tiistai 9. marraskuuta 2010

Entäs jos...pohdintaa terveydenhuollosta

Kopioin  blogista Sairaa(la)n ihana elämä seuraavan mielenkiintoisen vertailun eri maiden terveydenhuollon ongelmista. Itse sanoisin, Aasiassakin asuttuani, että Suomessa kaikista marinoista huolimatta on vielä terveydenhuolto hyvissä kantimissa. Jos on moitittavaa, ne peilataan oman maamme käytäntöihin  ja ennen muuta odotuksiin.

Monessa maassa ei kouluterveydenhuoltoa ole olemassakaan. Ei kouluruokailuakaan, sen puoleen. Neuvolatoiminta esimerkiksi Australiassa oli vain yksityistä ja pienimuotoista 1980-luvulla. Mikä ilo olikaan tulla kaksosten kanssa kotisuomeen, jossa neuvola kertoi muistakin sosiaalisista palveluista kuten kotihoidontuesta ihan neuvoakseen uutta äitiä vanhassa kotimaassaan.
Nyt tuo toinen kaksosistani opiskelee Kiinassa lääkäriksi ensimmäistä vuottaan ja jännä on odotella millainen valkotakki sieltä kuuden vuoden kuluttua ilmaantuu! Olen virallinen tiedottaja sieltä suunnalta ja lisään pari uusinta juttua Sakulta ihan kohta.

siis lainaus tässä:


Joskus tuntuu siltä, että kaikesta huolimatta meillä Suomessa asiat terveydenhuollossa ovat melko hyvin.


Entäs jos...


•kohdatessasi vastavalmistuneen lääkärin tietäisit, ettei hän opiskeluaikanaan ole juuri koskaan saanut koskea oikeaan potilaaseen ja hänen ensimmäiset työvuotensa ovat lähinnä oikeiden töiden harjoittelua (Saksa ja useat muut Euroopan maat)


•jos läheisesi joutuessa sairaalaan sinun pitäisi itse huolehtia kaikista tykötarpeista, kuten läheisesi vuodevaatteista, lääkkeistä ja ravinnosta (monet Saharan eteläpuolisen Afrikan maat)


•sinun pitäisi julkisessa terveydenhuollossa maksaa lääkärille lahjukset, että saisit asiallista hoitoa (Kreikka)


•et uskaltaisi tilata sairaalle läheisellesi ambulanssia, sillä ensihoidon porukan tiedetään tappaneen potilaita lääkeyliannoksilla saadakseen hautaustoimistolle asiakkaita (Puola)


•joutuessasi työttömäksi et olisi enää oikeutettu sairausvakuutukseen (Yhdysvallat)


•ilman sairausvakuutusta sinut voitaisiin heittää ulos ensiavusta(kin) eikä sinulla olisi enää varaa tavallisiinkaan lääkkeisiin (Yhdysvallat)


•vakuutusyhtiösi voisi kieltää lääkärisi määräämän hoidon tai tutkimuksen liian kalliina (Yhdysvallat)


•tietäisit että tietyt julkiset sairaalat ovat varsinaisia "kuolemanloukkuja", mutta sinulla ei olisi varaa mennä tasokkaampaan paikkaan hoidattamaan itseäsi (Iso-Britannia)


•tarvitessasi verensiirtoa olisi täysin arpaonnea saisitko verestä HIV-tartunnan, hepatiitin tms (monet Saharan eteläpuolisen Afrikan maat)


Oikeastaan maksan ihan mielelläni veroäyrini.

launaus loppuu tähän, kiitos kirjoittajalle!

1 kommentti:

  1. Minulla meni luottamus kiinalaiseen sairaalaan kun vietin siella kymmenen paivaa. Onneksi ei nyt sentaan ihan elaman ja kuoleman kysymyksesta ollut kyse, silla en tieda haluaisinko antaa henkeani kiinalaisen laakarin kasiin. Ainakin oma parantumiseni oli hidasta juurikin vaaran hoidon takia. Heti kun menin lansimaiselle klinikalle, alkoi parantuminen kun sain laakkeet.

    VastaaPoista