi varmastikin niin suosittu on purkitettu perusseos, jota vähän vastenmielisesti curryksi kutsun. Curry nyt on niin eleisnimi kaikelle aasialaiselle ruualle, että se ei oikein sano mitään..muuta kuin, että tulisuutta on.

Laksa purkkini sisältö: vettä, kevätsipulia, sokeria, soijaöljyä, galangal-juurta, chiliä, suolaa, kuivattua katkarapujauhetta, sitruunaruohoa, kurkumaa, korianteria, paprikajauhette, sakeuttamisainetta, ei keinotekoisia väriaineita, säilöntäaineita eikä MSG.tä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti